Positiivisuusketju 2015–2016

  • 182 864
  • 930

Saske

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks
No niin, avataanpas sanainen arkku jatkiksella vihdoin.

Joulukuun lopulla näytti tosi synkältä, kun Perrinin polvi muljahti ja mieleen hiipi väkisin viime tammikuun tappioputki ja se, kun ei enää Tepsin tekemisiä kiinnostanut seurata. Näkisin kuitenkin, että tällä 2/3 ykkösvitjan loukkaantumisella on myös positiivisia vaikutuksia, koska sen myötä muukin joukkue on herännyt siihen, että tehoja pitää tulla ykkösenkin takaa. Ja Nyt kun Perrin (ja pienellä varauksella Tukonen) saadaan takaisin niin saadaan 2-3 vaarallista ketjuviritelmää.

Ahtolalle teki hyvää taannoinen Lukko-maali. Tällä viikolla kaks börsää (tyhjäkin lasketaan, siitäkin voi vetää huti :D).

Setänen on iskussa ja valmennuskin on tajunnut sen, plus nyt saattaa Lassilakin skarpata kun pelivuoro tulee.

Uusista hankinnoista Paré ja Makkonen saavat kyllä yläpeukkua - molemmat löytäneet uuden vireen Tepsissä. Paré vaan laidalle nyt kun Perrin tulee takaisin niin ei tartte puolustuspäästä kantaa niin suurta huolta. Makkonen taidettiin saada aika halvalla, vai miten nuo vaihto/laina-hommien maksupolitiikat nyt meneekään, mutta uskoakseni hinta-/laatusuhde on kohdillaan. Löytää hyvin kaverit syötöillä ja tulee myös itse kiekon kanssa rohkeasti maalille.

Tämä oli ehdottomasti positiivinen viikko. Raumalaiset lukkoon ens viikolla niin hyvältä näyttää!
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Viimekierrosten onnistumiset ja vajaalla rosterilla kaavitut voitot ovat tuoneet joukkueen ympärille hyvän pöhinän, joka toivottavasti saa jatkoa huomenna, kun meidän Erkki pääsee taas irti. Mielekiintoista nähdä ketjukoostumukset huomenna, mutta nyt rosteri ei ole enää niin ohut, vaan onnistumisia on tullut ja taustalla ukot on vastanneet huutoon. Ai että tuntuu mahtavalta, että huomenna rosterissa jopa ylitarjontaa senttereistä; Eki, Tadas, Pare, Makkonen, Vainiola ja Virtanen. Jos vaikka huomenna putoaa kaksi sentteriä telakalle kesken ottelun, niin ei haittaa (hymiö).
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Ai että tuntuu mahtavalta, että huomenna rosterissa jopa ylitarjontaa senttereistä; Eki, Tadas, Pare, Makkonen, Vainiola ja Virtanen. Jos vaikka huomenna putoaa kaksi sentteriä telakalle kesken ottelun, niin ei haittaa (hymiö).

Toivottavasti Perrin ei palaa liian aikaisin, vaikka kyseessä onkin tärkeä peli. No, kentällä liikkumista sentään helpottaa se seikka, että kultakypärä on jollain toisella, niin ei ole automaattisena maalitauluna vastustajan junttiosastolle.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - Connorit Bedard & McDavid
Lukko kaadettu! Hunajaista, erittäin hunajaista!
 

gnarlie

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aivan saatanan maukas voitto. Makkonen, Tadas, Setänen, koko joukkue. Malmivaarastakin jäi mieleen tilanne jossa luisteli(!) lukko-pelaajan kiinni omiin ja otti kiekon pois.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Mahtavasti pelattu matsi voittomaalin jälkeen. Ei annettu Lukolle edes paikkaa tasoittaa. Täysin eri Tepsi mihin on viime vuosina tottunut.

Ja Jussi Makkonen, terve!
 

Sienihattu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aijai! Innostuin oikein sohvalla elämöimään ja kannustamaan, en kyllä muista milloin viimeksi oli vastaava fiilis pelissä. Hunajata stna!
 
Suosikkijoukkue
TPS
Huh, nyt tuntuu kyllä erityisen hyvältä. tärkeä peli, vielä kotona vajaa 6t katsojan edessä ja voitto!

Makkoselta kova suoritus ja Ekiltä hieno paluu
 
Viimeksi muokattu:

mackeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
täysin epäoikeudenmukaiset munkkimaalit
Malmivaarastakin jäi mieleen tilanne jossa luisteli(!) lukko-pelaajan kiinni omiin ja otti kiekon pois.
Kyllä. Ja tilanteen jälkeen jäi maalin taakse puuskuttamaan. Näki, että kaveri pisti kerrankin kroppansa peliin.
 

khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
-Nakkikattilassa kivasti yleisöä realiteetit ja keskiviikkopeli huomioiden. Tunnelmakin mukiinmenevä.
-Lopun kypsyys. 2min ennen loppua Vähätalo, Virtanen ja Ahtola(?) kävivät painimassa minuutin hyökkäyspäässä kulmissa Lukon ykkösnyrkin kanssa. Tappoi tehokkaasti raumalaisten tasoitusmahdollisuudet.
-Kumeliauskakselta taas vahva peli. Hankki pari jäähyä omilla 1vs 1 haastoilla ja järjesteli omille paikkoja. Syöttöpiste ratkaisumaaliin.
-TPS alivoima. Liigan paras ylivoima saatiin lopulta tylsytettyä melko hyvin.
-Setänen. Otti ne mitä pitikin, antoi mahdollisuuden voittaa.
-Ja tietysti Makkonen. Kuka olisi uskonut, että taustatukea maalintekoon alkaa löytyä oikein toden teolla tämän miehen tullessa mukaan?

Vielä kun tuohon saadaan Spina, Pikkarainen ja haavemaailmassa Tukonen mukaan, niin ei kyllä hyökkäysarsenaali kalpene tässä sarjassa kenellekään. Kaijonmaakin minusta parantaa koko ajan, vielä kun Malmivaaralle saataisiin uudet virkeämmät jalat jostain...
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Kuninkaan paluu! Eki heitti heti häkin, pelimies kun on. Mutta Makkosen Jussi olikin sitten tänään vielä kovempi jätkä. Tuo Ahtola-Makkonen-Kummeli on muuten aika stnan hyvä ketju. Hattu päästä myös Setäselle, joka on niin helvetin kova jätkä tolppien välissä. Epäilemättä myös kova panemaan.

Kaijomaakin alkaa löytää askelmerkkejä Tepsin puolustuksessa, hyvää peliä tänään noin yleisesti, vaikka taisi olla 0-1 maalin aikana kentällä.

Mahtisuoritus koko jengiltä. Näiden pelien takia tätä koko vitn Lügaa seurataan.
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Loistava voitto ja TPS pelasi todella hyvin. Ahtola, Makkonen, Tadas ketju toimii hienosi. Tukonen jos toipuisi meitä ei pysäyttäisi kukaan :)
 

Starbuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
+Jussi Makkonen, kaksi maalia ja Palloseuran paras sentteri tänään. Kerrankin joku tästä sakista yllättää positiivisesti!
+Oskari Setänen, voitti jälleen maalivahtien kaksinkamppailussa Liigan ykkösvahdin, eli Ryan Zapolskin. Kova tämä Setämies! Kiitos vaan Rauma.
+Tadas Kumeliauskas, hankki kaikki Lukon pelitilanne jäähyt? Syöttöpiste päälle ja joku vielä puhuu jostain kolmosketjun roolista ensi kaudelle. Pyh ja pah!

Siinä ne päällimmäiset. Oli myös kiva katsoa, kun meidän duunarit väsytti pikkuveljen kärkipelaajat ottelun loppuhetkillä.

Edit: Ja Kalle Kaijomaa oli tänään meidän paras puolustaja. Mitä helv****??
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Hieno ottelu, josta täysin oikea joukkue poistui voittajana. Viime vuosina tuo 3-2 maali oltaisiin ryssitty juuri toisinpäin, mutta tänään joukkue osoitti henkistä lujuutta lopussa, jota alkukaudellakin nähtiin ja Makkoselle näin ollen makeaan paikkaan voittomaali. Hyvin kesti puolustuskin lopussa yhdessä Setäsen kanssa. Brookbankilta vielä eeppinen kulmaväri 4 sekuntia ennen loppua, joka tippui kuin sopivasti Tepsin pussiin, kun kehäraakki olisi voinut laillakin. Eki näytti suuruutensa js Kaijomaa 0+2(!?). Tästä on hyvä jatkaa, nyt on alettu kääntämään näitä kasitien vääntöjä mukavalla prosentilla voitoiksi tällä kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Monesti on tulut sanottua, että on meillä hieno kapteeni, mutta on meillä kyllä myös hieno kuningas! Tänäänkin iloinen haastattelu ja siihen se jää raapimaan nimmareita junnuille ennen koppiin menoa.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Brookbankilta vielä eeppinen kulmaväri 4 sekuntia ennen loppua, joka tippui kuin sopivasti Tepsin pussiin, kun kehäraakki olisi voinut laillakin.
Nyt on kyllä sellaisia vertauskuvia, että ainakaan mä en saa tästä mitään tolkkua!

Mitä siellä siis on lopussa tapahtunut selkokielisesti? Mun seuraamiseni keskeytyi pahemman kerran, kun Lukko kiskaisi pitkän puolisen minuuttia ennen loppua.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Nyt on kyllä sellaisia vertauskuvia, että ainakaan mä en saa tästä mitään tolkkua!

Mitä siellä siis on lopussa tapahtunut selkokielisesti? Mun seuraamiseni keskeytyi pahemman kerran, kun Lukko kiskaisi pitkän puolisen minuuttia ennen loppua.
Brookbank sai kiekon viivaan alle 5 sekunttia ennen summeria ja päätti kiskaista kiekon ristikulmaan jossa ei ollut yhtään ketään. Maalilla oli trafiikkia niin sinne olisi ehkä kannattanut laittaa...
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Nyt on kyllä sellaisia vertauskuvia, että ainakaan mä en saa tästä mitään tolkkua!

Mitä siellä siis on lopussa tapahtunut selkokielisesti? Mun seuraamiseni keskeytyi pahemman kerran, kun Lukko kiskaisi pitkän puolisen minuuttia ennen loppua.

Ennakoiva tekstinsyöttö teki näköjään vanhanaikaiset. Piti kirjoittaa kulmalämäri eikä kulmaväri, heh. Näitä sattuu kettu, helpottiko?
 

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tulihan se kolmas voitto sieltä. Kauden alussa lupasin investoida fanikrääsään aina kun otetaan kolme voittoa putkeen. Okei, onhan tuo yksi vasta rankkareilla, mutta annetaan armon käydä oikeudesta. Onhan tätä jo odotettu.

Meinasin kirjoittaa tämän Kallio-ketjuun, mutta jestas että meidän kapteeni painaa duunia tuolla kentällä! Oli joka puolella kaukaloa tänään ja koko ajan talla pohjassa. Erityismaininta myös Kaijomaalle, joka nosti selvästi tasoaan tässä pelissä.
 

20Booris13

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild
Kaijomaakin alkaa löytää askelmerkkejä Tepsin puolustuksessa, hyvää peliä tänään noin yleisesti, vaikka taisi olla 0-1 maalin aikana kentällä.

Pakko tarttua tähän, Kaijomaa oli kyllä kentällä mutta mielestäni koko tilanne lähti Kojon hasardi syötöstä liikkeelle.
Ihan sama oikeastaan, 3 pistettä lämmittää kivasti. On se makiata makiata!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös