Potkut päävalmentaja Tommi Miettiselle?

  • 121 558
  • 643

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Muita hämääviä asioita ovat ”talous edellä” ja ”kasvattajaseura” puheet. Muita puheita ei sitten olekaan. Aivan kuin urheilullisella menestyksellä ei olisi mitään väliä, kunhan tulos pysyy plussalla ja saadaan parhaimmillaan siirtokorvaukset niistä kasvateista. Toki talouden pitää olla kunnossa ja se on koko toiminnan edellytys, mutta se ei saa olla ainoa päämäärä, että massia tulee. Tulosurheilua tämä kuitenkin on ja viihdettä eikä rahan haalimista omistajille. Minua ei katsomossa kiinnosta pätkääkään, pelaako joku nuori kasvatti joskus änärissä.
 
KalPamies

Hyvä kommentti, juurikin näin! :D
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Muita hämääviä asioita ovat ”talous edellä” ja ”kasvattajaseura” puheet. Muita puheita ei sitten olekaan. Aivan kuin urheilullisella menestyksellä ei olisi mitään väliä, kunhan tulos pysyy plussalla ja saadaan parhaimmillaan siirtokorvaukset niistä kasvateista. Toki talouden pitää olla kunnossa ja se on koko toiminnan edellytys, mutta se ei saa olla ainoa päämäärä, että massia tulee. Tulosurheilua tämä kuitenkin on ja viihdettä eikä rahan haalimista omistajille. Minua ei katsomossa kiinnosta pätkääkään, pelaako joku nuori kasvatti joskus änärissä.

KalPa on kolmella edellisellä kaudella tehnyt tappiota yli 800 000euroa. Corollan takia toki, mutta pidän tiettyä talouskuria järkevänä tässä tilanteessa.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat

Noh, kyllä mua sen verran kiinnostaa että mielummin junnu Los Angelesiin tai Montrealiin ja parisataatonnia kasvattajakorvauksia, kuin ilmaiseksi Tampereelle.
 
Brentti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Savon keltamustat
Voitetaanko enää ikinä? Toma ulos!
Mun mielestä nyt oli taas taktisesti ihan hyvä peli YV:tä lukuunottamatta. Hallinta oli mut paikoista ei saatu sisään, ei se valmentaja voi itse tulla näyttämään miten ne maalit luodaan (ellei ole Joukki Rinne)
 
Maalainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mun mielestä nyt oli taas taktisesti ihan hyvä peli YV:tä lukuunottamatta. Hallinta oli mut paikoista ei saatu sisään, ei se valmentaja voi itse tulla näyttämään miten ne maalit luodaan (ellei ole Joukki Rinne)
Niin tottakai, kun vakavasti puhutaan niin olihan se ihan hyvä peli. Viimeistely sakkasi.
 
MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa on kolmella edellisellä kaudella tehnyt tappiota yli 800 000euroa. Corollan takia toki, mutta pidän tiettyä talouskuria järkevänä tässä tilanteessa.
Nuo mainitsemani lausumat lanseerattiin jo ennen koronaa. Koskaan en ole kuullut ”KalPa tähtää mestaruuteen”. Järkevä taloudenpito ei sulje pois em. tavoitetta. Mutta tietysti ”pitkät pelimatkat, liigan huonoin otteluohjelma vuodesta toiseen, pieni talousalue” ja muut nönnönnööt päälle eli jatkossakin vain osallistutaan kivasti pelaillen. Ja kasvatetaan niitä nuoria Tapparalle…
 
Kalikankosto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nuo mainitsemani lausumat lanseerattiin jo ennen koronaa. Koskaan en ole kuullut ”KalPa tähtää mestaruuteen”.
Taitaa olla Virran Pekka ainut joka on mestaruudesta ääneen haaveillut seuran sisältä. Lähelle meni, mutta ei ihan riittänyt.

Nyt tosiaan seuralle riittää pelkkä osallistuminen. Ollaan niin hemmetin tyytyväistä porukkaa kun kauden alussa pärjätään ja sitten valutaan hiljalleen ulos sääleistäkin yrittämättä millään tavalla muuttaa suuntaa, no ehkä Simontaival siirretään jossain välissä taas neloseen/poppareille.

Edit.

Jollain asteella unelmoin, että hävitään vielä Tapparalle, KooKoolle ja Saipalle niin saadaan mukava kahdeksan pelin tappioputki. Tämän toteutuessa ja Miettisen vielä heiluessa vaihtoaitiossa joulutauon jälkeen lopetan kannattamisen kokonaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Näin ulkopuolelta katsottuna nämä potkuvaatimukset suhteutettuna materiaaliin vaatisivat aivan vitunmoista ylisuorittamista valmennuksesta. Tosin tämä sama pätee noin 70% Liiga-joukkueista kun kysytään faneilta. Esim SaiPassa kuunneltiin valitettavasti faneja liikaa.
 
A.P.Järvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jyväskylän Lohi
Koskaan en ole kuullut ”KalPa tähtää mestaruuteen”. Järkevä taloudenpito ei sulje pois em. tavoitetta. Mutta tietysti ”pitkät pelimatkat, liigan huonoin otteluohjelma vuodesta toiseen, pieni talousalue” ja muut nönnönnööt päälle eli jatkossakin vain osallistutaan kivasti pelaillen. Ja kasvatetaan niitä nuoria Tapparalle.
Ymmärrän toki, että olet takavuosien tapahtumien vuoksi pahalla päällä. Siitä huolimatta on aika hupaisaa ajatella yksittäisen palstakirjoittelijan omien näkemysten olevan seuran virallisia totuuksia. Siinä menevät puurot ja vellit sekaisin kuin fanipaidat Veljmies-katsomossa.
 
P.P.

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalmanPallo
Maaginen kutonen täyteen! Mikäs olikaan viime kauden / koko Toman valmennushistorian ennätys tappioputken pituudessa?
Taitaa olla 8 häviöö. On niin vaikeelukuset nuo liigan sivut että ei jaksanu kauheen tarkkaan katsoo mutta yllättävän monta 5-7 putkee tuolta löyty. Olisko tuo 8 ollu just ekalla valmennuskaudella. Oikeestaan näytti enemmänkin kaavalle että joka kaudella vedetään noita pitkiä putkia. En oo seurannu muitten keskitason joukkueiden tilastoja että onko tuo miten yleistä mutta tuntuuhan tuo sille että kun kynnetään niin sitten kynnetään ihan kunnolla.
 
Daro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, Arsenal, KuPS, Kalikka, BVB ja Eagles
10 edellistä peliä ja niistä vain 8 tappiota. Go Toma!, go Toma! Go go go Toma!
Siis Toman takia häviävät, koska ei ole suorittajia tietyissä tilanteissa. KalPa on varmaan parhaiten valmennettu joukkue tällä hetkellä vaikka ne häviävät liikaa. Pelaajat kyllä yrittävät täyttävän pelikenttää ihan ok. Joku Tappara tai Lukko tekee asiat periaatteessa samalla tavalla. Yksilötaito on mikä mättää jos voittamisesta puhutaan.
 
Parhaiten valmennuttu joukkue? Et voi olla tosissasi.

Siellä on huonommalla sekä saman tasoisella materiaalilla varustettuja joukkueita pärjännyt meitä paremmin ja loput on tulossa ohi kunhan pelimäärät saadaan tasattua.

Valmentajan vastuulla on varmasti pelisysteemi millä pelataan. Nykyinen (valmentaja ja pelitapa) ei toimi tällä materiaalilla ainakaan. Muutoksia pitäisi tehdä, mutta mitään ei tapahdu.
 
Pande30

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Mikä lieneekään parahaiten valmennettu joukkue tämän hetken liigassa, en tiedä, mutta minusta Toma on esimerkiksi saanut KalPan materiaalista huomattavasti enemmän irti kuin Marjamäki Kärpissä. No nyt KalPan valmennusta testataan, kun tappioputki pitäisi saada poikki mieluiten jo keskiviikkona Kouvolassa. KalPan tapa pelata sopii minusta tuolle joukkueelle ihan hyvin. Muutama huonompi peli on toki sattunut, joissa omiin on mennyt neljää maalia, mutta välillä niitä ohi pelejä tulee niin pelaajille kuin maalivahdeille. KalPa pelaa puolustusalueella, sekä keskialueella ihan hyvin ja ne ongelmat ovat lähinnä maaliteossa ja ylivoimassa. Alivoima ja ylivoimapeli on KalPassa Tervosen vastuulla. Toki päävalmentaja vastaa lopulta kaikesta. Varmasti jotain pieniä viilauksia voi aina pelitapaan tehdä, mutta mitään isoa "remonttia" ei tarvitse tehdä ja täysin uuden pelitavan sisäänajaminen tässä vaiheessa kautta lienee aika haastavaa.
 
KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös