Positiivisuusketju 2015–2016

  • 182 946
  • 930

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kuten täällä muutkin ovat rustailleet, niin Kaijomaa parantaa otteitaan, kuin sika sitä kuuluisaa juoksuaan. Uskoisin, että Kallella noissa ensimmäisissä peleissään painoi vielä "Bluesin hartiat" ja nyt on viimein päässyt keskittymään siihen logoon, joka rinnassa on. Miettikää nyt oikeesti, jos saadaan tuonne alakertaan vielä Forsström ja Nummelin takaisin, niin alkaa olla ihan suhteellisen tiukka pakisto, jota voidaan peluttaa annettujen näyttöjen perusteella. Ohh.

Ja Makkosen Jussi!! Täytyy antaa aivan äärettömän iso kumarrus ukkelin suuntaan. On näyttänyt olevansa se vastuunkantaja, jota täällä aikanaan odotettiin. Nyt näyttää hyvältä.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Ja hei, meillä on tällä hetkellä neljä ketjua, joista jokainen pystyy tekemään peliä vastustajan päädyssä. Vaikka alkukaudesta liputinkin paljon Moision puolesta, niin voin myöntää, että nykyisellään nelonen(Karvonen-Virtanen-Salo) on parempi kuin missään vaiheessa tällä kaudella. Kunhan Jonne huolehtii siitä että laidat ryskyy ja kuittivihko lentää, jos niikseen on, niin näillä on todella hyvä jatkaa. Hauskaa tässä vielä on se, että meillä on edelleen sivussa Spina, Pikkarainen ja Tukonen.

Voisin sanoa, että melkein hymyilyttää, mutta jos joku ei hymyile tässä vaiheessa, niin hyi sinua.
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Makkonen on yllättänyt positiivisesti, vaikuttaa olevan kova näyttämisenhalu ja pelaa joukkueelle. Tadas pelasi jälleen erinomaisesti ja hankki jäähyn jokaisessa erässä. Spina vielä tuohon isojen miesten rinnalle, niin on kaksi erittäin hyvää ketjua.

Perrinin pää toimii salamannopeasti, järjesti pari erinomaista tilannetta melkein tyhjästä. Positiivinen esitys loukkaantumisen jäljiltä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos nyt peli viimein loksahtaisi kohdalleen, niin Saipa täysin ohitettavissa. Ei se peli vuonna 2010 edes tässä vaiheessa ollut mitenkään kuosissa.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Suora pleijaripaikka omissa käsissä. Kolme peräkkäistä ottelua, saldo 8/9p. Ei kai tässä voi olla kuin tyytyväinen. (Toivottavasti perjantaina ei seuraa "itku pitkästä ilosta"...)
 

Black Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Alkaa tässä jo odottelemaan Playoff-kiimaa. Aijai, herkullinen ajatus. Turku voisi pitkästä aikaa syttyä jääkiekolle.

Makkonen myös pakko mainita. Mitään ei odotettu ja saatiin vaikka mitä.
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Aloin jo haihattelemaan keväästä. Vittu, mehän voitetaan kaikki vaikka vastassa olisi New York Rangers, vai miten se meni. Onhan Turussa koko ajan kytenyt pinnan alla. Ei viime keväänäkään ihmisiä tarvinnut pakottaa tulemaan yli 10000-päisenä A-junnujen finaaliin.

Kaikki riippuu, saadaanko rosteri kuntoon. Piku ja Spina takaisin, ja jos Petukin pystyisi pelaamaan, se riittäisi mulle. YHTÄÄN uutta saikkua ei enää kaivata. Olisikohan niitä ollut tarpeeksi.
 

Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jos saisitte Tukosen vielä takaisin niin eihän teitä pysäyttäisi kukaan! Ainut vain jos Lassilaa peluutetaan paljon, vaikuttanut epävarmalta. Kuumaa molaria pitäisi peluuttaa eli Setästä.

Hyvällä meiningillä menee Turussa, 20.2 haette täyden pistepotin Kisapuistosta kun meillä menee paskasti.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Peli-ilme on myös melko positiivinen, nyt on sellaine TPS joka on TPS!! Niitä aikaisempia mikkihiirilaumoja ei tule ikävä. Meidän kakkonen oli eilen parhaimmmillaan hyvä malli siitä miten iso kolmikko pitää vastustajaa pilkkanaan hyökkäyspäässä. Selin kokoajan toitottanut että hänen joukkue on luisteleva ja nopea, mikä sen parempaa kun kookas ja vahva jengi, jolla riittää silti jalkaa. Tällaisia pelaajia on meillä nyt hyvin ja osa vielä nuoria, Karvonen, Vähätalo, sekä vanhemmalta kaartilta Kallio ja Ahtola.
 

tunsbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS&NHL, #11, #9, #96, #55, #24, #8, #44, #20, #86
Setänen jatkaa maalissa tänäänkin.
 

M.O.R.O

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Edelleen ollaan hyvissä asemissa ja kaikki omissa käsissä.
Spina toivottavasti saadaan messiin seuraavaan peliin ja Keskitalokin olisi kiva nähdä tositoimissa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Äsken raapustelin vitutusketjuun tympäännyttäviä juttuja, mutta toki matsissa oli paljon positiivista. Jos nyt ensinnä lähdetään siitä, että Elmeri Eronen on suhteellisen kurko kaveri nykyään puolustuksessa. Tietysti osa kunniasta Tallinderille, joka pelaa joka ilta sillä tasolla, että kelpaa 21-vuotiaan pakin ottaa mallia. Ja hyvinhän Eronen on mallia ottanut, kun pelaaminen näyttää erittäin sulavalta ja luotettavalta. Kun tulee virheitä, paikkaa ne. Täten isoja hasardeja ei ole nähty, kun pelinluku ja sijoittuminen ovat olleet kunnossa. Tänään tilastoihin 0+1, +2 ja peliaikaa 17 minuuttia ja risat. Tämän vuoden puolella Erosen statsit ovat 11 peliin 0+4 ja +9. Onneksi on ensi kaudellekin jo sopimus.

Keskitalon pitäisi saada myös lisää vastuuta. Tikkanen ja Malmivaara olivat tänään(kin) ihan poijuja, ja vaikka Kaijomaa ihan kelvollisesti on parissa matsissa nyt suorittanut, niin oli silti kolmen vastustajan maalin aikaan kaukalossa. Lähtisin rohkeasti laittamaan parit muotoon Tallinder-Eronen, Kaijomaa-Nummelin ja Kojo-Keskitalo, kun Nummelin palaa ja jos Tikkanen jatkaa näin. Ei Tikkasellakaan kuulu olla mitään erivapauksia, jos Mojžíš joutui alkukaudesta penkitetyksi samanlaisista esityksistä. Voisi toimia pienenä herätyksenä. Ja toki mikäli Kojo kiskaisisi jotakuta turpaan, niin Tikkanen voisi sitten stuntata. Pointti oli tosiaan muuten se, että Keskitalo on hoitanut ruutunsa paremmin ja ansaitsisi pelata.

Tadas suorittaa joka matsissa hyvin, toivoisin takaisin sentterin paikalle. Luontaisin tontti kuitenkin keskellä. Vainiolan voisi pistää kylmästi poppareille, yksi syöttöpiste ja rankkarimaali eivät nyt mitään riemunkiljahduksia aiheuta. Makkonen pelaa juuri nyt niin isolla liekillä, että hänen paikkansa kakkosen keskellä on sementoitu. Sentterit muotoon Perrin-Makkonen-Kumeliauskas-Virtanen? Joka tapauksessa keskushyökkääjien suhteen tilanne on nyt oikein hyvä.

Tomi Kallion ja Henrik Tallinderin pelaaminen lämmittää mieltä jokaisessa matsissa. Eki Perrin tekaisi myös pömpelin, mutta hylättiin. Kallio muun muassa teki tänään kaksi pistettä, ja rikkoi jo 40 pisteen rajan kuluvalla kaudella. Moniko osasi odottaa tällaisia pisteitä? Myönnän, että minä en. Lisäksi johtajuus ja esimerkin näyttäminen ovat jopa kapteenille erinomaisella tasolla.

Kaiken kukkuraksi joukkueet sijoilla 5-9 hävisivät tänään varsinaisella peliajalla, joten kaikki on omissa käsissä sen kuudennen sijan suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
- Voitto! Helvetin tärkeät kolme pistettä, hienoa TPS!
- HPK nappaamassa ainakin yhtä pistettä tällä hetkellä Lukolta, kaikki on kotiin päin.
- Meidän nuoret. Teemu Lämsälle Liiga-uran avausosuma, Karvoselle hemmetin vahva peli ja Eronen oli itse varmuus puolustuksessa.
- Jonne Virtanen jakoi jälleen ihan väkeviä pommeja ja varsinkin yhden laukauksen yhteydessä piti ihan ihmetellä, että meneekö laidasta läpi! :D
- Oskari Setänen. Mies paikallaan, jälleen kerran. 18 torjuntaa ja nollapeli sarjanelosta vastaan. Kelpaa!
- Tepsille koko ottelussa ainoastaan yksi rangaistus! Näin sen pitääkin olla!
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Teemu Lämsä. Idän reissu on tehnyt kuulopuheiden mukaan hyvää Lämsälle lisääntyneen vastuun takia ja tänään nähtiin siitä osoitus. Tästä meille tuleviksi vuosiksi uusi runkohyökkääjä, josta ei tarvitse välttämättä pelätä, että KHL/NHL heti vie, mutta potentiaalia on silti hirmuisesti. Setäsen nollapeli ja muu puolustus ansaitsee ison käden siitä, että Tappara tylsytettiin täysin tässä vaiheessa kautta.
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
+Lämsä: Maali ja muutenkin röyhkeää maalille ajamista ja taklaamista. Paikat oli tehdä 3 maalia, eikä näistä mitään tarjottu hopealautasella naaman eteen (lue: Moisio ja Karvonen). Ei jää pyörimään kulmiin niin kuin suurin osa meidän nuoremmista hyökkääjistä.
+Setämies: Nollapeli ja otti taas kaiken mitä tarvitsi. Lassila entistä syvemmälle katsomoon. ;)

Ei kait tässä sen enempää. Turha alkaa enempää juhlimaan vaan etiäpäin ja lisää pisteitä, että Lukko pysyy takana.
 

Rotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Minnesota Wild, New York Rangers
"The Blues Brothers" Malmivaara & Kaijomaan illan esitys myös posin puolella. Malmi ei tainnut kertaakaan pelata itseään liian pihalle ja Kaijomaa jatkoi samalla tasolla, jolla viimeiset pari matsia pelannut. Tikkanen kun saataisiin vielä vireeseen, on jo kuukausia ollut aivan helvetin hasardi omissa ja höntyilee monesti pahemmin kuin junnut.
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
On tämä TPS vaan aika kova porukka kun se napsii eilisen tapaan kovia päänahkoja vaikka hyökkäyksestä puuttui tuolloinkin neljä kärkiketjujen peluria (Spina, Pikkarainen, Kumeliauskas ja Tukonen, muita ei tainnut sentään olla pipinä). Voi poijjaat jos pudotuspeleihin saataisiin "edes" kolme ensin mainittua mukaan niin menestyminen ei jäisi ainakaan materiaalista kiinni. Aika nannaa olisi:

Pare - Perrin - Kallio
Pikkarainen - Makkonen - Spina
Ahtola - Kumeliauskas - Vähätalo
Karvonen - Virtanen - Vainiola

Toki eilisenkin voiton avain oli tiivis puolustus- ja viisikkopeli sekä Oskari Setänen joka oli myös tiivis jälleen kerran..!
 

Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Missäköhän välissä Elias Karvosesta on kehittynyt noin hemmetin hyvä pelaaja, mitä hän nykyään on? Pelaa todella energisesti ja tekee paljon mainioita ratkaisuja kentällä. Vastuutakin tuli eilen jopa 17 minuutin verran (vrt. Kallio vain 18.54 eilen). Karvonen on lisäksi sikäli mielenkiintoinen kaveri, ettei hänestä ole koskaan puhuttu oikeastaan mitään. Ei ole minkäänlainen junnutähti vaan tasainen suorittaja, jonka nouseminen nykyiseen rosteriin on melkoisen yllättävää. Vaikka lasaretista saadaan takaisin vielä Spina, Pikkarainen, Kumeliauskas ja mahdollisesti Tukonenkin niin Karvonen ei näillä esityksillä todellakaan ole tippumassa poppareille. Nähdäkseni ennen häntä liipasimella ovat ainakin Salo, Moisio, Lämsä, Vainiola ja ehkä myös Vähätalo.

Kun sitä omien junnujen esiinnousua on viime vuosina peräänkuulutettu niin tällä kaudella niitä on lopultakin nähty muiltakin kuin näiltä "akatemian jalokiviltä" Rantaselta ja Ristolaiselta. Erosen nousua ykkösparin pakiksi tuolla tehotilastolla kukaan ei osannut odottaa ja Vähätalokin hätyyttelee jo 10 maalin rajaa, joka on varsin kelvollinen suoritus tässä vaiheessa urakehitystä. Myös Keskitalo on osoittanut valmiutensa Liigatasolle, mutta vielä tällä hetkellä nimet selässä painavat sen verran, että hänen on aika vaikeaa ohittaa Malmivaaraa ja muita konkareita, vaikkeivät nämä kovin kummoisesti ole suoriutuneetkaan.

Seurailin eilen Kallion puolustuspelaamista. Sekin nimittäin on tämän ketjun kamaa, sillä Kapteeni luistelee omiin melkoisella tarmokkuudella ja takakarvaa hemmetin hyvin. Ei paljoa parempaa kapteenia olisi voinut toivoa, sillä Tomppa on ylittänyt kaikki omat odotukseni niin pisteiden kuin kokonaisvaltaisen pelaamisenkin osalta. Loppujen lopuksi edes maaginen 50 pinnan raja ei jää kauaksi, joka on 39v äijältä aika saatanan hyvin. Miettii kuitenkin, että Växjössä Kallio oli juurtunut aika perusvarmaksi 30 pinnan mieheksi, enkä viime kauden 0,5 ppg tahdin jälkeen kovinkaan kummoista dominointia odottanut tämän kauden Liigassa. Niin vaan Tomppa on ollut Liigan yksi parhaista pelaajista, vaikka miehet rinnalla ovat vaihtuneet pitkin talvea ja johtajan roolia on pitänyt ottaa vielä entistäkin enemmän.

Tallinderin dominointia voisi tässä ketjussa päivitellä joka pelin jälkeen, mutta olihan se eilenkin huikeaa. On ilmeisesti päättänyt ettei tee enää ensimmäistäkään virhettä loppukaudella. Voittaa kaikki kaksinkamppailut, sijoittuu jatkuvasti oikein ja on Petun ollessa poissa myös kiekon kanssa ehkäpä paras pakkimme. Joulun jälkeen tehotilastossa +11 ja tuntuu, että jalka ei paina sitten yhtään. Mahtava jätkä!
 

Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Jos Karvonen tekisikin vahalahdet tai elorannat? Heistäkään ei taidettu liikoja odottaa junnuvuosien perusteella, mutta niin vain änärissä pelattiin tai 38-vuotiaana Liigan kärkipelaajana. Eivät kaikki ole valmiina alle 20-vuotiaana Liigaan, ehkä Karvonenkin alkaa vasta nyt kypsymään miesten tasolle. Vahalahtikin taisi olla 21 noustessaan Liigaan.
 
Kun sitä omien junnujen esiinnousua on viime vuosina peräänkuulutettu niin tällä kaudella niitä on lopultakin nähty muiltakin kuin näiltä "akatemian jalokiviltä" Rantaselta ja Ristolaiselta.
Totta. Mutta viimekauden Elomo antipatia-kiiman takia jäi monilta huomaamatta junnujen hyvät suoritukset. Vähäteltiin vain "merkityksettömistä" peleistä. Se vaan on niin, että kun antaa mahdollisuuden, niin ne joilla kykyä on, ulosmittaavat sen. Jossain kohtaa tätä kautta olin jo menettää toivoni valmennuksen suhteen, mutta loukkaantumis-suman seurauksena niitä näytön paikkoja alkoi tulla.

+Lämsä: Maali ja muutenkin röyhkeää maalille ajamista ja taklaamista. Paikat oli tehdä 3 maalia, eikä näistä mitään tarjottu hopealautasella naaman eteen (lue: Moisio ja Karvonen).
Ööö, outo ajatus "hopealautasista". Tällä ajatusmaailmalla lähes kaikki ykkösketjun pisteet on tarjottu kultalautasella kun ketjussa pelaa parhaat pelaajat ja tarjoilee parhaat paikat. Maalit nyt kuitenkin tehdään yksi kerrallaan eikä tyylipisteitä lasketa vaikka niitä näemmä jaetaankin.
Mutta yhtä kaikki, hieno peli Lämältä ja hyvältä näyttää joukkueen meininki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös