Mainos

Positiivisuusketju 2018–2019

  • 116 508
  • 564

Suurmestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mainio viikko takana. Itse näin Lukko ja Jyppi pelin. JYP pelin oli alkuun tahmeaa, mutta sitten lähti kulkemaan mukavasti. Lukko pelistä oli poissa kahden kentällisen verran pelaajia, mutta erittäin hyvä esitys. Lukko hivenen hallitsi peliä, mutta Tepsi puolusti hyvin ja Haukeland hoiti loput. Kaksi maalia Lukolle lopussa, mutta ei se ottelun kuvaa muuta. Ekeståhl-Jonssonin jäähy oli vähän erikoinen, kun kumpikin kyllä Lukko pelaajakin kiinnipitämiseen syyllistyi. Tepsin puolustuspelaaminen on kyllä kehittynyt tosi paljon elokuusta. Toki sen pitääkin kehittyä ja treenipelit ovat treenipelejä, mutta onhan tuossa iso ero. Hyvä esitys tällä rosterilla. Lukko peli oli ehjä kokonaisuus.

Palve on ollut viime aikoina paljon parempi. Ei ehkä ihan alkukauden tasolla vielä, mutta melkein. Pelaaminen on ihan erilaista nyt, kuin vielä vähän aikaa sitten. Hän myös karvaa, puolustaa omiaan ja tekee kentällä lähes kaikkea mahdollista. Tuntuu, että peli-ilo on taas löytynyt, mikä on hyvä asia.
Kakko on kyllä maaginen. Ainoa huono puoli on se, että häntä ei enää liigassa nähdä ensi kaudella. Parantaa koko ajan, eikä uskoisi, että on täyttänyt vasta 18v.

Salonen on kyllä osoittautumassa erinomaiseksi hankinnaksi. Kyllä Nurmeakin pitää kehua, vaikka tuhlasi yhden hyvän maalipaikan. Töitä kyllä tekee ja oikeita asioita. Vaikka maaleja ei tule, niin on hyödyksi joukkueelleen.

Tepsin pelejä on ilo seurata.
 

Oddmanrush

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun joukot,Leijonat,Colorado, NyR.
Lukko - Tps 2-5 jälkeen

- seremonia Vahalahdelle. Pelaaja minun mieleeni.
-heti ekaan erään hyvällä jalalla mukaan lepoetuista Lukkoa vastaan. Liekö Kärppäkrapula, minusta oli joillain suunpielissä vielä kärpän karvoja.
-Palve on ollut selkeästi pirteämpi. Edelleen sen jotkut luettavat jutut ihmetyttää, mutta kehon kieli kertoo, että nyt taas mennään aloituksista alkaen. 1-0 Kaapon maalin jälkeen heidän yhteinen riemu. Tämä kaksikko kun jatkaa noin on siinä muilla jotain mietittävää.
-samoin Heikkisen kehonkieli. Näkee varsinkin kiekon kanssa pelatessa
-Palmun kepeä jalka. Ekan erän oli piilossa kun Tps otti 8 minuuttia jäähyjä, mutta sen jälkeen.
-Kauden eka av-maali ja Väykän oikea oppisesta takapolvari vedosta. Näin.
-Monnin av- maali ja sen jälkeinen yleisön otto.
-Hauke ja loistavasti luukulla toiminut Tirronen.
-Onks Kaapon kypärätemppu posia? Heh. Siitä erikseen Kaapo-ketjussa.
-Lukkaa en huomannut.
- junnustuntit teki hommansa. Kaskinenkin laiturina pelasi simppelisti yrittämättä liian monimutkaisia juttuja.
-Forren maali on leijunut ilmassa jonkun aikaan. Turhaan tähtää raamien sisään. Tähtäys 5 m sivuun ja kimmoke.

Olin etukäteen tännekin maalaillut, että pistekin tänään on hyvä juttu Hauken hyvällä pelillä. Tämä oli todella positiivinen yllätys ja merkkejä joukkueen yhteenhitsautumisesta on ilmassa ja oikeaan aikaan. Salonen tuo selkeästi kepeyttä vaihtoaitioon ja pelin tauoille. Uskon, että sama on kopissa ja pelimatkoilla.
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hämmästyttävän hyvin joukkue liikkui viikon rasitus huomioiden. Olen tästä liikkeen puutteesta ollut huolissani talven aikana, mutta tämä antoi todella paljon uskoa kevättä ajatellen.

Isot pelaajat olivat tänään todellakin isoja. Pari ketjullista hyökkääjiä pelasi 18-24 minuuttia ja koko pelin jaksoivat painaa. Oikeastaan kaikki vakiokokoonpanon hyökkääjät hoitivat tonttinsa todella mallikkaasti. Eikä kyse ollut mistään jarruttelupelistä, vaan uskallettiin ja jaksettiin myös painostaa oikeaan aikaan.

Hiton ylpeä tuosta jengistä. Tällaista joukkuetta on hemmetin kiva kannattaa.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ettei vaan aurajoki olisi raumalainen, se selittäisi tuon "ulkomailla" olon ja paljon muutakin..
 

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Kuka ja koska palloseurasta on viimeksi tehnyt hatullisen? Ei ihan eilen eikä viime viikolla...
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yksi kauden ilahduttavimmista esityksistä ehdottomasti! Loistavaa asennetta ja työntekoa koko joukkueelta ja siihen päälle Kakko & Palve duon huikea show. Oulalta yksi parhaista peleistä koko kautena. Myös Haukeland, Virtanen, Palmu ja Piskula olisivat olleet tähtien arvoisia.
 

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Mä en tiedä pitäiskö tätä pitää positiivisena vai negatiivisena mutta näin Raumalaisena TPS fanina niin jotenki saa kuulla taas vittuilua. Mutta ymmärtäähän sen kun Lukko otti pataan Tepsiltä. Joten positiivisena pidän. Jo ihan siitäkin syystä että en ole kyllä yllättynyt :D


Edelleen haluan kiittää tämän pelin tuloksesta. Kiitos TPS ja Kakko. Tämän hetkinen meininki ja varsinki tämäniltainen voitto tuntuu ihan saatanan hyvältä :)
 

TheLazaruz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #96, #55, #9
Kiitos TPS ja Kakko. Tämän hetkinen meininki ja varsinki tämäniltainen voitto tuntuu ihan saatanan hyvältä :)
Joko se Kakko on sinun mielestä Heponiemen ja Kuparin tasoinen vai vieläkö on paljon kirittävää?
 

Hantta#23

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Perjantain Tappara peli sen ensimmäistä erää lukuunottamatta ja lauantain Lukko matsi Raumalla oli loistavaa pelaamista Tepsiltä ja jollaista toivoisi sen olevan koko loppukaudenkin.
Jalat kävi niinkuin Jursikin aikoinaan vaati ja ennenkaikkea oli havaittavissa sitä asennetta, kovuutta kaksinkamppailuissa kiekollisen taidon lisäksi joita ollaan peräänkuulutettu.
Nyt tarvitsee vain ristiä sormet että kaikki joukkueen ns. avainpelaajat saataisiin takaisin rosteriin ja kaikki pysyisivät loppukauden ehjinä niin näiden kahden edellämainitun ottelun otannalla voisi odottaa ihan mielenkiintoista kevättä.
Mm. Palve on ollut todella hyvä viime aikoina ja parantanut peliänsä peli peliltä. Yhteistyö Kaapon kanssa parantunut myöskin peli peliltä ja tästä tutkaparista Tepsi saattaakin saada melkoisen aseen offseja ajatellen.
 
Viimeksi muokattu:

juhis82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS,Detroit Red Wings,Kanada
Joko se Kakko on sinun mielestä Heponiemen ja Kuparin tasoinen vai vieläkö on paljon kirittävää?

Kärsivällisyys ei ole mun hyveitä :D


Mutta joo. Alkukaudesta Kakko pyöritti kyllä hyvin mutta tehot puuttui. Nyt on tullut tehojakin. Joten vastaus on kyllä
 
Viimeksi muokattu:

agee81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Seudun Kiekkokuntoutujat
Oli kyllä niin kova viikko, että jollain tasolla toivoisi sellaista nousevaa frendiä ja pudotuspeleissä se viimeinen buusti... vähän kuten 2010. Oltiin alusta asti pysäyttämättömiä.

Sopii mulle.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Itselläni tilauksessa one way ticket to North Korea.

Br. E L #69
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
HAHAA SAATANA!

Makke iski häkin. Vittu saatana! Ihan sama pelin tulos. Sentään tästä piinasta päästiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös