Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ja että kaikkien mielestä flegmaattinen Niinimäki löytyy pistepörssin kärjestä.
Ihmettelin suuresti viime kaudella kun Lahtelainen toisensa jälkeen teilasi Niinimäen hankinnan ja suoran sopparin täksi kaudeksi. Fanikatsomo huuteli, lauloivat pilkkaavasti ja nyt Jesse maksaa kovalla kädellä takaisin.

Monelta unohtui siinä vaiheessa että Jesse pelasi huonossa kunnossa, jalka ei ollut kunnossa. Kuntopohja oli rakentamatta kokonaan kun kesätreenit jäi väliin, eikä sitä ole kauden aikana helppoa saada takaisin kun kaikki pyörii joukkueharjoitusten ympärillä. Peliesitykset olivat sen mukaisia.

Lahtelaiset lähtivät Niinimäki-heittereiden mukaan suoralta kädeltä katsomatta totuuden taakse. Samaa tekivät toimittajat ja lähes kaikki muutkin. Tampereella jotkut saattoivat vielä nähdä totuuden taakse.

Totuus, se on se että Jesse Niinimäki on oikein roolitettuna ja kunnossa ollessaan koko liigan yksi parhaita pelinrakentajia ja ovelimpia pelaajia. Nyt hän on kunnossa, Lahtelaisetkin ovat jo tyytyväisä taikuriin.
 
Lahti VS Everybody

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans & Kekäläisen CBJ
Positiivista on, että Liigan sivut ovat alhaalla. Ei pääse Venakot rajan takaa scouttamaan meijän pistepörssin kärkinimeä ruplaliigaan.
 

HekeK

Jäsen
Kaaneille jättimäisen lerssin kokoinen peukku kauden ensimmäisistä kierroksista. Siinä on yhdelle jos toiselle asiantuntijalle tuuppailtu jauhoja suuhun. Itse pidin Pelicansin kokoonpanoa mielenkiintoisena ja yllätysvalmiina, mutta näin kova startti tuli tännekin yllätyksenä.

Ei muutaku tsemppiä ja eteenpäin!
 

miree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Mahtavaa, voitto kotona JYPistä! Puolustuspelaaminen toimii, Myllyniemi on liekeissä ja tarvittavat maalit tehdään. Viihdearvo ei ole toki yhtä suuri kuin suikkasajan coast to coast-kiekolla, mutta jos tällä pelit käännetään voitoiksi ja jatketaan sarjakärjessä, ei voi kuin olla tyytyväinen.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Kyllähän toi sarjataulukko on tällä hetkellä uskomattoman positiivinen.

1. Pelicans 8 20
2. SaiPa 7 15
3. Ilves 7 15
4. HPK 8 14

Kuinkahan monessa kausiennakossa juuri näitten jengien sijoitusten eteen on heitetty ylimääräinen ykkönen. Alkukausi ainakin mennyt siis reilusti yläkanttiin kaikilta "heittopusseilta".
 

Destroyer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaaneille jättimäisen lerssin kokoinen peukku kauden ensimmäisistä kierroksista. Siinä on yhdelle jos toiselle asiantuntijalle tuuppailtu jauhoja suuhun. Itse pidin Pelicansin kokoonpanoa mielenkiintoisena ja yllätysvalmiina, mutta näin kova startti tuli tännekin yllätyksenä.

Ei muutaku tsemppiä ja eteenpäin!
Kiitos, hienostihan tuo on alkanut, yllättänyt myös minut. Mut kyllä mä vähintään lerssipeukun annan myös sinne Tampereelle Ilveksen alkukaudesta tähän asti, ja yksi lähtee myös Lappeenrantaan. Jatkukoon mahdollisimman pitkään näin.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pitäisikö positiivituusketju muuttaa negatiivisuusketjuksi, ettei täällä olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla? Siihen päälle vielä kunnon tappioputki niin saataisiin takaisin useat voittojen hiljentämät kirjoittajat...olis jotain lukemista...
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Positiivisesti on joukkueen peli pysynyt voittojen tiellä ja toivottavasti tänään tulee myös Lukolle kotitappio.

Myllyniemestä on kyllä oltava positiivisesti yllättynyt. Peli on pysynyt kasassa ensimmäiset kierrokset kiitettävästi. Asiaan on auttanut joukkueen viime vuotista parempi viisikkopuolustaminen.

Hienoa on myös Radekin hyvä kauden avaus ja sitä kautta välttyminen turhautumiselta.

Jos jotain negativiivistä voi sanoa näin postiivisuusketjussa, niin yleisömäärät varsinkin viikonloppupeleissä ovat kyllä olleet kaukana toivotusta.Syitä tähän on toki monia.
 
"Pelikaanikin on asia" UB, Mestaruudesta 91 vuotta.
Suosikkijoukkue
Se turkoosi lahtelainen & Dallas Stars
Jos jotain negativiivistä voi sanoa näin postiivisuusketjussa, niin yleisömäärät varsinkin viikonloppupeleissä ovat kyllä olleet kaukana toivotusta.Syitä tähän on toki monia.
Kyllä, tähän on helppo yhtyä. Odotin että kiekkokiima olisi loistavasti liikkeelle lähteneen kauden myötä noussut viime viikoksi jo sille tasolle että JYP:in kanssa oltaisiin päästy yleisömäärissä jo sinne 4700-5000 tuntumaan. Väärässä olin. Katsotaan tuoko tän viikon kotipeli Kerhoa vastaan minkäänlaista positiivista muutosta asiaan.

Toisaalta täytyy myös sanoa että yhtä lailla monella muulla liigapaikkakunnalla on ollut havaittavissa katsojakatoa; myös paljon pahempaa mitä täällä Lahessa. Siihen faktaan nojaten olen huojentunut että joukkueen esiintyessä näinkin raikkaasti kertaakaan ei olla sentään jääty alle 4000 silmäparin. Toisaalta yhdessäkään kotipelissä ei olla päästy sen enempää yli 4500 katsojan rajan.

Ei ehkä ihan kuulu positiivisuusketjuun tämä mutta koin tarpeen vastata aiheelliseen ihmetyksen kohteeseesi.
 
There's a reason love is called universal. We wouldn't even be here without it existing.

The way karma works it is almost like a boomerang; whatever you do, always returns to you when you least expect it.

bay22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nurmisen Pasin Posse
Ili kehui ennen Lukko-ottelua Saarenheimon otteita tällä kaudella kaukalossa ja mies vastasi huutoon tänäänkin.
 

miree

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat
Pitäisikö positiivituusketju muuttaa negatiivisuusketjuksi, ettei täällä olisi hiljaista kuin huopatossutehtaalla? Siihen päälle vielä kunnon tappioputki niin saataisiin takaisin useat voittojen hiljentämät kirjoittajat...olis jotain lukemista...
Hah, no niinpä.

Ei kyllä uskalla tässä liidossa enää kritisoida mitään, kun vakiokuittio lienee "väärin voitettu, eikö mikään kelpaa" :). Onhan peli ajoittain täysin sekaisin, mutta äijien itseluottamus on silti tapissa. TYKKÄÄN!
 

Varsamattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hah, no niinpä.

Ei kyllä uskalla tässä liidossa enää kritisoida mitään, kun vakiokuittio lienee "väärin voitettu, eikö mikään kelpaa" :). Onhan peli ajoittain täysin sekaisin, mutta äijien itseluottamus on silti tapissa. TYKKÄÄN!
Tuohon VAHVA SAMA
 
Losers always whine about their best. Winners go home and fuck the prom queen!
Suosikkijoukkue
Se turkoosi lahtelainen & Dallas Stars
2+3!! Mitä vittua Peksi? :D

Leimu on tosiaan peli peliltä alkanut yhä enemmän näyttämään the ykköspuolustajalta.

En ois jumalauta osannut ikinä edes toivoa näin lentävää lähtöä runkosarjalle. 6-2-1-0 startti on samalla myös takuuvarmasti uusi seuraennätys, samoin kuin 23 pistettä tässä vaiheessa kautta.

Lukon kolmannen tasoituksen kohalla alkoi oma usko olemaan jo koetuksella mutta sieltä ne vaan perkele väänsivät vielä kerran ohi ja tyylillä! On toi vaan aivan USKOMATON joukkue just nyt. Seitsemän tehtyä maalia sellaisena iltana kun Jesse jätettiin kiikaritehoille kertoo juurikin siitä kuinka meiltä löytyy maalintekopotentiaalia joka kentästä. Tänään oli Sopasen kentän vuoro loistaa ja millanen esitys koko kolmikolta! Sanoisin jopa et paras peli miltään yksittäiseltä kentältä tällä kaudella, koko liigassa.

Huikea matsi ja upea kiekkoilta! Kiitos pojat!
 
There's a reason love is called universal. We wouldn't even be here without it existing.

The way karma works it is almost like a boomerang; whatever you do, always returns to you when you least expect it.

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
Yksi sana. JOUKKUE!

Toi porukka on tosiaan keskenään päättäneet näyttää kaikille vinkujille, että ei tarvita terävintä kärkeä vaan laajuutta pärjäämiseen!

Ainoaksi miinukseksi voi laskea tuon meidän kolmosen, jolta voisi odotella myös hieman onnistumisia hyökkäyspäässä, mutta jos muuten homma jatkuu tällä tahdilla niin saa kyllä pelata nollanollaa jatkossakin.

Käsittämätön alku ja joutuu kyllä kumartamaan jätkille syvään. Vittu mikä asenne tosta jengistä huokuu! Ja mikä parasta, myös Arasta. Ei enää pelkkää Peli-ilmettä ((c) Ara).
 
What ho said the thing with the three "bonce", do not meddle with things you don't understand...

Ersa13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Rupeaa olemaan taas samanlainen fiilis kannattajana kun hopeakaudella. Ihan sama kuinka tiukaks pelit menee, usko siihen että tuo JOUKKUE kääntää ottelun edukseen pysyy loppuun asti.

Upeaa myös nähdä Saarenheimon uusi tuleminen.

Nautitaan nyt tästä. Koko muu Suomi Lahen ulkopuolella odottaa koska tää kurssi kääntyy. Näytetään ettei se käänny.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seikolan "vaihto" Leimuun oli kyllä loistava veto. Kyllähän tällaista yritteliästa ja aktiivista jannua mieluummin katselee, kuin alistunutta, itkuun purskahtamaisillaan olevaa laamaa.
 
“If you want to be safe, then don’t play". - Shane Doan

heki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seikolan "vaihto" Leimuun oli kyllä loistava veto. Kyllähän tällaista yritteliästa ja aktiivista jannua mieluummin katselee, kuin alistunutta, itkuun purskahtamaisillaan olevaa laamaa.
Kyllä! Ja erittäin osunut kuvaus Seikolasta :)
Leimu on ollut odotuksia reilusti parempi, (kuten koko muukin joukkue)

Voisi kuvitella, että joukkueella on tällä hetkellä kivaa pelata!
 
Tänään kotijoukkue paino pelin kolme kertaa tasoihin ja Pelsu iski heti perään. Väitän että kokenut joukkue ei paljosta hetkahda ja tästä johtuen oltiin taas johtoasemassa 2min14s, 54s sekä 56s päästä.
 
Leo Komarov, Kari Sihvonen & Antti Tyrväinen

Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hienoa ettei olla yhden tai edes kahden kentän saatika pelaajan varassa. Koska Khl varmasti alkaa kummittelemaan taas onnistujia jos meno näin hienona jatkuu.
 
Hienoa ettei olla yhden tai edes kahden kentän saatika pelaajan varassa. Koska Khl varmasti alkaa kummittelemaan taas onnistujia jos meno näin hienona jatkuu.
Positiiviseksi voidaan kai myös laskea tässä mielessä Smolanekin viime kausi siellä joka varmaan karkoittaa. Ja Pelsuhan tosiaan menestyy joukkueena enkä nyt ihan keksi löytyykö tosta sellasia yksilöitä joita sinne kaivattaisiin.
 
Leo Komarov, Kari Sihvonen & Antti Tyrväinen

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
JYP - HPK
  • 2.50
  • 3.95
  • 2.45
KalPa - Kärpät
  • 4.70
  • 4.40
  • 1.60
KooKoo - Sport
  • 1.33
  • 6.00
  • 6.80
Pelicans - Jukurit
  • 2.70
  • 3.65
  • 2.40
Hermes - KOOVEE
  • 1.98
  • 4.40
  • 2.75
Hokki - RoKi
  • 4.30
  • 4.50
  • 1.55
Ketterä - Peliitat
  • 1.60
  • 4.80
  • 3.75
SaPKo - Jokipojat
  • 2.13
  • 4.30
  • 2.50
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy