Poliisi pamputtaa Hervannassa

  • 17 743
  • 59

Dängleri

Jäsen
Ämmät pois, pituusrajaksi 188 senttiä ja jokavuotinen kuntotesti, jossa mitataan myös raakaa voimaa. Poliisit, jotka eivät kuntotestistä selviä, pois kentältä.

Tämä on taas sitä ikuisuuskeskustelua.

Nuo voimankäyttötilanteet ovat kuitenkin vain yksi osa poliisin työtä, eivätkä edes jokapäiväistä sellaista, riippuen paikkakunnasta. Osalla keikoista naispoliisi, tai normaalivartaloisempi miespoliisi voi toimia "jääkaappipakastin -yhdistelmä" poliisia paremmin, riippuen tehtävän sisällöstä. Paljolti kyse on myös luonteesta ja asenteesta.

Eikä se fyysinen koko edes noissakaan painitilanteissa määrää välttämättä lopputulosta, vaan tekniikka. Toki hyvä fysiikka antaa suorittamiseen etua, mutta jos tekniikka on hakusessa, niin ei sekään välttämättä aina riitä. Toisin päin ajateltuna, hyvällä tekniikalla voi korvata fyysiset puutteet. Ja sen lisäksi on aina olemassa valikoima voimankäyttövälineitä, jotka oikein käytettynä antavat myöskin etua.

Voisivat ottaa mallia meidän stadin poliiseista, joista minulla on lähes poikkeuksetta jäänyt tosi ammattimainen kuva. Jos vähänkin tulee vastarintaa, niin poka viedään samalla sekunnilla tonttiin niin että ulisee ja rutisee ja jatketaan juttelua vasta kädet solmussa naama asfaltissa.

Vanhempi reinikainen olisi saattanut rauhallisella kärsivällisyydellä selvitä tilanteesta ajan kanssa sen kummemmin voimaa käyttämättä.

Tilanteet on mahdollista hoitaa monella eri tavalla, aivan kuten edellä lainatut kirjoittajatkin mainitsevat. Jälleen kerran viittaan noihin Poliisit ja Lainvalvojat -sarjoihin, jotka peilaavat erinomaisen hyvin poliisin ammattikuntaa, ja sen jäseniä. Monen näköistä ja kokoista ja luonteelta erilaista henkilöä mahtuu jo pelkästään ohjelmassa nähtyihin partioihin, jotka edustavat n. 1/800 osaa koko Suomen poliiseista. Jokaisella partiolla on oma tapansa hoitaa keikkoja, ja sen myötä niiden lopputuloksetkin eroavat toisistaan.

Oli ilo huomata, ettei siellä stadissakaan kaikki poliisit ole niitä aggressiivia maahanviejiä, vaan joukosta löytyy myös puhetaitoisia, loistavana esimerkkinä Kalle Lehmus, jonka tyyli vakuutti ainakin itseni.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Voisivat ottaa mallia meidän stadin poliiseista, joista minulla on lähes poikkeuksetta jäänyt tosi ammattimainen kuva. Jos vähänkin tulee vastarintaa, niin poka viedään samalla sekunnilla tonttiin niin että ulisee ja rutisee ja jatketaan juttelua vasta kädet solmussa naama asfaltissa.

Niinkuin tässä videossa? http://www.youtube.com/watch?v=sXW1vb7BU_8

Siinä hyvää esimerkkiä stadin poliisin tehoista. Samasta tapauksesta ollut juttuakin jo täällä palstalla(ja tässä ketjussakin).

Itse en oikein jaksa uskoa että Suomessa kaupungissa x olisi sen tehokkaampaa väkeä, kuin toisessa. Poliisit kun ovat yksilöitä ja heitä on moneen lähtöön.

En noin muutenkaan jaksa kauheasti arvostella poliisia, kun miettii miten vaikeaa varmasti jotain huumekaveria käsitellä. Ja jos käsittelet liian kovakouraisesti niin lehdet kirjoittaa, jos taas liian hellävaraisesti, niin taas ihmetellään miten poliisit hyysää rikollisia, jne.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aamulehdessä kerrotaan tapauksen taustoista. Mies on mm. ollut aggressivinen, vastustanut pidätystä ja purrut miespoliisia niin, että tämä on tarvinnut lääkärin hoitoa.

Aamulehti
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ämmät pois, pituusrajaksi 188 senttiä ja jokavuotinen kuntotesti, jossa mitataan myös raakaa voimaa. Poliisit, jotka eivät kuntotestistä selviä, pois kentältä.

Jääkiekon tämän kevään MM-kisoissa istuimme finaalipelissä alakatsomossa ja siinä meidän edessä heilui muutaman venäläisen ukon porukka jatkuvasti lippujaan heilutellen ja muutoinkin takana istujien kentälle näkemistä peittäen.

Näiden karjujen poisajamiseen laitettiin kaikkein pienin naisjärjestyksenvalvoja, ja ajattelimme, että näinköhän varsin uhmakkaasti käyttäytyvät ukot päätyvät vielä painimaan tuon naisen kanssa ja kuinka siinä sitten käy. Tämä järjestyksenvalvoja hoiteli tilanteen kuitenkin esimerkillisen rauhallisesti, eikä provosoitunut ukkojen sohelluksesta. Ukotkin saatiin ajan kanssa pois katsomosta ilman suurempaa meteliä.

Tuli mieleen, että siinä olisi saattanut jääkaapin kokoinen, hiukan lyhyemmällä pinnalla varustettu miesjärjestyksenvalvoja päästä paineihin kohtsillään keskustelun alettua. Toisaalta, kun salilla käy ja kehoaan rakentaa, on varmaan kiva päästä taitojaan joskus kokeilemaan... Tämä tyttö hoiteli tilanteen sitten omilla avuillaan (älkää ymmärtäkö kuitenkaan tuota väärin).

Mutta jos tuota Hervannan tapausta miettii, ei siinä varmaan kauheasti järkipuheet auttaneet. Oli varmaan otettu muutakin kuin venäläistä vodkaa. Paprikasuihke tehosi aika hyvin ja sitten vaan odoteltiin rauhassa ukkelin sikiöasentoon vetäytymistä.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
En noin muutenkaan jaksa kauheasti arvostella poliisia, kun miettii miten vaikeaa varmasti jotain huumekaveria käsitellä. Ja jos käsittelet liian kovakouraisesti niin lehdet kirjoittaa, jos taas liian hellävaraisesti, niin taas ihmetellään miten poliisit hyysää rikollisia, jne.
Tähän on helppo yhtyä. Joka ammattikunnassa on huippuja ja laarinpohjimmaisia, kaikkea siltä väliltäkin. Yhden tai edes muutaman casen valossa ei voi tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi siitä kohtelevatko poliisit asiakkaitaan liian ronskisti vai liian hellävaraisesti.

Jotain osviittaa tapaukset voivat antaa siitä millaisten toimenpiteiden käyttöön poliiseja ohjeistetaan. Kuten myös Hervannan tapauksessa, niin poliisimiesten toiminnasta erityisesti voimankäyttötilanteissa suoritetaan tutkintaa jälkikäteen. Olen saanut sellaisen käsityksen, että poliisin voimankäyttö on herkästi sisäisen suurennuslasin alla, ja luonnollisesti vahvimmin ampuma-aseen käyttöä koskien. Näin rikosseuraamusjärjestelmän ulkopuolisena yksityishenkilönä minusta tuntuu toisinaan siltä, että poliisimiehet saavat joskus epäoikeudenmukaisilta tuntuvia rapsuja voimankäytöstä, joka omissa silmissäni on vaikuttanut perustellulta. Poliisilla on mitä ilmeisimmin vahva intressi suitsia omaa ammattikuntaansa pysymään korostetun tiukasti ja tunnontarkasti oikeuksiensa rajoissa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Tästä Tampereen tapauksesta en tiedä, mutta siinä Kauppatorin tapauksessa vähän epäilen, että yksi niitti olisi riittänyt, kun se virolainen oli huhujen mukaan joku Neukkuarmeijan erikoisyksikön kouluttama kaveri.

No joo, mutta ymmärsit varmaan pointin. En ymmärrä edelleenkään, miksi jämerä NN vaihdettiin johonkin teleskooppionkeen? Tietysti varmaan mukavempi kuljettaa, mutta on tuo nyt aivan naurettavan näköinen koiranputki...:)
 

Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No joo, mutta ymmärsit varmaan pointin. En ymmärrä edelleenkään, miksi jämerä NN vaihdettiin johonkin teleskooppionkeen? Tietysti varmaan mukavempi kuljettaa, mutta on tuo nyt aivan naurettavan näköinen koiranputki...:)

Joo täysin totta ja olen samaa mieltä, että paremmat pamput käyttöön ja enemmän oikeuksia niiden käyttöön. Muutenkin Poliisin määrärahoja pitäisi nostaa.
 

narri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins ja Jokerit
vastustanut pidätystä ja purrut miespoliisia niin, että tämä on tarvinnut lääkärin hoitoa.
[/url]

Pelkästään sen puremisen takia mies ansaitsi saada kunnolla turpaansa. Siinä poliisi on nyt 6 kk paskat housussa hiv ja hepatiitti kontrollissa.
 
Niinkuin tässä videossa? http://www.youtube.com/watch?v=sXW1vb7BU_8

Siinä hyvää esimerkkiä stadin poliisin tehoista. Samasta tapauksesta ollut juttuakin jo täällä palstalla(ja tässä ketjussakin).

Itse en oikein jaksa uskoa että Suomessa kaupungissa x olisi sen tehokkaampaa väkeä, kuin toisessa. Poliisit kun ovat yksilöitä ja heitä on moneen lähtöön.

Okei tuo tapaus oli hieman nolo, mutta kyllä edelleen väittäisin, että ne partiot, jotka jatkuvasti partioivat öitä ja erityisesti viikonloppuöitä täällä Helsingin keskustassa, ovat huomattavasti parempia ottamaan tilanne fyysisesti haltuun kuin heidän virkaveljensä jostakin kauempaa, jossa voimankäyttötilanteita ei synny niin usein.

Joku täällä vielä mainitsi poliisisarjasta tutun Kallen Helsingin poliisilaitokselta ja itse en kyllä missään nimessä yhdy, koska en todellakaan haluaisi nähdä sen tyylisiä poliiseja täällä... Huh, ei ainakaan omaan silmään anna erityisen hyvää kuvaa ylipäätään koko Helsingin poliisilaitoksesta ja olemuksellaan muistuttaa aika vahvasti yhteiskunnan kaltoin kohdeltuja henkilöitä jossakin tyyliin Helsinginkadulla Kalliossa. Erityisesti hänen puhetyyli, joka on tietysti slangia suoraan Kalliosta (?) on niin perkeleen karua, että hohhoijaa. Spurgujen kieltähän se onkin tosin, siitä varmaan johtuukin että muistuttaa känniläisten puhetta.
 

Dängleri

Jäsen
Iltalehti tavoitti tapauksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Juha Myllymäen kommentoimaan tapahtunutta.

Kuinka kokeneita ensimmäisenä paikalle tulleet poliisit ovat?

- Tietoni mukaan ainakin toisella on pidemmän ajan työkokemus.

No eipä tarvinne pahemmin arvailla, kummalla oli, ja kummalla ei.
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo täysin totta ja olen samaa mieltä, että paremmat pamput käyttöön ja enemmän oikeuksia niiden käyttöön. Muutenkin Poliisin määrärahoja pitäisi nostaa.

Samaa mieltä joka kohdasta. Noita määrärahoja ollaan kait kuitenkin leikkaamassa lisäämisen sijasta tässä "valtion tehostamisohjelmassa" vai mikä se nyt oli.
 
Tulipa katsottua tuo video. Selvästi ei voimankäytön määrä ylity rangaistavaksi. Pamppuahan pitää juuri tuolla tavalla käyttääkin, lyönnin jälkeen asiakas reagoi potkimalla, lyödään uudelleen. Päähän eikä mihinkään tärkeään hauraaseen paikkaan löyty, vaan löynnit suunnattiin jalkoihin ja alavartaloon. Tarkoituksena on käyttää kipua lamaannuttamaan ja se normaaleille ihmisille kyllä toimiikin melko hyvin. Sumutetta käytettiin myös kohtuudella, eikä sillä haluttu vain itkettää asiakasta.

Ainoa mikä tuossa meni vikaan oli luotto ihmiseen. Poliisit selvästi luulivat, että tilanne on siinä, kun autoa vasten raudoittelivat. Ilmeisesti oli puhuminen yms. tehonnut mukamas ja eivät olleet tarpeeksi valppaina.

Noista pampuista sen verran, että teleskooppipamppu on julma ase. Sillä vain ei oikein voi pamautella olkapäihin, koska pääosuman vaara on ilmeinen. Silloin käykin jo huonosti.

Btw, oliko ne täällä mainostetut poliisin maassa olevan potkimiset noita, joissa poliisi yritti jalalla tönäistä jannua maahan? Ilmeisesti käskytti samaan aikaan, että maahan makaamaan ja yritti horjuttaa. Potkimista en kyllä huomannut, enkä mitään pampulla kostamista. Laittaako joku sekunttikohdan videosta, missä poliisi lyö kostoksi pampulla ja missä poliisi potkii maassa olevaa miestä?
 

Dängleri

Jäsen
Pamppuahan pitää juuri tuolla tavalla käyttääkin...

Kyllä vain. Iskut (pl. viimeinen ohi menevä huitaisu) on kohdistettu oikeaoppisesti isoihin lihaksiin, jolla pyritään lamaannuttamaan kohdehenkilö, ilman pysyviä vammoja.

Jälkikäteen on tietty helppo viisastella, ettei tuosta pampun käytöstä ollut tässä tapauksessa hyötyä, ehkä ennemminkin päinvastoin. Sumutteella tilanne saatiin kuitenkin hallintaan, joten aikalailla lievin keinoin tilanne lopulta hoitui.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Vanhempi reinikainen olisi saattanut rauhallisella kärsivällisyydellä selvitä tilanteesta ajan kanssa sen kummemmin voimaa käyttämättä.

Ainahan kaikki on mahdollista ja eiköhän jokainen poliisi lähtökohtaisesti ainakin yritä selvittää tilanteita puhumalla/käskyttämällä. Silti on aika naivia olettaa, että esim. tapauksen kaltainen aggressiivinen narkki saataisiin näillä keinoilla tokenemaan ilman voimankäyttöä.

Kyllähän tuossa meni pahasti mieleen jo siinä vaiheessa, kun naispoliisi rupesi "ottamaan tilannetta haltuun".

Tilanne toki meni pieleen, mutta lähinnä sen takia, että ei käytetty heti sopivan järeää keinoa eli taseria. Tuohan on periaatteessa aivan loistava voimankäyttöväline; jo esilleotto ja uhkaus rauhoittaa suurimman osan edes jotenkin tolkussaan olevista riehujista ja toisaalta hyydyttää esim. juuri Hervannan tapauksen kaltaiset juipit, jotka eivät ole enää tässä maailmassa.
 
Laittaako joku sekunttikohdan videosta, missä poliisi lyö kostoksi pampulla ja missä poliisi potkii maassa olevaa miestä?

Siis se oli vain jonkun esittämää spekulaatiota, eli että naispoliisi nappasi tkp:n ja rupesi lyömään asiakasta sen jälkeen kun tämä yritti kajota naispoliisin käsiaseeseen. Siitä itse käytin nimitystä kosto, koska yksinkertaisesti nuo eivät mitenkään johda toisiinsa, vaan asetta voi suojata astumalla taaksepäin. Mutta kuten sanottu, se oli vain arvio/huhu, koska tkp:n käyttö oli perusteltua ihan muista syistä.
 

kepardi

Jäsen
Aikanaan kävi eräs Helsingissä järjestyspoliisina työskennellyt mies kertoilemassa kokemuksiaan ja poliisien pituusrajaa piti oikeutettuna, koska pieni (tai lähinnä lyhyt) mies joutuu aina painimaan. Eihän sitä suomalainen mies painimatta minkään mikki hiiren mukaan lähde.

Sumutetta tässä tilanteessa osattiin ainakin käyttää tehokkaammin kuin Helsingin torin tilanteessa, jossa sitä suihkittiin ilmoille kuin jotain hiuslakkaa.
 

Isaa

Jäsen
Johan tästä melko mitättömästä jutusta nuo paskalehdet nyt ison jutun nettisivujensa etusivuille repäisivät, mikä toki ei ole mitään uutta. Yllättäen kuitenkin tässä tapauksessa kovin moni ei ole lähtenyt kauhisteluun mukaan, vaan on vaihteeksi käyttänyt omaa järkeään.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Johan tästä melko mitättömästä jutusta nuo paskalehdet nyt ison jutun nettisivujensa etusivuille repäisivät, mikä toki ei ole mitään uutta. Yllättäen kuitenkin tässä tapauksessa kovin moni ei ole lähtenyt kauhisteluun mukaan, vaan on vaihteeksi käyttänyt omaa järkeään.

Kuulostaako tuo riehujan mölinä kenenkään muun mielestä huonolla englannilla toistetusta "help me, hekp me"-huudosta?
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuulostaako tuo riehujan mölinä kenenkään muun mielestä huonolla englannilla toistetusta "help me, hekp me"-huudosta?

Sama kävi mielessä. Jos riehuja olisi osannut suomea tai poliisit englantia, niin kaveri olisi istunut kiltisti vaatteet päällä bussin takapenkillä matkalla kohti mummolaa.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pelkästään sen puremisen takia mies ansaitsi saada kunnolla turpaansa. Siinä poliisi on nyt 6 kk paskat housussa hiv ja hepatiitti kontrollissa.

Pointtihan onkin siinä, että kun voimaan aletaan käyttää, niin käytetään sitä kunnolla. Muuten on ihan sama antaa tilanteen olla. Saiko tuo psyko edes turpaansa? En minäkään kadulla mene halaamaan heppua, joka yrittää lyödä. Ukko nurin heti ja mietitään voimankäyttöä sitten kun sen aika on. Tuo oli aika noloa.

-duud-
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös