Jotain suurta
Kapteeni Lätkäfanin lokikirja,
12. Maaliskuuta wuonna 2003
kello 03.30
Heräsin hiestä märkänä. Pamahdin istuma-asentoon kuin vieteri.
Palosireenin korviaviiltävä ääni kaikui vielä pääni sisällä. Nipistin
itseäni kuin varmistaakseni ettei helvetti ollut päässyt valloilleen,
ainakaan vielä. Kunpa nämä painajaiset jo loppuisivat. Alitajunta
on selvästikin sisäistänyt, miten vastustajaa, mitä ja
ketä vastustajaa tahansa, täytyy kunnioittaa. -Mutta, Mr Alitajunta, se on paikallisvastustaja..heitä kunnioitetaan vain noin
ruohonjuuritasolla, silloin kun "se toinen" unohtaa baarissa kumman seuran kannattaja olinkaan ja tarjoaa minulle kierroksen..silloin..ehkä..mutta nyt..
Päätin painua takaisin nukkumaan, pitkä työpäivä edessä, ja vielä
pidempi iltapuhde..15 tuntia h-hetkeen.
kello 11.00
Kynä pyörii kädessäni, hiiren ohjauksesta on tullut summittaista,
ei ole nälkä, eikä väsytä parin tunnin yöunista välittämättä. Ajatukset ovat jo illassa. Kyyti hallille on järjestetty, rahaa on varattu, paidat,liput, ja muu oheistavara mukana kassissa. Mutta missä on järkeni?
kello 11.15
Puhuin juuri kymmenen minuutin puhelun kaverini kanssa siitä,
miten joukkueen hierojan parkkisakko tänä aamuna saattaa
vaikuttaa jätkien peliin.
kello 14.00
Soitin juuri vaimolleni ja kerroin totuuden, mitä olin kiertänyt pari
viime päivää. Seuraavat päivät vaikuttavat meidän elämään, halusimme sitä tai emme. Puhumme nyt infernosta, joka on 19 vuotta odottanut vapaaksi pääsyä. En ehkä pysty jokapäiväiseen, normaaliin kommunikointiin, en ainakaan kovin korkealla älyllisellä tasolla. Muutaman sanan "saatan" mainita kiekkopelistä. Vaimo sanoi että ymmärtää, mutta ei ymmärrä, miten yleensä peli jossa isot miehet ryntäävät kiekon perässä ja tappelevat siitä, onko jonkun pelaajan mailan käyristys liian voimakas, olla noin vaikuttavaa.
Virnistin tyytyväisenä.
kello 16.30
Istuin autoon. Tämä auto vie minut taivaaseen tai helvettiin. Näin
ikkunasta pikkupojan joka käveli joukkueensa fanipaita päällään
kohti rautatieasemaa.Katseemme kohtasivat automme seistessä
valoissa. Hän näki minusta suoraan läpi. Hänen silmät kiiluivat ja hän hymyili, ja näytti peukkua ylöspäin. Ehkä jaksan taas puoli tuntia.
kello 18.20
Istun hallin alakatsomon miesten vessassa ja poltan kolmatta tupakkaa. Katseeni vaeltaa levottomasti, käteni tärisee, jalkani rummuttaa maahan. Kuulen sattumanvaraisia kuuluttajan ääniä humisevan yleisön joukosta. Päässäni humisee. Kokoan kaiken rohkeuteni, avaan silmäni, sammutan tupakkani. Kastelen kasvoni
ja katson itseäni peilistä silmiin. Virnistän, ja lähden katsomoon.
Taistelu alkakoon, toverit! Paras voittakoon!