Mainos

Playoffs 2022 välierät: Ilves (3.) – TPS (4.)

  • 133 935
  • 1 438

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Se voi tuntua Oulussa niukalta, mutta kaikki oli lopulta ihan suunniteltua. Kerran tuo 21 vuoden kuivakausi päätettiin katkaista, ni se ajateltiin tehdä ihan tyylillä sitten. Lisäksi tässä haluttiin maksimoida lipputulot ja oli nyt ylipäätään muutenkin mukava juoksuttaa Kärpät neljästi Tampereelle ennen kuin joukkue pääsi nauttimaan Levin rinteistä.

Onko teillä toiveita, kuinka monesti haluatte käydä Turussa ennen Leviä?
 
PunainenKukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Classic
Siis hetkinen? Ilveksellä oli ylivoimainen materiaali suhteessa Kärppiin ja pääsivät sen turvin jatkoon? Nyt Tepsi on kuronut tuon eron melkein umpeen? Väittäisin ettei materiaali ole se minkä turvin TPS on välierissä. Toki varmasti Nurmi, Pärä ja Pyyhtiä kelpaisi kaikille, mutta en usko että varsinkaan moni muu joukkue olisi syksyllä ollut innoissaan jos oman joukkueen ykkösen laiturit olisivat olleet edellä mainitut. Ei Tepsin materiaalia paperilla kummoinen ole, se on nyt vain lennossa. Eihän Kärpätkään rosterilla tasoitusta antanut.
Juuri näin. Hyvä että Turussa sentään ymmärretään vielä jääkiekon perusasiat :) oulussa näemmä kuvitellaan ainakin yhden nimimerkin johdolla, että se voittaa kenellä on "parhaat" nimet joukkueessa :D kyllä se edelleen voittaa joka joukkueena kehittyy nopeimmin ja hyväksyn täysin tepsin jatkoonmenon jos ilves ei pysty joukkueena parantamaan voittavalle tasolle.. sitten se on kasvunpaikka ja etiäpäin, ei se sen kummallisempaa ole. 2018 keväältä hyvänä esimerkkinä hpk:n ei olisi millään pitänyt kyetä kannua nostamaan, jos nimilistaa katsoi. Lucenius oli jo ehditty kuoppaamaan entiseksi peluriksi kuten myös Laatikainen, Paajasesta ja Turusesta iso yleisö ei juuri tiennyt vielä, mut he kasvoivat nimenomaan joukkueena ja yksittäisiä "tähtiä" nousee myös silloin hurmoksen mukana.
 
zzonejj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko teillä toiveita, kuinka monesti haluatte käydä Turussa ennen Leviä?

Haluuaako muka joku oikeasti käydä Turussa? Olosuhteiden pakosta sinne joudutaan vähintään kerran vielä. Katsellaan nyt seuraavien kolmen ottelun jälkeen että monestiko vielä pelataan ja missä.

Annetaan vielä erikseen peukkua jäsen @Hawk #22, erinomainen analyysi viikonlopusta.
 
Nyt on ainakin osittain toivuttu eilisen selkäsaunasta, joten varmasti hyvä laittaa hieman analyysiäkin eilisestä pelistä.

TPS oli eilen huomattavasti parempi pelin jokaisella osa-alueella, erikoistilanteita lukuunottamatta, joten sinänsä ei jäänyt mitään jossiteltavaa ottelun tuloksesta. En kuitenkaan näe vieläkään, että sarja menee automaattisesti TPS:lle puhtaana ylikävelynä. Tämä johtuu puhtaasti siitä, että vaikka TPS pystyykin kovalla paineistuksella saamaan todella suuren määrän riistoja Ilveksen alueella, se ei saa läheskään niin paljoa maalipaikkoja ristojen kautta kun voisi kuvitella. Ilves puolustaa edelleen todella hyvin oman alueen keskustaa, jolloin TPS joutuu käyttämään paljon puolustajia viivassa. TPS:n puolustajilla taas ei oikein taidot riitä Ilveksen laitahyökkääjien ohittamiseen joko laukauksilla tai omilla nousuila. Voi toki olla puhtaasti pelitavallinenkin päätös minimoida riskit. Kuvastaa hyvin paljon, että TPS:n maalit riistopelaamisen kautta TPS on tehnyt maaleja tähän mennessä 3 kpl, joista kaksi on tehnyt Eetu Liukas (G1 1-1 maali ja G2 6-0 maali) ja yksi oli Pyyhtiän hieno ohjuri maalinedestä (G2 4-0). Tosin tuo Liukaksen tekemän 6-0 maali oli jo siinä kohtaa kun ottelu oli käytännössä ohi (Pyyhtiän 4-0 vähän siinä ja siinä meneekö tuohon kategoriaan myös), mutta maaleja yhtä kaikki.

Se mitä tuo riistopelaaminen kuitenkin tekee, niin se tappaa täysin Ilveksen hyökkäyspelin. TPS on todella paljon vahvempi kulmapelaamisessa ja pystyy väsyttämään Ilveksen pelaajia, vaikka ei saisi ainuttakaan laukausta koko vaihdon aikana. Tämä näkyy varsinkin toisien erien aikana kun on pitkät vaihtomatkat, kun TPS pystyy hyvin rullaamaan lyhyttä vaihtoa ja Ilveksen on pakko vain purkaa tilanteita heittämällä kiekkoa keskialueelle. Miten tätä sitten lähtisi purkamaan? Helpoin tapa olisi saada Ilveksen hyökkääjät paremmin mukaan talkoisiin, jotta paine pystytään avaamaan lyhyillä, helpoilla syötöillä. Sentteri siis alemmas ja tarjonta keskelle kuntoon, painollisen puolen laituri niin alas tukemaan, että TPS:n pakki ei voi pinchata ja painottoman puolen laituri repii TPS:n puolustusta hajalle "ylijuoksuilla". Tärkein näistä on kuitenkin saada tuo painollisen puolen laituri ja sentteri riittävän lähelle, koska TPS hyvin paineistaa myöhäisillä taklauksilla, joka käytännössä sitoo joka kerta TPS:n kärkikarvaajan Ilveksen puolustajaan kiinni. Yksinkertaisesti siis puolustaja-laituri-sentteri, puolustaja-sentteri-laituri tai puolustaja-laituri-pleksi kautta keskialueelle, jonne painottoman puolen laituri iskee irtokiekkoon ovat ne syöttöketjut, joita voidaan käyttää. Jos taas syöttölinjat ovat kiinni, kiekollisen puolustajan rohkea nousu maalin kulmalta on myös toimiva ratkaisu, joka on itseasiassa aiheuttanut TPS:lle kaksi jäähyä tässä sarjassa. Tällä hetkellä vaan ratkaisu on liian usein se, että puolustaja heittää ränniin, laituri puppeloi kiekon TPS:n pakille ja rumba lähtee uudestaan käyntiin kulmassa.

Jos taas vielä otetaan kiinni noista TPS:n maaleista, niin 3 kpl on tullut läpiajoista ja 2 kpl lähes identtisistä ylivoimahyökkäyksistä. Kaikki läpiajot olivat täysin Ilveksen omia virheitä (Johansson menetti kiekon viivalla aivan turhassa paikassa, josta Rodewald kuittasi ja Salmela hukkasi painottomana puolustajana kaksi kertaa Pyyhtiän lähes identtisissä tilanteissa. Kaksi maalia taas on tullut siitä, että Ilves on saanut käännettyä pelin hyökkäysalueelle, paha menetys heti sinisen jälkeen ja erittäin laiskan vaihtamisen takia TPS on muuttanut lähes vaarattoman 2vs2 hyökkäyksen 3vs2 hyökkäykseksi kun Ilves unohti merkata toisesta aallosta nousseen hyökkääjän. Nämä kaikki maalit ovat sellaisia, joita ei todellakaan saa enää tulla jos Ilves aikoo pelata tämän sarjan voitosta. Toisaalta ne ovat myös sellaisia maaleja, jotka on "helppo" ottaa pois fiksummalla pelaamisella. On myös hyvä kysymys pystyykö TPS olemaan läpiajoissa ja ylivoimahyökkäyksissä yhtä tehokas kun ensimmäiset kaksi peliä, mutta Ilveksen ei ehkä kannata lähteä kokeilmaan josko se tehokkuus siitä heikkenisi.

Loppuun vielä yhteenvetona "tärpit" milloin kumpikin joukkue voittaa sarjan.

TPS voittaa sarjan jos:
- TPS pystyy jatkamaan vahvaa riistopelaamista
- TPS pystyy luomaan vielä enemmän maalipaikkoja riistojen kautta
- TPS pystyy viimeistelemään ylivoimahyökkäyksistään ainakin lähes samalla tehokkuudella
- TPS pystyy pitämään henkilökohtaiset virheet yhtä vähissä kun tähän asti
- TPS saa erikoistilannepelaamisensa ainakin jonkinlaiseen kuntoon

Ilves voittaa sarjan jos:
- Ilves löytää keinot TPS:n paineen purkamiseen
- Ilves jatkaa hyvää maalinedustajan puolustamista
- Ilves saa vastahyökkäyspelaamisensa paremmin käyttöön
- Ilves jatkaa hyvää erikoistilannepelaamista
- Ilves saa typerät ja laiskat virheet karsittua pois

TPS:llä siis huomattavasti parempi tilanne, koska riittää jos jatkavat pääsääntöisesti vain samaan malliin. Ilveksen taas on oikeasti parannettava pelaamistaan, jotta se voi taistella sarjan voitosta.

Jätin tarkoituksella ottamatta kantaa joukkueiden pelaajistoihin, vaikka näillä on tottakai myös suuri merkitys siihen miten kumpikin joukkue pystyy pelaamaan. Niiden taakse on kuitenkin aivan turha mennä tässä vaiheessa sarjaa, selitellään sitten sarjan loputtua jos siitä tulee parempi mieli.

Loppukaneettina vielä, että toivottavasti pelien taso kokonaisuutena on lähempänä Nokia Areenalla nähtyä peliä kun Gatoradella nähtyä peliä, jotta saadaan oikeasti mielenkiintoinen sarja. Yleisöstä ei ainakaan jää kiinni kummassakaan hallissa, sillä tunnelma oli eilen Gatoradella aivan loistava ja Nokia Areenalla taattua laatua illasta toiseen.
Erittäin hyvä kirjoitus. Itse lisäsin vielä, että Ilves ollut jalalla nyt 2 peliä Tepsin perässä. Mielestäni avainasemassa on pystyykö Ilves vastaamaan jalkanopeuteen tulevissa peleissä. Jos ei niin vaikea nähdä kovin isoa mahdollisuutta Ilvekselle mennä tästä sarjasta jatkoon.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toivottavasti ollaan huomenna valmiita taas tekemään töitä.. Pelottaa, että Tepsi on huomenna liian takki auki ja Ilves voittaa 4/5-0 tyyliin. Ei siinä, upea peli. Ei ihan äkkiseltään tule mieleen, koska viimeksi ollaan voitettu joku pudotuspeli 6-0 kotikaukalossa.
Kaskisen Kallen aikaan neljä vuotta sitten voitettiin kolmannessa puolivälierässä SaiPa 7-0 ja ansaittiin neljä ottelupalloa. Tehtiin silloin sarjan kolmessa ekassa pelissä 17 maalia, vaikka runkosarjassa oltiin oltu SaiPaa vastaan melkein yhtä huonoja kuin sillä kaudella Tappara oli Tepsiä vastaan. Sitten SaiPa laittoi luukut kiinni, ja Tepsi alkoi "pellailemaan". Maalihanat menivät aivan tukkoon, ja sarjasta tuli vielä tiukka.

Pudotuspelihistoria tuntee lukuisia esimerkkejä siitä, miten sarjan hävinnyt joukkue on yksittäisessä ottelussa esittänyt eilisen kaltaisen ylikävelyn. TPS-kannattajilla lienevät tässä suhteessa parhaiten muistissa vuosien 1999 ja 2004 finaalisarjat. Miksei myös kevään 1985 finaalisarja Ilvestä vastaan ja aika vaihtelevia tilanteita oli myös kevään 1990 Ilves-sarjassa. Nyt tilanne on tasan 1-1 ja kaikki on auki kumpaan suuntaan tahansa.
 
Forn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Juu, turha tässä on lähteä leijumaan yhden isomman voiton myötä. Ihan sama millä numeroilla voittaa, se on tunnetusti vain yksi voitto ja neljä tarvitaan.

Jännä nähdä, mitä tässä välipäivänä molemmat keksii. Ilves koittaa keksiä lääkkeitä 5vs5-peliin, Tepsi ylivoimaan?
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki varmasti Nurmi, Pärä ja Pyyhtiä kelpaisi kaikille, mutta en usko että varsinkaan moni muu joukkue olisi syksyllä ollut innoissaan jos oman joukkueen ykkösen laiturit olisivat olleet edellä mainitut. Ei Tepsin materiaalia paperilla kummoinen ole, se on nyt vain lennossa.
Se, etteivät muut olisi tajunneet, miten hyviä pelaajia nämä ovat, ei tee materiaalista keskinkertaista. Toki Pyyhtiän nopea kehitys noinkin hyväksi on varmasti ollut kaikille massiivinen yllätys. Näitä muita Tepsin nuorisotähtiä kuitenkin hehkutettiin ja kypsyteltiin useita vuosia, mutta Pyyhtiä meni vähän tutkan alla. Kaveriahan peluutettiin viime kaudella vielä a-junnuissa, kunnes Pyyhtiä ainoana pelaajana valittiin a-junnujen sm-liigasta u20-kisoihin, jonka jälkeen Pyyhtiä noteerattiin omassakin joukkueessa ja hän päätti kevään pelaamalla sm-liigan finaaleita Tepsin ykkösketjussa.

Tämänhetkinen ketju Pyyhtiä - Pärssinen - Nurmi on mielestäni paras yksittäinen TPS-kentällinen sitten Jortikan jälkimmäisen triplamestaruuden. Siis tällaista laatua ei ole Turussa nähty yli 20 vuoteen.

Toki ykköskentän takana Tepsillä ei ole mitään ihmeellistä heittää jäälle. Nelosketju on hyvä omassa roolissaan, ja ihan hyviä pelaajia on myös 2- ja 3-ketjuissakin, mutta ei mitään käänteentekevää, vaikka Slafkovsky aikamoinen poikkeusyksilö onkin. Sanoisin niin, että Tepsillä on yksi erinomainen ykkösketju, kaksi erinomaista kolmosketjua ja yksi erinomainen nelosketju.
 
GNR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kaskisen Kallen aikaan neljä vuotta sitten voitettiin kolmannessa puolivälierässä SaiPa 7-0 ja ansaittiin neljä ottelupalloa. Tehtiin silloin sarjan kolmessa ekassa pelissä 17 maalia, vaikka runkosarjassa oltiin oltu SaiPaa vastaan melkein yhtä huonoja kuin sillä kaudella Tappara oli Tepsiä vastaan. Sitten SaiPa laittoi luukut kiinni, ja Tepsi alkoi "pellailemaan". Maalihanat menivät aivan tukkoon, ja sarjasta tuli vielä tiukka.

Pudotuspelihistoria tuntee lukuisia esimerkkejä siitä, miten sarjan hävinnyt joukkue on yksittäisessä ottelussa esittänyt eilisen kaltaisen ylikävelyn. TPS-kannattajilla lienevät tässä suhteessa parhaiten muistissa vuosien 1999 ja 2004 finaalisarjat. Miksei myös kevään 1985 finaalisarja Ilvestä vastaan ja aika vaihtelevia tilanteita oli myös kevään 1990 Ilves-sarjassa. Nyt tilanne on tasan 1-1 ja kaikki on auki kumpaan suuntaan tahansa.
Ja kun Ilveksellä näyttää olleen jotain krapulaa kärppäsarjasta, niin tämän jos jonkin luulisi poistavan sen. Toivottavasti Haapala, Sebok ja Parikka saatu huomiseksi parsittua kasaan.
 
vivalavili

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool F.C.
Kärpät -sarjassa jokainen tappio lamaannutti ja iso osa Ilveksen kannattajista (minä mukaan luettuna) oli sitä mieltä, että sarja on jo hävitty aina kun Kärpät repi voiton. Nyt en tunne samaa lamaantumista. Ehkä se oli se "Paras seitsemästä" -kirous, jonka kumoamisen jälkeen olo on vapautuneempi.

Eilinen oli todella huono esitys Ilvekseltä, ei kahta sanaa. Mielestäni on kuitenkin turha asettaa liikaa painoarvoa yhdelle tappiolle, varsinkin kun sarja on edelleen vain 1-1 -tilanteessa. Kotietu on yhä Ilveksellä ja kumpi tahansa voi tästä edelleen painella finaaleihin vaikka TPS-fanien kommenteista voisi päätellä, että sarja olisi 0-3 -tilanteessa huomenna katkolla turkulaisille.

Huomenna n. klo 21 tiedetään todennäköisesti hyvin paljon enemmän siitä mihin tämä sarja on tästä menossa. Annettaan kuitenkin jätkien päättää pelinsä kaukalossa eikä päätetä voittajaa kahden pelin jälkeen foorumeilla.
 
Bob Kudelski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täälä on heti lähtenyt muutamalla turkulaisella pv keuliin.
Se on tänä keväänä huomattu, että Ilves tarvitsee parhaimman kokoonpanonsa voittaakseen näitä pelejä. Leveyttä on, mutta reservit eivät paikkaa Haapalaa, Sebokkia tai Parikkaa.
Nää ukot kun on askissa mukana en näe Tepsiä selkeänä voittajana.
Tepsi on ollut pelillisesti edellä, mutta jos Ilves pelaa lauantain kaltaista isoa joukkuepeliä niin se riittää. Eilen ei ollut kumpaakaan edellä mainituista ja tulos oli sen mukaista.
Onneksi Ilvekselle riittää pelkkien kotiotteluiden voitto.
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ei Tepsin materiaalia paperilla kummoinen ole, se on nyt vain lennossa. Eihän Kärpätkään rosterilla tasoitusta antanut.

Tämä, mutta kuten yllä todettu, niin teidän ykkönen on kyllä kova.

Ilveksellä on tällä hetkellä iso kasa alisuorittajia: Kontiola, Babtiste, Anttila ja Mäntykivi (runkosarjaan verrattuna). Lisäksi poissaolijoita, jotka on mainittu jo useaan otteeseen. TPS:n nelosesta löytyy pari ex-Ilvestä, jotka ei mahtuneet ja Vainari teki vieläpä maalinkin.

Alisuorittamiseen on selkeä syykin: TPS on pakottanut Ilveksen epämukavuusalueelleen. En tiedä onko TPS pelannut koko kauden näin aktiivista paineistuspeliä, mutta Ilvekselle se on ollut koko kauden myrkkyä ja TPS näyttää iskeneen juuri oikeaan saumaan. Ilveksen ainoa keino vastata tähän on vähän tylsästi se, että pitää vain saada oma peli toimimaan paremmin. Pitää saada kiekkokontrolli ja päästävä TPS:n alueelle ja saatava pitkiä hyökkäyksiä aikaan. Pitää saada lisää hyökkäyspään aloituksia ja saada kokonaisvaltaisesti pelin painopiste enemmän sinne TPS:n päätyyn.

Ilveksen pelille ominaista on, ettei se ehkä Kärpät G7 lukuunottamatta ole onnistunut kovin hyvin. Ilvekselle tulee jokaisessa pelissä jaksoja, jolloin vastustaja tekee lähes mitä haluaa. Sitten momentum kääntyy. Eilen ei löytynyt sellaista osaamista, jolla peli olisi saatu käännettyä TPS-päätyyn. Puolustajista Lööfiä ja Parikkaa tarvitaan tähän.

Reilu vuorokausi ja tiedetään kokoonpanot seuraavaan kamppailuun. Sitä tässä nyt odotetaan.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Se, etteivät muut olisi tajunneet, miten hyviä pelaajia nämä ovat, ei tee materiaalista keskinkertaista. Toki Pyyhtiän nopea kehitys noinkin hyväksi on varmasti ollut kaikille massiivinen yllätys. Näitä muita Tepsin nuorisotähtiä kuitenkin hehkutettiin ja kypsyteltiin useita vuosia, mutta Pyyhtiä meni vähän tutkan alla. Kaveriahan peluutettiin viime kaudella vielä a-junnuissa, kunnes Pyyhtiä ainoana pelaajana valittiin a-junnujen sm-liigasta u20-kisoihin, jonka jälkeen Pyyhtiä noteerattiin omassakin joukkueessa ja hän päätti kevään pelaamalla sm-liigan finaaleita Tepsin ykkösketjussa.

Tämänhetkinen ketju Pyyhtiä - Pärssinen - Nurmi on mielestäni paras yksittäinen TPS-kentällinen sitten Jortikan jälkimmäisen triplamestaruuden. Siis tällaista laatua ei ole Turussa nähty yli 20 vuoteen.

Toki ykköskentän takana Tepsillä ei ole mitään ihmeellistä heittää jäälle. Nelosketju on hyvä omassa roolissaan, ja ihan hyviä pelaajia on myös 2- ja 3-ketjuissakin, mutta ei mitään käänteentekevää, vaikka Slafkovsky aikamoinen poikkeusyksilö onkin. Sanoisin niin, että Tepsillä on yksi erinomainen ykkösketju, kaksi erinomaista kolmosketjua ja yksi erinomainen nelosketju.
En nyt väittänytkään, että Tepsin jengi olisi jotenkin keskinkertainen. Mielestäni vain ei ole kovin osuvasti sanottu, jos väittää Ilveksen voittaneen Kärpät vain materiaalin avulla. Kolmikosta TPS, Kärpät ja Ilves, ei Kärpät kyllä ole materiaaliltaan mitenkään jäljessä kumpaakaan edellä mainituista. Kärppien tippumista materiaalin riittämättömyydellä ei voi siis mitenkään perustella. Mielestäni on siis väärin sanoa Ilveksen olleen nyt tässä sen vuoksi ongelmissa, että enää heillä ei olisi materiaalietua kuten Kärpät sarjassa.
 
Jep. Väite siitä, että Tepsillä olisi Kärppiä kovempi materiaali on täysin absurdi. Se on vain ja ainoastaan Marjamäen ja Kärppäpelaajien vika, että Kärppä-joukkueesta ei irronnut enempää Ilvestä vastaan.
 
Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit
Ilvekseltä puuttuvat jo puhuttujen lisäksi Antti Saarela ja Santeri Virtanen . Molempien kausi on ohi. Heidän tilalleen hankitut Beck ja Nikolishin istuvat poppareilla tai pelaavat hajavaihtoja nelosessa. Runkosarjassa joukkueen top4 pakiksi noussut Gazda samoin poppareilla. Eli leveyttä joko on tai Tillu veti viime otteluun verrattavan ohipelin vahvistuksien kanssa.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Runkosarjassa joukkueen top4 pakiksi noussut Gazda samoin poppareilla.
Gazdan kohtalo on kyllä erikoinen. Pelasi Kärppiä vastaan pelit 1 ja 2. Ne Ilves voitti ja sen jälkeen mies katsomon puolella. Koirankoppi? Sanotaan näin, että varsinkin nyt TPS:n kaltaista joukkuetta vastaan tarvittaisiin Gazdan osaamista. Vaikka Salmela pelaa paikoin ihan hyvin, niin hänen paikalleen heittäisin Gazdan seuraavaan peliin olettaen, että Parikka ja Lööf ovat kunnossa. Nyt siellä on ollut jopa Pulli kokoonpanossa.

Anttila on toinen pelaaja, jolla ei pitäisi olla mitään asiaa pelaavaan kokoonpanoon. Täysi turisti jos edes sitä.
 
RajatOn

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Täälä on heti lähtenyt turkulaisilla pv keuliin.
Se on tänä keväänä huomattu, että Ilves tarvitsee parhaimman kokoonpanonsa voittaakseen näitä pelejä. Leveyttä on, mutta reservit eivät paikkaa Haapalaa, Sebokkia tai Parikkaa.
Nää ukot kun on askissa mukana en näe Tepsiä selkeänä voittajana.
Tepsi on ollut pelillisesti edellä, mutta jos Ilves pelaa lauantain kaltaista isoa joukkuepeliä niin se riittää. Eilen ei ollut kumpaakaan edellä mainituista ja tulos oli sen mukaista.
Onneksi Ilvekselle riittää pelkkien kotiotteluiden voitto.

Ohhoh, montako turkulaista täällä keulii? Muutama löytyy ja sillä päästään yleistään. Ihan sama logiikka kun nyt heittäis, että tamperelaiset paino pää pilvissä ekan voiton jälkeen..

Pääasiassa keskustelu täällä ollut pirun hyvää ja heitetty hyvää analyysia peleistä. Jos vaikka IFK sarjaa vertaa, niin oli raskasta luettavaa puolin, jos toisin.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
2018 keväältä hyvänä esimerkkinä hpk:n ei olisi millään pitänyt kyetä kannua nostamaan
Ei pitänyt eikä se 2018 kyennytkään. 2018 kannu nousi Lasse Kukkosen vahvoille, treenatuille ja seksikkäille käsivarsille kun Kärpät niisti Tapparaa ja kannu nousi historiansa viimeistä kertaa Hakametsän jäähallissa kohti kattoa.
 
PunainenKukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, ManU, Classic
Ei pitänyt eikä se 2018 kyennytkään. 2018 kannu nousi Lasse Kukkosen vahvoille, treenatuille ja seksikkäille käsivarsille kun Kärpät niisti Tapparaa ja kannu nousi historiansa viimeistä kertaa Hakametsän jäähallissa kohti kattoa.
Joo piti kirjoittaa 19 keväällä ;) silloin ei enää lasse "barbiranne" kukkonen eikä kukaan muu näätä nostellut pyttyä.
 
Bob Kudelski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ohhoh, montako turkulaista täällä keulii? Muutama löytyy ja sillä päästään yleistään. Ihan sama logiikka kun nyt heittäis, että tamperelaiset paino pää pilvissä ekan voiton jälkeen..

Pääasiassa keskustelu täällä ollut pirun hyvää ja heitetty hyvää analyysia peleistä. Jos vaikka IFK sarjaa vertaa, niin oli raskasta luettavaa puolin, jos toisin.
Ei yleistetä, korjattu.
 
Lehmussaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, Rangers, TPS
Täälä on heti lähtenyt muutamalla turkulaisella pv keuliin.
Eiköhän keulimista ole nähty molemmin puolin suht tasapuolisesti, jos yrittää ilman värilaseja lukea foorumia. Mitä tulee turkulaisiin niin mistäs sen tiedät vaikka suuri osa tänne kirjottavista tps-kannattajista olisi tamperelaisia?
 
Axroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, S.Koivu
Ei pitäisi olla mahdoton tehtävä, jos siellä joku muukin laukoisi kuin Lajunen. Aihioita on, mutta ei jostain syystä uskalleta ottaa sitä ratkaisijan viittaa laukomisen muodossa.
Tuo voisi olla hyvä lähtökohta, jos vaikka Erosen laittaisi siihen Lajusen tilalle. Eilen TPS:n ykkösyv sai ihan paineettomasti rallatella 2minsaa 5v3 harjoitusta ja aivan järkyttävän heikko suoritus.
 
Bob Kudelski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eiköhän keulimista ole nähty molemmin puolin suht tasapuolisesti, jos yrittää ilman värilaseja lukea foorumia. Mitä tulee turkulaisiin niin mistäs sen tiedät vaikka suuri osa tänne kirjottavista tps-kannattajista olisi tamperelaisia?
Hei ollaan ny sen verran rehellisiä, että ei kai ny kukaan tamperelainen, ainakaan paljasjalkainen ny Tepsiä..
Tääläki joskus jollain keulii, mutta se on monkkari eikä pv.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös