Krapulaa pukkaa, mutta koitetaan nyt jotain kirjoittaa tännekin. Aika liikuttuneessa tilassa tässä ollaan vieläkin. Ja pakko ihan kärkeen sanoa, että helvetin ylpeä omasta joukkueesta ja siitä, että ollaan tässä tilanteessa kaiken tämän paskan (korona) jälkeen. Kolmatta vuotta putkeen ollaan siis playoffeissa, mutta nyt vasta päästään ensimmäisiä kertoja paikan päälle joukkuettamme kannattamaan näissä peleissä. Ihan käsittämätöntä. Eilen näki kyllä hienosti, miten paljon tämä hetki merkitsee koko yhteisölle. Koblizekin jatkoaikamaali vapautti aivan helvetisti patoumia ja ensimmäistä kertaa alkaa tuntua siltä, että Ahokkkaan ensimmäisen kauden keskeytymisen aiheuttavat haavat alkavat parantua. Melkein jopa runollista, että tässä vaiheessa kohdataan vanha (ei niin rakas) vihollinen Jukurit.
Jukurit on selvä ennakkosuosikki, mutta ei ehkä niin selvä, mitä olen nyt tässä lueskellut. Pelicansin rahajengin pudottaminen oli oikeasti kova temppu KooKoolta. Heittäisin prosentit Jukureille about 65-35. Vähän tosin hirvittää, miten KooKoo palautuu tuosta Pelicans-sarjasta, joka oli äärimmäisen kova ja kaikki jouduttiin lyömään tiskiin. Kiva nähdä, että KooKoo on nyt pelillisesti palannut sille linjalle millä kausi aloitettiinkin eli voittoja kairataan taas hyvällä maalivahtipelillä, tarkalla puolustamisella ja kovalla taistelulla ilman mitään sen kummempia hienouksia. Kevään miehiäkin alkaa joukkueesta ilahduttavasti paljastumaan, etunenässä Ratinen, Strömberg, Nikkilä. Nuorella Malikillakaan ei selkeästi kypärä tärise kovassa paikassa. Ekassa maalissa eilen tökerö reboundi ja pari kertaa senkin jälkeen kolisi, mutta sai hienosti kasattua itsensä ja oli vankka peruskallio jatkoajalla. Tämä kertoo maalivahdista aika paljon, kun pystyy tuollaisen alun jälkeen vielä pitämään paketin kasassa. Saapi nähdä, miten Salminen suoriutuu, kun aletaan kiristämään ruuvia ihan tosissaan. Lähtökohtaisesti maalivahtipeli on kummallakin joukkueella kunnossa.
