Mainos

Posiketju 2020–2021

  • 179 658
  • 1 064

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
U20-mestaruus Raumalle oli toki ihan ansaittu jne., mutta kyllähän AVI tuossa mestaruudessa oli isossa roolissa valitettavasti. Mieluummin Lukkokin olisi varmasti pelannut kaikkia vastaan kuin voittanut alueellisten rajoitusten avulla. Esimerkiksi jos Tepsillä olisi vastassa finaaleissa SaiPa, koska AVI olisi pudottanut suuren osan kärkijengeistä, niin en pitäisi sitä kuin puolikkaana mestaruutena.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office

Olen pitkälti samaa mieltä. Ei kuitenkaan survota esim Kärppien juniorityötä roskiin kun he olivat finaaleissa mukana joten ei Lukko mitään ilmaiseksi saanut vaikka ne kaikkein kovimmat olivatkin epäreilusti ulkona.

Liigan osalta taas Hifkin puolellakin jokunen näyttää olevan sitä mieltä että TPS ei olisi ollut edes hidaste jos korona ei olisi iskenyt joukkueeseen kevään kiimassa. Itse en tietenkään ole tätä mieltä mutta ihmiset nyt puhuu mitä puhuu.

Hienoa työtä kuitenkin länsirannikon kiekkokaupungeissa.
 
Ei nyt ihan kaikkea sentään kannata uskoa mitä ihmiset puhuvat. Kärpät ei ole niin huono, että jotkut vitun koronapotilaat olisi persraiskannut Kärppiä suoraan kolmessa pelissä olematta kertaakaan edes tappiolla.

A-junnujen mestaruuden jako oli urheilullinen fiasko. Lopussa olisi voinut kaikille osallistujille jakaa mitalit Hippo-kisojen hengessä.

Lukon edareille kaikki kunnia, JOS satutte mestaruuden voittamaan. Se on silloin oikeasti ansaittu mestaruus.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Ei nyt ihan kaikkea sentään kannata uskoa mitä ihmiset puhuvat. Kärpät ei ole niin huono, että jotkut vitun koronapotilaat olisi persraiskannut Kärppiä suoraan kolmessa pelissä olematta kertaakaan edes tappiolla.

Niinhän minä sanoinkin etten itse ole sitä mieltä. Jos se kuulosti sarkastiselta niin voin lisätä että on siellä muutama joka piti Hifkiä peräti Lukkoa parempana joten voin vannoa etten ole samaa mieltä:D
 
Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Olen pitkälti samaa mieltä. Ei kuitenkaan survota esim Kärppien juniorityötä roskiin kun he olivat finaaleissa mukana joten ei Lukko mitään ilmaiseksi saanut vaikka ne kaikkein kovimmat olivatkin epäreilusti ulkona.

Liigan osalta taas Hifkin puolellakin jokunen näyttää olevan sitä mieltä että TPS ei olisi ollut edes hidaste jos korona ei olisi iskenyt joukkueeseen kevään kiimassa. Itse en tietenkään ole tätä mieltä mutta ihmiset nyt puhuu mitä puhuu.

Hienoa työtä kuitenkin länsirannikon kiekkokaupungeissa.

Tuon koronan taakse on helppo mennä piiloon. Mielestäni HIFK kumminkin kaatui omaan saamattomuuteensa ja terävimmän kärjen alisuorittamiseen. Toki Rämö oli TPS maalilla timanttia ja Raipe kyykytti Pikkaraista.

Pienet on marginaalit ja jossittelua löytyy aina.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Juu, ei Lukon mestaruus Liigassa tule todellakaan mikään säälimestaruus olemaan JOS sellainen sinne lähtee.

Mitä tulee HIFK:n PO-suorittamiseen, niin se onkin sitten tämän ketjun ydinaluetta. Itse pidin HIFK:n mestaruuttakin melko todennäköisenä kun playoffeihin lähdettiin. Raipe kuitenkin veti kanin hatusta ja toivottavasti siellä vielä muutama sellainen on.
 
Vitutti, mutta ei vituta enää. Täytyy vaan muistaa että siellä nuoret pojat taistelee ylivoimaista vastustajaa vastaan, joka on ollut kaksi kautta putkeen Liigan kovin joukkue.

Hyvin pojat silti taistelee! Maalin pelejä, mutta erot syntyy Lukon pykälää laadukkaammasta materiaalista.
 
kopo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Juu. Tuli tehtyä voimalenkki ja taas ajatukset kirkkaampia. Lähinnä miettii jo hiukan sitäkin mitä ensi kaudella kuullaan Intosesta, Virosta, Liukkaasta, Rafkinista, Anttalaisesta, Pyyhtiästä, Väisäsestä jne. Alkaa räjähdellä vielä enemmän. Ylpeä tästä seurasta ja joukkueesta. Huomenna kaikki likoon ja käy kuinka käy. Nyt tosiaan on vastus timanttisen kova.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Parasta ei pystytty antamaan täyttä 60 minuuttia tänäänkään, illan vastustajakin varmasti vaikutti asiaan.
Se ei silti poista itseltä sitä faktaa, että kausi on ollut ihan helvetin hieno.
Lähes koko joukkue on ylisuorittanut, nuoret ja vanhemmat on kehittynyt pelaajina, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Kausi on ollut huikee tarina, joka saa hienon päätöksen, tapahtuu viimeisessä tai viimeisissä peleissä mitä tahansa.
 
Slaigard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mottipäisillä pelaavat
Niin toivon, että huomenna pistetään vielä kerran aivan maksimilatauksella vastustaja tiukoille. Mikä mahtava paikka ja tilaisuus, se yksi vaihde siellä on. Kessulla jyvä olisi taas kohillaan ja Issalla limppu pysyisi lavassa, Pajulla perskiemurat johtaisi vetopaikkoihin ja pakit saisi nuoliaiset maalille asti. Yksi kaksi tehtyä maalia pelin edetessä antaisi väsyneisiin koipiin ja nuppeihin paaaaljon kaivattua energiaa.

Mistäs se Intonen ja Pyyhtiä muuten noin innostui tänään lopussa, lisää tota huomenna. Jätkät yritti tosissaan ottaa roolia.

CAMA boys!
 
Aleksis Veli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ymmärrän, että kannattajia vituttaa kun tappio tulee, mutta itse katsoin peliä hyvällä fiiliksellä. Ei oltu kauheasti perässä, tuosta ei montaa napsua tarvitse parantaa niin kausi jatkuu vielä huomisen jälkeenkin. TPS:llä on edelleen mahdollisuus voittaa mestaruus nappaamalla kaksi voittoa, se on aivan huikea päätös kaudelle ja olen itse jo todella innoissani siitä että huomenna yhä pelataan. Kaikki peliin posin kautta.
 
ILIMAVEIVI

Ei vituttanut Launtaina eikä tänään. No otetan vähän takaisin. Vähän tuo tämän iltainen viheltely tuomareilta jäi kaivelemaan.
 
eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Pelkkää posia itseltänikin, vaikka takkiin tuli. Mikään dominoiva esitys tämä ei Lukolta ollut, vaikka Tepsillä on kyllä ollut sellaista maalinteon tuskaa, että ei ihme jos Lukko mestaruuden vie. Siis onhan se käsittämättömän kova nippu. Onneksi nuoret jannut ottivat roolia ja huomenna on mahdollisuus viedä homma vitospeliin.

Kyllähän tässä täytyy tyytyväinen olla, että saatana omilla junnuilla, joilta ei mitään odotettu, haastetaan ihan tasaväkisesti Rauman palkka-armeijaa. Huomenna katsotaan onko henki väkevämpi kuin materia. On kyllä hieno kiekkoilta tulossa. Kaikki irti koneesta ja katsotaan miten käy. Ihan saatanan mahtavaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Huomisella lopputuloksena ei ole mitään väliä kunhan meidän pojat pistävät parastaan. Emme turhaan ole finaalissa, tämän kauden Lukko on vaan yksinkertaisesti yksi parhaista joukkueista pitkään aikaan Liigassa.

TPS on saanut uskottavuuden takaisin ja tällä porukalla tulemme jatkossakin olemaan varteenotettava menestyjä tulevaisuudessa.

Kaikki on vielä auki, mutta pojat ovat jo nyt sankareita, vaikka ei Raumalle enää lähdettäisi.
 
Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Oli se parempaa kuin lauantaina. Lukko toisaalta pelaa prosenttikiekollaan paikat minimiin ja TPS ei ole niin kliininen kuin pitäisi hyökkäyksessä olla. Niin pieni on ero on kuitenkin, että mä uskon vielä huomiseen! Nothing is over!
 
sajuki

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Budjettieroa puolitoista milliä studion mukaan ja montako Raumalaista pelaa Lukossa..?

Me väännetään oman kylän pojilla yhden vuoden projektia ja Lukko neljä vuotta hionut omaa peliään..

Tänään jalat liikkeelle ja ostojoukkue vielä ahtaalle..
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura

Tuo on kyllä huikea ero. Tepsin ilmoitettu budjetti tähän kauteen lähdettäessä oli 2 038 782, Kallion mukaan sitä pudotettiin 600 000 ja ollaan vielä senkin alle. Lukolla 2 500 000 ja jos oikein muistan niin Lukko ei ole leikannut palkkoja. Järjetöntä että tapellaan finaaleissa just nyt ja tosiaan nuoria omia junnuja viilettää ykkösketjussa kolme ja pakeista kärkinelikossa niitä on kolme. Huikeeta.
 
Kanada-malja

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, NYR, COL
Budjettieroa puolitoista milliä studion mukaan ja montako Raumalaista pelaa Lukossa..?

Me väännetään oman kylän pojilla yhden vuoden projektia ja Lukko neljä vuotta hionut omaa peliään..

Tänään jalat liikkeelle ja ostojoukkue vielä ahtaalle..
Eikä se nyt niin kaukana ole, että mestaruus olisi ollut tänään TPS:lle katkolle tuolla miehistöllä. Pari pomppua.
 
Budjettieroa puolitoista milliä studion mukaan ja montako Raumalaista pelaa Lukossa..?

Me väännetään oman kylän pojilla yhden vuoden projektia ja Lukko neljä vuotta hionut omaa peliään..

Tänään jalat liikkeelle ja ostojoukkue vielä ahtaalle..

Turha sitä nyt on Lukkoa haukkua. Tepsi on samalla tavalla hankkinut mestaruutensa suuruuden päivinään ja jokainen tepsiläinen toivoisi, että kuuluttaisiin Ligan suurempiin joukkueisiin edelleen. Niin kuin yhden ja ainoan turkulaisjoukkueen kuuluisikin.

Toivottavasti sinne suuruuden päiviin päästään joskus takaisin ja päästäisiin kaudesta toiseen aloittamaan mestariehdokkaana ja Liigan suurimpiin kuuluvalla pelaajabudjetilla.

Jätetään minibudjetit ja omat pojat -projektit saipoille ja jukureille.
 
Tuuletin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps, änäri suomalaiset
Toivottavasti sinne suuruuden päiviin päästään joskus takaisin ja päästäisiin kaudesta toiseen aloittamaan mestariehdokkaana ja Liigan suurimpiin kuuluvalla pelaajabudjetilla.

Jätetään minibudjetit ja omat pojat -projektit saipoille ja jukureille.
Hiukan eri mieltä tuosta omat pojat-projektista. Itse katselen paljon ennemmin omia junnuja ykkös kentässä kuin ostomiehiä. Ei liigan tulevaisuus ole ostomiehissä vaan nimenomaan omissa junnuissa. Liiga on kasvattaja sarja ja pysyy tulevaisuudessakin sellaisena. Muutamat täsmä hankinnat ja thats it. Enkä nyt tarkoita etteikö lukon peliä olisi kiva katsella mutta omaa sydäntä lämmittää paljon enemmän kun tietää että oman junioripolun käyneet junnut vääntävät tosissaan mestaruudesta. Kävi tänä keväänä miten vain olen enemmän kuin ylpeä siitä mitä Turussa on selvästi viimeiset vuodet tehty.
 
Totta kai tämä on hienoa korpivaelluksen jälkeen tavoitella mestaruutta edes näin Miracle on Ice -tyyppisesti. Ja kausi Raipen johtamana on uskomaton vaikka Lukko voittaisikin mestaruuden.

Mutta ei Tepsin kuuluisi olla
nykyisessä tilanteessa Turun talousalueen resursseilla, vaan Tepsin kuuluisi olla se iso, paha ja kaikkien vihaama joukkue, jonka päänahkaa kaikki muut yrittävät varastaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös