Poliittisten vaikuttajien oikeudet, presidentistä - kunnanvaltuutettuun

[Kyle]

Avasin ketjun lähinnä itseni sivistämistä varten, mutta luulen että moni muukin täältä voi saada itselleen uutta tietoa kun palstamme politiikkaan paremmin perehtyneet toivottavasti sivistävät vähän.

Paljon on saanut lukea kun mielipidepalstoilla ja sosiaalisessamediassa kirjotetaan, kuinka mummo Imatralla on köyhä ja hänellä on vilu, niin syy on eduskunnassa tai presidentissä. Jos kuvitellaan tilanne, jossa presidenttimme(tai sanotaan hallituksemme) ajattelee mummoa ja päättää tukea häntä rahallisesti niin mitä kautta tuo tuki käytännössä menee, jos tilanne olisi niin ihanteellinen että hän olisi maamme ainut valtiontukea tarvitsema ihminen.

Itse kuvittelen että tilanne on se että eduskunnassa (sosiaali?)ministeri pistää määrärahat Etelä-Suomen aluehallintovirastoon, jossa viranomaiset katsovat paljonko on varaa jakaa Etelä-Karjalan asiaa hoitavaan virastoon ja sieltä tuki lähtee Imatran kaupungille, joka lopulta myöntää mummolle tukensa.
Tää on ihan intuitio, korjakkaa väärät kohdat.

Toinen kuvitteellinen tilanne olisi että tarvitsisi lähettää kirjekuori samallalailla porrastetusti aina ihan pääministerille asti. Se lähtisi vissiin liikkeelle kunnanvirastosta, siitä kunnanhallitukseen, siitä...?

Tuossa vähän pohjustusta, mutta ketjun idea olisi "toivottavasti" puoluekannasta riippumatta keskustella kuinka timosoinit tai jyrkikatasaiset ajavat/vastustavat kansalaisten etua. Kuinka monesta muusta tekiästä se oikeesti on kiinni. Jos muistellaan muutama vuosi takaperin kuinka kansanedustajia vaadittiin lahjottamaan peittonsa köyhille, niin eikö tilanne ollut juuri tuo että kansanedustajalla ei ole suoraa vaikutusmahdollisuutta kansalaiseen? Muutoin viran puolesta se olisi tulkittu lähinnä hyväntekeväisyydeksi tai jtsm..

Toivottavasti ymmärsitte mitä haen tässä takaa.

 

[mjr]

Väittäisin että tilanne on usein aika epäselvä paikallispalveluiden suhteen. Pitkälle tämä johtuu siitä, että niin viranomaisten kuin poliitikkojenkin suhde lainsäädäntöön pystyy saavuttamaan hyvinkin kummallisia ulottuvuuksia. On todellakin tapauksia, ettei kunta yksinkertaisesti vain noudata lainsäädännöllisiä velvoitteitaan (usein sen takia ettei ole varaa tai on muita prioriteetteja ja joskus ei edes tiedetä näitä velvoitteita olevan). Toisaalta eduskunnassa myös säädetään lakeja, joita on joskus melko tavalla mahdotontakin kuntatasolla täysin kirjaimellisesti noudattaa, ja jotka jo säädettäessä suurin piirtein tälläisiksi tiedetään. Pahimpaan välikäteen joutuu tässä tietysti lopulta se tavallinen kansalainen, joka ei välttämättä saa oikeutta, ellei itse osaa sitä energisesti ja asiantuntevasti vaatia (eikä aina tällöinkään...)

Teoreettisestihan asia on tosin täysin selvä: eduskunta säätää (yleensä hallituksen aloitteesta) lain ja sitä on kaikkien yhtälailla noudatettava (presidentillä ei enää käytännössä ole mitään sisäpoliittista valtaa). Suomessa vain on helpompi viranomaisten olla noudattamatta lakia kuin yksityisten kansalaisten (niitä harvoja tilanteita, joissa amerikkalainen järjestelmä voi olla parempi: jos voitaisiin haastaa kunta/valtio oikeuteen ja saada potentiaalisesti miljoonakorvauksia niin voisi olla, että oltaisiin vähän tarkempia säädösten noudattamisessa...)

 

[Musta Nuoli]

Eiköhän se päätöksenteko mene niin, että valtakunnantasolla "Kehittyvien Maakuntien Suomen" pojat, sijoitusfirmojen edunvalvojat tai harmaasta taloudesta hyötyvät firmat lahjovat, lahjottu kansanedustaja kavereineen tekee aloitteen ja mahdollisesti myös lahjottu tai muuten vain "maan tapaa" noudattava ministeri auttaa halutun asian runnomisessa läpi. Fiksuimmat lobbarit saavat suoraan puolueiden kärkiporukat puolelleen, nämä voivat sitten käskyttää puolueensa rivikansanedustajia eli napinpainaja-orjia painamaan oikeaa nappia eduskunnan äänestyksessä. Toimeenpano pistetään sitten asianmukaisten viranomaisten tai virkamiesten hoidettavaksi, onhan päätöksellä nyt lainmukainen leima ja asioista on "yhteisesti päätetty".

Kunnallistasolla tämä menee niin, että paikallinen mahtimies, herranperkele, mediasuvun veljes tai osuuskunnan edustaja kertoo avuliaasti mikä vanha historiallinen arvotalo pitää purkaa ruman betonikuution tieltä ja mihin pitää louhia parkkiluola tai pykätä tarpeeton silta. Sitten mennään saunomaan tai tervataan munat lautakunnan kesäreissulla, sen jälkeen runnotaan asiaa eteenpäin kuin käärmettä pyssyyn. Jos kunnan asujaimisto, korkein hallinto-oikeus tai mikä tahansa vastustaa asiaa, niin sitten odotetaan hetki, kunnes vatkataan taas samaa asiaa eri kääreissä. Päätökset tehdään ensin etupiirien eduksi (mikä on yleensä myös valtuutetun oma taloudellinen etu), sitten puolueen eduksi ja puolivahingossa koko kunnan eduksi.

Ai niin, Suomessahan ei ole korruptiota, joten edellämainittuhan ei toki olekaan mitenkään mahdollista päinvastaisista todisteista ja tapauksista huolimatta. Määritelläänhän Suomessa ensin itse se, mikä on korruptiota ennen kuin sitä aletaan mittaamaan.