Onhan tämä jokeriyhteisö muodostunut taas kerran liki toiseksi perheeksi allekirjoittaneelle. Lauantaisella Forssan reissulla tuli ihan spontaanisti juteltua meitä kaikkia yhdistävistä asioista ennalta tuntemattomien kanssa ja maaleja juhlittua antaumuksella ryhmähalienkin merkeissä. On tämä hieno seura. Olemme erilaisia ihmisiä eri taustoista, mutta rakkaus Suomen suurimpaan ja kauneimpaan yhdistää. Loppusyksy 1998, Jokerit-Ilves (3-1) 5-vuotiaana. Tauko oli välissä, mutta se rakkaus on nyt palannut.
Varmasti monien muiden jokerikannattajien tapaan, myös minun työntäyteinen arki on melkoista jyystämistä, mutta se edessä häämöttävä jokerimatsi helpottaa kovasti uuvuttavinakin hetkinä.
Taustastani voin kertoa sen, että faijani (hän minut jokerikuvioihin mukaan toi) kuoli reilu vuosi sitten pitkäaikaisen vakavan sairauden jälkeen ja jos jotain, hänen olisin vielä suonut näkevän punakeltaisen seuran uuden tulemisen, mutta näin joskus elämässä käy.
Ylpeydellä tulee EP:n kaulahuivi joka päivä päälle laitettua ja väriä tunnustettua.
Minä, me, Jokerit!