Mainos

Posiketju 2020–2021

  • 179 697
  • 1 064

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Näille lällättäjille voin yksinkertaisesti kertoa, että hockey night-studion asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, että TPS:n maalivahtivalmennus on tehnyt käsittämättömän paljon töitä kauden alusta Kareevin kanssa, ja hän on sitä kautta ihan eri formussa alkukauteen verrattuna. Sitä vartenhan liigajoukkueessa on maalivahtivalmennus, että maalivahdin heikkouksia vähennetään ja vahvuuksia parannetaan. Onko vaikeata uskoa, että näin todellakin liigajoukkueissa tehdään? Eivätkö pelaajat voi osaavassa valmennuksessa kehittyä? Moisanen tuntuu tuloksiensa perusteella olevan maalivahtivalmentajana ihan eri luokan ammattilainen esim. Norrenaan verrattuna.
No siis.. aika moni juuri tuohon uskoi mutta sinä et antanut tuolle mahdollisuudelle mitään mahdollisuuksia. Joskus voisit olla vähän armollisempi näissä sun tuomioissa, on hyvä kun on vastakkainasettelua mutta jokin roti noissa pitäis välillä olla.
 

Piku84

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Dallas Stars, Frölunda
Näille lällättäjille voin yksinkertaisesti kertoa, että hockey night-studion asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, että TPS:n maalivahtivalmennus on tehnyt käsittämättömän paljon töitä kauden alusta Kareevin kanssa, ja hän on sitä kautta ihan eri formussa alkukauteen verrattuna. Sitä vartenhan liigajoukkueessa on maalivahtivalmennus, että maalivahdin heikkouksia vähennetään ja vahvuuksia parannetaan. Onko vaikeata uskoa, että näin todellakin liigajoukkueissa tehdään? Eivätkö pelaajat voi osaavassa valmennuksessa kehittyä? Moisanen tuntuu tuloksiensa perusteella olevan maalivahtivalmentajana ihan eri luokan ammattilainen esim. Norrenaan verrattuna.

Ensinäkin Kareyev väläytti osaamistaan jo ekoissa harjoituspeleissä. Ainakin mä olin heti siinä uskossa, että nyt ollaan kiinnitetty laatuveskari. Syksy oli mieheltä vaisu oli sitten vammaa tai ei. Missään vaiheessa en kuitenkaan monien palstaveljien tapaan heittänyt kirvestä kaivoon. Jossain viestissä mainitsit Kareyevin tulleen tänne lähtökohtaiseksi kakkoseksi ja sekin on ihan täyttä höpönlöpöä.. Euroopan parhaasta kiekkosarjasta Turkuun kakkosen rooliin? Epäilen. Kareyev yksinkertaisesti lunastaa potentiaaliaan ja uskon että petraa vaan. Se on se kärsivällisyys mikä puhuu, ei vikinä yksittäisistä tappioista. Maalivahtivalmennuksen osalta olen sun kanssa enemmän kun samaa mieltä. Siinäkään tosin vaikea olla yllättynyt. Onhan Moisanen tehnyt jo pitkän ja ansiokkaan uran kyseisessä pestissä.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Näille lällättäjille voin yksinkertaisesti kertoa, että hockey night-studion asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, että TPS:n maalivahtivalmennus on tehnyt käsittämättömän paljon töitä kauden alusta Kareevin kanssa, ja hän on sitä kautta ihan eri formussa alkukauteen verrattuna. Sitä vartenhan liigajoukkueessa on maalivahtivalmennus, että maalivahdin heikkouksia vähennetään ja vahvuuksia parannetaan. Onko vaikeata uskoa, että näin todellakin liigajoukkueissa tehdään? Eivätkö pelaajat voi osaavassa valmennuksessa kehittyä? Moisanen tuntuu tuloksiensa perusteella olevan maalivahtivalmentajana ihan eri luokan ammattilainen esim. Norrenaan verrattuna.

Siis mitä? Ai että pelannut jossain UFAssa Scrivensin ja Metsolan kakkosena Jan Öhmanin, eli DIFin vanhan maalivahtivalmentajan sun muiden valmennuksessa KHLssä noin 93% torjuntaprosentilla, mutta on nyt viimeisen parin viikon aikana kuoriutunut moderniksi maalivahdiksi? Moisanen on varmasti Liigan paras maalivahtivalmentaja, mutta ei nyt kuitenkaan liioitella.



 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Näille lällättäjille voin yksinkertaisesti kertoa, että hockey night-studion asiantuntijatkin olivat sitä mieltä, että TPS:n maalivahtivalmennus on tehnyt käsittämättömän paljon töitä kauden alusta Kareevin kanssa, ja hän on sitä kautta ihan eri formussa alkukauteen verrattuna. Sitä vartenhan liigajoukkueessa on maalivahtivalmennus, että maalivahdin heikkouksia vähennetään ja vahvuuksia parannetaan. Onko vaikeata uskoa, että näin todellakin liigajoukkueissa tehdään? Eivätkö pelaajat voi osaavassa valmennuksessa kehittyä? Moisanen tuntuu tuloksiensa perusteella olevan maalivahtivalmentajana ihan eri luokan ammattilainen esim. Norrenaan verrattuna.

Kannattaiskin välillä omistaa omia mielipiteitä ja pitää niisti kiinni, eikä mennä minkään hockey night studion mukaan... :D
 

peekay

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Montreal Canadiens & #11
Oliver Bohm oli helvetin hyvä Oulussa ja helvetin hyvä tänään Kuopiossa. Okei otti kampitusjäähyn kun Kalpa puski päälle kolmannessa ja sen jäähyn takia epäröin uskaltaako laittaa miehen posiketjuun mutta laitan kuitenkin. Jotenkin tuntuu että hän on aina luotettava jäällä sekä symppis kopissa.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
Oliver Bohm oli helvetin hyvä Oulussa ja helvetin hyvä tänään Kuopiossa. Okei otti kampitusjäähyn kun Kalpa puski päälle kolmannessa ja sen jäähyn takia epäröin uskaltaako laittaa miehen posiketjuun mutta laitan kuitenkin. Jotenkin tuntuu että hän on aina luotettava jäällä sekä symppis kopissa.

Oon kans tykännyt Bohmista tosi paljon. Tän kauden hankinnoista jatkoa antaisin Bohmille, Karejeville, Iskhakoville (potentiaalia on aivan helkkaristi) sekä tietysti Kestnerille.
 

aurajoki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TPS
On hienoa nähdä, miten TPS:n valmennus on pystynyt kehittämään joukkueen peliä kauden aikana. TPS pelaa ihan eri ilmeellä nyt mitä se kauden aloitti. Yhtään selkä suorana kananmunat kainalossa pelaavaa pelaajaa ei joukkueesta tällä hetkellä löydy. Ero esim. Kaskisen aikaan on kuin yöllä ja päivällä.
Pakko antaa krediittiä silloin kun siihen on aihetta. Mielenkiintoinen kevät on tulossa, jos napsu tai pari pystytään vielä parantamaan.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51
- Mestis-Kareev nollasi HIFK:in (IHANAA SAATANA!)
- Viisikkopuolustus. Välillä oltiin pesukoneessa pitkänkin aikaa, mutta uhrautuvasti syötiin kiekkoa ja pidettiin huolta että vedot eivät mene maalille asti
- Venäläishyökkääjien maagiset syötöt <3
- Maalintekijöinä Nurmi, Kestner ja Pajuniemi - name a more iconic trio!
- VIIDES VOITTO PUTKEEN!
 

Joonu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United
Andy laitto luukut kiinni ja Ishakovin lätty teipistä teippiin Kestnerin maalissa. Tää keskiviikko on valmis!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mas@

Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Venäläiset - ihanaa. Ja Raipen haastattelu, jos ei Antsalta muuten sujunut niin tuosta kaksikosta tuli kouluajat mieleen. Raipe kyllä vuoden mies.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Kas kehveliä, kun maistuu. Pikkukirkon kissoja vastaan kolme muna tauluun tylyllä viimeistelyllä ja hienoilla rintamahyökkäyksillä. Andrei ”liian paska” Kareeville nolla odotellessa tuuraajaa, vittu tähän battleen olisi voinut myydä lippujakin!
 

SirBallWax

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nopee ajatus Raipesta.

Kun uutinen Raipen saapumisesta saavutti, niin miettäissäni olin jotta ei hiivat, tää oli tässä. Enkä ollut ajatuksieni kanssa yksin, jos selaamme palstaa.

Kiistaton fakta on se, että Raipe tekee jotain oikein ja ihan vaan pirusti. Enemmän kuin muutama ex yhteensä.

Hyvä fiilis ihan vaan vaikka siitä, kun vilkasee runkkarin sijoitusta. En anna negapettereiden pilata tätä oloa ”ootappa vaan kevättä, ei kestä liito” -kommenteilla.

Nyt on hyvä ja matka jatkuu. Kuukauden päästä ollaan taas viisaampia.

Hyvä Raipe. Hyvä ukot. TKORV! Ja kiitos!
 

Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
En ymmärrä enkä ehkä haluakaan, kuinka TPS pystyy alakynnessäkin ollessaan ikään kuin kontrolloimaan peliä niin että se soljuu mukavasti oman mielen mukaan, eilinen matsi HIFK:ta vastaan oli jokseenkin hyvä esimerkkitapaus. Se voisi olla oman maalin edustan huolellinen vartiointi? Silloin kaveri saa tuhlata energiaa ja pommittaa kauempaa aivan rauhassa, koska Andy Karejev napsii ne pois.. Sitten kun kaveri tekee virheen, isketään. Taisi eilenkin kaikki osumat tulla vastahyökkäyksistä!

Olen koko ajan luottanut Karejeviin mutta silti hän on onnistunut ylittämään odotukset Upin lähdön jälkeen. Pari viikkoa sitten kaverin torjuntaprossat oli luokkaa 88, nyt jo 91,3%! :) Ja varmasti nousee vielä kohisten.

Tällä hetkellä ketuttaa kun yleisö ei pääse peliä näkemään paikan päälle, mutta voisihan tilanne olla huonompikin vrt. Mestis. Pääasia kuitenkin on, että pelejä voidaan yhä jatkaa.
 

Islandhill

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, USA:n maajoukkue
Kun kulkee niin antaa kulkea! Olihan se Mertsi välillä vähän paitsiossa eilen, mutta oli se komeaa kun hehkutti "Gestneriä" kuin Jenkkien tai Kanadan NHL-vahvistuksia konsanaan MM-kisoissa!

P.S."TPS on tehnyt tänään kolme maalia ja ne ovat olleet HIEEENOJA maaleja"
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös