Playoffs 2019 puolivälierät: Kärpät (1.) – Ilves (8.)

  • 77 162
  • 531
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
No, kyllä oli tuohon mopoon vaihdettu pytty, madallettu kantta, välityksiä vaihdettu ja tehopakoputkikin tais olla paikallaan.
18mm Dellortoa unohtamatta.

Minä yllätyin miten perkeleen kovan vastuksen Ilves antoi. Iso hatunnosto joukkueelle ja kannattajille, 4-0 otteluvoitot ei toudellakaan kerro koko totuutta.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Kiitoksia Ilvekselle tiukasta sarjasta. Kova joukkue, paljon kovia pelaajia joiden kanssa meidän oma #25 Kivi on tehnyt hyvää työtä. Tuo joukkue ansaitsisi enemmän, samoin kuin ne kolme asiallista Ilvesfania.

Loppujen fanien suhteen pysyn aiemmassa kannassani ja toivotan mukavaa kesälomaa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aika mielenkiintoinen tulkinta tuomareilta kolmannessa erässä. En minä sitä Lasun jäähyä, turhautuneesta poikkarista kuuluukin lähteä istumaan, mutta miksi tuomarit eivät viheltäneet sitä ennen Suomelle jäähyä kiekon sulkemisesta? Suomi ei yrittänytkään pelata kiekkoa, päinvastoin haali sitä kaikin mahdollisin keinoin itsensä alle jäässä maatessaan. Eihän tuon selvempää kiekon sulkemista ole olemassakaan? Ja tuomari seisoi vieressä? Mitä Kärppäpelaajat tuossa voivat tehdä jos tuomari ei vihellä jäähyä?
 

Doug93

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Idänpään Toive, Romford Raiders
Kiitos Kärpille peleistä. Onnittelut jatkopaikasta ja onnea jatkoon !
Ilves jätti kaiken jäälle, siitä olen ylpeä. Jossitteluja ei jäänyt, eikä paremmuudesta epäselvyyttä.
 

1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
PM07, Oulun Kärpät
Kiitokset Ilvekselle ja sen kannattajille hienosta sarjasta ja tiukoista väännöistä! Teillä on hieno ja tyylikäs joukkue valmennusta myöten ja siitä saatte olla kyllä ylpeitä. Sarjan kaikki pelit olisi voinut ihan hyvin kääntyä myös Ilvekselle. Jos teillä olisi ollut joku toinen joukkue vastassa puolivälierissä, niin olisin ehdottomasti toivonut teille välieräpaikkaa.

Hyvää jatkoa ja kesän odottelua; MM-kisoissa sitten puhalletaan yhteen hiileen!


Kiitos Kärpät!
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En minä sitä Lasun jäähyä, turhautuneesta poikkarista kuuluukin lähteä istumaan, mutta miksi tuomarit eivät viheltäneet sitä ennen Suomelle jäähyä kiekon sulkemisesta?

Joo, mutta mennyt on mennyttä ja sillä siisti. Nyt jälkikäteen voi sanoa, että Suomelta hyvää taktista joskin riskialtista pelaamista (s.o. joku toinen olisi siitä saattanut passittaa Ilveksen 5vs3 alivoimalle jo ennen Lasun käämien kärähtämistä), mutta kyllä olisi harmittanut, jos tuosta olisi alkanut Ilveksen nousu ja seiskapelissä Kärppien sysääminen välieristä ulos.
 

vilho

Jäsen
Noniin, neljä muna. Vaikka matsit tiukkoja olivatkin, nolla voitettua ottelua kauden kahdeksasta pelistä kertoo paljon. Toki, runkosarjapelit on aina asia erikseen eikä niitä voi suoraan verrata pleijareihin. Runkosarjassa Ilves pysähtyi Vehviläiseen, nyt ei vaan riittänyt. Ensimmäinen matsi olisi pitänyt pystyä kääntämään voitoksi, tappioasemassa ottelusarjassa oleminen on aina eri juttu.

Ilvekseltä puuttuu kokemusta ja toisaalta myös tiukkojen pelien kääntämiseen voitoksi vaadittava työmäärä jäi puuttumaan. Ylivoiman surkeudesta puhumattakaan. Ne ovat asioita, joilla Ilves voisi tosissaan haastaa noin kovan ammattilaisjoukkueen mitä Kärpät on. Toisaalta puhutaan siis ihan pelaajien laadusta, mutta myös asioiden oppimisesta ja ymmärtämisestä pääkopan sisällä. Siniviivojen voittaminen, miten pelaat mailalla tietyissä kulmatilanteissa, missä päin kenttää on hyvä hetki haastaa ja yrittää ottaa irtokiekkoa haltuun puolustuspelin kustannuksella.. pieniä, mutta erittäin merkityksellisiä asioita, joista varsinkin ensimmäisen ottelun lopun tasoitusmaali syntyi. Ilveksellä on paljon ns. hyviä runkosarjapelaajia, joilla riittää taitoa ja nopeutta, mutta sillä ei pärjää näissä karkeloissa. Tämä sarja oli hyvää oppia siitä ja tavallaan tulevaisuuden kannalta onni, että vastaan tuli heti Kärpät - liigasta ei löydy lähivuosilta yhtä kovaa joukkuetta saati puolustusta, kuin tältä Kärppä-jengiltä. Toisaalta tämä oli monelle Ilves-pelaajalle ensimmäinen täysi kausi liigajoukkueen mukana - Haapanen, Antonen, Ikonen, Laaksonen, Matinpalo, Salmela.. ja kaikki heistä jatkavat, joten luottavaisin mielin tässä voi olla.

Mielenkiintoinen sarja, etenkin kun Kärppiä täytyy aina hieman tsempata kotiseuturakkauden puolesta. Kärppien matsit tulee kyllä seurattua loppuun asti, toivottavasti seuraavalla kierroksella tulee vastaan IFK. Mannerin lätkä on mukavaa katsottavaa ja joukkueessa paljon hienoja pelaajia.

Kiitos Oulun suuntaan myös hyvästä keskustelusta tällä palstalla - välillä roiskuu, mutta niin sen pitääkin. This is hockey.
 

Surmanajaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onks täälä kaikki menettäny järkensä? Eihän tässä sarjassa ollut yhtään tasaista peliä, vaikka tuloksellisesti erot ei olleet isoja kärpät hallitsi tilannetta ihan kokoajan. Mua jäi vain ihmetyttämään et miksi kärppä antoi ipan roikkua niin lähellä. Tänään ipan tasoitusmaalin jälkeen painettiin taas kaasua ja lopputuloksena yksi läpiajo jonka veini poimi. Muuten ei mitään hätää ja niin se kiekko sitten eksyi verkkoon. Parempi voitti ja suvereenisti, vituttaa tollanen valheellinen lässytys et hyviä olitte. Paskat, selvästi eri korin joukkue kävi ottamassa pataansa lumierin.

No ipan pelaajat sai kokemusta ja runko säilyy jienosti tulevalle sesongille, tyytyväinen pitää olla kauteen vaikkka se tällaiseen odotettuin raiskaukseen päättyikin
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Mannerin lätkä on mukavaa katsottavaa ja joukkueessa paljon hienoja pelaajia.

Ylipäätään, siis ei pelkästään värilasien kautta katsottuna, olen ollut tyytyväinen siihen suunnanmuutokseen mitä liigassa on nyt kahteen kauteen nähty. Minusta on todella, todella hienoa, että useampi joukkue on päivittänyt pelikirjaansa ja että nyt on todistettu se, ettei edes liigassa seisoskelulla voiteta mestaruuksia. Edelleen niitä varmaan voitetaan puolustamalla, mutta se on nykyisiä (peli)nopeampia joukkueita vastaan paljon monitahoisempi asia kuin aiemmin.

Kiitos Oulun suuntaan myös hyvästä keskustelusta tällä palstalla - välillä roiskuu, mutta niin sen pitääkin. This is hockey.

Niinhän se menee, kun kaikki keskustelijat kuitenkin aika kovassa tunnetilassa näitä pelejä kommentoi :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onks täälä kaikki menettäny järkensä? Eihän tässä sarjassa ollut yhtään tasaista peliä, vaikka tuloksellisesti erot ei olleet isoja kärpät hallitsi tilannetta ihan kokoajan. Mua jäi vain ihmetyttämään et miksi kärppä antoi ipan roikkua niin lähellä. Tänään ipan tasoitusmaalin jälkeen painettiin taas kaasua ja lopputuloksena yksi läpiajo jonka veini poimi. Muuten ei mitään hätää ja niin se kiekko sitten eksyi verkkoon. Parempi voitti ja suvereenisti, vituttaa tollanen valheellinen lässytys et hyviä olitte. Paskat, selvästi eri korin joukkue kävi ottamassa pataansa lumierin.
Luultavasti täällä suurin osa yrittää olla vain kohteliaita. Minä näen kyllä asian samoin. Kärpät vei täysin odotetusti 4-0. Missään vaiheessa ei näin Kärppäfanina tuntunut, että Ilves veisi edes yhtä osaottelua, saati koko sarjaa. Kärpät ei ollut parhaimmillaan, mutta tasoero joukkueiden välillä on yksinkertaisesti niin iso, että homma hoitui puolivaloillakin.

Ilves on silti tulevaisuuden joukkue, jos tuo nippu saadaan pidettyä suurin piirtein kasassa. Ruotsalaista tuskin liigassa ensi kaudella nähdään, mutta on tuolla monta muuta. Rautiainen, Suomi, Laaksonen, Liuksiala ym. Noiden varaan on hyvä rakentaa ja ensi kaudella lite bättre, niinku Curre sanoisi.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Onks täälä kaikki menettäny järkensä? Eihän tässä sarjassa ollut yhtään tasaista peliä, vaikka tuloksellisesti erot ei olleet isoja kärpät hallitsi tilannetta ihan kokoajan.

No minä olen väärästä leiristä tätä kommentoimaan. Olisi aika erikoista ja huonoa voittamista, jos voittaneen osapuolen kannattajat alkaisi tällaista laukoa sarjan ratkettua.

Mua jäi vain ihmetyttämään et miksi kärppä antoi ipan roikkua niin lähellä. Tänään ipan tasoitusmaalin jälkeen painettiin taas kaasua ja lopputuloksena yksi läpiajo jonka veini poimi. Muuten ei mitään hätää ja niin se kiekko sitten eksyi verkkoon.

Aika monesti keväisin Kärppien peli on ollut ihan suorassa suhteessa vastustajan peliin, ja otteluissa on tehty ainoastaan tarvittava voittamiseen, ei kauheasti sen yli. Se meitä kannattajia tietysti riipoo, esimerkiksi viime keväänä Ässä-sarjan jälkeen tuntui ettei Kärpät voi voittaa mitään muuta kuin kriisijoukkueita, ja nekin vain hätäisesti. Tuosta kaasun painamisesta olet tietysti oikeassa, ja omalla osastollammehan me kyllä näistäkin puolista keskustellaan.

Parempi voitti ja suvereenisti, vituttaa tollanen valheellinen lässytys et hyviä olitte. Paskat, selvästi eri korin joukkue kävi ottamassa pataansa lumierin.

No... Ensin, tosiaan, voittaneen osapuolen kannattajien ei kaikkia mielipiteitä kannata laukoa, niitä voi miettiä omassa porukassa. Toisekseen, ihan oikeasti, ei nää liigan tasoerot niin isoja ole. Tämän kauden Kärppien vahvuus on ollut tähän saakka aivan ehdottomasti tasaisuus, ei mikään muu. Siinä missä monet muut joukkueet ovat vetäneet pitkiä voittoputkia ja kyntäneet sitten toisen puoliskon naama veressä pitkin tannerta, Kärpillä peliesitykset ovat olleet suhteellisen tasaisia koko kauden aikana. Aika harvoin on nähty mitään erikoisen dominoivaa pelaamista, mutta toisaalta harvoin ollaan ihan kokonaan kaverin kyydistä tiputtu.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Noh, kaksi matsia kuitenkin jatkoille. Ei ehkä kannata seuraavia pelejä ihan pelkän huumorin ja chillailun takia jättää noin tiukoille, vaikka ylivoima olisikin musertavaa. hästäk tuuripomppu :)
 

vilho

Jäsen
Onks täälä kaikki menettäny järkensä? Eihän tässä sarjassa ollut yhtään tasaista peliä, vaikka tuloksellisesti erot ei olleet isoja kärpät hallitsi tilannetta ihan kokoajan.
Ensimmäiset kaksi oli tasaisia pelejä, tänään nähtiin jo sellaista peliä, mitä ennen sarjan alkua voitiin odottaakkin. Kärpät vyöryi vaihto toisensa perään Ilveksen päätyyn ja piti Ilveksen pois maalipaikoilta. Toisaalta - ei Kärpilläkään niitä a-luokan maalipaikkoja aivan älyttömiä määriä ollut. Muut matsit olivat paljon tasaisempia.

Ylipäätään, siis ei pelkästään värilasien kautta katsottuna, olen ollut tyytyväinen siihen suunnanmuutokseen mitä liigassa on nyt kahteen kauteen nähty. Minusta on todella, todella hienoa, että useampi joukkue on päivittänyt pelikirjaansa ja että nyt on todistettu se, ettei edes liigassa seisoskelulla voiteta mestaruuksia. Edelleen niitä varmaan voitetaan puolustamalla, mutta se on nykyisiä (peli)nopeampia joukkueita vastaan paljon monitahoisempi asia kuin aiemmin.
Kirjoitat viisaita, samaa mieltä. Jokunen kausi sitten pleijarit ei oikein jaksanu edes innostua - sen ajan lätkä oli kyllä hirveää katsottavaa.
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Noh, kaksi matsia kuitenkin jatkoille. Ei ehkä kannata seuraavia pelejä ihan pelkän huumorin ja chillailun takia jättää noin tiukoille, vaikka ylivoima olisikin musertavaa. hästäk tuuripomppu :)

Vaikka tietysti vähän vitsillä kommentoit, niin mun oma uskomus on siis tosiaan vielä se, että jos Ilves olisi voittanut ensimmäisen ottelun tai toisen, niin Ilveksellä olisi ollut paljon helpompaa hengittää ja sitä kautta pelata rennomin. Kun toinen vetäisee 2-0 -johdon, niin siinä alkaa liian helposti tällaisissa ennakkoasetelmissa menemään pelaaminen vaikeaksi. Ja kyllä varmaan arvaat, miten meitä sitten ottaa päähän se, että matseissa näyttää kuin joukkueella olisi päällä kauden pahin treenijumi, eli on kauhean näköistä räpiköintiä edes koettaa päästä runkosarjan tasolle pelissä D:
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sarjan ratkaisu oli ekassa pelissä. Onnittelut Kärpille! Ipalla ei ollut noilla miehillä mitään palaa. 4-0 kertoo kaiken.
 

Tori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Parempihan tästä lopulta jatkoon eteni, ei kahta sanaa. Tänään katsomossa avautui asioita mitä en odottanut; Sailio on aivan hikee pelaajaa, järkyttävän kova molempiin suuntiin ja tsemppaa joukkueelle. Polki toka erässä meidän läpiajon kiinni ja takakravasi tilanteen pois, pirun nopee, kova jolle Leijona-paitaa tarjoaisin näkemäni perusteella.

Tunteet palstoilla läikkyy usein sarjojen kuluessa, sehän on selvää huolimatta ketkä pelaavat. Pääasiallisesti kuitenkin mieliin iskostuu tästä sarjasta hyviä Kärppä-nimimerkkejä jotka sisimmissäni kunnioitusta saavat ja nostavat kokonaiskuvan sille tasolle missä joukkueennekin pelaa, aivan ylimmällä tasolla.

En uhoa ensi kaudesta, mutta jakamme kehitystä ja haastamme yhä kovemmin! Onnea Kärpille jatkoon..
 

Kyle

Jäsen
Ilveksen puolelta on sanottava että Ilveksen pelaajat ja valmennus uskoivat selvästi enemmän omaan tekemiseen kuin kannattajat, joista moni heitti kirveksen kaivoon jo kahden ensimmäisen pelin jälkeen. Ei tässä itsekkään uskonut että tulos olisi ollut muutakuin Kärpät selvin otteluvoitto numeroin jatkoon ja näin jälkeen päin on vaikea olla pettynyt. Kuitenkin jokaisessa ottelussa Ilveksellä oli omat hetkensä ja tappiot otti joka kerta silloin päähän.

Erikoistilanteissa Kärpät olivat suveneerejä Ilvekseen nähden ja yksilötasolla varsinkin syöttö varmuudessa Kärpät näyttivät mikä ero on kokemuksella. Siinä missä Ilvesläiset eivät ensinnäkään löytäneet aina kiekon saatuaan vapaata pelaajaa, niin kärppäläiset tiesivät kokoajan missä on vapaa pelaaja. Toinen oli syöttöjen laaduissa, Kärpät syötteli kovia syöttöjä suoraan lapaan ja kovat poikittaissyötötkin napsahteli aina lapaan. Ilveksellä huomasi sitä että kiekko poltteli koko ajan ja turhan monesti haettiin vähän "toivotaan toivotaan" roiskaisuja kärppäläisten lävitse. Ensimmäisessä ottelussa kaikki ilvesläiset muistaa viimmeisellä minuutilla Generousin syötön Rautiaiselle kun piti pelata varmasti kiekko vain pois omalta alueelta, räikeimpänä esimerkkinä siitä mitä tarkoittaa kun kiekko polttelee lavassa.
Hyökkäyspäässä tuli myös monesti varsinkin ykköskentän ulkopuolella tilanteita, jossa hyvä hyökkäys päättyi siihen että syöttö tuli vähän liian eteen tai taakse. Ja tavallaan hyvienkään tilanteiden jälkeen ei saatu välttämättä edes laukausta maalia kohti.

En ole seurannut Kärppien peliä tällä kaudella, niin vaikea arvioida millaisen 5 vs 5 vastuksen Ilves antoi muihin pudotuspelijoukkueisiin nähden. Omaan silmään Ilves pelasi hyvin altavastaajana ja siihen nähden kuinka ylivoimainen Kärpät oli runkosarjassa. Etten olisi yllättynyt jos Kiven peluutus olisi tulevalla välieräjoukkueella tarkasti syynissä ja sieltä haetaan varmasti omia juttuja, koska jokainen joukkue tulee lähtemään altavastaajana Kärppiä vastaan siinä missä Ilveskin - osa enemmän, osa vähemmän.

Kaikkea hyvää Kärpille jatkoon ja vaikkei Liigassa itselle muita sympatioita herättäviä joukkueita Ilveksen lisäksi olekkaan, niin pitää sitä aina toivoa että on hävinnyt tuleville mestareille. Ja nyt voi sanoa että Osala on ainakin parhaina päivinään ollut aina suosikki pelaajia, tekee maaleja, taklaa ja tarvittaessa suojelee omiakin. Vaikka viimmeiseen taitaa olla liian arvokas palanen Kärpissä.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yllättävä lopputulos oli tässä parissa, paitsi että no ei kyllä ollut. Varmaan Juha Mietokin tiesi että Ilves ei tästä parista tule mitään saamaan, yks joku tsägävoitto olisi ollut mahdollinen mutta eipä tullut sitten sitä yhtäkään. Eipä sillä, ei olisi kyllä SaiPa tämän enempää vastusta kyennyt Kärpille tarjoamaan. Tiedä kykeneekö kukaan muukaan joukkue, ois aika metkaa jos Kärpät ottaisi sen tämänkautisen, asiantuntijapiireissä (minä ja juhis) jo kauan auringonvarmana faktana tiedetyn mestaruutensa suoraan 4-0 voitoilla joka parista.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Paljolti ennakoidun kaltainen oli tämä puolivälieräsarja. Ilves haastoi tiukasti vajavaisella materiaalillaan, mutta Kärpät oli lopulta jokaisessa pelissä hitusen edellä. Aivan samoin kuin on ollut viime vuodet runkosarjakohtaamisissa. Hatunnnosto Ilvekselle sinnikkyydestä.

Arttu Ruotsalainen jäi mieleen erittäin laadukkaana pelaajana. Hänestä on kasvanut Liigan tasolle ihan ykköskorin sentteri. Loistava luistelemaan ja suojaamaan kiekkoa sekä taitava käsistään. Kamppailuvoima, sinnikkyys ja kestävyys yllättivät minut. Paljon on ottanut Ruotsalainen kehitysaskelia tänä vuonna, selvästi enemmän kuin uskoinkaan. NHL-sopimuksen arvoinen pelaaja.

Eemeli Suomi on upea taistelija. Harmi, että hän oli pari peliä sivussa. Minulle tulee hänestä mieleen nuori Mika Pyörälä. Todella hieno kapteeni on Ilveksellä.
 
Viimeksi muokattu:

HockeyBoy66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onks täälä kaikki menettäny järkensä? Eihän tässä sarjassa ollut yhtään tasaista peliä, vaikka tuloksellisesti erot ei olleet isoja kärpät hallitsi tilannetta ihan kokoajan. Mua jäi vain ihmetyttämään et miksi kärppä antoi ipan roikkua niin lähellä. Tänään ipan tasoitusmaalin jälkeen painettiin taas kaasua ja lopputuloksena yksi läpiajo jonka veini poimi. Muuten ei mitään hätää ja niin se kiekko sitten eksyi verkkoon. Parempi voitti ja suvereenisti, vituttaa tollanen valheellinen lässytys et hyviä olitte. Paskat, selvästi eri korin joukkue kävi ottamassa pataansa lumierin.

Jos kolme peliä neljästä on maalin pelejä, niin ei se Kärpät niin murskaava ollut mitä ennakkoon moni odotti. Enemmän se oli mielestäni sitä, että Kärppien paras potentiaali jäi tässä sarjassa vielä pahasti piippuun. Oliko se sitten sitä "varman päälle" pelaamista vai mitä, en osaa sanoa. Mutta joka tapauksessa itse kuvailen sarjaa tasaiseksi, jos runkosarjan ylivoimainen ykkönen ei voita sääleistä noussutta altavastaajaa isommilla lukemilla kuin yhdessä matsissa.
 
Jos kolme peliä neljästä on maalin pelejä, niin ei se Kärpät niin murskaava ollut mitä ennakkoon moni odotti. Enemmän se oli mielestäni sitä, että Kärppien paras potentiaali jäi tässä sarjassa vielä pahasti piippuun. Oliko se sitten sitä "varman päälle" pelaamista vai mitä, en osaa sanoa. Mutta joka tapauksessa itse kuvailen sarjaa tasaiseksi, jos runkosarjan ylivoimainen ykkönen ei voita sääleistä noussutta altavastaajaa isommilla lukemilla kuin yhdessä matsissa.
Niin... toisaalta, jos joukkue voittaa vastustajansa 80% todennäköisyydellä niin sarja päättyy 4-0 41% todennäköisyydellä. Mikä oli runkosarjassa Kärppien voittoprosentti? En jaksa tarkistaa. 4-0 kertoo juuri ylivoimaisuudesta.
 

-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin... toisaalta, jos joukkue voittaa vastustajansa 80% todennäköisyydellä niin sarja päättyy 4-0 41% todennäköisyydellä. Mikä oli runkosarjassa Kärppien voittoprosentti? En jaksa tarkistaa. 4-0 kertoo juuri ylivoimaisuudesta.
En ihan saa kiinni, mitä haet noilla todennäköisyyksillä? Mutta eihän Kärppien ylivoimaisuutta kai kukaan ole kiistänyt, lähinnä moni yllättyi siitä miten tasaisia kolme neljästä pelistä oli. Yksi kirjoittaja sitten väitti, että yksikään peleistä ei ollut tasainen, ja tuo lainaamasi viesti taas oli vastaus siihen.
 

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mikä oli runkosarjassa Kärppien voittoprosentti?
Suoria voittoja 41 ja jatkoilla 6 eli yhteensä 47/60 = 78,3 %, eli itse asiassa hyvin lähellä tuota mainitsemaasi 80 %. Ja lisäksi Kärpät pelasi yhtä paljon pelejä Ilvestä huonommin ja peremmin sijoittuneita vastaan (28 peliä kutakin), eli tavallaan Ilves oli "keskivertovastustaja" (oikeasti ei, koska voittoprosentti Ilvestä vastaan oli jo runkosarjassa 100 %).
 

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
En ihan saa kiinni, mitä haet noilla todennäköisyyksillä? ... Yksi kirjoittaja sitten väitti, että yksikään peleistä ei ollut tasainen, ja tuo lainaamasi viesti taas oli vastaus siihen.

Varmaan vähän sitä, että varsinkin playoffs-henkisessä kilpailussa ylivoimaisuutta voidaan ajatella arvioitavaksi voiton todennäköisyyksien mukaan, eikä niinkään esimerkiksi otteluiden tulosten mukaan. Minusta henkilökohtaisesti ihan mielenkiintoinen tapa, mutta itseäni kiinnostaa enemmän ne tekijät jotka voittoprosenttiin vaikuttavat, ja niiden kehittyminen pelien välillä.

...lähinnä moni yllättyi siitä miten tasaisia kolme neljästä pelistä oli.

Sen ei kyllä olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä, jos ei muuten niin jo pelkästään Kärppien ja Ilveksen runkosarjakohtaamisten takia. Toistan kyllä hirveästi itseäni sanomalla, että Kärppien runkosarjan "ylivoimainen" voitto ei tullut sillä tavalla, että Kärpät olisi (muutamaa poikkeuspeliä lukuunottamatta) mitenkään erityisen loistokkaasti vienyt matsia. Aika monet matsit pysyivät suhteellisen tasaisina, pelin kuva runkosarjassa oli usein se, että vastustaja tekee ensimmäiseen erään maalin, toisessa erässä Kärpät yhtäkkiä räppää kolme tai neljä, ja kolmas erä on maaliton. Monet Kärppien runkosarjan 3-1 tai 4-1 voitot olivat pelillisesti aika tasaväkisiä. Vaikka Kärpät laukoi vastustajaa enemmän noin 70% otteluista, useimmissa tapauksissa erot laukaisumäärissä eivät kuitenkaan olleet kovin suuria. Runkosarjassa piste-ero repesi isoksi lähinnä sen takia, että Kärpät pelasi koko kauden tasaisesti, kun taas muilla joukkueilla oli pidempiä ja lyhyempiä konttausjaksoja.

Toisekseen yhdyn noihin Mannerin näkemyksiin, joita on kertonut Jatkoajan ja Kalevan haastatteluissa: "...ennakkosuosikin asemassa sen rennon huippusuorituksen saaminen ei aina ole niin yksinkertaista." sekä "Rohkean ja rennon pelin yhdistäminen kärsivälliseen ja tarkkaan pelaamiseen ei ole ennakkosuosikille helppo tehtävä. Ei se ole niin yksinkertaista, kuin kotisohvalla saattaa tuntua, Manner muistutti."

Kärpät ei tässä sarjassa näyttänyt vielä pystyvän ulosmittaamaan ihan täyttä potentiaaliaan, mutta se ydinkysymys onkin, että pystyykö Kärpät sen tekemään tulevissa sarjoissa? Kärpillä on ihan hyvä ja laadukas materiaali, mutta ei todellakaan niin ylivoimainen, että sillä voittaisi ilman että siitä pitäisi saada irti suunnilleen kaikki mihin se pystyy.
 

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kärpät dominoi Ilvestä tasan yhdellä osa-alueella eli heidän alivoima vs meidän ylivoima oli suvereenia näytöstä. Enpä muista vähään aikaan nähneeni, että jollain joukkueella olisi ollut vastustajan yv yhtä vahvasti taskussa kuin Kärpillä tässä sarjassa. Kärpät taisi voittaa tuloksen alivoimiensa aikana sarjassa 2-1! Me ei löydetty mitään lääkkeitä Kärppien av:n jatkuvaan kiekolliseen mieheen kohdistuvaan paineeseen. Yksi ylivoimamaali saatiin aikaiseksi ja sekin oli Veinin lipsu. Edes kunnon maalipaikkoja me ei saatu missään vaiheessa luotua ylivoimalla!

Tasavoimin pelattaessa joukkueet olivat yllättävän tasaisia jo runkosarjakohtaamisissa ja niin olivat myös tässä puolivälieräsarjassa. Joku voitto oltaisiin mielestäni ansaittu, mutta parempi joukkuehan kiistatta välieriin jatkaa. Me ei oltu ihan vielä valmiita tällä kaudella, mutta ensi kaudella laitetaan vielä kovemmin hanttiin Kärpillekin, se on varma! Tsemppiä oululaisille etenkin Tapparan kaatoon, jos se finaaleissa vastaan asettuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös