Porttiteoriasta ei ole näyttöä siinä merkityksessä, että esimerkiksi kannabis kemiallisella vaikutuksellaan ohjaisi käyttämään voimakkaampia aineita. Sen sijaan Wikipedia väittää, että sosiaaliset vaikutukset ovat olemassa. Samoja tuloksia löytää Google-haulla tutkimustulosten referoinneista.
Porttiteorian sijaan olisi kenties viisaampaa puhua päihdemyönteisyydestä, tottumisesta, mahdollisuuksista, sosiaalisesta ohjautumisesta ja henkilökohtaisesta todellisuudesta. Kun ihminen ensin löytää, hyväksyy ja oppii yhdeksi elämänasenteekseen todellisuuden torjumisen ja sietämisen kemiallisin keinoin, samalla hän ohjautuu kohti elämää, jossa kemialliseen pakoon tunteiden hallintakeinona totutaan ja jossa aineita tulee henkilökohtaisten kontaktien vuoksi tarjolle. Samalla ympärillä rupeaa pyörimään yhä enemmän muita käyttäjiä, jotka vahvistavat käyttämisen mallia.
Samaan aikaan kun on julistettu kannabiksen haitattomuutta ja siitä rankaisemisen järjettömyyttä, julkisessa keskustelussa ovat alkaneet vilahdella myös kovemmat aineet. Esimerkiksi Hesari ja Yle ovat kirjoittaneet neutraalisti kuvailevia juttuja kovien aineiden viihdekäytöstä ja luoneet vaikutelmaa, että niitä käyttävät myös ihmiset, joilla elämän perusteet ovat kunnossa. Sanoma on ollut vähintään osittain se, että sä voit elää ihan tavallista elämää ja silti silloin tällöin käyttää, koska muutkin siinä onnistuu.
Perinteistä huumevalistusta on syytetty pelottelusta, liioittelusta ja vääristä faktoista. En kuitenkaan tiedä, onko nykyinenkään vapaamielinen linja kokonaisuuden hallinnassa hyvä. Suuri osa ei myönteisessäkään huumeilmapiirissa ala käyttää mitään huumeita, jokin osa rupeaisi käyttämään joka tapauksessa ja jokin osa rupeaa käyttämään annetun mallin ja sosiaalisen todellisuuden vuoksi. Ja mitä enemmän on käyttäjiä, sitä enemmän tulee ongelmaisia, vaikka ongelmakäyttäjät olisivatkin vain pieni osajoukko. Tämä on asiantuntijoiden viesti kannabiksenkin kanssa.
Suomessa kuolee suhteessa väkilukuun paljon ihmisiä huumeisiin. Myös viemärianalyysit osoittavat, että huumeiden käyttö on Suomessa yleistä. Nykyisen (tieteellisen) näkemyksen mukaan huumeiden vastainen taistelu on hävitty. Taistelun sijaan on keskityttävä käyttäjien auttamiseen ja haittojen minimoimiseen, joka on mm. Sveitsin malli. Ihan vakuuttunut en ole, että Suomessa Sveitsin malliin päästään. Pahoin pelkään, että täällä avataan henkisesti ja sosiaalisesti portit myös kovempien huumeiden käyttöön, mutta kuitenkaan politiikasta ei uskalleta tai poliittisen ristivedon vuoksi pystytä tekemään riittävän liberaalia, eikä etenkään huumeiden käytön vaatimaan sosiaalityöhön, lasten huostaan ottamiseen ja tukemiseen ja käyttäjien lääketieteelliseen, psykologiseen ja käytännölliseen apuun anneta resursseja. Monille huumeiden vapauttamista kannattavillekin narkkari on narkkari ja sossuloinen kurja kuluerä. Ihmiset voivat kannattaa ratkaisuja, joiden seurauksia eivät tahdo kantaa.
Itse olen nähnyt ihan riittävästi lapsuudestani saakka viinan aiheuttamaa pahaa ja ymmärtänyt jo varhain, miten traumatisoivaa viinan väärinkäyttö on sekä käyttäjälle itselleen että käyttäjän ympäristölle. Kertovat tutkimustulokset mitä tahansa, niin oman taustani vuoksi asenne, jossa valistaminen, kieltäminen ja rangaistukset poistetaan keinovalikoimasta, pistää tunteissani vastaan.
Ennustan, että käyttö ja ongelmat lisääntyvät, minkä myötä kurjalisto keskittyy tietyille asuinalueille ja keskiluokka pakenee omille asuinalueilleen. Kun todellisuudet riittävästi erkanevat, sen jälkeen kurjalistolle ei riitäkään enää ymmärrystä. Sen auttamista ei tahdota enää rahoittaa. Se siitä huumeiden vapauttamisen hyödystä.
Toivottavasti olen väärässä.
Porttiteorian sijaan olisi kenties viisaampaa puhua päihdemyönteisyydestä, tottumisesta, mahdollisuuksista, sosiaalisesta ohjautumisesta ja henkilökohtaisesta todellisuudesta. Kun ihminen ensin löytää, hyväksyy ja oppii yhdeksi elämänasenteekseen todellisuuden torjumisen ja sietämisen kemiallisin keinoin, samalla hän ohjautuu kohti elämää, jossa kemialliseen pakoon tunteiden hallintakeinona totutaan ja jossa aineita tulee henkilökohtaisten kontaktien vuoksi tarjolle. Samalla ympärillä rupeaa pyörimään yhä enemmän muita käyttäjiä, jotka vahvistavat käyttämisen mallia.
Samaan aikaan kun on julistettu kannabiksen haitattomuutta ja siitä rankaisemisen järjettömyyttä, julkisessa keskustelussa ovat alkaneet vilahdella myös kovemmat aineet. Esimerkiksi Hesari ja Yle ovat kirjoittaneet neutraalisti kuvailevia juttuja kovien aineiden viihdekäytöstä ja luoneet vaikutelmaa, että niitä käyttävät myös ihmiset, joilla elämän perusteet ovat kunnossa. Sanoma on ollut vähintään osittain se, että sä voit elää ihan tavallista elämää ja silti silloin tällöin käyttää, koska muutkin siinä onnistuu.
Perinteistä huumevalistusta on syytetty pelottelusta, liioittelusta ja vääristä faktoista. En kuitenkaan tiedä, onko nykyinenkään vapaamielinen linja kokonaisuuden hallinnassa hyvä. Suuri osa ei myönteisessäkään huumeilmapiirissa ala käyttää mitään huumeita, jokin osa rupeaisi käyttämään joka tapauksessa ja jokin osa rupeaa käyttämään annetun mallin ja sosiaalisen todellisuuden vuoksi. Ja mitä enemmän on käyttäjiä, sitä enemmän tulee ongelmaisia, vaikka ongelmakäyttäjät olisivatkin vain pieni osajoukko. Tämä on asiantuntijoiden viesti kannabiksenkin kanssa.
Suomessa kuolee suhteessa väkilukuun paljon ihmisiä huumeisiin. Myös viemärianalyysit osoittavat, että huumeiden käyttö on Suomessa yleistä. Nykyisen (tieteellisen) näkemyksen mukaan huumeiden vastainen taistelu on hävitty. Taistelun sijaan on keskityttävä käyttäjien auttamiseen ja haittojen minimoimiseen, joka on mm. Sveitsin malli. Ihan vakuuttunut en ole, että Suomessa Sveitsin malliin päästään. Pahoin pelkään, että täällä avataan henkisesti ja sosiaalisesti portit myös kovempien huumeiden käyttöön, mutta kuitenkaan politiikasta ei uskalleta tai poliittisen ristivedon vuoksi pystytä tekemään riittävän liberaalia, eikä etenkään huumeiden käytön vaatimaan sosiaalityöhön, lasten huostaan ottamiseen ja tukemiseen ja käyttäjien lääketieteelliseen, psykologiseen ja käytännölliseen apuun anneta resursseja. Monille huumeiden vapauttamista kannattavillekin narkkari on narkkari ja sossuloinen kurja kuluerä. Ihmiset voivat kannattaa ratkaisuja, joiden seurauksia eivät tahdo kantaa.
Itse olen nähnyt ihan riittävästi lapsuudestani saakka viinan aiheuttamaa pahaa ja ymmärtänyt jo varhain, miten traumatisoivaa viinan väärinkäyttö on sekä käyttäjälle itselleen että käyttäjän ympäristölle. Kertovat tutkimustulokset mitä tahansa, niin oman taustani vuoksi asenne, jossa valistaminen, kieltäminen ja rangaistukset poistetaan keinovalikoimasta, pistää tunteissani vastaan.
Ennustan, että käyttö ja ongelmat lisääntyvät, minkä myötä kurjalisto keskittyy tietyille asuinalueille ja keskiluokka pakenee omille asuinalueilleen. Kun todellisuudet riittävästi erkanevat, sen jälkeen kurjalistolle ei riitäkään enää ymmärrystä. Sen auttamista ei tahdota enää rahoittaa. Se siitä huumeiden vapauttamisen hyödystä.
Toivottavasti olen väärässä.