Stubbille annoin ääneni. Haavisto olisi kuitenkin myös ihan hyvä vaihtoehto. Kaksi parasta ovat finaalissa vastakkain sekä kansan että itseni mielestä, joten kansa ei tällä kertaa äänestänyt väärin. Toki on myönnettävä, ettei kumpikaan henkilö ole sellainen, että herättäisi suuria riemunkiljahduksia.
Persoonana pidän Haavistosta enemmän. Arvomaailmaltaan ainakin vaalikoneiden mukaan molemmat menevät aika lailla fifty-sixty. Stubb kuitenkin vie selvän voiton ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, vaikka Haavistokin noissa pärjää ihan hyvin. Noille annan kuitenkin näinä aikoina suurimman painoarvon, ja tämä ratkaisee valinnan.
Molemmilla on menneisyyden painolastinsa. Haavistolla Al-Hol ikävän tuoreena. Muilta osin en anna menneisyydelle ja sen ajan virheille niin suurta painoarvoa. Molemmat ovat todistaneet, että heiltä löytyy se poliitikon tärkein ominaisuus, eli kyky tunnistaa tosiasiat - olkoonkin, että se joidenkin mielestä on takinkääntöä. Itse näen sen vastuullisena politiikkana, ja minusta on ihan oikein, että Stubb antoi tunnustuksen vasemmistolle siitä, että kääntyivät tilanteen ratkaisevasti muuttuessa NATO-jäsenyyden kannalle. Se on sitä tiukassa paikassa yhteen hiileen puhaltamista, jota Suomi tarvitsee.
Tuosta samasta syystä en hirveästi anna painoarvoa sille, että Haavisto on siviilipalveluksen suorittaja ja nuorempana ajanut puolustusmäärärahojen tuntuvaa leikkausta. Nyt on eri ajat ja eri teot. Jos noita ajaisi nyt, asia olisi eri. Mutta kun näin ei ole, antaa asian olla.