Pohjoismaiset hiihtolajit – liveseuranta

  • 237 962
  • 5 824
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Selostajapari Porttila-Lassila on puhunut 10 (p) katsastuskisana kolkutella MC-ovia ja sitä kautta mahis mm-kisoihin. Mutta en kyllä ole vielä selvittänyt ketä tai keitä tässä tarkkaillaan.
Ryytty ainakin lunastanee paikkansa mc-kisoihin, huomenna Lämsä lienee sellainen nimi joka voi mitaleille noustessa päästä maailmancupiin. Kyllönen ja Nissinen säilyttivät paikkansa mc-kisoihin päivän vedoilla. Miehissä katsastetaan mm. Ville Ahosta, Vuorelaa, Lepistöä ja Haaralaa, ehkä Liekaria ja Karppasta jos onnistuvat.
 

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Hiihtoliiton taloustilanteen takia toki on vähän vaikeaa arvailla, kuinka monta hiihtäjää lopulta esimerkiksi ensi viikonlopuksi Ranskaan lähetetään. Naisissa Kerttu, Krista, Jasmi, Jaska, Johanna ja Anne ovat kai ne itsestääänselvät nimet, jos vain haluavat ja ovat terveenä. Sitten Lylynperä ja Saari kaiken järjen mukaan ovat vahvoilla pertsan sprinttiin, kun olivat Rukalla samalla matkalla välierissä. Tuossahan olisi jo kahdeksan hiihtäjää, mikä on tainnut olla aika tyypillinen lukumäärä mc-viikonloppuun tällä kaudella. Ja toki tässä on epävarmuustekijöitä esimerkiksi Matintalon jalan osalta, Lylynperä on sairastellut ja joku Tourin läpi hiihtäneistä saattaa haluta ennemmin harjoitella kuin kisata. Eli kyllähän nuo tekijät Ryytylle ja Nissiselle paikan voi hyvin avata.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Hyvä että tuo yleisöä. Kertoo myös siitä, että ne SM-kisojen ”heikoimmat” ovat oikeasti aika kovia urheilijoita.

Ja se taas siitä, että Suomessa on hemmetin laaja taso hiihdossa. Vaikka luonnollisesti kilpaa hiihtäjien määrät vähenevät kun lajitarjonta kasvaa, on Suomessa valtavasti massaa. Luultavasti ainoastaan Norjassa selvästi enemmän, joka varmaankin on täysin omilla lukemillaan.

Eli Suomen ongelma ei tosiaankaan ole tai tule olemaan harrastajien ja kilpailijoiden vähyys, vaan edelleenkin se, että olemme tehottomia viemään hiihtäjiä kansalliselta kansainväliselle tasolle. Jos verrataan nyt vaikka Sveitsiin, Saksaan, Ranskaan tai Italiaan, joissa hiihto ei tosiaankaan ole mikään massalaji, vaan kilpatoiminta on hyvin pienen piirin varassa.

Sama koskee useita muitakin yksilölajeja. Ehkä paras esimerkki on suunnistus, joissa useista maista tulee kansainvälisiä huippuja jopa enemmän kuin Suomesta, vaikka kyse on niissä täysin marginaalilajista. Meillä taas suunnistus liikuttaa ihmisiä kesäisin joka puolella maata melkeinpä massoittain.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Nyt pitää tunnustaa, että itse laitoin miesten kisan ihan vaan Antti Tuiskua tsempatakseni. Pakko kyllä arvostaa.
Juu - tässä kun tuo YLE on jo kuukausia puffannut tuota taiteilija Tuiskun osallistumista hiihdon SM-kisoihin, käy väkisin mielessä, mitä Nykäs-Matti saavutti laulun lavoilla...
 

Sambody

Jäsen
Sama koskee useita muitakin yksilölajeja. Ehkä paras esimerkki on suunnistus, joissa useista maista tulee kansainvälisiä huippuja jopa enemmän kuin Suomesta, vaikka kyse on niissä täysin marginaalilajista. Meillä taas suunnistus liikuttaa ihmisiä kesäisin joka puolella maata melkeinpä massoittain.
Lopulta taitaa olla tärkeämpää, että mahdollisimman isot massat saadaan liikkelle kuin se minkä verran siitä massasta nousee urheilulliselle huipulle.

Se missä Norja erottuu kaikista muista on, että on moninkertainen määrä sellaisia urheilijoita, jotka täysipäiväisesti harjoittelevat tavoitteena tehdä kansainvälisen tason ura hiihtäjänä. On siinä vähän eroa keskittyä 100% täysipainoiseen harjoitteluun kuin harjoitella töiden/koulunkäynnin ohella. Kun tuo ihmiskropan virittäminen siihen, että äärimmäisessä kestävyyssuorituksessa saadaan mahdollisimman kova tulos ei ole ihan yksinkertaista niin se lukumäärä täysipainoisesti sitä asiaa yrittäviä väkisinkin täytyy näkyä kansainvälisellä huipulla. Siihen tietenkin vielä päälle ettei Norjassa ainakaan lajiosaamisessa anneta yhtään kenellekään eteen, niin ei pitäisi jäädä siitä kiinni ettei yrittäjät saisi riittävän hyvää valmennusta yms.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Lopulta taitaa olla tärkeämpää, että mahdollisimman isot massat saadaan liikkelle kuin se minkä verran siitä massasta nousee urheilulliselle huipulle.

Kansanterveyden kannalta asia on juuri näin. Se on liikuttamisessa se ykkösprioriteetti etenkin, kun terveyden- ja sairaanhoitomenot ovat kasvaneet ja tulevat lähivuosina kasvamaan räjähdysmäisesti.

Mutta mikäli puhutaan kansainvälisestä huippuhiihdosta, niin kyllä Suomella siinäkin olisi kaikki mahdollisuudet menestyä vielä nykyistä paljon paremminkin.

Norja toki omissa sfääreissään lajissa.
 

Sambody

Jäsen
Selostajapari Porttila-Lassila on puhunut 10 (p) katsastuskisana kolkutella MC-ovia ja sitä kautta mahis mm-kisoihin. Mutta en kyllä ole vielä selvittänyt ketä tai keitä tässä tarkkaillaan.
Virallisesti tämän päivän matkat toimivat katsastuskisana Les Roussesin 20km perinteisen kilpailuun. Tampereen FIS-kilpailuissa tarkkailtiin Engadinin vapaaan sprinttiin. Kaiken järjen mukaan Tampereella voittaneet Olkkonen ja Suhonen lunasti sinne paikkansa ja näin saivat viimeisen oljenkorren MM-kilpailuja ajatellen. Huomisessa skiathlon on tarkkailukilpailu Les Roussesin ja Cognen normaalimatkoja ajatellen. Täytyy paremmalla ajalla katsoa kuinka paljon sm-kilpailuista voisi olla tulossa tulosten perusteella mc-kilpailuihin väkeä. Veikkaan ettei kovin moni.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Tuossa olisi tulosseuranta.

Kyllä hattu päästä on nostettava Tuiskulle, mitä tuo maastohiihtoon, mutta onhan se niin että oikeat urheilijat ovat oikeita urheilijoita. Ja nuoremmat.

Ja Tuiskukin pesisi 99% jatkoaikalaisista 100-0 hiihdossa.

Ei riittäisi 99 % millään. Jaime ja Ronikin tekisivät sen. Ronia nähnyt joskus pk-seudun laduilla, on luja vauhti.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei riittäisi 99 % millään. Jaime ja Ronikin tekisivät sen. Ronia nähnyt joskus pk-seudun laduilla, on luja vauhti.

99% oli maltillinen arvio. Mutta jos heitetään, että 99% jatkoajan aktiivisista hiihtäjistä. Ja siis pesisi 100-0.

Itse en kuulu tuohon aktiivihiihtäjäporukkaan. 0km vielä takana. Ehkä voisi huomenna tai maanantaina käydä testaamassa, kun varmasti ajavat ladut tuohon 50m päähän. Materiaalia on tullut riittävästi taivaalta.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Liekö tässä kisassa muuta seurattavaa kuin Ville Ahonen ja Rise Hakola. No, Juuso Haarala tulee hyvin.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Liekö tässä kisassa muuta seurattavaa kuin Ville Ahonen ja Rise Hakola. No, Juuso Haarala tulee hyvin.
Tämmöisissä kisoissa, mistä puuttuu lähes koko lajin terävin kärki, on heti pikkuisen rääppiäistunnelma, mutta onneksi esim. miehissä nuo yllä mainitut sentään tekivät tasokkaan kilpailun. Mihin tuolla vauhdilla kv-kisoissa yltää, saatanee lähitulevaisuudessa kohtuu nopeasti vastauksia...
 

zet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Ritari
Onhan tätä naisten ampumahiihtoa nyt erityisen mielenkiintoista katsoa, kun neljä suomalaista naista nyt 25 parhaan joukossa.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Vähän liikaa pummeja Suomen mimmeille!
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Hyvä kisa Suvilta parista pummista huolimatta.
 

Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suzanne Hanrahan, Ogie Ogilthorpe
Lehtonen nollat viimeisestä ammunnasta.
 

Nick Neim

Jäsen
Ihmismieli on kyllä jännä.

Suomen naisilta takaa-ajoon top8 -sijoitus, pari naista 20 parhaan joukossa ja kaikki neljä maailmancupin pisteille. Ennen kauden alkua tuota olisi voitu pitää jackpotina, mutta nyt päällimmäisenä fiiliksenä pieni pettymys.

Kohtuutonta, mutta näin se vaan menee.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kärsihän Tuisku lähtönumerosta 1 ja auramiehen hommista lumipyryn ollessa sakeimmillaan. Ero keulaan olis varmaankin puolittunut reilummilla asetelmilla.

Liki yhtä suuri vääryys kuin Myllylän kohtalo ladunavaajaana Ramsaun takaa-ajossa 1999.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Jahas. Ranska sulahti.

Claude 0+0, pysty eka alas, mutta sitten heilahdus tai tuulenvire. Alko takalauta soimaan #tissit. Jacquelin pipariksi, Fillon Maillet selvisi yhdellä.

Lagreid keulille, Latvian poika perässä.
 
Seppälä tasaisen varmasti jokaisen ammunnan jälkeen sijalla 21.
 

Rektor

Jäsen
Kärsihän Tuisku lähtönumerosta 1 ja auramiehen hommista lumipyryn ollessa sakeimmillaan. Ero keulaan olis varmaankin puolittunut reilummilla asetelmilla.

Liki yhtä suuri vääryys kuin Myllylän kohtalo ladunavaajaana Ramsaun takaa-ajossa 1999.
Katastrofaalimaisen suuri häpeä, kun joutui kuitenkin reilun kilometrin "auraamaan" latua. Sitten taidettiin tulla ohi puolin ja toisin.

Arvo tietenkin annettava tälle valtaosin positiiviselle pr-pöhinälle lajin ympärillä, joka on seurausta AT:stä. Hiihtovauhdista sen verran, että naisten Suomen kärki jää puheiden tasolle. Eilen povasin, että Antin mestaruus on hävitä tänään alle 8 min kärkeen. Runsaat 26 sekuntia jäi vajaaksi. Syytetään lähtöpaikkaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: zet
Seppälä 19/20 alas tänään ja sijoitus tulee olemaan ~20.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös