Mainos

Posiketju

  • 27 114
  • 205

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Tänne voi laittaa taas aika tutut asiat, mutta nostetaan muutama ketä aikaisemmin ei ole nostettu.

Degestred pelaa kyllä isolla sydämmellä. Aika monta kertaa tänään meni karvaamaan ja voitti kamppailun ja hyökkäys käyntiin.

Sytyin isosti Koivusaaren pommille myös. Kyllähän hänelläkin paikka tässä joukkueessa on rajatulla vastuulla. Kummallekkin näkisin käyttöä keväällä.

Laakso, Rohdin ja Järvinen myös nostanut kaikki isosti tasoa kauden edetessä. Erittäin hyvää kahden suunnan pelaamista jossa jalkakin on tuntunut alkavan liikkumaan.

Koko jengi kyllä posille. Ja kyllä lämmittää, että Tuomaala + Hämis (ketjunavaus hommia jollekkin Hämikselle) pyörittää peliä ihan samalla tavalla kuin pari viime kautta.
 

jarpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olisikohan paikallaan saada meidän valmennuksellekin jotain muitakin omia ketjuja kuin noita kenkimisketjuja, on meinaan niin huikeaa työtä tehty sielläkin ja ansaitsevat suitsutusta.

Jykän valmennustaitoja epäiltiin aika vahvasti joissain piireissä, mutta näytöt toistaiseksi olleet todella vakuuttavia. Aivan varmasti myös Tomaksella näppinsä pelissä, kuten muullakin valmennustiimillä. Ovat saaneet porukan pelaamaan joukkueena aivan älyttömän nopealla aikataululla, eikä se kuuluisa pelikirjakaan ole lainkaan huonolta näyttänyt. Taistelevaa ja ennen kaikkea viihdyttävää peliä.

Jykälle vielä erityismaininta siitä miten hienosti esiintyy kaikissa haastatteluissa yms tilaisuuksissa. Värikäs persoona ja tänäänkin herrasmiehen elkein veti pressin englanniksi vaikka kysymys esitettiin suomeksi, kun Grönborg oli vieressä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Onhan tämä alkukausi muutaman kompuroinnin jälkeen ollut kuin unta. Ja jos on unta, älkää nyt helvetissä herättäkö mua siitä.

Jo joskus aiemmin sanoin, että mulle riittää ensimmäisellä kaudella se, että ei olla tultu vain osallistumaan - vaan oikeasti lähdetään joka ilta pelaamaan voitosta - ja jos ei riitä, sen sydämen pitää näkyä. Ja se on nyt konkretisoitunut täysin.

Kausi on vielä pitkä, paljon pelejä edessä... mutta omaan silmään mikään ei viittaa siihen, ettei tämä juttu kantaisi. Tässä on oikeasti niin paljon enemmän positiivisia juttuja kuin negatiivisia. Takin napit vain on pidettävä kiinni ja jatkettava nöyrää duunia joka ilta.

Silti kuitenkin aika sanaton olo. Tässä tarinassa on hienoa olla mukana.
 

Tii14

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllähän tämä suht sanattomaksi vetää, mutta yritetään...

HYMY on palannut vanhan kasvoille! Moneen vuoteen en ole jaksanut innostua, vaikka tiiviisti seurannut olenkin. Odotukset ei nytkään mihinkään ilotulitukseen verrattavissa olleet, mutta MITÄ HITTOA TÄÄLLÄ TAPAHTUU?!? Isoin (ja ainoa?) mestarisuosikki pelataan suohon kaksi (+treenipeli) kertaa tyylipuhtaasti. Ei kahta sanaa, parempi Joukkue voitti! Koivusaari kolaa vastustajan ulkkaripakin levyksi maalilla, Mestis-miehet Arttu ja Hämis ratkoo (taas) ja Showtime-Rimpinen hakee byyriä vikalla minuutilla tyhjiin! Muu bändi (Savi+muut) komppaa rytmikkäästi.

Mielestäni upeata tulosta vieläkin hienompaa on se tapa, jolla tulos jatkuvasti tulee. Ei sinänsä näytä ihmeelliseltä taikatempulta, mutta vastustaja toisensa jälkeen jää jälkeen. Se helppous, millä omista paineen alta parilla hyvällä syötöllä lähdetään - keskialueen ylitys - ja se mikä on totaalisen uutta Espoossa, nyt se jatkuu suoraan hyökkäysalueelle. Ylivoimalla sisäänvienti luonnistuu vaivattomasti ja kuvio käyntiin. Kamppailuja voitetaan ympäri kenttää, nyt pelataan aikuisten oikeasti joukkueelle, jokainen jätkä on tärkeä. Eihän Espoossa näin pelata. Nyt pitkästä aikaa pelataan!

Vaikea sanoa, onko tuosta rosterista jo revitty kaikki potentiaali - mutta se on varmaa, että tuo rosteri on saatu pelaamaan aivan tajuttoman upeaa lätkää. SAA JATKAA!
 
Viimeksi muokattu:

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Sytyn. Vittu näin tullaan ylemmälle sarjatasolle. Turha sitä tulla vain osallistumaan, kun rohkeasti vaan voittoja kohti.
Muistan kesällä nähneeni täällä viestin pisteaut.. eikun Tappara-kirjoittajalta, jossa hän oli huolissaan sarjan tason laskusta. Pelkäsi, että sarjaan nostettiin uusi heittopussi. Hän on varmasti hurjan iloinen, kun epäily osoittautui turhaksi.
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikova, Detroit Red Wings, Idän ihme, FC Honka
Onhan tämä alkukausi muutaman kompuroinnin jälkeen ollut kuin unta. Ja jos on unta, älkää nyt helvetissä herättäkö mua siitä.
Sama. Eihän tässä jumalauta oo enää mitään järkeä, tuntuu kuin olisin vielä jossain houreunessa syyskuun puolivälistä asti. Siis kyllä mä tiesin että meillä on hyvä jengi, mutten arvannu että meillä näin hyvin menee :D
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Aah, peli kulkee ja neljän kotiottelun putki edessä. Kelpaa. Pelaako H-S jo huomenna vai laitetaanko hänet hieman ennalta helpompaan peliin pe?
 

ZaneZ77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Posia siitä joukkueelle, että jokaisessa matsissa mitä ollaan tänä kautena pelattu niin ollaan nähty nousujohteinen trendi matsin sisällä. On erittäin tärkeää, että saadaan ottelun sisällä pelattua nousujohteisesti.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Posia siitä joukkueelle, että jokaisessa matsissa mitä ollaan tänä kautena pelattu niin ollaan nähty nousujohteinen trendi matsin sisällä. On erittäin tärkeää, että saadaan ottelun sisällä pelattua nousujohteisesti.
Tosiaan aivan totta tämäkin. Monta kertaa ollaan noustu tappiolta voittoon (tai vähintään pisteille), mutta ennen kaikkea joka ikinen peli jossa ollaan päästy johtoasemaan, ollaan myöskin lopulta voitettu. Vain yhden kerran ollaan menetetty pisteitä johtoasemasta, JYPiä vastaan joka sekin voitettiin jatkoilla. Selkärankaa tässä jengissä on ollut.
 

Kyky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On tää hienoa. Pelipäivä = Juhlapäivä. Ei tämän paluuta olisi ikinä uskonut silloin taannoin. Olisi kiva tietää mikä on kumulatiivinen ilon määrä, joka tämän myötä on tullut takaisin espoolaisten kiekon seuraajien elämään.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On tää hienoa. Pelipäivä = Juhlapäivä. Ei tämän paluuta olisi ikinä uskonut silloin taannoin. Olisi kiva tietää mikä on kumulatiivinen ilon määrä, joka tämän myötä on tullut takaisin espoolaisten kiekon seuraajien elämään.
Mua kiinnostaa miten sitä myös mitattais? No ei sillä, kovin ilosin fiiliksin odotan iltaa.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On tää hienoa. Pelipäivä = Juhlapäivä. Ei tämän paluuta olisi ikinä uskonut silloin taannoin. Olisi kiva tietää mikä on kumulatiivinen ilon määrä, joka tämän myötä on tullut takaisin espoolaisten kiekon seuraajien elämään.
Tässä on ainakin omalla kohdalla vielä se iso ero menneeseen, että mitään ei pidä enää annettuna vaan osaa nauttia eri tavalla ihan kaikesta hommaan liittyvästä. Kun katsoo nyt joidenkin toisten seurojen kannattajien avautumisia milloin mistäkin pikkujutusta ja muistelee omiakin turhautumisia pahimmilta Blegi-ajoilta niin ei voi oikein kuin pudistella päätään. Siperia todellakin opettaa.
 

#42

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, K-Espoo
Mua kiinnostaa miten sitä myös mitattais?
Vuoden 2019 marraskuun iloisuutta vertaamalla tämänhetkiseen. Tosin tuossakin on niin paljon muuttujia ja muita ilon aiheita, että prkeleen vaikeata se olisi. Vaikka kylmästi pelkistettäisiin dataa ja mittaustapaa. Ja isompia surun aiheita voi yksittäisillä henkilöillä olla ajoittain, niin otoskoko pitäisi olla 150k-200k asukkaan välillä.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tässä on ainakin omalla kohdalla vielä se iso ero menneeseen, että mitään ei pidä enää annettuna vaan osaa nauttia eri tavalla ihan kaikesta hommaan liittyvästä.
Juuri näin. Se "uudelleensyntyminen" on konkretisoitunut hyvin omalta osaltaan myös kannattajan/fanin näkökulmasta. Tuntuu myös hyvällä tavalla siltä, että se menneisyyden raskas painolastikaan ei enää paina selässä, vaan nyt ollaan todellakin vapaita kaikesta kuonasta.

Historiasta ei pääse eroon, mutta nyt siihenkin suhtautuu vain lähinnä sellaisena "silloin joskus ennen"-asenteella, ilman sen kummempaa vaikutusta nykyiseen.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Annan synninpäästön keskiviikosta, peliesitys oli pirteä ja hyvä. Lämmittää myöskin Hellgrenin puolesta, pelasi hyvän pelin.

Tärkeät kolme pistettä ja hienoa että kotiyleisölle saatiin pelattua voitto.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös