Mainos

Playoffs 2024 finaalit: Tappara (1.) – Pelicans (3.)

  • 174 400
  • 1 700
Tän voi myös ajatella niin että Tapparalle riittää seuraavasta viidestä pelistä kaksi voittoa. Kuinka todennäköistä että Tappara voittaa seuraavasta viidestä max yhden? Kyllä todennäköisyydet sille on todella pienet. Etenkin kun Tappara on ollut pelin päällä ja tiedetään Tapparan rutiini hoitaa näitä pelejä.

Pelsujen pitäisi päästä jossain pelissä edes johtoasemaan, niin sen jälkeen voisi aloittaa haaveilun pelin voittamisesta edes hetkeksi.

TPS- ja Kalpa-sarjat tosin näyttivät, että Tappara osaa nousta myös takaa ohi. Jonka jälkeen voi jossitella siitä, miten Tappara olisi hävinnyt, jos se ei olisi tehnyt tarvittavia maaleja ja voittanut pelejä.

Kyllähän Tapparan ylivoimaisuus on tälläkin kaudella ollut turhauttavaa. Ei paljon jää jälkipolville kerrottavaa. Pyttyyn laitetaan yksi Tapparan nimellä varustettu laatta lisää ja mennään eteenpäin…
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toisaalta miksi nostaa asiaa esille ainoastaan toisen pyrkiessä maalille, kyllä se peli ihan vastaavaa on molemmissa päissä.
Höpö höpö. Pelicansin pelaajat ovat kyllä päästäneet Tapparan hyökkääjät ihan kiltisti punaista mattoa pitkin maalille. Välillä on tehty oikein kunniakuja. Se tiivis puolustaminen jäi ilmeisesti välieriin.
 
Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Pelsujen pitäisi päästä jossain pelissä edes johtoasemaan, niin sen jälkeen voisi aloittaa haaveilun pelin voittamisesta edes hetkeksi.

TPS- ja Kalpa-sarjat tosin näyttivät, että Tappara osaa nousta myös takaa ohi. Jonka jälkeen voi jossitella siitä, miten Tappara olisi hävinnyt, jos se ei olisi tehnyt tarvittavia maaleja ja voittanut pelejä.

Kyllähän Tapparan ylivoimaisuus on tälläkin kaudella ollut turhauttavaa. Ei paljon jää jälkipolville kerrottavaa. Pyttyyn laitetaan yksi Tapparan nimellä varustettu laatta lisää ja mennään eteenpäin…
Tuntuu että osa Tapparan kannattajistakaan ei tajua kuinka kova tuo joukkue on ihan paperillakin. Koska nuo pari edellistä mestaruus joukkuetta oli niin älyttömän laadukkaita. Silti tälläkin kaudella neljä kentällistä laatupelaajia, liigan paras maalivahti ja laituri osasta. Puolustuskin lähellä parasta, Ilveksellä oli ehkä paperilla paras. Sentteristöstä puuttuu se The ykkössentteri, mutta Keskinen yllättänyt ja Rauhala on kuin tehty pudotuspeleihin. Somppi ja Kontiola pystyy pelaamaan ihan riittävällä tasolla kun laidasta löytyy niin paljon laatua.
 
Baumanrene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara/Liverpool

Kyllä itse onneksi tajuan. Tapparan joka ketju on liigaan erittäin laadukas, samoin pakisto, Heljanko siinä kirsikkana kakun päällä.

Parasta tässä on se, että tämä on se uudistus kausi. Eli ensi kaudelta voi odottaa vielä vähän enemmän.
 
Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
Juu ja mm. Nokia areena tuo suhteettoman kilpailuedun myös muihin verrattuna. Ei tule olemaan helppoa muilla jatkossakaan. Tappara lienee ensi vuonna vielä ylivoimaisempi kun tämä ns. "välikausi" ja "uuden rakentaminen" saadaan päätökseen tämän kauden osalta. Jospa Ilves pystyisi haastamaan paremmin ensi vuonna Hölön johdolla....

MUn mielestä se on jääkiekon etu että Tampere porskuttaa ja tällä hetkellä kilpailuetu on iso. Tämähän vaan lisää kilpailullisuutta ja mm. Kärpät on jo ilmoittanut että tämä tampereen kilpailuetu on tiedostettu ja sitä aletaan kuromaan kiinni nostamalla pelaajabudjettia jne.
Ja parasta on että liiga joutuu tekemään vielä kipeitä päätöksiä sarjajärjestelmän suhteen
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kokko oli kyllä erinomainen taas. Tuulolaa tarvittiin kärkeen, että saatiin läpiajosta maali. Hieno osoitus taas siitä, että aina joku on tarvittaessa löytynyt. Pakko ihailla myös sitä että kevään koittaessa ja puolikuntoisuudesta huolimatta Savinainen tekee, mitä Savinainen tekee.

Nyt Tapparan valmennus on ottanut niskalenkkiä Hölöstä. Siellä Pelicans alkoi hyökkäämään riskillä ja ainakin Liivikin mukaan ohjeena oli, että maalille pitää ajaa ja Heljanko saada varpailleen vaikka vähän tuuppimallakin. Seurauksena oma pää Kokkoa lukuunottamatta alkoi vuotaa.

Sarja pahasti kesken.
 
Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kahden finaalipelin otannalla kyllä KalPa oli kovempi kuin Pelicans, tämähän olis voinut olla 0-5 tämä peli. Onneksi sieltä Pelicans vielä nousi ja varmasti parantaa keskiviikkona. Ei tollasta määrää paikkoja voi antaa Tapparalle. Läpiajoja hukkas ainaki, Levtchi, Liedes ja Granath.
 
Bulvaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vituttaa se, että juuri kun ollaan päästy finaaleihin (2 kertaa) niin molemmilla kerroilla on sama helvetinkone vastassa. Katsoin eilen huuli pyöreänä, että mitä ihmettä nyt tapahtuu, kun Pelicans oli sekaisin kuin seinäkello ja Tappara vyörytti läpiajoja toinen toisensa perään. Samanlaista sekoilua en ole nähnyt pitkään aikaan.
 
anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Tuntuu että osa Tapparan kannattajistakaan ei tajua kuinka kova tuo joukkue on ihan paperillakin. Koska nuo pari edellistä mestaruus joukkuetta oli niin älyttömän laadukkaita. Silti tälläkin kaudella neljä kentällistä laatupelaajia, liigan paras maalivahti ja laituri osasta. Puolustuskin lähellä parasta, Ilveksellä oli ehkä paperilla paras. Sentteristöstä puuttuu se The ykkössentteri, mutta Keskinen yllättänyt ja Rauhala on kuin tehty pudotuspeleihin. Somppi ja Kontiola pystyy pelaamaan ihan riittävällä tasolla kun laidasta löytyy niin paljon laatua.
Kyllä tuota tosiaan osaa arvostaa. Olen kovin onnellinen, että esimerkiksi nelosessa on Liedes. Perhanan laadukas pelaaja kaikilta osin. Tuo laituriosasto on kyllä tosi kova ja laaja. Helpottaa kovasti, kun oikeasti jokaisessa ketjussa on oikeita pelimiehiä. Tietysti sentteripelissä on vajausta, mutta kaikkea ei aina voi saada. Toistaiseksi mennyt hyvin.

TPS ja Kalpa pakottivat Tapparan parantamaan peliään ja aika jämäkäksi tuo on siltä pohjalta tullut. Hölö ei ole nyt tuohon oikein keksinyt keinoa, heidän pitää kuitenkin parantaa aika paljon mikäli meinaavat tämän kääntää. Suuresti ihmettelin ratkaisua jättää ottamatta maalivahti pois siinä pari minuuttia ennen loppua ylivoimalla. Aloituskin siinä tietenkin aina vastustajan päässä. En tajua mikä siinä oli. Oliko luotto niin kova yv:n onnistumiseen, ettei vielä tarvinnut? Ei nämä siihen kohtaan melkein kaksi peliä minulle tuollaista luottoa ollut antanut. Toki hänellä on pidempi katsantokanta ja ehkä usko oli siksi kovempi. Erikoinen veto.
 
Viimeksi muokattu:

Taapertaja73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suuresti ihmettelin ratkaisua jättää ottamatta maalivahti pois siinä pari minuuttia ennen loppua ylivoimalla. Aloituskin siinä tietenkin aina vastustajan päässä. En tajua mikä siinä oli. Oliko luotto niin kova yv:n onnistumiseen, ettei vielä tarvinnut? Ei nämä siihen kohtaan melkein kaksi peliä minulle tuollaista luottoa ollut antanut. Toki hänellä on pidempi katsantokanta ja ehkä usko oli siksi kovempi. Erikoinen veto.
Joo, samaa ihmettelin (varmasti moni muukin). Siinä olisi saanut 6 vs 4 mahdollisesti epäonnistuessa vielä jatkaa suoraan YV:llä 6 vs 5 väsynyttä puolustajaa vastaan. Kai Niemelällä perusteltu syy ratkaisuunsa oli, mutta vaikuttaa jälkikäteen arvioituna kyllä puhtaasti taktiselta virhevalinnalta.

Eilisestä pelistä vielä sen verran, että olisi ollut Tapparalle henkisesti vaikea paikka, jos Pelicans olisi noussut tuossa pelissä tasoihin. Kahden erän jälkeen tilanne olisi voinut (pitänyt) olla pesäpallonumeroissa.
 
Justus76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jo toinen vuosi peräkkäin tylsiä finaaleja. Tappara on hyvä ja Pelicans ei pysty haastaan juuri ollenkaan. Hei Pelsut, enempi tunnetta peliin, nyt pelataan mestaruudesta ja seuraava mahdollisuutta siihen ei voi tietää. Väitän, että moni muu joukkue olisi tehnyt finaaleista niiden arvoisiaan, Pelsut ei vaan osaa pelata ja haastaa Tapparaa. Mennään sinne maalille ja halutaan tehdä niitä maaleja, jos taito ei riitä, niin laitetaan voimaa lisää. Vastaavasti oma pää pitää tilkitä, Tapparaa ei saa päästää tekemään noin helpolla maaleja. Nyt Pelicans herätys aivan oikeasti, Tapparan kannattajia lukuunottamatta koko muu suomi odottaa teiltä enemmän.
 
Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pari irrallista huomiota.

Tapparan eka maali ja sitä edeltävät minuutit, aika hyvä esimerkki siitä, mitä valmentajat tarkoittavat kun puhuvat kärsivällisyydestä. Pelsu oli siinä hätäillyt useamman paikan nopealla ratkaisulla. Vastaavasti Tapparalla oli tuossa useita kohtia joissa yleisö jo huutaa että lauo, mutta kärsivällisesti jauhettiin kunnes aukesi se täydellinen ohjurin paikka.

Tapparan puolelta ihmettelin sitä, että tässä pelissä annettiin huomattavasti enemmän aikaa Laschille kiekon kanssa. Ei hyvä. Tähän pitää ehdottomasti kiinnittää huomiota, kuten eka pelissä tehtiin, kyllä jäbä sieltä tuntuu aina jotain järkevää taikovan jos saa rauhassa miettiä.

Toka erän lopussa oli hyvin erikoinen peluutusvalinta että joku 15 sek jäljellä ja Kontiolan ketju oman pään aloitukseen. Tuossa tuntui olevan muutenkin semmoinen meininki, ettei niin välitetty kuka pelaa vaan kaikkiin luotettiin.
 
taspmas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Örebro
Toki rosterin kasaamista helpottaa sekin, että moni nouseva kyky haluaa Tapparan ponnahduslaudaksi ja tulee ehkä vähän pienemmällä eurotukulla sitten Tapparaan. Samasta edusta pääsi aiemmin nauttimaan muut jatkuvasti voittaneet seurat, kuten Kärpät. Tappara kuitenkin yleensä välttää valmiiden kalliiden pelaajien ostamista, pl. jotkut paluumuuttajat. Ostetaan mieluummin niitä läpimurtoaan tekeviä pelaajia kuin miljoonamiehiä.
Boldaus oma. Katsoin Tapparan rosteria, keski-ikä rapiat 28v, 5 korkeintaan 22v peluria (joista yksi on kakkosveskari Randelin) ja 9 vähintään 30v pelaajaa. No ehkä ne päälle kolmekymppisetkin voi vielä olla tekemässä läpimurtoaan, mikä minä olen sanomaan :D Mutta jotainhan tossa organisaatiossa tehdään oikein kun laadukkaita pelaajia saadaan vuodesta toiseen joukkue täyteen. Suurin osa tosta joukkueesta on kuitenkin mielestäni jo liigatasolla aikaisemmin kykynsä osoittaneita pelaajia, eikä mitään läpimurtoaan tekeviä junnuja. Bisnespuolellakin taidetaan tänävuonna tehdä melko nollatulos, vaikka kaukalon puolella menestystä tuleekin.

Itse sarjaan, Pelicansin täytyy parantaa melkoisesti jos meinaavat vielä tähän sarjaan nousta mukaan. Varsinkin molempien maalien edustoilla täytyy olla terävämpi ja suoria hyökkäyksiä näkisi mieluummin useammin kun nyt tuntuu menevän kulmissa pyörimiseen suurimmaksi osaksi. Myös maalipaikoissa täytyisi pussinokkien olla melko paljon tehokkaampia, siellä saadaan tällä hetkellä Heljanko näyttämään aivan maagiselta kun ykkössektorin maalipaikoista lauotaan joko seinille tai logoon. Keskiviikon peli tulee näyttelemään isoa roolia näissä finaaleissa, jos Pelicans onnistuu jollain konstilla kaivamaan ryöstön voidaan tästä vielä saada sarja aikaiseksi, muuten näyttää pahasti 4-0 sarjalta.
 
1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Toka erän lopussa oli hyvin erikoinen peluutusvalinta että joku 15 sek jäljellä ja Kontiolan ketju oman pään aloitukseen. Tuossa tuntui olevan muutenkin semmoinen meininki, ettei niin välitetty kuka pelaa vaan kaikkiin luotettiin.
Eikös Juujärvi sanonut jossain haastattelussa, että ei ole mitään kenttä vs. kenttä peluutusta. Ja ei tuolla nyt muutenkaan mikään kenttä erityisesti omissa pyörinyt, ehkä Sompin kenttä heikoin tällä hetkellä.
 
Gagarin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikös Juujärvi sanonut jossain haastattelussa, että ei ole mitään kenttä vs. kenttä peluutusta. Ja ei tuolla nyt muutenkaan mikään kenttä erityisesti omissa pyörinyt, ehkä Sompin kenttä heikoin tällä hetkellä.
Vaikkei varsinaista peluutusta olekaan, niin kyllä pudotuspeleissä yleensä on Rauhala hoitanut nuo tilanteet.
 
Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Boldaus oma. Katsoin Tapparan rosteria, keski-ikä rapiat 28v, 5 korkeintaan 22v peluria (joista yksi on kakkosveskari Randelin) ja 9 vähintään 30v pelaajaa. No ehkä ne päälle kolmekymppisetkin voi vielä olla tekemässä läpimurtoaan, mikä minä olen sanomaan :D Mutta jotainhan tossa organisaatiossa tehdään oikein kun laadukkaita pelaajia saadaan vuodesta toiseen joukkue täyteen. Suurin osa tosta joukkueesta on kuitenkin mielestäni jo liigatasolla aikaisemmin kykynsä osoittaneita pelaajia, eikä mitään läpimurtoaan tekeviä junnuja. Bisnespuolellakin taidetaan tänävuonna tehdä melko nollatulos, vaikka kaukalon puolella menestystä tuleekin.
Ei kai tossa sitä tarkoitettukaan, että ne kaikki on ostettu just tälle kaudelle? Vuosittain noita tulee ja sitä myötä kasvavat sitten rooleihinsa. On tuolla kuitenkin aika monta pelaajaa, joita ei ole hommattu ns. valmiina pelaajina, vaan ne on kasvatettu noihin nykyisiin rooleihin. Selvää on myös, että kaikkia pelaajia ei voi tuota polkua hommata, vaan totta kai sitä täydennetään "valmiilla" pelaajilla tarpeen mukaan.
 
Kukko

Jäsen
No yleensä joo, mutta toisaalta Konna oli kauhonut samalla prosentilla alotuksia ja 2 maalin ero tossa kuitenkin oli.
Itse näkisin, että kenttien peluutus vastakkain on järkevää kotikaukalossa.

Vieraissa sillä asialla ei kannata vaivata päätään, koska peluutusetu on joka tapauksessa vastustajalla.

Tottakai ottelun viime hetkillä johdettaessa pitää kentällä näkyä enemmän "Rauhalaa" ja vähemmän "Kontiolaa". Toisen erän loppu ei kuitenkaan ole ottelun loppu.
 
S.T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Tampa Bay
Tapparan nelosketjuksi on valahtanut Levtchi - Somppi - Carter peliesityksien ja peliaikojen perusteella. kolmospelissä on Tapparan peluutusetu, joten toivoisin, että Schnarrin ja Carlssonin ketjuja vastaan pistettäisiin Rauhalat ja Keskiset. Näin Kontiolat ja Sompit saisivat vastaansa Pelsujen alisuorittavat ketjut,

Mielestäni on ollut hämmästyttävää kahdessa ekassa finaalissa, että Pelsut on kahden ketjun joukkue ja heidän pakisto on noin hidasjalkainen.
 
anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Katselin tuossa jälkikäteen eilistä peliä ja kun ei tarvitse enään jännittää niin pystyi helpommin tekemään huomioita. Sen siitä tajusin, että tuo "Meidän peli" ja träppihomma on niin hidasta peliä, ettei edes Kontiolalla ollut kiire kentällä. Oikeasti, ei minkäänlaista hätää eilen. Mietippä sitä.

Kaipailin Lars Bryggmanilta enemmän, mutta sen lisäksi että on taitava, isokokoinen ja älykäs pelaaja, niin näyttää oikeastaan hitaalta kaverilta. Jollet ehdi, niin et vaan ehdi.

Tappara on luistellut koko kauden ihan perkeleesti. Kalpa sitten kiritti vielä vauhtia lisää, niin tuntuu ettei Pelicans oikein pysy kyydissä. Esimerkiksi se Tuulolan maali, jossa oman maalinedustan painista luisteli kaikkien mustapaitaisten ohi läpiajoon. Jotenkin ne luistelun hermotukset ei ole pelsuilla ihan kunnossa.

Ennen sarjan alkua oli hyvin aikaa ja siinä tuli monet ennakot tuli kuunneltua ja katseltua. Niissä kyllä järjestäen Pelicans valittiin suosikiksi, koska pelisysteemi on niin hyvä. Saa nähdä, viisi peliä aikaa näyttää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös