Positiivisuusketju

  • 2 813 897
  • 11 233

Weagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Red Rockers
Esa Lindellillä taitaa olla onnistumisprosentti 100% rankkareissa miesten peleissä. Ellen ole missannut jotain höntsärankkareita.

Tuohimaa on hyvä rankkareissa, mielestäni hänet pitäisi aina vaihtaa rankkareihin maaliin.

Muutama näistä tullut nähtyä. Taitaa ainaa luistella vasenta laitaa ja kääntää maalin edessä rystylle?

Rudi pääsi muuten tänään yrittämään kolmesti nokikkain ja silläkin aina tuo sama, viimekaudeltakin tuttu, liike. Ihan kohtuullisesti toiminut aikaisemmin mutta nyt ei tuntunut saavan tarpeeksi ilmaa kiekon alle. Pelaamattomuus vähän näkyi muutenkin alussa, mutta paransi loppua kohti hyvin. Kyllä se siitä, kun saa kaverinsakin kohta mukaan.
 
Jep, rankkareissa alkaa oikeasti olla jo oikeita ratkaisijoita jengissä, olkoonkin että se parempi Filppula on remmissä niin kauan kuin on. Nyt ei ole aina pakko lykätä Lahtea tai Pulkkista sinne sutimaan kun noita kynämiehiäkin näköjään löytyy. Tuohimaa vakuutti meikäläisen jo viime kaudella vl-skaboissa, toisin kuin Kilpeläinen mutta helevetin vaikea uskoa että Fränää alettaisiin vaihtamaan vl-skaboihin vastaisuudessa, ei riitä cojonesit meidän valmennuksella.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Positiivista on se, että Valle on saanut Ilarin aivan käsittämättömään iskuun.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Positiivista ottelusta jo yleisesti:

-Ilari on herännyt; eihän tässä kuin kausi venattu..
-Julle Tyrväiseltä hyviä otteita kiekollisena sentterinä.
-Teuvo Teräväiseltä kauden paras peli; kyllä se vielä tulee!
-Pulkkinen kuin eri mies, kun ei ollut Teukan kanssa samassa vitjassa.
-Lindell pisti taas rankkarista sisään.
-Tuohimaa ei ollut oikeasti niin huono, kuin numerot ja otteluseurantaketju antaa olettaa.
-Hahl pikkuhiljaa palaamassa. Tästä muodostuu positiivinen ongelma, koska kahden alemman ketjun jyrät ovat pelanneet todella vakuuttavasti!
-Rask. Flintstone syököön hattunsa
-Karlsson
 

One#8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, SoJy, ManU, Ac Milan, Barcelona
Positiivista tosiaan, että voitettiin lopulta tämä peli. Kokoajan oottelin, että milloin Ipan kohtaan tulee nelonen. Näin kova luotto tällä hetkellä omaan joukkueesseen. Viime kaudella hävittiin poikkeusetta nämä pelit, nyt menty eteenpäin...tai sit ei.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Vaikka rankkaripisteet Ilvekseltä on pelin kahden ensimmäisen erän perusteella järkyttävän huono suoritus niin positiivista on että meiltä tuntuisi nyt löytyvän pelaajia jotka saa rankkareita sisään ja ollaan myös voitettu rankkukisoja, tänään otettiin meidän ensimmäisen rankkuvoitto tän kauden liigassa, Jokerit vs muut tilanne 1-0.
 

Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Vaikka rankkaripisteet Ilvekseltä on pelin kahden ensimmäisen erän perusteella järkyttävän huono suoritus niin positiivista on että meiltä tuntuisi nyt löytyvän pelaajia jotka saa rankkareita sisään ja ollaan myös voitettu rankkukisoja, tänään otettiin meidän ensimmäisen rankkuvoitto tän kauden liigassa, Jokerit vs muut tilanne 1-0.

Äkkisältään yhdistelmä Positiivisuusketju - Flintstone kuulostaa aika kaukaa haetulta. Vaan onhan tuossa yllä lainatussa kyllä oma karu pointtinsa.
 

Kiraffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun katsoo vähän tuloksen taakse, niin näin pelissä (tosin näin vian ekat 30min) paljon positiivista:

- Tasakentällisillä oltiin hyviä, ja luotiin paljon maalipaikkoja
- Peli pyöri lähes koko ajan Ilveksen päässä, vastustajalle annettiin vähän maalipaikkoja
- Hyvä yv
- Ilari ja koko ykkönen kovassa iskussa
- Muut kentät näyttivät myös toimivan
- Ekassa erässä päästiin monta kertaa sutimaan ihan maalin edestä, tällä kertaa ei uponnut, mutta ainakin siellä sota-alueella oltiin
- Rankkareissa meille hyökkääjät 2/2, Tuohimaa 2/2. Koska viimeksi on tapahtunut näin?
- Saatiin kuitenkin 2p ja henkisesti tärkeä voitto kotiinviemisiksi

Peli pyöri hemmetin hyvin, mutta tämä oli taas "huonon onnen peli". Ei V. Filppula Jokeripaidan päälleen vetämällä ole yhtäkkiä taantunut pysyvästi sille tasolle, että sutii metristä kiekosta ohi hyvässä paikassa. Näitä vain sattuu joskus. Eikä meidän puolustus+mv ime joka kolmatta laukausta joka pelissä. Nyt vain molemmat sattuivat samaan peliin, niin tulos oli tämä. Vastaavasti TPS:ää vastaan ekassa erässä pistettiin melkein kaikista paikoista kiekko pussiin (toki se peli olisi voitettu normaalillakin viimeistelyllä, nyt voitto vain tuli aiemmin). Tärkeintä on luoda niitä hyviä maalipaikkoja paljon. Jos Ilveksen tasoisia joukkueita vastaan keskimäärin tällä peliesityksellä tehdään 5 maalia, niin ihan perus satunnaisjakaumalla joskus tehdään 3 ja joskus 7.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Hei ensiviikolla saadaan "jo" valmentajat mukaan, josko siitä lähtisi.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Karlsson Eronen parivaljakko oli loistava ja toimi heti alusta lähtien. Ykkösketjunkin peli oli hyvää mutta vieläkin hiukan tehotonta. Molemmat Filppulat missasivat perjaatteessa varman maalipaikan. Nelosketjukin vähästä peliajastaan huolimatta jälleen loistava.
 

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä vähän listaa:

-Yleisömäärä jokaisessa kotipelissä yli 10 000, eikä yhtään paikallispeliä olla vielä edes pelattu(!)
-Karlsson aivan huikea pelaaja. Tehokasta ja samalla viihdyttävää
-Tyrväinen pelasi todella vahvan pelin ja olisi saanut pari hyvää paikkaakin, mutta syötöt jäivät kummassakin vähän taakse
-Mosesin viimeistelytaidot
-Kilpeläiseltä vahva peli

Ja tätä listaahan voisi jatkaa vielä vaikka kuinka, mutta muut saavat halutessaan täydentää :)
 

Haastattelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Winnipeg Jets
-Erosen ja Karlssonin yhteispeli oli aivan mahtavaa. Se siniviivahöntsä..Ah!

-Pelistä sen verran, että näkihän sen kun jaksetaan jauhaa omalla tyylillä, niin vastustajalta loppuu jalat viimeistään kolmannessa erässä. Siinä vaiheessa kyse on enää siitä kuinka hyvällä prosentilla paikat käytetään. Tänään onneksi oli ihan turvallinen johto ennen kolmatta, kun ei ne paikat kelvanneet muille kuin Lambergille (btw, rakastan!)

-Kilpeläinen pelasi hyvän matsin. Kiekot tarttuivat mukavasti ja muutenkin terävän näköistä peliä.

-Neloskenttä! aivan uskomattoman hienoa peliä kumpaankin suuntaan. Ei ole mikään perinteinen "kiekko päätyyn ja vaihtoon" -kenttä. Salminen ja Lamberg ajavat miestä seinälle kuin vierasta sikaa ja Heino tasapainottaa hieman puolustavammassa roolissa. Tehojakin syntyy, joten aplodit tälle kolmikolle.

-Tyrsky junior oli liekeissä. Mistä se on saanut kädet?

Karlssonille pitää omistaa oma kappale. Tämän tason kiekollista puolustajaa ei ole nähty Sm-liigassa koskaan. Se rauhallisuus ja maltti kiekon kanssa on jotain sellaista, mistä kaikkien puolustajien tulisi ottaa oppia. Jotenkin koko peli jähmettyy kun Karlssonilla on kiekko. Tulee tekemään todella paljon pisteitä, kunhan joku viimeistelee tämän taikurin luomat avopaikat edes joka viides kerta.

Kaikenkaikkiaan todella hyvä matsi, mutta muutama miinusmerkkikin jaettava:

-Väänänen oli tänään huono. Ihmeellistä ryntäilyä ja todella tyhmä jäähy ensimmäisessä erässä.
-Teräväinen&Pulkkinen-duo. Kädellisiä roikkuu olkapäillä molemmilla, väkinäisen näköistä tekemistä, vaikkakin Teräväinen väläytteli muutaman kerran.
-Maalipaikkojen tuhlailu. Okei, viisi tehtyä, mutta varsinkin Filppulan veljekset tuhlailivat tuhottomasti mestoja.
 

Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Se yksi parin minuutin vaihto, jonka aikana kentällä olivat Filppula Bros, Holy Moses, Ertsi ja Norris-Erik = pornokiekkoa.
Sama. Mulla oli koko vaihdon ajan lapsenomainen riemun tunne päällä.

Erosen ja Karlssonin syöttelyt olivat myös kunnon alistamista. "Meillä on kiekko teidän alueella, eikä teillä ole yhtäkään keinoa saada sitä pois."
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Tyrväiselle ja Lambergille viiden vuoden soppari käteen, sen verta mallikkaasti kulki pojilla tänään.

Lamberg varsinkin on aloittanut kauden sellaisella ilotulituksella että oksat pois. Ei yhtään yli kymmenen maalin kautta Kyrppien junnuissa mutta tällä hetkellä vetää liigaa kuin vanha tekijä. Noussee Tomekin tasoiseksi kulttisankariksi.
 

veivari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston,Jokerit
Hieno peli ja loistava Karlssonin tulo. Muita huippuja tänään Heino, Dehner ja lisäksi Julle Tyrväinen, joka rakensi kiitettävästi paikkoja Raskille ja Pulkkiselle , taklasi kovaa ja voitti 100-0 aloituksia hyökkäys päässä monta.
Anna Valtonen vielä enemmän vastuuta Jullelle , niin Jokeritkin on parempi !
 

Jonbax

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Positiivista oli se, että Teräväisen peli alkoi näyttää aika hyvälle mitä pitemmälle ottelu eteni. Rohkeesti toi kiekko ylös keskikaistaa pitkin, ja muutenki löysi hyvin Pollen ja Rudin hyökkäsalueella. Hieno spin-o-rama syöttö vikassa erässä, josta Rita pääsi läpi.
 

Tomppa#74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
En tiedä olenko vuosien turruttamana tullut pehmeämmäksi, mutta tän kauden Jokereissa on mun mielestä jotain erilaista. Jätkät on jotenkin enemmän läsnä ja tosissaan, taistelua on enemmän ja pelataan joukkueelle. Samoin fiilis hallissa on ihan eri sfäärissä. Ja olen siis tähän saakka ollut matseissa autolla (molempiin suuntiin), eli ilman prosenttimehua.

Tää on meidän kausi, äijät (ja tytöt). Gotta love it.
 
En tiedä olenko vuosien turruttamana tullut pehmeämmäksi, mutta tän kauden Jokereissa on mun mielestä jotain erilaista. Jätkät on jotenkin enemmän läsnä ja tosissaan, taistelua on enemmän ja pelataan joukkueelle. Samoin fiilis hallissa on ihan eri sfäärissä. Ja olen siis tähän saakka ollut matseissa autolla (molempiin suuntiin), eli ilman prosenttimehua.

Tää on meidän kausi, äijät (ja tytöt). Gotta love it.
Jotenkin olen samalla linjalla. Joukkueessa tuntuu olevan hyvä yhteishenki ja varsinkin hyvä yleinen fiilis. Uudet jätkät Lamberg, Moses ja Karlsson ovat kehuneet, kuinka hyvin heidät on otettu vastaan. Jokaisen maalinkin jälkeen käydään kavereiden "kimppuun" ilosta, eikä tehdä vain "palkkasoturiklikkausta" (pl. Masto, joka ei tuuleta maaleja).

Loppuun vielä: pakko tykätä Lambergista. Helvetin miellyttävä pelaaja. Plussaa vielä tämän iltaisesta tuuletuksesta, jossa liukui vapaasti kädet kohotettuna kattoon suoraan Eteläpäädyn paikattoman osion plekseihin kiinni.
 

MiksuMan

Jäsen
Jokerit on sellainen joukkue ja paikka, että vain todelliset voittajat pärjäävät täällä. Jokerit on ponnahduslauta maailman huipulle. Täällä annetaan näytöt osaamisesta ja paineensietokyvystä. Ja jos homma toimii menestys on taattu ja jos ei toimi niin... se ei sitten vaan toimi.

JOKERIT - SUOMEN SUURIN JA KAUNEIN, niin hyvässä kuin pahassa.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Jonkinlaisena positiivisena ongelmana voi pitää sitäkin, että kun Hahl, Eaves ja Hardt palaavat kaukaloon, niin Jokereilla on varaa lähettää Teräväinen a-junnuihin ja Pulkkinen Grand Rapidsiin. Salminen-Heino-Lamberg pelaavat niin hyvin ja tasaisesti, ettei heitä yksinkertaisesti voi syrjäyttää kokoonpanosta, jos meno jatkuu tälläisenä.

Hannu Virran alaisuudessa jo 8 napattua pistettä on myös positiivisuusketjun kamaa.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä olenko vuosien turruttamana tullut pehmeämmäksi, mutta tän kauden Jokereissa on mun mielestä jotain erilaista. Jätkät on jotenkin enemmän läsnä ja tosissaan, taistelua on enemmän ja pelataan joukkueelle. Samoin fiilis hallissa on ihan eri sfäärissä. Ja olen siis tähän saakka ollut matseissa autolla (molempiin suuntiin), eli ilman prosenttimehua.

Tää on meidän kausi, äijät (ja tytöt). Gotta love it.

Mulle iski sama tunne niistä ajoista lähtien kun Kekäläinen saapui firmaan ja Westerlund toi taistelevaa ilmettä pariksi kaudeksi ja nyt Lämsä jatkaa samankaltaista kiekkoa. Sitä ennen muutama kausi, poislukien hopeakausi, oli ollut jotenkin väritöntä ja staroja roudattiin Virmasen toimesta aivan liikaa ja hankinnat menikin 80% pieleen hinta&laatu&kaavailtu rooli -suhteessa. Keklu pisti homman onneksi kuntoon ja se näkyy varmasti joukkueessa vapautuneena ja oikeasti hyvänä joukkueena.

Erik Karlsson, kaikki tarvittava on kai jo sanottu tuolla hänen ketjussaan. The King.

Nyt kannattaa nauttia joka solullaan näistä ajoista. Meillä on maailman paras puolustaja, Filppulan veljekset, tulevat omat junnutähtemme Teräväinen ja Pulkkinen ( kyllä se sieltä lähtee aukeamaan kohta kummallakin ), Steve Moses, omat junnupakit joiden pääura tullee olemaan NHL:ssä ( Eronen, Lindell, Lindbohm ), sekä Lamberg joka on iskemässä aivan puskista vakiokokoonpanoon. Myös huhut Selänteen kotiinpalusta alkavat päivä päivältä käymään todennäköisemmiksi kun eivät näytä saavan mitään aikaiseksi neuvotteluissa NHL-kauden jatkumisen suhteen.

Elämme mukavia aikoja vaikka kauden alku on pisteellisesti ollut vähän odotettua heikompi, mutta kokoajan paranee sitä myöten kun äijää tulee pelaamaan, milloin P-Amerikasta, milloin pelikielloista ja loukkaantumisilta.

Hyvä tunnelma ollut hallissakin! Viime kauden runkosarjassa oli jo pientä kehitystä havaittavissa että muissakin katsomoissa kun Eteläpäädyssä yhdytään mukaan taputuksiin. Viime kevään jullisarjassa ja nyt ekassa kolmessa kotipelissä on menty taas askel eteenpäin ja hallissa on oikeasti hyvä tunnelma, siis koko hallissa!
 
Viimeksi muokattu:

Sape28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei olla vielä hävitty koko kautta. Vaikka vahvasti näyttää siltä, että kyllä se kesä todellakin on meille parasta aikaa...
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Aika hiljaista on täällä positivisuusketjun puolella. Mutta laitetaan kuitenkin jotakin Positiivista on se, että meillä on terveenä vielä joitakin pelimiehiä.

Lisäksi kausi on aika pitkä, mitä vaan voi vielä tapahtua.

Meillä on oikeasti Suomen isoin fanikatsomo.

Meillä on sarjan kaksi parasta pelaajaa, Valle ja Ruotsin Eki.

Mikke ei enää kiusaa meitä.

Tulee vielä seuraava kausi, jossa ei mennä KHL:n ja erota SM-liigasta (tätä voisi harkita jos liigan perseily Jokereita kohtaan jatkuu)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös