Playoffs 2022 puolivälierät: TPS (4.) – HIFK (5.)

  • 145 286
  • 2 037

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Helsingissä ei käytetä lempinimeä ”Hifki” vastaavalla laajuudella kuin muualla Suomessa. Useimmat IFK:n kannattajat sitä eivät käytä. Joten jos on vaihtoehtoina sanoa HIFK tai IFK, IFK tulee suusta paljon helpommin. Kokeile itse. H:n lausuminen ennen I:tä on hankalaa. Myöskin kolmen kirjaimen luetteleminen menee sujuvammin kuin neljän. (Vertaa esim. VMP ja WSOY, jälkimmäinen on raskaampi)

Ja koska useimmat IFK:n kannattajat puhuvat IFK:sta, on luonnollista että myös palstalla kirjoitetaan IFK:sta. Tiukkaa teki kirjoittaa suosikkijoukkueeksi HIFK Jatkikselle tullessani, mutta se on muodollinen tilanne jossa on hyvien tapojen mukaista käyttää virallista nimeä.

IFK:lla on Suomessa yksinoikeus pelkän IFK:n käyttöön, koska on selvästi isoin IFK-seura. Grankulla ja Mariehamn joutuvat muistuttamaan olevansa erillisiä seuroja Helsingin IFK:sta.

Ja Suomessa kaikki IFK-nimeä käyttävät ovat omia seurojaan, vailla mitään sen kummempaa yhteistyötä, mutta Ruotsissa on ainakin aiemmin ollut Idrottsföreningen Kamraterna-kattojärjestö, joten siellä on loogista erotella seurat toisistaan mainitsemalla seuran kotikaupunki, vaikka IFK Göteborg onkin selvästi suurin seura.
Kiitos vastauksesta, hyvä että ehdeit ottaa talteen, meinasin muotoilla vähän uudestaan kun näytti omaan silmään viesti niin epäselvältä, että ajattelin aloittaa ihan alusta asti. Mutta tosiaan ihan mielenkiinnosta tuota asiaa kyselin, itsellä kun tulee ihan luonnostaan Hifki, vaikka "III ÄF KOO" tulee puheessa varmaan samalla toistomäärällä. Eniten juuri kiinnosti, kun osa sielläkin leirissä kirjoittaa "Hifki" ilman ongelmia ja joillekkin tuo aiheuttaa ihmetystä miksi näin. Mutta hyvää sarjaa sinne myös!
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti Matikainen
Mutta tosiaan ihan mielenkiinnosta tuota asiaa kyselin, itsellä kun tulee ihan luonnostaan Hifki, vaikka "III ÄF KOO" tulee puheessa varmaan samalla toistomäärällä.
Se ei todellakaan ole "II ÄF KOO", vaan "II EF KOO" ;) Vaikka valitettavan moni HIFK-fanikin lausuu sen "ii ÄF koo".

Kyllä se sieltä vielä tulee kun vähän potkii!
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Se ei todellakaan ole "II ÄF KOO", vaan "II EF KOO" ;) Vaikka valitettavan moni HIFK-fanikin lausuu sen "ii äf koo".
No se on selvä, senverran kauan tosin tullut nyt ylipäätään länsirannikolla asuttua (ei ruotsinkielisillä alueilla), että vääntyy juuri III ÄF KOO eikä muuksi enää muutu. Välillä koittaa jotain lausua alkuperäiseen tapaan niin ketään ei ymmärrä, paras siis mennä "maassa maan tavalla" periaatteella, vaikka rajojen sisällä pysätäänkin :)

E: Ja Ruotsin osalta kielitietämys on tasoa aloitusviestiin vastaten Välkommen ja se siitä sitten. Muita kieliä taittuukin jo vähän paremmin!
 
Viimeksi muokattu:

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Mukavan leppoisa on tunnelma täällä vielä, näin ennen pelien alkua, kyllä se sitten on helvetti irti ja päitä revitään ensimmäisen kohutilanteen jälkeen. Mitään ylilyöntejä en toivo, mutta kovia taklauksia ja hanskat jäähän muutaman kerran sytyttäisi kyllä!
 

Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Su 27.3 Turku
Ti 29.3
To 31.3
La 2.4
Su 3.4
Ti 5.4
Ke 6.4

Siinä pelipäivät, vuoron vieraissa kunnes toisella neljä voittoa.

Ja lähteenä IFKn naamakirja
Kellonajat kun vielä löytyisi niin vois alkaa suunnitella menoja ja katsella kuinka hunajapurkki pidetään kiinni.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jussi Ahokas aloitti jo mediapelin: "IFK on siellä selkeä ennakkosuosikki. En ole hetkeen nähnyt tuollaista hyökkäyskalustoa SM-liigassa ja muutenkin se on ihan huippujoukkue. Päästään taistelemaan ihan tosissaan".

Alkais jo! Hyvää kevättä Turkuun ja toivotaan upeaa sarjaa.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Mitään ylilyöntejä en toivo, mutta kovia taklauksia ja hanskat jäähän muutaman kerran sytyttäisi kyllä!
Hieman on sellainen kutina että ylilyönneiltä ei nyt vältytä, mutta kovia taklauksia ainakin nähdään satavarmasti runsaasti, ja mikäs sen hienompaa.

Kaiken koronapaskan jälkeen tämä on aivan mahtava sarja, ei malttaisi odottaa näin montaa päivää. Kova luotto on omiin, tänä keväänä se Aura-joen toinenkin silta romahtaa.
 

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, I Giallorossi
Hieman on sellainen kutina että ylilyönneiltä ei nyt vältytä, mutta kovia taklauksia ainakin nähdään satavarmasti runsaasti, ja mikäs sen hienompaa.

Kaiken koronapaskan jälkeen tämä on aivan mahtava sarja, ei malttaisi odottaa näin montaa päivää. Kova luotto on omiin, tänä keväänä se Aura-joen toinenkin silta romahtaa.
Voi olla ettei vältytä, mutta toivottavasti vältyttäisiin. Tämä kahdestakin syystä, vituttaisi jos joku "Karjalainen" teloo jonkun kärkimiehen kesälomalle ja yhtälailla jos joku "Nurmi" menettää malttinsa ja sikailee jollain turhanpäiväisellä itsensä pelikieltoon. Tunne, fyysisyys ja saatananmoinen ralli kuuluu kaukaloon, helvetin tyhmät temput joilla vahingoitetaan vastustajaa tai hankitaan turhautumisesta pelikieltoa ei.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Voi olla ettei vältytä, mutta toivottavasti vältyttäisiin.
Juu, totta. Mutta joukkueiden välille on kasautunut sen verran painetta viime vuosina, että nyt se taitaa purkautua jostain saumasta ulos.
 

AllBehind

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pari ajatusta tulevasta toivottavasti käsittämättömän viihdyttävästä sarjasta:
- Mun mielestä tps on selkeä ennakkosuosikki. Jo pelkästään kotietu, liigan kuntopuntarin ja aiemmat keskinäiset kamppailut puoltaa tätä Turkuun päin.
- tps puolustaa IFK:ta paremmin ja selkeämmin. Pudotuspeleissä tämä on tunnetusti voittavaa kauraa joten tässäkin lähtökohta isosti turkuseen päin.

Pakko kuitenkin sanoa, että IFK:n timanttisen kova hyökkäys on sen verta laadukas (mielestäni kaikkien aikojen kovin hyökkäys liigassa paperilla), että tässä piilee IFK:n mahdollisuudet.
On pelattava todella rohkeaa hyökkäysvoittoista peliä, ja saada kareejev tutisemaan niin homma menee jännäksi.

Lisäksi uskon, että ylilyönneiltä ei vältytä. Tsemppiä ihan jokaiselle!
 

stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mikä on muuten Pärssisen kunto? Ei tainnut muutenkaan liiemmin ainakaan tuloksiin vaikuttaa hänen poissaolo, mutta kova palanen jos saavat takaisin. Lisäks onko totta että Tps vaihtoi tänään kesken erän maalivahtia, mistähän syystä?
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Markus Nurmi, Leevi Teissala, Lukas Wernblom
Mikä on muuten Pärssisen kunto? Ei tainnut muutenkaan liiemmin ainakaan tuloksiin vaikuttaa hänen poissaolo, mutta kova palanen jos saavat takaisin. Lisäks onko totta että Tps vaihtoi tänään kesken erän maalivahtia, mistähän syystä?

Pärssisen kunto on viimeisimpien tietojen mukaan sellainen että ”pleijareissa kehiin” (hyvin mahdollisesti jo sunnuntaina, melko pitkään jo reenannut) ja Anttila vaihdettiin maalille Tepsin tehdessä 0-5 maalin. Luulisin varotoimenpiteeksi. Matsi jo voitettu ja ei haluta että nyt enää tulee loukkia.
 

stadinjätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pärssisen kunto on viimeisimpien tietojen mukaan sellainen että ”pleijareissa kehiin” (hyvin mahdollisesti jo sunnuntaina, melko pitkään jo reenannut) ja Anttila vaihdettiin maalille Tepsin tehdessä 0-5 maalin. Luulisin varotoimenpiteeksi. Matsi jo voitettu ja ei haluta että nyt enää tulee loukkia.
Näin mä muistelin kuulleeni! Hyvähyvä, mitä täydemmät ja terveemmät rosterit molemmat saa, sen parempi
 

Los Mic Tel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mustavalkoinen
Mikään saitti ei vielä vedonlyöntikertoimia ottelupariin ole antanut, mutta kuvittelisin niiden olevan luokkaa: IFK 1.5, TPS 2.5. Noilla kertoimilla en kyllä itse pelaisi kumpaakaan. Mielestäni HIFK on noin 65% suosikki, koska pelaajamateriaaleissa on niin valtava ero ja ottelusarja pelataan paras seitsemästä. Jos ottelusarja pelattaisiin paras viidestä, näkisin TPS:llä huomattavasti suuremman sauman yllättää ja edetä jatkoon.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onhan IFK nyt selkeä suosikki tuolla materiaalilla ja totutusti parantavat peliä pleijareihin heikon runkosarjan jälkeen. On Tepsillä silti hyvät saumat yllättää.
 

HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Senkus tulee kokeilemaan. Ihan poika vielä. Sitten on tämä pizzapoika.
Ai että mä rakastan näitä viestejä. Toivottavasti näitä saa lukea vielä monta kertaa.

Nyt kun tuli selvitettyä tuo IFK:n viralliset kirjoitusasut ja lausumiset..haluaisin kuulla mistä ja miksi tulee sanat, tepsi ja tepsukka?
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tämähän on uusinta viime kauden HIFK-TPS välieräsarjasta. Jälleen kerran Tepsi pääsee pudotuspeleihin täydellisenä altavastaajana täysin paineettomassa tilassa Tapparan jälkeen Liigan toiseksi suurinta mestariehdokasta vastaan.

Yhdistetyllä HIFK:n ja Jokerien joukkueella ei ole tässä sarjassa muuta kuin hävittävää. Häviämällä tämän sarjan HIFK nöyryyttää itsensä ja saa hävetä itseään taas kerran…ja kaikkihan sen tietää, mitä siitä seuraa:

TPS-HIFK 3-2 ja.
HIFK-TPS 0-3
TPS-HIFK 3-4 ja.
HIFK-TPS 0-2
TPS-HIFK 5-2
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Vähän samat kutinat on itsellä kuin aikoinaan Selinin ja Törmäsen kohdalla. TPS on paremmassa lennossa ja keskinäiset kauden ajalta puhuu Tepsin puolesta. Myös todennäköisyys sille että HIFK yhtäkkiä selittäisi nämä ongelmat on melko pieni. Näin kuitenkin silloinkin kävi. HIFKin laajempi rosteri nosti tasoaan Tepsin yksipuolinen pelitapa ja vain yksi ratkaisuketju koitui kohtaloksi.

TPS on pelannut joukkueena todella hyvin, mutta ei tuo jengi kuitenkaan ole pystynyt hyökkäämään hyvin kuin vasta viimeiset 10 peliä, ollen Liigan eniten maaleja tehnyt joukkue. Se koko kauden hyvä tekeminen on perustunut siihen ettei omissa soi ja näin oli aikanaan Atunkin aikaan. Poffit ovat kuitenkin oma maailmansa. Tietysti on siellä Tepsinkin puolella edelleen potentiaalia. Jos ajatellaan vaikka kolmikkoa Ushenit ja Tammela, niin kyllähän sekin jotain kertoo että voitetaan vaikka tuollainen kolmikko painaa kiikareilla. On siellä siis sitä potentiaalia myös vielä mitattavissa.

Molempien pitää kuitenkin parantaa jos mielii tästä sarjasta jatkoon mennä, joten tämä voi kääntyä miten vain. Mihinkään ylilyönteihin en usko. Kyllä HIFK ja TPS kaikkinensa on aina tarjonnut hyvää kiekkoa ja uskon nytkin siihen.
 

Juippi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Käsittämätöntä, että joku saa Tepsin tässä parissa ennakkosuosikiksi. Tuolla miljoonamiehistöllä mikä IFK:lla on, kaikki muu paitsi mestaruus on suuri pettymys. Rosteri on aivan todella kova ja kierrätystä voi harrastaa ja peluuttaa levänneitäkin ukkoja. Itse toivoin, että vältetään IFK tai Tappara alkuun, mutta näin kävi.
Tepsihän on hyvin pitkälle omien kasvattien ja Kareevin varassa. Oli muuten Tepsin viisi parasta pistemiestä runkosarjassa kaikki omia kasvatteja jos en ihan väärin katsonut. Eli onhan tämä ihan junnut vs miljoonamiehistö, mutta toisaalta altavastaajan asema sopii ihan hyvin.
 

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Ainut asia mikä vituttaa on ettei malttaisi odottaa sunnuntaille et sarja alkaisi.

Varmaan on tulossa kova, tasainen ja kiihkeä sarja.

Mitä pitemmälle sarja venyy niin se voi kääntää edun IFK:lle hieman laajemman materiaalin turvin.


Maalivahti etu on tietenkin Tepsillä vaikka Halosella onkin Liigan kovin voitto prosentti, on hän kumminkin vielä aika kokematon.

Puolustus nyt on varmaan aika fifty fifty, kummaltakin löytyy liikettä, kovuutta ja taitoa.
Kummaltakin löytyy myös leveyttä kiitettävästi pakistosta.

Hyökkäys menee taas selvästi IFK:lle ennenkaikkea vahvan keskustan johdosta ja laajemman materiaalin.

Valmennuksesta en osaa sanoa kauheasti kun en oo kummankaan pelejä pleijareissa nähnyt.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Se ei todellakaan ole "II ÄF KOO", vaan "II EF KOO" ;) Vaikka valitettavan moni HIFK-fanikin lausuu sen "ii ÄF koo".

Kyllä se sieltä vielä tulee kun vähän potkii!
The Pena lausuu viisaita sanoja.

Sarjasta? On vähän fifty-sixty. Mut Turulle ei vaan voi hävitä. Ettäs tiedätte.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös