Mainos

Potkut päävalmentaja Mikko Mannerille

  • 141 402
  • 881

Micol

Jäsen
Hienoa. Vielä kun pystyt ajattelemaankin samalla, niin olisi tosi kova suoritus. Ensi kaudella sitten näet sinäkin, ettei Mikkola poukkoile suu vaahdossa ympäri vaihtoaitiota huutamassa kun kamera käy.
Nyt meni kyllä sinulta todella ala-arvoiseksi vittuiluksi. En olisi koskaan ennen tätä päivää uskonut, että sinulta saa lukea tällaisen vastineen toisen viestiin. Nyt on sitten sekin päivä nähty ja arvostus tippui samalla nollaan.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Tunnepuoli oli kunnossa, kun Mikkola johti Kärppiä. Voisi sanoa, että jopa "liiankin kunnossa", mikä näkyi lukuisina yli-innokkaina jäähyinä. Miksei sitten nyt enää olekaan tunnepuoli reilassa, kun Manner teki paluun vastuuvalmentajaksi? Jännä homma. En ymmärrä.

Tunne ei ole sitä, että otetaan todella typeriä jäähyjä hyökkäyspäässä tilanteissa, joissa ei ole mitään syytä rikkoa. Tai minun silmissäni siis, näkemyksiä voi olla monia.

En tiedä miksi tänään jäi niin vajaaksi, myös IFK:n puolelta. Ei mitään kahakoita tai maalinedusvääntöjä. Eikä tämä nyt ole Mikko Mannerin vika kokonaan :D Kunhan mainitsin.
 
No ei varsinaisesti toki, mutta huolimattomat jäähyt nyt sattuu olemaan usein lopputulema, kun vedetään hyökkäyspäässä tilanteet täysillä ja tunteella - antamatta tuumaakaan periksi. Voi jäädä maila vastustajan luistimiin, kun tavoitellaan tosissaan kiekkoa tms. Ennemmin melkein niin, että tulee pari huolimatonta jäähyä peliin ns. yli-innokkuuden piikkiin kuin se, ettei viitsitä vetää tilanteita aivan loppuun asti täysillä eli sellaista puolivillaista pelaamista. Sellaista ei halua kyllä nähdä Kärpiltä.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aiemmin täältä sai lukea, ettei ole luottoa Mikkollaan. Habitus ei ole voittoisa ja vatsakin on iso. Selänpesukerho pyörii ja Kärpät ajautuu taantumaan Mikkolan päävalmentajuuden myötä. Nyt muutaman tuurauspelin jälkeen Mikkola on suuri johtaja, mies, joka osaa peluuttaa ja reagoida. Hänet on nostettava päävalmentajaksi heti. Manner onkin vain Suikkanen voi. 2. Hiuksista vittuun! On tämä kyllä hienoa huumoria. Mahtavaa, että on tunnetta!

Toisaalta! En sulje pois mahdollisuutta siitä, että Mannerin naama sekä toimintatavat ovat kulahtaneet ja tämä näkyy negatiivisesti joukkueen suorittamisessa. Ilman sisäpiiritietoa asiaan on kuitenkin erittäin vaikea ottaa kantaa. Urheilun henkinen puoli on hyvin herkkä ja vaikuttava.

Aikanaan, kun Manner Kärppien päävalmentajaksi valittiin, kuulin joukkueen sisältä kommentin, jotta Mannerin valinta ei tätä joukkueen jäsentä oikein miellyttänyt. Ihmettelin tuolloin. Ehkäpä Mannerissa, niin kuin meissä kaikissa, on se rasittavakin puoli. Jos tuo puoli on noussut hallitsevaksi, se näkyy joukkueen tekemisessä.

Kunhan pohdin. Lähtökohtaisesti uskon veljeyteen kera Mikko Mannerin. Tulta munille!
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks

Niin, ihmisten mielipiteet ovat muuttuneet, koska Mikkola todisti että hänestä on valmentamaan Kärppiä. Tätä nykyä paremmin kuin Mamba. Mamba ei osaa reagoida pelin aikana ja tehdä niitä tarvittavia muutoksia aina ihan niin nopeasti, kuin olisi hyvä. Mikkola osasi pelin sisällä reagoida, esim. muuttamalla ketjuja ja pudottamalla jonkun peliaikaa jos ei kulkenut ja toisaalta sitten nostamalla jonkun jolla kulkee. Että sikäli ei ole mikään ihme, että varsinkin nyt kun Mamba on menettänyt hallintansa joukkueeseen ja peli on pääosin hänen alaisuudessa hirveää, niin Mikkola joka on oikeasti todistanut olevansa hyvä valmentaja ja onnistunut nostamaan Kärpät jopa sijalle 3. onkin saanut nyt kannattajien tuen ja arvostuksen.

Tuon Mamban kontrollin menettämisen näkee nuista typeristä virheistä ja siitä, että joukkue pelaa noin löysästi ja pelokkaasti joukkona yksilöitä versus Mikkolan johdolla pelaava yhtenäinen ja luotettava Kärpät. Joukkueen kannalta olisi parasta, että Mikkola ottaisi nyt vetovastuun, mutta ilman että Mambaa tarvisi potkia.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Todistiko, siis oikeasti? Aika helposti täällä vakuututaan noin niinkuin kriittisiksi ihmisiksi.
Kyllä ainakin minut todisti. Mikkolalla hyvä pelitapa ja reagointi pelin sisällä toimii, sekä peliaika määräntyi tason eikä mukavuuden mukaan. Sinua siis ei todistanut. Miksi?
 
HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Todistiko, siis oikeasti?
Ainakin erittäin positiivisia viitteitä sieltä saatiin, että aivan ulapalla hän ei ole.

Preesens vaihtoaitiossa oli jämäkkää ja tunnetta nähtiin useaan otteeseen. Kuten veli Pinteen Rekka tuossa jo mainitsikin, niin pelin sisällä reagoitiin pelaajien päivän tason mukaan, eli peluutettiin ns. kuumia pelaajia. Mielestäni myös ketjut oli myös rakennettu peleihin jotenkin paljon loogisemmin suurilta osin. Olen aika varma, että nämä olivat Mikkolan käsialaa stinttinsä aikana.

Mediassa hän myös esiintyi varsin rennosti ja antoi itsestään kyllä omaan makuun todella positiiviset vibat.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllä ainakin minut todisti. Mikkolalla hyvä pelitapa ja reagointi pelin sisällä toimii, sekä peliaika määräntyi tason eikä mukavuuden mukaan. Sinua siis ei todistanut. Miksi?
Hyvin veti Mikkola. Tiedän pikkaisen Mikkolan taistoja Jäälin ”äijiltä” kuultuna. Itseasiassa kannatin aikanaan Mikkolan päävalmentajuutta jo täksi kaudeksi. Ei Mikkolan kyvykkyys ole minulle mikään yllätys. On kuitenkin muistettava, että tämän kauden Kärpät on Mannerin laiva ja Manner sitä ohjaa voitoissa ja tappioissa. Tämä kriitikoiden takin kääntö minua hitusen huvittaa. Tällaista tämä on.
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Hyvin veti Mikkola. Tiedän pikkaisen Mikkolan taistoja Jäälin ”äijiltä” kuultuna. Itseasiassa kannatin aikanaan Mikkolan päävalmentajuutta jo täksi kaudeksi. Ei Mikkolan kyvykkyys ole minulle mikään yllätys. On kuitenkin muistettava, että tämän kauden Kärpät on Mannerin laiva ja Manner sitä ohjaa voitoissa ja tappioissa. Tämä kriitikoiden takin kääntö minua hitusen huvittaa. Tällaista tämä on.
"Takit" käännettiin, koska Mikkola osoitti tällä ptiemmällä aikavälillä mihin pystyy. Aikaisemmat kriittiset mielipiteet pohjautuivat viime kausien aikaisiin parin otteluiden stintteihin, sillä ne olivat sen aikaiset Laurin näytöt. Omasta mielestäni ei ole takin kääntämistä, jos aikasemmat näytöt eivät ole olleet miellyttäviä, mutta nyt kun pääsi ottamaan ohjat sekavasta Kärppälaumasta ja nosti joukkueen jopa kärkeen, niin sanoisin mielipiteen vaihtumista avoimeksi näkökulmaksi. Olisi tyhmää, jos vielä näidenkin näyttöjen jälkeen pitäisi Mikkolaa yhtä huonona kuin piti silloin aiemmin. Esim. Itsellänihän on myös vaihtunut mielipidie Mikkolasta juurikin tämän loistavan ajanjakson myötä, koska siihen on ollut erinomaiset näytöt ja perusteet.
 
JPL

Jäsen
3 peliä aikaa näyttää, että kyse ei ole miehestä penkin takana.

edit: Sori - kolme peliä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mikäs oli voittosaldo Mannerin ollessa poissa?
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Tunnepuoli oli kunnossa, kun Mikkola johti Kärppiä. Voisi sanoa, että jopa "liiankin kunnossa", mikä näkyi lukuisina yli-innokkaina jäähyinä. Miksei sitten nyt enää olekaan tunnepuoli reilassa, kun Manner teki paluun vastuuvalmentajaksi? Jännä homma. En ymmärrä.
Vähän ot, mutta tartun tähän sen verran, että omassa pienessä päässäni olen miettinyt, onko Mambalta ja muulta valmennusjohdolta tullut kenties painava puheenvuoro turhien jäähyjen ottamisessa, koska jäähyily alkoi jo ikään kuin karata käsistä. Tämä voisi jollain tasolla selittää tunnetilan madaltumisen, jos jäähyjä varotaan. Voin myös olla ihan hakoteillä, mutta tätä tosiaan itse tällä viikolla pohtinut.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Takit" käännettiin, koska Mikkola osoitti tällä ptiemmällä aikavälillä mihin pystyy. Aikaisemmat kriittiset mielipiteet pohjautuivat viime kausien aikaisiin parin otteluiden stintteihin, sillä ne olivat sen aikaiset Laurin näytöt. Omasta mielestäni ei ole takin kääntämistä, jos aikasemmat näytöt eivät ole olleet miellyttäviä, mutta nyt kun pääsi ottamaan ohjat sekavasta Kärppälaumasta ja nosti joukkueen jopa kärkeen, niin sanoisin mielipiteen vaihtumista avoimeksi näkökulmaksi.
Tämä takinkääntö on ihan yes! Go Mikkola ja Go Kärpät! On hienoa, että Mikkolan kyvykkyys on huomattu tällä palstalla. On aivan mahtavaa, että avoin näkökulma on otettu käyttöön, kannatan!

Kritiikki vaihtui aika heppoisin perustein ylistykseen. Sitähän tämä kannattaminen on. Eletään hetkessä. Tuollainen ajatusmaailma kokonaisvaltaisesti ajattelevilta, objektiivisuuteen pyrkiviltä, kriittisiltä ihmisiltä minua huvittaa. Tervetuloa subjektiivisten kannattajien joukkoon! Avosylin otan vastaan! Kärpät on paras!
 
Rekka Pinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Vancouver Canucks
Tämä takinkääntö on ihan yes! Go Mikkola ja Go Kärpät! On hienoa, että Mikkolan kyvykkyys on huomattu tällä palstalla. On aivan mahtavaa, että avoin näkökulma on otettu käyttöön, kannatan!

Kritiikki vaihtui aika heppoisin perustein ylistykseen. Sitähän tämä kannattaminen on. Eletään hetkessä. Tuollainen ajatusmaailma kokonaisvaltaisesti ajattelevilta, objektiivisuuteen pyrkiviltä, kriittisiltä ihmisiltä minua huvittaa. Tervetuloa subjektiivisten kannattajien joukkoon! Avosylin otan vastaan! Kärpät on paras!
Kai se nyt on huomattu, kun Mikkola valmensi 11 peliä ja Kärpät oli tuolla ajanjaksolla parhaimmillaan koko kaudella. Edelleenkin ei ole takin kääntämistä, jos osaa olla realistinen ja muuttaa mielipidettä jos siihen on aihetta. Minusta on tyhmää pitää yhdestä mielipiteestä kiinni jostakin asiasta, vaikka asia itsessään olisi muuttunut suuntaan tai toiseen. En pidä yltiönegasta tai yltiöpositiivisuudesta, jos niissä ei pystytä ottamaan ns. neutraalia ja omasta mielestäni realistista näkökulmaa. Yleensä äärimielipiteissä oiotaan faktoja ja tarkempia perusteluita asiasta.

Heppoisin perustein? Minusta tuo 11 pelin mittakaava oli tarpeeksi iso todistamaan Mikkolan osaamisen varsinkin nyt Mamban tullessa vanhat pelilliset peikot palasivat. Kyllä kokonaisvaltainen ajattelu on mielestäni sellainen jolloin saa monta eri näkökulmaa ja kokonaisvaltaisempia keskusteluja aikaan.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Heppoisin perustein? Minusta tuo 11 pelin mittakaava oli tarpeeksi iso todistamaan Mikkolan osaamisen varsinkin nyt Mamban tullessa vanhat pelilliset peikot palasivat.
Tämä on se asia, jossa näkökulmamme eroavat. Minusta 11 ottelua ei ole mitään. Olen kuitenkin iloinen siitä, että nuo 11 ottelua ovat riittäneet vakuuttamaan kovimmankin kriitikon samaan näkemykseen kanssani Mikkolan kyvykkyydestä.
 
Soutukorva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hyvin veti Mikkola. Tiedän pikkaisen Mikkolan taistoja Jäälin ”äijiltä” kuultuna. Itseasiassa kannatin aikanaan Mikkolan päävalmentajuutta jo täksi kaudeksi. Ei Mikkolan kyvykkyys ole minulle mikään yllätys. On kuitenkin muistettava, että tämän kauden Kärpät on Mannerin laiva ja Manner sitä ohjaa voitoissa ja tappioissa. Tämä kriitikoiden takin kääntö minua hitusen huvittaa. Tällaista tämä on.
Minua ihmetytti, että Mikkola suolattiin jo ennen kuin mies on päässyt edes tositoimiin. Ymmärrän kritiikin jos näytöt työstä ovat heikot, mutta kun yleisestä olemuksesta vedetään johtopäätöksiä ja hei, sehän on Ilun veli. Ei voi onnistua. Nyt sitten tuuraavana pääkoutsina kun peli kulki niin jopas hän onkin hieno mies. Tulevat sesongit saavat näyttää millainen mies on Lauri Mikkola Kärppien päävalmentajana.
Pahaltahan tämä alkaa Mannerin kannalta näyttämään.
 
NahkaHagrid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Jesse Puljujärvi.
Annetaan Mikolle nyt työrauha vaikeina aikoina, senverran hyvin on kärpät hänen alaisuudessaan pärjännyt menneinä vuosina. Tämä kausi on muutenkin mielenkiinnottomin kausi miesmuistiin koska pelataan tyhjille katsomoille, ensisyksynä ei välttämättä pelata ollenkaan, koronatilanne vain pahenee ja rokotukset viivästyy, ja tulevaa kautta ei varmasti polkaista käyntiin tyhjille katsomoille, tämänkin kauden loppuunvieminen oli liigalle kivulias päätös.

Kuten aikaisemmin olen todennut, Mannerin potkut olisi tahditon keskisormen näyttö tässävaiheessa, varsinkin edellämainituista syistä. Eri asia on sitten se että Manner väistäisi kulisseissa sivuun, ja antaisi vetovastuun Mikkolalle jo etukäteen, se ei minua hetkauttaisi.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Kai se nyt on huomattu, kun Mikkola valmensi 11 peliä ja Kärpät oli tuolla ajanjaksolla parhaimmillaan koko kaudella. Edelleenkin ei ole takin kääntämistä, jos osaa olla realistinen ja muuttaa mielipidettä jos siihen on aihetta.

Heppoisin perustein? Minusta tuo 11 pelin mittakaava oli tarpeeksi iso todistamaan Mikkolan osaamisen varsinkin nyt Mamban tullessa vanhat pelilliset peikot palasivat. Kyllä kokonaisvaltainen ajattelu on mielestäni sellainen jolloin saa monta eri näkökulmaa ja kokonaisvaltaisempia keskusteluja aikaan.

Niin jokainenhan on varmaan omasta mielestään realisti.

Minusta tuo 11 ottelun otanta on aivan liian kapea, että voisi suoraan vetää linjauksia Mannerista tai Mikkolasta. Lisäksi nyt on kohdattu IFK ja KalPa, ei näitä pelejä oltaisi automaatilla voitettu jos Mikkola olisi ollut puikoissa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Päävalmentajamme Mikko Manner ei hallitse joukkuetta mitä päällikön pitäisi.
Pelihän muuttuu entistä enemmän sekavammaksi ja tuntuu ettei hänellä ole auktoriteettia tallella.
"Kaikki pelaa" alkaa liigatasolla olla sellaista urpoilua että kandeis pakata matkalaukut.
Ei tämä tästä voi enää huonontuakkaan vaikka penkin takana olisi itse Juhani Tamminen (yäk)
 
H

Hidas_ja_kankea

Minusta tuo 11 ottelun otanta on aivan liian kapea, että voisi suoraan vetää linjauksia Mannerista tai Mikkolasta. Lisäksi nyt on kohdattu IFK ja KalPa, ei näitä pelejä oltaisi automaatilla voitettu jos Mikkola olisi ollut puikoissa.

Alkaa 11 peliä olla jo varsin hyvä otos, mutta sen jälkeiset kaksi peliä vuorostaan ei sitä ole.

Tuon 11 pelin aikana tuli huomattua joukkueen olevan eri moodissa tunnetasolla ja lisäksi koostumukset oli toisenlaisia.
Mitä eiliseen vääntöön Mannerin vaikutuksesta päivän peliin, mielestäni pelisysteemi oli maju-reissun aikana Manneria ja pelikohtaiset päätökset ml. koostumukset Mikkolaa. Mediasta oli lukevinani Mannerin kertoneen, ettei puutu päiväkohtaisiin asioihin.

Mitä potkuihin tulee, ei sillä mitään voitettaisi. Kuitenkin Mikkola on nyt saanut lentävän lähdön ensi kauteen.
 
Maametti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Chicago Blackhaws, Ville Koivunen
Mannerin viime aikaisista haastatteluista on huokunut alistuneisuus. Tämä ei ole sama asia kuin nöyryys. Alistuneisuudella ei voiteta pelejä. Viimeisimmässä Petopodissa Manner ilmaisi hyvin vahvasti, että koppiin paluu tuntui epämukavalta ja että hän pelkää pilaavansa joukkueen hyvän ilmeen. Valitettavasti tässä taisi juuri käydä niin. Vaikea loppukausi on tiedossa, niin pelillisesti kuin päätöstenkin osalta. Manner on aikaisemmin tehnyt tulosta Kärppien peräsimessä, nyt oikeastaan koko kauden peli-ilme on ollut sanalla sanoen huono muutamaa yksittäistä ottelua lukuunottamatta. Toivon junan vielä kääntyvän takaisin raiteilleen, vaikka se vaikealta tällä hetkellä näyttääkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös