Eikö Åsten myös? Ehkä Liivik pääsee jossain pelissä melkein HIFK vaihtoaitioon.On siellä myös Pakarinen mukana
Eikö Åsten myös? Ehkä Liivik pääsee jossain pelissä melkein HIFK vaihtoaitioon.On siellä myös Pakarinen mukana
Et olisi muistuttanut siitä. Edelleen vituttaa se kotiottelussa tullut Antti Bruunin ulosajo SaiPan johtaessa vielä peliä. Nykopp menetti tasapainonsa juuri ennen Bruunin taklausta ja loukkaantui ikävästi tilanteessa, joten tuomaristolla meni savet housuihin.2013 keväällä viimeksi joukkueet kohdanneet pudotuspeleissä, silloin HIFK meni jatkoon voitoin 2-1.
SaiPa kävi ryöstämässä ensimmäisen pelin Nordiksella Poukkulan jatkoaikamaalilla 2-3 ja IFK teki sitten saman tempun Kisapuistossa Pakarisen 2-3 maalilla.
Kolmas peli meni Nordiksella sitten 5-2 kotijoukkueelle.
Tätä mietin kanssa SaiPan näkökulmasta. Tepsinkin keskialueen bussitus ja omanpään tiivistyminen verraten runkosarjaan tuotti keltamustille vaikeuksiaIFK puolusti runkosarjan lopussa omaa aluetta tosi hyvin ja sama urakointi jatkunee pudotuspeleissä.
Kusenkeltainen uretaanisäiliö?Odotan milloin joku keksii uuden nimityksen meidän kiimaliiterille. Lato, liiteri, navetta ja logistiikkakeskus on jo käytetty. Toivoisin myös mielikuvitusta
Tässä toki erona se että Miettinen onnistui myymään TPS:n pelaajille tämän, oletan että se myytiin tyylillä ollaan altavastaajia. Nyt IFK on se ennakkosuosikki, miten IFK:n tähtipelaajat ostavat sen että bussitetaan jotain SaiPaa vastaan?Tätä mietin kanssa SaiPan näkökulmasta. Tepsinkin keskialueen bussitus ja omanpään tiivistyminen verraten runkosarjaan tuotti keltamustille vaikeuksia
Etelä-Karjala (ja Kaakko) - Suomen turva. Samalla kun Hesassa vielä maistellaan inklusiivista 10€/kuppi-artesaanikahvia Flow:ssa, niin itärajalla on jo torjuttu Venäjän hyökkäys.Tällaiset nimittelyt ovat maalaiskuntien mäkätyksiä. Ei iso osa helsinkiläisistä osaisi varmaan edes laittaa Lappeenrantaa kartalle, kun ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Yksi helsinkiläinen fuksiryhmäni jäsen kysyi yli kymmenen vuotta sitten bileissä, että eikö Kuopio olekaan rannikkokaupunki.
Mielenkiintoista kyllä nähdä minkälaista kohtelua Йокерит-fanit tulevat saamaan. Jos sieltä sattumoisin alettaisiin aukomaan päätä Saimaan rantojen asukkaille, niin jo on kumma.
SaiPa tällä kaudella laittoi HIFK:lle Helsingissä 8 maalia verkkoon yhdessä pelissä, toisessa pelissä HIFK hukkasi 3-0 johdon kotona. Tämän lisäksi HIFK joutui ottamaan runkosarjan viimeisessä pelissä tasatilanteessa maalivahdin pois, ettei SaiPa tiputa heitä 4 sakista pois.Tässä toki erona se että Miettinen onnistui myymään TPS:n pelaajille tämän, oletan että se myytiin tyylillä ollaan altavastaajia. Nyt IFK on se ennakkosuosikki, miten IFK:n tähtipelaajat ostavat sen että bussitetaan jotain SaiPaa vastaan?
Laukaisumäärien ja maaliodottamien mukaan ei se Tepeksellä nyt niin hyvin toiminut, vaan meidän rakkaat suharit eivät osuneet paikoista + Vali seisoi päällään ajoittain.Tätä mietin kanssa SaiPan näkökulmasta. Tepsinkin keskialueen bussitus ja omanpään tiivistyminen verraten runkosarjaan tuotti keltamustille vaikeuksia
Hyvin ostaa. Peltosen IFKssa tähtipelaajat pelaavat suurimman osan ajasta puolustusvoittoista altavastaajakiekkoa. Tällä kaudella se on vieläpä toiminut paremmin kuin Peltosen aiemmilla kausilla.Nyt IFK on se ennakkosuosikki, miten IFK:n tähtipelaajat ostavat sen että bussitetaan jotain SaiPaa vastaan?
Parissa pelissä aika paljon jouduttiin kulmista ja sinisen tuntumasta toimittamaan kiekkoa maalille, ripareihin ja maalinedustalle ei niin hyvin päästy kuin runkosarjassa.Laukaisumäärien ja maaliodottamien mukaan ei se Tepeksellä nyt niin hyvin toiminut, vaan meidän rakkaat suharit eivät osuneet paikoista + Vali seisoi päällään ajoittain.
Kaikki Liigavalmentajat taitavat olla samaa mieltä siitä, että linjattomuus on Liigassa iso ongelma.Ville Peltonen aloitti tuomareista valittamisen ennen kuin yhtään peliä on pelattu.
![]()
HIFK:n Ville Peltonen vaatii selkeyttä tuomaritoimintaan pudotuspeleissä – "Täytyy valmistautua tosi linjattomaan ja sekasortoiseen tilanteeseen"
Ville Peltonen kokee HIFK:n pelin parantuneen runkosarjan loppua kohti. Myös tyhjentyneen sairaslistan aiheuttama taistelu pelipaikoista on päävalmentajan mielestä tervetullutta. Liigan kurinpidon johdonmukaisuus ei ole Peltosta miellyttänyt.www.jatkoaika.com
Ville Peltonen aloitti tuomareista valittamisen ennen kuin yhtään peliä on pelattu.

Kieltämättä (ainakaan vielä) ei vastustaja vituta kokonaisvaltaisesti, kuten edellisessä sarjassa. Katsotaan mikä on tilanne viikon päästä.Hieno sarja tulossa!
Ei mitään pahaa sanottavaa vastustajan joukkueesta tai faneista ja uskon kunnioituksen säilyvän läpi sarjan molemmin puolin.
Ville Peltonen aloitti tuomareista valittamisen ennen kuin yhtään peliä on pelattu.
![]()
HIFK:n Ville Peltonen vaatii selkeyttä tuomaritoimintaan pudotuspeleissä – "Täytyy valmistautua tosi linjattomaan ja sekasortoiseen tilanteeseen"
Ville Peltonen kokee HIFK:n pelin parantuneen runkosarjan loppua kohti. Myös tyhjentyneen sairaslistan aiheuttama taistelu pelipaikoista on päävalmentajan mielestä tervetullutta. Liigan kurinpidon johdonmukaisuus ei ole Peltosta miellyttänyt.www.jatkoaika.com
Eilen meni oikeasti pilli taskuun Lappeenrannassa viimeisellä kympillä ja jatkoerässä. Sitä ennen se kurkki säännöllisen epäsäännöllisesti ja tosiaan meno oli vaihtelevaa. Kuitenkaan ainakaan SaiPa - TPS sarjasta en voi sanoa, että olisi tuomarointi ollut mikään ongelma kokonaisuutena.Ihan yleisen tason kritiikkiä Peltonen tuossa esittää ja samoja ongelmia näen itsekin horisontissa. Seurasin ensimmäistä kierrosta aika pintapuolisesti, mutta itselleni ei ollut lainkaan selvää mitä kaukalossa saa tehdä. Kurinpidon osalta mennään tuttua linjaa, jossa poukkoillaan sinne tänne ja punainen lanka on jossain muualla kuin näkyvillä.
Toki näinkin, mutta niissä peleissä oli myös aivan tarpeeksi paikkoja pelien ratkomiseen!Parissa pelissä aika paljon jouduttiin kulmista ja sinisen tuntumasta toimittamaan kiekkoa maalille, ripareihin ja maalinedustalle ei niin hyvin päästy kuin runkosarjassa.