Koko kauden ollut positiivinen fiilis
Tässäpä tää oleellisin. Itse myös koko kauden nähnyt pelkästään positiivisessa valossa eikä paskat pelit tai heikot jaksot ole jaksaneet juurikaan kiinnostaa. 10 vuotta on kyllä hyvin pitkä aika ihmiselämässä ja varsinkin Jokerifanin elämässä.
10 vuotta on myös pitkä aika siinä mielessä, että itsellä se ainakin aiheutti sen, etten ehkä koe enää (tai sitten vielä) olevani vieläkään siinä samassa pisteessä, kuin Liiga-aikoina. Pystyn hyvin tunnistamaan täällä kirjoitetut fiilikset siitä, ettei mistään tule mitään, kun peliä vaan odottaa alkavaksi ja tunnit tuntuvat lipuvan eteenpäin liian hitaasti. Tunnistan myös tuon ahdistavan tunteen mahanpohjassa. Itse olen viimeksi tuon kokenut vuoden 2012 playoffeissa.
Olen aiemminkin tästä puhunut, mutta menkööt vielä. Jokerit on ollut tälle meidän perheelle ja suvulle sattuneista syistä aivan helvetin iso asia, se on ollut sitä ainakin 70-luvulta lähtien. Ikinä en ole joutunut tekemään sitä valintaa, että mikä on se mun seura. Se oli jo päätetty ennen kuin iibor syntyi vuonna -86. 5-vuotiaana junnuna laitoin narripaidan päälle faijan ja sedän valmentamassa vuotta vanhempien Jokerijoukkueessa ja lähes aina katsomossa Liigaotteluissa. Koulu kun alkoi, tuli mukaan se, ettei kouluun voinut seuraavana päivänä mennä (mentiin silti), jos Jokerit oli hävinnyt. Varsinkin jos se tappio oli IFK:lle. Ikää kun tuli, tappiot aiheutti sellaista suoranaista vitutusta ja äksyilyä kaikkein läheisimmille ihmisillekin. Voitot taas tekivät musta sellaisen rakkauden ja valon sanansaattajan. Varsinkin jos voitto oli tullut IFK:sta.
Pelaajaura Jokereissa, ja hetkeksi myös ura lätkäpelaajana, päättyi ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan, mutta Jokerifaniura jatkui aina vuoden 2015 pleijareihin asti. Tuon yhden kauden jaksoin sitä paskaa katsella ja sitten riitti. Elämään oli tullut muutenkin uutta sisältöä pari vuotta aiemmin tyttöystävän (ja nykyisen vaimon) myötä ja muutenkin tuo koko sarja, jonka-nimeä-en-mainitse, aiheutti sellaista oksetusta, että oli helppo jättää Jokerit kokonaan sivuun omasta elämästä. Ensimmäistä kertaa lähes 30 vuoteen.
Tuon jälkeen tässä 10 vuoden ajanjakson aikana on vihdoin valmistuttu koulusta, ostettu koti, otettu kultainennoutaja, tehty kaksi ihanaa lasta, tehty iso henkilökohtainen konkurssi, selvitty siitä, edetty uralla hyvään työpaikkaan ja ostettu toinen koti. Paljon uusia juttuja tullut ja isoja elämänmuutoksia, jotka laittaneet prioriteetit täysin uusiksi. Mestis-kauden avauspelissä oli havaittavissa omassa suhtautumisessa tuota samaa tunnetta, kuin vuonna 2012, mutta mitä pidemmälle kausi eteni, sen paremmin huomasin sen, ettei tappiot juurikaan herättäneet tunteita, kun taas voitot tuntuivat "ihan hyvälle". Ei eufooriselle, mutta hyvälle. Sama koskee nyt tätä playoff-kevättä. Pari tappiota tuohon alkuun olivat sellaisia "hieman ylikypsä pihvi" -tyylisiä pettymyksiä, mutta eivät juurikaan vituttaneet. Sunnuntainen voitto tuntui taas "ihan hyvälle".
Positiivisuusketjussa kun ollaan, niin positiivista on pelkästään edelleen jo se, että Jokerit pelaa jälleen Suomessa ja haluan käydä peleissä seuraamassa tuon Suomen ja maailman kauneimman seuran otteluita. Se fani-iibor vain edelleen ehkä odottaa jossain täällä sisällä. Siihen asti aion myös nauttia siitä, että voin keskittyä rauhassa olennaiseen myös pelipäivinä :D
Tuli pitkä teksti, mutta tuli hieman tarvetta purkaa näitä tuntoja.