Mutta tosiaan playoffit on pitkä puristus ja jos lähtee pelaamaan kolmea sarjaa putkeen päästä päähän täysiä, niin kyllä se voi noutaja tulla pian. Kuka alussa hosuu, se lopussa väsyy.
Toisinaan ihmetyttää kyllä, että mitä aineita ne tuolla NHL:n puolella vetää, kun harvemmin siellä näkee näin radikaalia viivelähtökiekkoa, seisoskelua, ja keskialueelta omiiin palauttelua, jos träpin ohi ei päästä. Aavistuksen kotimaan liigaa pitemmän ja raskaamman runkosarjankin kuitenkin vetävät, mutta kuntopohja tuntuu silti kestävän raskaammat ja nopeatempoisemmat pelit (siis isossa kuvassa, toki sielläkin näitä aneemisia pelejä joukossa on).
Täällä välillä tuntuu, että jätkät hiihtelee kaikessa rauhassa sen puoli minuuttia vaihtoonkin ja sen ajan pakki seisoskelee oman maalin takana odotellen, että kaikki viisi ukkoa on varmasti siinä rivissä omalla alueella. Ja vastapuoli odottelee sen ajan muodostelmassa siinä keskialueella. Sitten koitetaan, että päästäisiinkö vaikka hyökkäyspäähän asti sen kiekon kanssa. Tai edellispelin tilanne, kun Tapparalle tuli ainakin yksi paitsiokin sen takia, kun hyökkääjällä kesti viikon verran luistella sieltä vaihtoon. Peli oli pyörinyt jo keskialueellakin tovin, mutta silti kaveri laiskuuttaan edelleen paitsiossa, menossa vaihtoon.
Paljonko sitä näin staattista peliä näkee rapakon takana. Monesti siellä painavat täysillä hyökkäyspäähän, vaikka vaihto on täysin kesken, ja jättävät välillä puolustuspäässäkin hetkeksi oman joukkueen vajaamiehiseksi, kun luistelevat vauhdilla sinne vaihtoon. Täällä sitä tuskin koskaan tapahtuu, muuta kuin hyökkäyspäässä, ja sekin enimmäkseen toisessa erässä. Ok, kaukalot on siellä pienempiä joo, mutta lentävät vaihdot usein kuitenkin erilailla rytmitettyjä ja tempokin pysyy peleissä korkeammalla. Miksei täällä jätkät jaksa? Vaikuttaako se kaukalon koko niin paljon?