Mainos

Pohjoismaiset hiihtolajit – liveseuranta

  • 223 511
  • 5 541

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Joensuu vielä puolimatkan kohdalla 10. ja Sundlingia perässä 6.30s. Loppu meni sitten täysin penkin alle jääden viimeisellä puolikkaalla 10 sekuntia.
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Myös Moilanen sammui lopussa. Muilla karsiutuneilla ei niin vahvaa hidastumista. Eväät on Niilolla syöty ennen kauden loppua jo.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
On muuten aivan hanurista, että noista Viaplayn alla olevista kisoista ei enää löydy edes Youtubesta kunnon klippejä tai koosteita. Esim jos yrittää viime viikonlopun Kollenin kisoja etsiä niin ei löydy mitään. Hiihtokin on pilattu näillä helvetin maksukanavaoikeuspelleilyillä.

Niin paljoa ei kuitenkaan kiinnosta että maksamaan alkaisin.
 

Sambody

Jäsen
Onhan tuossa ihan herkullisia lähtökohtia. Vuorinen todella vahva karsinta ja sai mielestäni hyvän alkuerän. Mäkikin löysi jostain kulkua vaikka ollut hankalaa viime aikoina. Tosin niin piti olla Lahdessakin. Matintalolta myös vahva aika-ajo, jos suksi oli yhtään niin huono kuin suurimmalla osalla suomalaisnaisista. No tämän sanottuna varmaan lässähtää erät pannukakuiksi.

Olisi mielenkiiintoista tietää ehtikö huolto reagoida muutokseen huomattuaan naisten kilpailun ongelmat vai selittykö ero sillä, että miehillä oli varaa ja kapasiteettia runnoa pitämättömällä suksella rata läpi jolloin pitoalue ei myöskään ottanut niin pahasti kiinni kuin naisilla.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
On muuten aivan hanurista, että noista Viaplayn alla olevista kisoista ei enää löydy edes Youtubesta kunnon klippejä tai koosteita. Esim jos yrittää viime viikonlopun Kollenin kisoja etsiä niin ei löydy mitään. Hiihtokin on pilattu näillä helvetin maksukanavaoikeuspelleilyillä.

Niin paljoa ei kuitenkaan kiinnosta että maksamaan alkaisin.

Tämä. Kyllä voisi sen verta palvella myös "köyhempää" hiihtoniilo-kansanosaa, että jonkun näköiset koosteet ilmestyisi johonkin. Samalla toki toimisi myös mainoksena meille, jotka Viaplaytä ei vielä tilaa.

Nyt tämä johtaa siihen, ettei edes tee mieli koskea tuohon paskaan.
 
Suosikkijoukkue
NHL, Liiga, Leijonat, U20,
Olisi mielenkiiintoista tietää ehtikö huolto reagoida muutokseen huomattuaan naisten kilpailun ongelmat vai selittykö ero sillä, että miehillä oli varaa ja kapasiteettia runnoa pitämättömällä suksella rata läpi jolloin pitoalue ei myöskään ottanut niin pahasti kiinni kuin naisilla.
Vuorinen ainakin kehui suksea eivätkä mäen kanssa runno huonolla suksella noille sijoille. Mielenkiintoista miten miehillä oli niin paljo paremmat välineet.
 

Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Tämä. Kyllä voisi sen verta palvella myös "köyhempää" hiihtoniilo-kansanosaa, että jonkun näköiset koosteet ilmestyisi johonkin. Samalla toki toimisi myös mainoksena meille, jotka Viaplaytä ei vielä tilaa.

Nyt tämä johtaa siihen, ettei edes tee mieli koskea tuohon paskaan.
Ja näin saadaan ne satunnaisemmat katsojat vain karkotettua kauemmaksi lajin parista. Suurta osaa ei kuitenkaan ihan niin paljoa kiinnosta että noista kisoista maksaisi.

Laji kuitenkin pienimuotoisessa alamäessä kiinnostavuuden kannalta muutenkin, niin nämä eivät ainakaan sitä alamäkeä yhtään loivenna.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Kovasti yritti Sundling ja Svahn repiä irti, mutta Skistad pari ladunvaihtoakin ja maaliviivalla ylivoimaseen voittoon etusormi huulilla Falunin hiihtostadionin hiljentäen.
 

Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Ja Lauri ensimmäistä kertaa podiumille! Olisi voinut hyvin päästä kolmanneksi loppukirissä ilman Valnesin kaatumistakin.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vuorinen ainakin kehui suksea eivätkä mäen kanssa runno huonolla suksella noille sijoille. Mielenkiintoista miten miehillä oli niin paljo paremmat välineet.
Paino-, ja voimaero tietysti vaatii erilaisia ominaisuuksia jonkin verran. Jos ladulle ei päästy testaamaan, se on vähän nopanheittoa. Mutta Matintalon välieräpaikka taisi mennä luistoeroon norjalaisen eduksi. Tätä tää joskus on, ei mikään tiimi kisasta toiseen vedä parhaalla suksella.

Finaalissa oli jo aiemmin olo, että Häggström on aikapommi tuolla, överirohkeaa meininki oli jo aiemminkin. Northug kyllä myös tapansa mukaan aika tylysti matkan varrella ajoi sitä "väistä tai kaadutaan" -tyyliään. Yleensä jengi on sitten väistänyt. Jotkut urheilijat ovat myös saaneet aseman, jossa väistetään helpommin, kukaan suomalainen kylläkään ei, ja sehän kaatuiluna on näkynytkin. Ja toisaalta sekin on nähty, kun joku nobody ei väistä niin saakin itse diskauksen.
 
Viimeksi muokattu:

Sambody

Jäsen
Vuorinen ainakin kehui suksea eivätkä mäen kanssa runno huonolla suksella noille sijoille. Mielenkiintoista miten miehillä oli niin paljo paremmat välineet.
Tämän päivän keliin ei tainnut olla kenelläkään täydellistä kapulaa. Musti oli kysellyt ennen miesten karsintaa välineistä Tonterilta ja sieltä oli tullut viestiä, että miehet lähtee ihan minimipidoilla liikkeelle. Siksi spekuloin, että miesten fysiikka saattoi mahdollistaa hiihtää niin herkällä pidolla rata, että ei nähty ihan samanlaista pannukakkua kuin naisissa välinepuolella. Skistad muuten näytti hiihtävän myös tosi herkällä suksella voittoon naisissa. Toki hänen tyylinsä nyt on vähän mitä on, joten voi olla että lipsahteli nousuissa ihan ylimielisyyttään.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Taas mennään. Pitopohjakeli että ihmeitä ei pitäisi suksilla saada ainakaan nyt aikaan. Seurataan sitten, pysyykö keli tasaisena vai tuleeko muutoksia.
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Frida Karlsson ei tänään podiumpaikoista taistele. Ebba Andersson myös kaukana. Kerttu meinaa että voisi voittaa.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nyt on kyllä todella hidas keli. Joensuun johtoaika maalissa meni yli 32 minuutin.

Mutta se on hyvä, että aina ei ole se aurinkoinen "lentokeli". Vaihtelu virkistää.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Ottaako Matintalo mitalin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös