Mainos

Positiivista synkkyyteen!

  • 538 952
  • 1 676

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pitää heivata tuo URHO ikkunasta pihalle. Jos radio antoi noin positiivisen kuvan, vaihdan siihen.

EDIT. Siis nuo oli täysin oikeita päätelmiä, mutta liian irti todellisesta kuvasta. Esim. hifk:n 3. maali roikkui ilmassa jo pitemmän aikaa ennen tuota videomaalia.

Atte oli mahtava. Ilman noita otteita olisi tullut rumaa jälkeä. Ja varsinkin Wilsien YV-maali oli hyvin tehty, Koskiranta teki mahtavan maskin. Lisää noita tulevissa lupa odottaa.

En sanonut, että radio olisi antanut ottelusta kokonaisuudessaan positiivisen kuvan. Koitin nyt vaan avata keskustelua positiivisistä asioista tähänkin ketjuun. Paskaa kun saa lukea melkeen joka ketjusta jatkuvasti.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Hmm, Tepsillä oli 6 ylivoimaa, joista 2 maalia, eli prosentilla 33.3 ylivoima toimi vieraissa, jaa että kuraa oli? Tuollaista kuraa voisi tulla kyllä jatkossakin, nimittäin aiemmissa peleissä se prosentti on ollut luokkaa 9%. Lisäksi tänään laitettiin ihan eri ukot kentälle, kuin aiemmin, juurikin koska aiemmin ylivoima ei ole toiminut. JP:n mukaan 6 peliä oli mennyt ilman yhtään ylivoimamaalia, tänään 2 vieraspelissä.

Niin. VM:n maalissa ei saatu pyörimään peliä ja paniikkilevitys josta VM latas sisään ilman maskia. Jos stadilaisten av:ta olis yhtään kiinnostanu ton vedon olis ehtiny moneen kertaan peittämään.

Toinen maali tais olla about eka kerta pelissä kun Vahan yv kenttä sai pelin pyörimään, tätä kesti ehkä 7 sekunttia, jonka jälkeen syöttö keskelle anttilalle joka veti lumet kiekon päältä ja sieltä luistimista flipperillä Willsien lapaan. Tässäkään tilanteessa ei ollut maskia vaan Willsie joutui tätä odottelemaan ja jos olisi ollut av hereillä niin veto olisi blokattu moneen kertaan.

Näytti se tietty tänään paperilla hyvältä, mutta ei noilla esityksillä se kulje taas ens pelissä.

Positiivista on tietty että Engren pitää meidät joka pelissä mukana, mutta ketuttaa kun nytkin urhon studiossa joka jätkä osas luetella tepsin pelin ongelmakohdat ja Pajuoja sanoo että hyvin pelattiin.
 

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin. VM:n maalissa ei saatu pyörimään peliä ja paniikkilevitys josta VM latas sisään ilman maskia. Jos stadilaisten av:ta olis yhtään kiinnostanu ton vedon olis ehtiny moneen kertaan peittämään.

Toinen maali tais olla about eka kerta pelissä kun Vahan yv kenttä sai pelin pyörimään, tätä kesti ehkä 7 sekunttia, jonka jälkeen syöttö keskelle anttilalle joka veti lumet kiekon päältä ja sieltä luistimista flipperillä Willsien lapaan. Tässäkään tilanteessa ei ollut maskia vaan Willsie joutui tätä odottelemaan ja jos olisi ollut av hereillä niin veto olisi blokattu moneen kertaan.

Näytti se tietty tänään paperilla hyvältä, mutta ei noilla esityksillä se kulje taas ens pelissä.

Positiivista on tietty että Engren pitää meidät joka pelissä mukana, mutta ketuttaa kun nytkin urhon studiossa joka jätkä osas luetella tepsin pelin ongelmakohdat ja Pajuoja sanoo että hyvin pelattiin.

Vittasmäen one timer ei ollut hyvä? Koskiranta ei tehnyt hienoa maskia Willsien kovaan ja tarkkaan laukaukseen? Sen sijaan Sailion potkumaali tuli upean, harjoitellun kuvion päätteeksi?

Alkaa pikkuhiljaa vituttaan tää negailu JOKAIKISESSÄ asiassa. Oli se sitten lähtökohtaisesti negatiivinen tai positiivinen.
 

eCiuj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Työsulku päättyi, ei sille voi nyt mitään. TPS ei tällä hetkellä heikentynyt kuin pakistosta, kun Shattenkirk matkaa rapakon taa mutta hänet paikkaa ensi viikolla Ristolainen. Isot saappaat, tiedän sen. Siksi pakistoon pitäisi saada edes yksi tuollainen liigajyrä. Ihmeitä ei nyt kannata odottaa.

Positiivista on se, että muuan Lukko joka kohdataan tässä kuussa vielä kolme kertaa heikkeni todella paljon työsulun päättymisen takia. TPS nappasi puhtaat kolme pistettä NHL-vahvistuksien täytteisestä Lukosta tällä viikolla, tiedä vaikka saataisiin 9/9.

Arselta löytyy varmasti plan B, kun sellaisesta on puhunut. Ammattimies kun on. Odotan, että tänne tulee 2-3 pelaajaa sieltä sun täältä jotka eivät tasollaan häikäise mutta ovat joukkueelle tärkeitä sekä hyödyllisiä pelaajia. Ketään myymään ei kannata lähteä, koska takuita ei ole että saadaan ketään tilalle.
 

Jankiaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
- 3 pistettä
- 6 maalia
- Locke 1+1
- 15 pelaajaa tehopisteille
- Friman uran avausmaali
- Lindsten uran avauspiste debyyttiottelussa
- Junnupakisto ekan erän paria lepsuilua lukuunottamatta ok, Ilves oli tosin huono
- YV-maali

Sääli, että muut länsirannikon joukkueet veivät myös omansa, säälipoffit silti vielä omissa käsissä
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
Brian Willsie voi hyvinkin voittaa maalipörssin tällä kaudella. Nyt kasassa 20 kaappia, Bödkerillä 21 ja Mosesilla myös. Bödker lähti jo veks eli luultavasti kovin kisa käydään Willsien, Mosesin ja Haatajan kesken.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Juu ja Willsie on antanut eniten tasotusta, siis Bödkerin jälkeen, noista 15+ maalia tehneistä. Eli aineksia on siihen, että TPS:llä on liigan paras maalintekijä ja maalivahti. Koska viimeksi?
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Juu ja Willsie on antanut eniten tasotusta, siis Bödkerin jälkeen, noista 15+ maalia tehneistä. Eli aineksia on siihen, että TPS:llä on liigan paras maalintekijä ja maalivahti. Koska viimeksi?

Takaraivosta heitän 2000, en oo varma natsaako saletisti.

Edit. Jos paras tarkoittaa palkittu parhaana, niin pitää mennä vuoteen 89

Urpo Ylönen pysti: Timo Lehkonen
Aarne Honkavaara pysti: Jukka Vilander
 
Viimeksi muokattu:

Jay Low

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, SHL
Junnujen onnistumiset ja pisteet on tietty ihan kivoja.

Mut ihan tosissaan - vuoden pimein aika, loskapaskainen tiistai, joukkue tukevasti sijalla 12 ja Turkuhallissa muutama tuhat ihmistä - aika helvetin vähän mitään positiivista.
 

snumi

Jäsen
onnistumisia

Tänään oli kokoonpanossa 18 kenttäpelaajaa, heistä pääsi tehopisteille 15. Pari pistettä mieheen saivat Locke ja Wilsie. Varsinkin nuorten pisteet miellyttävät, ja toivottavasti antaa heille itseluottamusta tekemiseen, eli Kulmala, Friman, Lindsten. Muillakin parempi meininki kun onnistuvat.

Ei liioitella voiton merkitystä, toki tuli sarjajumboa vastaan, mutta kannattaa muistaa, että 2 aiempaa kohtaamista hävittiin samalle porukalle.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Yksittäinen ottelu, pakkovoittotilanne ja 6-2.

Täältä peukku ylös. Toivotaan, että tästä käynnistyisi jonkin sortin loppukiri. Näyttäisi siltä, että tälläkin kaudella se on karkeasti aiemminkin mainostamani 80 pistettä, joka 10 sijaan vaaditaan. Eli viimeisestä 22 pelistä pitäisi voittaa 7-9 varsinaisella peliajalla ja 2-5 pelistä raapia muita pistesaldoja, jotta tarvittavat n. 30 pinnaa saadaan kasaan. Aikamoinen urakka edessä, jos vertaa kauden aikasempaan saldoon.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Karhu!!! Meillä on siellä kehittymässä uusi JJ ja saattaa olla että vähän vielä fyysisempi painos jos mahdollista! Tykkään! Ja huimia harppauksia ottanut VMV, mistä se noi kädet on saanut?? Ei kai pidä unohtaa vielä mainita Frimania ja Hattusta hieno peli molemmilta vaikka hattunen yhden helvetin hölmön liikkeen hyökkäys siniviivalla tekikin.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Tosiaan, mukava huomata että saadaan juuri sellaisia fyysistä peliä pelaavia nuoria puolustajia keräämään liigakokemusta. Rasse nyt ei meillä enää kovin kauan varmaan olekkaan näillä esityksillä, mutta Karhu on hyvä kehityskelpoinen kaveri ensivuoden alempiin pakkipareihin.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Kaks hyvää junnupakkia tulossa(rakkea en enää laske); Friman ja Karhu. Nyt vaan loppukaudella näille herroille pelejä alle, kun kaik o män. Jos sieltä joku täytyy pudottaa pois, niin hank vittuun ja keväthangille kirmaamaan. Ja onhan tuo afroman niin hyvä kuin uskalsin odottaa.
 

LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
- Miettinen-Virtala-Hattunen ketju tuntuu toimivan hyvin.
- Juniori painotteisella pakistollakin on kyetty haastamaan viime peleissä hyvin.
- Veikkausliigan otteluohjelma julkaistaan pian.
 

Uniquewn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
- NHL alkaa ensi viikolla. Onpahan ainakin joku sarja, jossa tepsiläisyys on edustettuna muita suomalaisseuroja paremmin vielä kesämmälläkin.
 

sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Atte torjuntaprosenteissa edelleen kakkosena ja Willsie enää maalin päässä maalipörssin piikkipaikasta! Muun joukkueen(pl Anttila) taapertaessa melko jäätävää suorittamista edelleen kaksikolta kaikesta huolimatta..

Missähän pistemäärässä oltaisiin ilman tätä kaksikkoa (ja Anttilaa..)
 

hokihoki

Jäsen
positiivista: tää runkkari on loppusuoralla ja tepsukat ei toivotavasti taaperra playoutteihin, joten tää paska on pian tältä erää ohi.

siispä ristikäämme kätemme ja toivokaamme, että kausi 2013-2014 ei olisi tätä samaa via dolorosaa mitä nämä mestaruuskauden jälkeiset hetket ovat olleet.
 
Positiivista on se että ollaan todella lähellä playoutteja joihin haluaisin että joukkue päätyy.. Loppuisi se ylimielinen asenne seurajohdossa ja herättäisiin vihdoin tähän päivään.

Olisiko mahdollista esim TMA tai joku jatkiskirjoittaja tehdä haastattelua jostain taustalla olevasta henkilöstä hallituksesta tai sitten toimarista , Vuoresta. Kysellä ihan syitä miksi nyt näin on käynyt.
 

masamasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä, olisi voinut olla suoraan Kummelista naamareita myöten. :)

Toiseksi, että on ne Anttila ja Willsie vaan kuumia. Ei mitään jakoa pitää Anttilaa Tepsissä ensi kaudella.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
TPS-LUKKO -pelin lehdistötilaisuus oli kyllä mahtavaa viihdettä, ihan ilman sarkasmia. Dufva ja Pajuoja tykittävät kuin parhaat Stand up -koomikot.
Juha Pajuojan Priceless-ilme Dufvan kertoessa teorioitaan sisään-/ulos-vahvistuksista.

"Älä tukehdu!"

Risto Dufvahan on jo itsessään aikamoinen Kummeli-hahmo, mutta kyllä tuo Pajuojankin (pokeri-?) ilmeily juomapullon kanssa siinä vieressä nostattaa väkisinkin hymyn huulille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös