Mainos

Playoffs 2016 välierät: Kärpät – Tappara

  • 235 175
  • 1 588
Tämä. Ja eiköhän Mäntylä#18 kaivaudu jostain poterosta vinkumaan jos sillä vielä kirjoitusoikeudet on. Muuten palstan Tappara-faneista on vaikea löytää valitettavaa. Ehkä heidän "heikompi aines" on sitten keskittynyt sinne epäviralliselle palstalle, mene ja tiedä. En muista nykyistä osoitetta, kun eihän se taida tappara.info enää olla.
No nyt sitten. Ompas täällä muutamat Kärppä-kirjoittelijat herkkänahkaista sakkia. Provo siellä, provo täällä, provotakki lienee aina päällä. Vähän nyt pipoa löysemmälle.
Sen lisäksi Tapolan Tapparaa ei voi olla arvostamatta, pelaavat jääkiekkoa vrt. Kahvakorven Tappara ja joukkue on täynnä hienoja pelaajia.
Mielestäni 2014 ja 2016 joukkueet ovat erilaisia ja ei nykyistä Tapparaa pysty kahvaraksi haukkumaan
Kuten jo sanottu, joukkueet pelaavat paljolti samanlaista peliä. Rautakorvella tosiaan oli maltillisempi suhde karvaamiseen, jolloin vetäytyminen träppiin oli se juttu. Toki se sitten olikin aivan huikean toimiva. Nämä kahvapuheet ovat sitten juuri sitä itseään, etenkin kun Rautakorven aikanakin Ässät roikkui räikeästi enemmän ja Kärpätkin vähintään saman verran kuin Kahva-Tappara. Mutta niin ne vain mielikuvat nousevat päässä pinnalle. Tosin ilmaahan ne vain ovatkin, ilman oikeaa sisältöä.
Saravoa en ihan vielä WC-joukkueeseen nimeäsi.
Etkä varmaan myöhemminkään. Marjamäki puolestaan lähtee heti alkuunsa harhateille valmentajana, ellei nimeä Peksiä välittömästi kauden päättymisen jälkeen maailmankuppiin.
 

Hercules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Noniin, onhan täällä välillä hyvää läppääkin! Hyvät naurut sai ainakin Kukkosen kuvasta ja kommentista sekä tästä Niemisen kuvasta pikku venytyksellä.

Hyvä, että ei pelkästään ainakaan jäähyistä jauheta JO tässä vaiheessa. On jokseenkin raskasta luettavaa, kun sarja ei ole edes alkanut vielä. Oma mielipide jatkoonmenijästä noin 53-47 Kärppien eduksi. Oikeastaan päivän vire tulee ratkaisemaan tämän sarjan, niin tasaista on.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mistä finaalisarjasta sinä nyt kirjoittelet, käsittääkseni täytyisi ensin pelata nämä välierät alta pois. Ei silti etteikö Tapparaa jälleen finaaleissa nähtäisi.
Niin se vain menee, että Tappara on niin tuttu finaalivastustaja, että helposti unohtuu semi-lyhenne edestä pois.

Kärppien ylivoima oli aivan murhaavaa ennen finaalisarjaa. Pikaisesti tarkistettuna, finaalisarjassa Kärpät teki vain kaksi ylivoimamaalia ja Tappara teki viisi. Jäähyminuutteja en laskenut, mutta äkkiseltään nuo näyttivät menevät aika lailla tasan.
Vuodessa asiat näyttävät meikäläiseltä nopeasti unohtuvan. Muistelin, että JYP-sarjan tapainen YV-taika jatkui finaaleissa. Niin se vain sai Saravon Pekka Kärppien YV:n aisoihin. No, onneksi 5vs.5 -peli olikin sitten uomissaan.
 
Niin se vain sai Saravon Pekka Kärppien YV:n aisoihin.
Olet löytänyt pilkahduksen valoa pimeyteesi. Tämän voit pistää viikon päästä uudestaan tänne.

Eikä siinä. Vuosi sitten IFK:n Rask löi Peksin mailalla itseään naamaan, että saivat Saravon pois alivoimalta. Muistaakseni silti silloinkin Peksi pompautti kerran kiekon IFK-pakin lavan yli keskialueelle pelkällä katseellaan.
 

Ränse

Jäsen
Kyllä tämä on mielestäni selvästi Tapparan heiniä. Heillä on paremmin kasattu joukkue kuin viime vuonna + nälkä on varmasti karmiva. Kärppien kokoonpano on ollut sekava ja liian vaihtuva sekä pelaaminen osittain myös. Toki fiilis oli sama myös viime vuoden finaalien alla mutta mielestäni ainoastaan Tapparan henkisen kantin(ja Karhusen) pitävyys on ainoa este, sekä mahdollinen Kärppien kotietu on Tapparan finaalipaikalle este.

4-2 Tapparalle
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Ilman sen suurempia analyysejä veikkaan itse sarjan menevän Tapparalle 4-3 . Kärpät on ollut yllättävänkin vaisu ja TPS laittoi ajoittain todella ahtaalle. Tietysti nyt pelataan eri joukkuetta vastaan ja onhan Tapparallakin ollut omat vaikeutensa mutta kyllä nyt on Tampereen vuosi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ilmeisesti Saravosta on tullut jonkinnäköinen ilmiö Tappara -leirissä. Sen verran vähän tullut katsottua Tapparan pelejä tällä kaudella, että mielenkiintoista nähdä onko tosiaan miehestä tullut yhtäkkiä liigan paras av-pelaaja. Se on aina hauskaa, kun yleisön suosikiksi noussut pelaaja (esim. joku superlupaus) antaa perussyötön niin kovimmat fanipojat huutaa, että "NÄITKÖ MITEN HYVÄ PELISILMÄ SILLÄ ON!". Onko tässä kyseessä samanlainen fanitus, jossa peruspurku omalta alueelta kaksi kertaa pelissä tekee pelaajasta fanien silmissä liigan parhaan av:n tappajan?

Mutta se on hienoa kun faneille tulee selkeitä lempparipelaajia, enkä siis väitä etteikö Saravo voisi olla erinomainen av-mies. Kohtahan sen näkee ja voi olla, että itsekin kiroilen, kun Pekka katkoo poikkisyötöt ja lapioi kiekot päätyyn.

Jotenkin luotto Kärppiin ei ole kovin mahdollinen tällä hetkellä ja Tapparan rosteri näyttää kovemmalta kuin vuosi sitten. Mutta mielenkiintoinen sarja tulee varmasti ja parempi menee jatkoon.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tosta sun allekirjoituksesta tulikin mieleen, että olikohan jo välierävaiheessa tapana renkuttaa kansallislaulua. Ei meinaa jaksais enää tota POHJOINEEEEN, RAAAANTAAAA jne. :)

Turkuhallissa soi maammelaulut jo puolivälierissä. Ei millään pahalla, mutta tuo oululaisten "POHJOINEEEEN" -huudatus on kyllä paitsi jonkinlainen junttiuden multihuipennus, niin se myös pilaa tuon koko hetken joka maammelauluun liittyy. Itseäni vitutti ihan suunnattomasti. Kotiottelussanne voitte tuota viljellä ihan vapaasti, mutta antaisitte edes vierasotteluissa ihmisille mahdollisuuden tunnelmoida se maammelaulun hetki ilman tuota pölvästiltä kuulostavaa huutoanne.
 
Ilmeisesti Saravosta on tullut jonkinnäköinen ilmiö Tappara -leirissä. Sen verran vähän tullut katsottua Tapparan pelejä tällä kaudella, että mielenkiintoista nähdä onko tosiaan miehestä tullut yhtäkkiä liigan paras av-pelaaja.

Pexihän on maailman paras jääkiekkoilija, joten miksei hän olisi myös liigan paras av-pelaaja.
 

Hercules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Tosta sun allekirjoituksesta tulikin mieleen, että olikohan jo välierävaiheessa tapana renkuttaa kansallislaulua. Ei meinaa jaksais enää tota POHJOINEEEEN, RAAAANTAAAA jne. :)
Turkuhallissa soi maammelaulut jo puolivälierissä. Ei millään pahalla, mutta tuo oululaisten "POHJOINEEEEN" -huudatus on kyllä paitsi jonkinlainen junttiuden multihuipennus, niin se myös pilaa tuon koko hetken joka maammelauluun liittyy. Itseäni vitutti ihan suunnattomasti. Kotiottelussanne voitte tuota viljellä ihan vapaasti, mutta antaisitte edes vierasotteluissa ihmisille mahdollisuuden tunnelmoida se maammelaulun hetki ilman tuota pölvästiltä kuulostavaa huutoanne.

Ehkä se junttius siinä onkin homman ydin ;) En kyllä yhtään muista/tiedä onko välierissä maammelauluja soiteltu. Pienellä mutulla sanoisin, että on.
 
Ei meinaa jaksais enää tota POHJOINEEEEN, RAAAANTAAAA jne. :)
Jep, etenkin kun on käytännössä keskisuomalaisesta paikkakunnasta kyse.
Se on aina hauskaa, kun yleisön suosikiksi noussut pelaaja (esim. joku superlupaus) antaa perussyötön niin kovimmat fanipojat huutaa, että "NÄITKÖ MITEN HYVÄ PELISILMÄ SILLÄ ON!"
Ai kuten Ahon ylivoimasyöttöjen kanssa? Erästäkin poikittaissyöttöä muistaakseni ihasteltiin, kun väylä oli kolme metriä auki, eikä alivoimapelaajalla ollut mailaakaan. Todellinen pelisilmän osoitus.

Mutta ei. Kyse ei Saravon kohdalla ihan oikeasti ole mistään perusjutuista. Hän on äärimmäisen hyvä nimenomaan laitapeleissä voittamaan kiekkoja omille ja tekee pieniä fiksuja siirtoja, joista pääsee itse purkamaan tai petaa paikan kaverille.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ai kuten Ahon ylivoimasyöttöjen kanssa? Erästäkin poikittaissyöttöä muistaakseni ihasteltiin, kun väylä oli kolme metriä auki, eikä alivoimapelaajalla ollut mailaakaan. Todellinen pelisilmän osoitus.

No maaliin johtaneita syöttöjä nyt yleensäkin ihastellaan ja neliön läpi meneviä varsinkin, vaikka aina ei olisikaan mikään raipemainen lätty kyseessä. Tarkoitin lähinnä semmosia metrin-parin syöttöjä jossain keskialueella, jossa ei ole mitään ihmeellistä. Itse ainakin muistan varsinkin Granlund-hypetyksen kohdalla useita kertoja, kun porukka ihasteli jotain perus omille mennyttä syöttöä.
 

anatomia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, LeKi
Ilmeisesti Saravosta on tullut jonkinnäköinen ilmiö Tappara -leirissä. Sen verran vähän tullut katsottua Tapparan pelejä tällä kaudella, että mielenkiintoista nähdä onko tosiaan miehestä tullut yhtäkkiä liigan paras av-pelaaja. Se on aina hauskaa, kun yleisön suosikiksi noussut pelaaja (esim. joku superlupaus) antaa perussyötön niin kovimmat fanipojat huutaa, että "NÄITKÖ MITEN HYVÄ PELISILMÄ SILLÄ ON!". Onko tässä kyseessä samanlainen fanitus, jossa peruspurku omalta alueelta kaksi kertaa pelissä tekee pelaajasta fanien silmissä liigan parhaan av:n tappajan?

No on se vähän noinkin, kun aivan peruspakki tekeekin kolmen vastustajan ympäröimänä jonkun ihme jalkakynän ja tulee kiekon kanssa pois kulmasta, niin onhan sitä katsoja haavi auki. Mut semmosia kikkoja ja ränniin purkamattomia hetkiä on tässä kauden aikana tullut monta. Ne vaan on niin hauskan näköisiä. Todella hauskaa settiä pensselisedästä täällä tulee, ihan vedet silmissä hekottelee.

E: Tarkoitin tuolla ränniin purkamattomilla niitä hetkiä, jolloin normi pakki olisi ahdistettuna heittänyt kiekon ränniin laitahyökkääjän vastuulle ja niissä Peksi pysyykin kiekossa ja luikertelee vastustajien välistä maalin eteen tjms. ja purkaakin sitten itse. No näitä varmaan osuu tähänkin sarjaan...
 
Viimeksi muokattu:
H

Hidas_ja_kankea

Ai kuten Ahon ylivoimasyöttöjen kanssa? Erästäkin poikittaissyöttöä muistaakseni ihasteltiin, kun väylä oli kolme metriä auki, eikä alivoimapelaajalla ollut mailaakaan. Todellinen pelisilmän osoitus.

Se on vain noin hyvä, että näyttää lopulta noinkin yksinkertaiselta. Jauhaa rikki lukemattomilla variaatioilla alivoiman. Ahon ollessa b-pisteen kaarella super-pexi on vielä laidan vieressä tekemässä, tosin ansiokkaasti, ylimaallisen hienoa laitapelaamista. Puolustajilla tipahtaa mailat kädestä, kun eivät tiedä ovatko tulossa vai menossa.

Ei me tavaramerkistämme "Pohjoinen" tulla luopumaan. Täällä päin osataan tiivistää oleelliseen. Myös Ihon alle päästään alta aikayksikön, josta muodostuikin muotisana TPS-sarjassa.

Hunajata-hunajata ärsytti kovasti joskus muinoin, mutta jostain ihmeen syystä se on nykyisin ihan harmiton.
 

Kukko

Jäsen
Tapparanleiri jakautuu vähän kahteen tuon Saravon suhteen. Osa olisi valmis luopumaan, osa taas jumaloi (etenkin väsyneet). Itse pidän Saravoa erinomaisena pelaajana Lukkoa ja Pelicansia vastaan, mutta heikkona Kärppiä vastaan. Miksi näin? Kärpillä on paljon kiekolliseti taitavia "Mikkihiiriä", jotka yrittävät pelata pitkiä hyökkäyksiä suojaten ja siirrellen kiekkoa hyökkäyspäässä. Tälläisessä kiekkokontrolli hyökkäyspelissä Saravon tyyppinen pelaaja ei ole ihanteellinen. Hyökkääjää tulee kyetä seuraamaan pitkään energisesti häiriten, ilman rikettä, varautuen nopeaan suunnanmuutos peliin. Saravohan on Ässä raastavissa kulmapaineissa, suoraan maalille meneviä joukkueita vastaan.

Tapparalla on puolustuspäässä monta liikkuvaa ja kiekollista pelaajaa, jotka pärjäävät varmasti Kärpille hienosti. Etenkin kun Mäntylä liittyi joukkueeseen. Tapparan tulisikin peliaika painotuksin suosia Mäntylä, Plastino, Bonsaksen tyyppisiä pelaajia Kärpppiä vastaan ja vähentää riskiä Saravo, Kankaanperä tyyppisiltä "peruspakeilta". Tähän vastustajan mukaan muokkautumiseen ei olla kyetty aiemmilla kausilla, ja en näe mitään merkkejä että kiekkotietämys olisi tällä kaudellakaan sen parempi. Tosin ei finaalipaikka ole täysin poissuljettu, vaikka mentäisiin ns "vanhalla konseptilla", sen verran heikompi on Kärpät. Menestys olisi vain todennäköisempää, mikäli osattaisiin reagoida oikealla tavalla.
 

sinikettu

Jäsen
Tosin ei finaalipaikka ole täysin poissuljettu, vaikka mentäisiin ns "vanhalla konseptilla", sen verran heikompi on Kärpät. Menestys olisi vain todennäköisempää, mikäli osattaisiin reagoida oikealla tavalla.
Jos nyt katsottaisiin vaikka peli tai kaksi ja arvotettaisi vasta sitten, kuinka heikko Kärpät on. Tällä kaudella esimerkiksi Kärpillä oli huomattavasti enemmän loukkaantumisia, CHL-pelejä, junnukisoja ja muuta, ja siltikin Kärpät veti runkosarjan paremmin kuin viime kautena. Tepsiä vastaan oli omat vaikeutensa, tosin niin oli myös esimerkiksi Jypiä vastaan viime vuonna. En muista oliko viime- vai toissavuonna samoin Saipa aiheutti aikamoisia ongelmia Kärppien peliin, vaikka sarja loppuviimein menikin suht puhtaasti Kärpille. Jos esimerkiksi tuo Tps-sarjan ensimmäinen ottelu olisi tuuripompulla mennyt Kärpille ja sen jälkeen sarja olisikin mennyt 4-1 tai jopa 4-0 Kärpillle, niin täällä puhuttaisiin vähän erillä äänensävyllä.

Jos Kärpät veisi tämän sarjan esimerkiksi 4-1, niin olisiko siinä tapauksessa Tappara todella todella paljon heikompi kuin viime vuonna, kun Kärpät kerta on huomattavasti heikompi kuin vuosi sitten? Donskoita ja Kemppaista en ala enää kaipailemaan, näyttäähän tuolla rosterissa olevan useampia jätkiä, jotka ovat ensimmäisen sarjan perusteella vetämässä samaa pistetahtia. Sen lisäksi en usko, että tänä vuonna maalivahtipeli tulee murenemaan käsiin samalla lailla kuin viime playoffeissa.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Se on vain noin hyvä, että näyttää lopulta noinkin yksinkertaiselta. Jauhaa rikki lukemattomilla variaatioilla alivoiman. Ahon ollessa b-pisteen kaarella super-pexi on vielä laidan vieressä tekemässä, tosin ansiokkaasti, ylimaallisen hienoa laitapelaamista. Puolustajilla tipahtaa mailat kädestä, kun eivät tiedä ovatko tulossa vai menossa.
Viime vuonna piti vielä ennen välieräsarjan alkua perustella JYPiläisille, miten kova ketju Junttila-Kemppainen-Donskoi on. Heillä oli kuulemma itsellään parempi ketju. No, pian huomasivat, mistä on kyse. On mielestäni huvittavaa, että nyt pitää Ahon kykyjä erikseen perustella. Tämä suomalaisen kiekkoilun helmi on tehnyt tämän vuoden puolella lähes 1,5 pistettä ottelua kohden, eikä vauhti ole hiljentynyt pudotuspeleissä. Aivan maaginen pelaaja, jota tapparalaisetkin pääsevät nyt ihastelemaan livenä. Ensi vuonna pitääkin lähteä vähän kauemmas, jos tätä herraa haluaa katsella.
 
Kaikenlaista tarinaa...pientä yhteenvetoa:
  • Saravo on paremmassa iskussa kuin vuosiin. Toisaalta raskasjalkainen Lukko oli hänelle oikein sopiva vastus. Vikkelät Kärpät haastavat meidän hitaita pakkeja ihan eri tavalla.
  • Rautakorven ja Tapolan isoin ero on pelitavallisissa vapauksissa. Jukan Tapparalla oli ~3 pelisapluunaa, joiden välillä vaihdeltiin kun käskettiin. Nyt pelaajilla on valtuudet vedellä selkäytimestä ratkaisujaan, joka joskus toimii ja joskus ei.
  • Tappara.info uudelleenohjaa osoitteeseen Tappara.co. Keskustelun taso on korkea.
  • Kärpät on ennakkosuosikki, mutta haavoittuvampi kuin vuosi sitten.
 

Apheu

Jäsen
Viime vuonna piti vielä ennen välieräsarjan alkua perustella JYPiläisille, miten kova ketju Junttila-Kemppainen-Donskoi on. Heillä oli kuulemma itsellään parempi ketju. No, pian huomasivat, mistä on kyse. On mielestäni huvittavaa, että nyt pitää Ahon kykyjä erikseen perustella. Tämä suomalaisen kiekkoilun helmi on tehnyt tämän vuoden puolella lähes 1,5 pistettä ottelua kohden, eikä vauhti ole hiljentynyt pudotuspeleissä. Aivan maaginen pelaaja, jota tapparalaisetkin pääsevät nyt ihastelemaan livenä. Ensi vuonna pitääkin lähteä vähän kauemmas, jos tätä herraa haluaa katsella.

Eiköhän tuosta Ahon maagisuudesta ole kaikki ihan tietoisia. Miksi Ahon kykyjä pitäisi täällä enää perustella, tiedossa on että hyvin pelaa? Ei Tappara -fanitkaan Kuuselasta jaksa jauhaa, kaikki tietävät hänet ja hänen nykytasonsa.

Tapparakannattajat ovat nostaneet esiin mm. Saravoa, Plastinoa, Karjalaista ja kumppaneita, joiden nykytaso Tapparaa seuraamattomille ei varmaan ole niin hyvin tiedossa. Olkoon Aho tehnyt vaikka 3,5 pinnaa per peli, enemmän kiinnostaisi tietää ja lukea ennakointia niistä pelaajista, jotka eivät muille kuin Kärppien kannattajalle ole niin tuttuja tai joiden nykyinen taso ei välttämättä ole selvillä.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuttu taistelupari taas vastakkain. Nyt olisi kalavelkojen maksuja tarjolla eli eiköhän Tapparan pelaajat "syty" näihin peleihin. Pari viimeisintä peliä Raksilassa oli kyllä karmeata tamperelaisittain. Saas nähdä tuleeko Kärpät täydellä höökillä päälle hiillostamaan Tapparan pakkeja, varsinkin konkariosastoa.
Onneksi tuo alivoima on parantunut. Siinä on kyllä vaaran paikka, kun Aho tarjoilee ja pulju lämää voimalla... Tapparan pitäisi siis ainakin yksi, luultavasti kaksi voittoa kaapata Oulusta ja se on paha paikka aina. Tiukka sarja tulossa. Kyllä tätä taas odottelee ! Monta mielenkiintoista taisteluparia, joita täällä mainittu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös