Playoffs 2014 Puolivälierät: Kärpät – HPK

  • 133 897
  • 672

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Tässä minun etukäteisanalyysit mitä sanotaan, kun ottelusarja on ohi. Nämä siis kirjoitin ennen ensimmäistä peliä:

******
HPK oli ottelusarjassa Kärppiä vastaan erinomainen. Se pelasi kauden parasta lätkäänsä. HPK:lle tuo niiden yksi voitto vaan oli se maksimi, mitä konemaisia, mutta kuitenkin sopivasti luovia Kärppiä vastaan oli maksimaalista saada. HPK olisi noilla esityksillä tiputtanut kaikki muut sarjan joukkueet jatkosta, mutta Kärpät vaan oli nyt liian hyvä. Moottoritilavuuksissa vaan oli niin suuri ero, että tulos oli tämä, vaikka HPK sai itsestään aivan kaiken irti.

Veikkaan, että koko ottelusarjassa HPK saa tehtyä yhteensä kaksi maalia Kärppiä vastaan.
*******

Ihan ei osunut, mutta suunta oli oikea. Se HPK:n ensimmäinen maali, pitkä syöttö ja unelmakuti yläkulmaan ei ollut jotenkin normaali maali vaan ekstraa. Ne kaksi muuta maalia olivat ikään kuin normaaleja.

Alussa oli tunnelmaa, lopussa ottelusarja vähän lässähti. Ihan näppärä nousu HPK:lta kuitenkin. Ei pidä jäädä heillekään huono maku loppukaudesta. Mukava ottelusarja, ilman sikailuja, siitä kiitos HPK:lle.

Karhusen torjuntaprosentti oli ottelusarjassa 97,56. Ei huono.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärpät tuosta varmaan vielä parantaa peliään ja vastus, niin absurdia kun se onkin, ei tästä välttämättä enää vaikene. Vaikea kuvitella etteivät voittaisi mestaruutta.

Tämä. Ei varmaan kauas heitä jos sanoo, että tässä pelattiin tämän kevään pelillisesti kovin sarja. Toki tulevilla vastustajilla on varmaan asiaan eri mielipide :)
Kiitos HPK:lle ja sen asiallisille kannattajille. Hieno joukkue ja hyvä kotiyleisö.
Tuuskille myös hatunnosto hienosta urasta.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli jo päässyt unohtumaan kuinka näitä oikeita playoffeja seurataan. Onneksi joukkue osasi hommansa paremmin ja pitkästä aikaa siinä jääpallokentän vieressä on jotain toimintaa vielä maaliskuun lopussakin.

Sopivan kova vastus oli HPK Kärpille. Liian helpolla ei päästy jatkoon, mutta toisaalta kuormitusta ei tullut liikaa, kun ainoastaan yksi ottelu venyi jatkoerään.
HPK oli tasainen, jopa liian tasainen joukkue, ratkaisijat puuttuivat. Siinä mielessä tuttu tunne, kun muistelee tämän vuosikymmenen huonoimpia Kärppä-kausia.

Tunnetta oli sekä kaukalossa että internetissä. Niin kuin pitääkin.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Niille kerholaisille, jotka television ääressä ottelua eivät seuranneet - Marjamäki sanoi Kärppien pelanneen Suomen tämän hetken parasta joukkuetta vastaan.

Kertoo siitä arvostuksesta, joka Kärpillä oli Kerhoa vastaan.

Kiitos HPK sarjasta.
 

Rolli92

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
"Hallitseminen" ei kerro kaikkea. HPK hallitsi 4 peliä mutta sai aikaiseksi vain kolme maalia? Se on aika vähän ja saa kysymään 1) hallitsiko HPK pelejä? 2) puuttuuko maalintekotaito?
1. Kyllä hallitsi.
2. Puuttuu. Paikkoja olisi ollut voittaakin nämä matsit

Ei siinä. Kärkiosaamisen puutteeseen kaaduttiin, tärkeä palanen tätä peliä, mutta tyytyväinen täytyy olla. Oltais materiaalieron puitteissa voitu hävitä ihan lapasena 6-0 näitä pelejä.

Onnea Kärpille, mun puolesta voisitte näyttää kuinka rahalla rakennettu joukkue voi kerrankin olla myös hengeltään joukkue.-
 

Ränse

Jäsen
Mielestäni Kärpät on hirmuisen kova haaste kaikille jäljellä oleville joukkueille. Jotenkin en vain pysty uskomaan että joku voisi voittaa Kärpät 4 kertaa seitsemästä tänä keväänä. Pelkästään sentteriosastolla on niin paljon rutiinia/taitoa/kokemusta että oikein hirvittää. Kerho oli yhtä paha vastus kuin alussa ounailinkin, tosin odotin vähintään yhtä voittoa heiltä mutta valtavan hyvin Kärpät puolusti ja sitten kun yksilöt Aaltosen johdolla onnistuvat niin vaikeaa siinä on vastustajalla.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Onnea Kärpät! Hieno ja urheilullinen joukkue teillä. Hieno ja urheilullinen oli tämä sarjakin. Olisi tietenkin ollut kiva vielä jatkaa tätä kiekkokevättä, mutta siihen ei Kerhon resurssit aivan riittäneet.

Tämä oli lopulta kaiken tuskan jälkeen meidän mestaruus. Olen ylpeä meidän Kerhosta.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onnea Kärpille, mun puolesta voisitte näyttää kuinka rahalla rakennettu joukkue voi kerrankin olla myös hengeltään joukkue.-


Mjooh, rahajengi.. Joo, joukkue on kyllä kallis mutta mielestäni ei siinä merkityksessä rahalla rakennettu kuin mitä tarkoitetaan esim. Virmasen kokoamista jengeistä. Omia pelaajia palannut kotiin ja nostavat kovaa palkkaa. Siitä hintalappu. Tokihan jokaisen suomalaisen liigajoukkueen fanit toivois omien junnujen palaavan kotikulmilleen pelaamaan vielä kun ovat kelpoja pelaajia?

Liekkö Kärpät menee päätyyn asti, sen näyttää kevät? Kaikki mitä on tähän mennessä saavutettu on aivan huikeeta, itse en vielä ihan tälle vuodelle tämmöistä lentoa odottanut. Yleensä joukkueen valmistaminen kestää parikin vuotta.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö

Fancy Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
IceHearts
Täytyy nostaa myös hattua maalivahti Karhuselle, joka oli itselle ainakin positiivinen yllätys. Hyvä veska on hänkin.

Karhunen sai paineen sietämisen tulikasteen pelatessaan bratislavan mestarijoukkueen maalissa slovakian pääsarjassa. Pitkäjänteisen kehityksen tuloksena tähän ollaan tultu vaikka monelta fanilta usko Karhuseen on usko ollutkin koetuksella.

Mitä itse sarjaan tulee niin HPK antoi loistavan vastuksen. Kiitos kerholle reilusta pelistä. Pelit pelinä ilman turhia sikailuja.

Pelit jatkuu joten turhaako tässä vielä tuulettelemaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Omia pelaajia palannut kotiin ja nostavat kovaa palkkaa. .

Kuinka monen NHL-jengin pelaajilta löytyy vähintään neljä Olympiamitalia? Veikkaan, että max puolelta. Kyllä tuo Kärppien jengi on nyt sellainen, että voi jotain maksaakin. Jonain aiempina vuosina on pistetty saman verran hilloa kankkulan kaivoon.

Fanit ja sponsorit rahoittaa tän homman, eikä se näyttäisi heille hyvältä, että maksimoidaan voitot ja annetaan ne omistajille joukkeen ollessa heikompi kuin voisi olla.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Onnittelut Kärpille, olitte joka pelissä parempia ja 4-0 ei jätä mitään jossiteltavaa. Kovaa oli vääntö fanienkin kesken, tsemppiä tuleviin vääntöihin.

Helvetin raskas kausi on ohi, lähden rannalle.
 

PES

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO, Kärpät, ManC, R.Nadal, Ronnie O'Sullivan
Kiitos hienosti pelanneelle vastustajalle sarjasta. Hpk pelasi hyvin ja laittoi pelillisesti Kärpät ajoittain ahtaalle, mutta niinhän siinä kuitenkin kävi, että aika selkeät lukemat tästä ottelusarjasta tuli. Aivan kuten ajattelinkin. Silti olisin olettanut, että ainakin yhden voiton kerho olisi voinut ottaa kotonaan. Mutta 0(nolla) tehtyä maalia kotona ei tietenkään tähän antanut mahdollisuutta. Paremmalla viimeistelytaidolla sarja olisi ollut tiukempi, mutta sarjan voittoon ei kerholla ollut edes ennen ottelusarjaa mielestäni mitään mahdollisuutta.

(Itse lopetin keskustelun jatkoajassa tästä ottelusarjasta toisen ottelun jälkeen. Syynä tähän oli lapsellinen inttäminen mihin huomasin myös itse osittain sortuvan. Historiaan jää lienee yksi naurettavimmista ottelusarjaketjuista. Voi vain ihmetellä millä tavalla eräät nimimerkit ovat saaneet modesediltä kirjoitusoikeudet, koska keskustelu ei ollut missään mielessä rakentavaa, eikä järkevää. Ymmärrän tunteen ja ylilyönnit, mutta jatkuva perseily tässä suhteessa on ja oli naurettavaa. Siti toivon mukavaa kevään jatkoa kaikille kerhon faneille. Suurimmasta osasta kun löytyy myös sitä lisäarvoa keskusteluun ja keskusteluihin täällä jatkoajassa. Jos joku vetää kommentistani herneen nenään niin vetäköön - enempää en tätäkään asiaa tässä ketjussa kommentoi ja jos kysyttävää on niin siitä vain yksityisviestiä kehiin.)

Toivottavasti Tuulola vielä jatkaisi. Luulisin, että hänellä on vielä liigakartalla annettavaa. Lisäksi kerhon on hyvä rakentaa tulevaa joukkuettaan tuohon pohjaan.

Nyt naatiskellaan hetki ja viikon päästä taas sitten mennään. Muutamia kysymysmerkkejä Kärpiltä kuitenkin jää. Lehtonen, Rynnäs! Pelaavatko jossain vaiheessa? Nähtäväksi jää.

Muokkaus: Piku tietty pelasi. Näköjään päässä viiraa pahasti kun edelleen loukkaantuneeksi leimasin. Pitänee tarkistaa lääkitys.
 
Viimeksi muokattu:

Unbreakable

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiitos loistavasta vastuksesta HPK:lle ja sen kannattajille. Kovaan vireeseen saivat joukkueen runkosarjan lopussa ja play-offeissa. Veikkaampa jonkun muun joukkueen olleen HPK:ta vastassa, niin jatkoon olisi tämä kova ryhmä mennyt kevyesti. Ei tullut tiukoissa peleissä sitä tarvittavaa voittoa tässä ottelusarjassa, joka olisi ruokkinut sitä hurmosta joka heidän joukkueessa vallitsi.

Iso peukku hämeenlinnaan, ja olkaa ylpeä joukkueenne suorituksesta tänä kautena. :)
 

Laser Pacific

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Sarja taputeltu. Kiitos HPK, erityisesti Tuulola. Pakko arvostaa hienoa uraa.

Kärpät oli suvereeni. Maaliero kertoo olennaisen. Kärpät ei parasta peliään esittänyt, mutta riittää että pelasi paikalla olleista joukkueista paremmin. Kerho taisteli hienosti, ja paremmalla viimeistelyllä olisi pakottanut Kärpät hyökkäämään. Nyt tämä riitti, kun puolustus oli kunnossa.

Ja tuosta HPK:n hallitsemisesta. Näennäisesti kiekonhallinta saattoi olla Kerholla, mutta jos kiekko pyörii lähinnä kulmissa ja pysähtyy jatkuvasti ensimmäiseen mieheen, niin silloin hallinta todellakin jää näennäiseksi. Tuo on Kärpiltä ja Marjamäeltä selvästi tiedostettu puolustussapluuna, siitä on turha alkaa nillittämään. Sitten kun maalipaikoille päästiin, niin kyllä Kerho ne aika kovalla prosentilla sössi ihan itse.

Rahalla tehty joukkue Kärpät on tällä hetkellä ihan samalla tavalla kuin Alatalon, Haapakosken ja Aran aikanakin, tosin fiksummin rakennettu. Lähtien päävalmentajasta. Nyt Late ja Lasse ja co. on saanut joukkueen pelaamaan toisilleen, ja satoa niitetään nyt ja tässä.

Tuli mikä tahansa joukkue vastaan, niin luotto on kova, oli maalissa Karhunen tai Rynnäs. Ehkä mieluiten ottaisin vastaan jo derbyvastustajaksi muodostuneen Bluesin.
 

JPL

Jäsen
Kiitokset Kerholle hyvästä sarjasta. Tyylikäs joukkue kaikin puolin. Ei tullut rumia ylilyöntejä (ei edes ne pari niittiä olleet rumia). Tuuskille erityisrispektit.

Kärpät vain oli erittäin kova. Jääkiekko on maalintekokilpailu ja Kärpät loi sekä enemmän hyviä maalipaikkoja että sitten teki enemmän maaleja. Kerho hallitsi kiekkoa enemmän, mutta sillä ei ole käytännön merkitystä otteluiden voittamisen kannalta.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Vuori nimeltä Oulun Kärpät oli liian iso Kerholle kiivettäväksi. Numerot eivät jätä enää selittelyille sijaa. Viimeinen ottelu hieman harmittaa, mutta se pitää nyt unohtaa ja jättää omaan arvoonsa, Kärpät ei enää antanut mitään mahdollisuuksia ja sillä sipuli.

Vetäkääpä sitten päätyyn asti, niin voi sanoa, että parhaalle pudottiin. Sen tosin voisi sanoa jo nyt.

Nähdään syssymmällä, tää oli tässä.
 

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
HPK teki sarjasta hienon omalla panoksellaan ja toivottavasti pakotti Kärppien diesel -koneet myös käyntiin. Sarja meni kuitenkin selvästi Kärpille ja ihan aiheesta. Marginaalit oli pienet mutta keskikaistan hallinta, laukausten blokkaus ja viimeistelytaito oli Kärpillä aivan eri tasolla kuin HPK:lla.

Kuten Kivi sanoi studiossa oli kuitenkin pelin rytmittämisessäkin aika isot erot. Miten hyökkäyksiin lähdetään ja miten kiekkoa pidetään/mihin sitä annetaan.

Hyvä sarja ja luulen, että tästä jäi Kärpille paljon taskuun. Tultiin konemaisesti, Länsi-Saksa-futis -meiningillä paineen alta pois vaikka paine oli kova.

Hatun nosto viimeisen(kin) pelin HPK:n rohkealle pelille (pakit mukana painottomalla puolella), kotiyleis (miinus läpsyttimet) ja Tuulolan jäähyväisille. Toivottavasti lähti Kärppäkatsomoltakin suosionosoitukset hienolle pakille.

Late: "Ei ole helppo olla ennakkosuosikki"
 
Viimeksi muokattu:

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Siirto tuolta otteluketjusta tänne, täällähän te muutkin olette.

...
Tilannetta voisikin kuvailla joukkueiden psyykistä ja fyysistä trendiä kuvaavilla käyrillä, jotka maanantaina ennen peliä olivat 'bout samassa pisteessä, mutta Kerhon käyrä on painumassa alaspäin, kun taas Kärppien käyrä vahvassa nousussa.
...

Kuten vähän ounastelin, Kerholta hiipui niin henkinen kuin fyysinenkin bensa, joka ei ole joukkueen huonoutta vaan ihan vain luonnonlaki. Onnistumiset ruokkivat onnistumisia, mutta kun niitä ei tullut tuloksellisesti ensimmäistäkään tässä sarjassa, alkoi henkinenkin puoli antaa periksi.

Kerho oli Kärpille hyvä herätys kevään peleihin, sillä Kerho ei myynyt nahkaansa mitenkään halvalla 4-0 -sarjasta huolimatta. Toki, numerot kertovat joukkueiden rutiinitason eroista sekä myös yksilötaidosta Kärppien hyväksi.

Anyways, kiitos Kerho hyvästä vastuksesta ja kiitos Kärpät tyylikkäästä lopetuksesta tässä sarjassa - tarina kuitenkin jatkuu...
 

Pasanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Niille kerholaisille, jotka television ääressä ottelua eivät seuranneet - Marjamäki sanoi Kärppien pelanneen Suomen tämän hetken parasta joukkuetta vastaan.

"Poika" Marjamäki myös paikallisradion valmentajanhaastattelussa muisti kiittää & onnitella Tuuskia hienosta urasta. Hienoa.

Parempi jatkoon & myö voimme olla ylpeitä HPK:n loppukaudesta.

ps. Taitaa sillä Pantsella olla sittenkin vähän lääkärinvikaa, eipä Niemi montaa vaihtoa vetänyt.
 

Tuborg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kerhoa vastaan onkohan koskaan taisteltu playoffeissa aiemmin (ei muista, eikä jaksa edes Googlettaa)? No ainakin harvemmin. Näistä sarjoista niitä hyviä taistelupareja myöhempiä vuosia ajatellen aletaan saamaan! Pelsut, Blues, Jokerit aiemmin. Hyvää jatkoa HPK:lle ensi vuoden joukkueen rakennukseen, ja kiitos tiukasti taistellusta sarjasta!
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Haluan ottaa hetken ja kiittää. Kiitos Kärpät ja ennen kaikkea Kiitos HPK! Vuoden 06 jälkeen en ole ikinä ollut näin ylpeä omasta joukkueestani. Sarja oli suurin piirtein kuten ajattelin, Kerho lähti samalla tyylillä kuin edellisiin 10 peliin, nauttimaan. Ajattelin että katotaan mihin se riittää.. Tällä kertaa tuli turpaan paremmalta neljä kertaa. Ei voi mitään. Rakastan loppukauden Kerhoa,toivottavasti tästä saadaan paljon mukaan ensi kaudelle.

Onnea Kärpille jatkoon. Olette hyvä joukkue. Parempi voittaa aina 7 pelin sarjassa.

Hameista huolimatta ;D

Ei vaan Kiitos kaikille osapuolille, palataan asiaan ens kaudella.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Kiitos HPK loistavasta vastuksesta! Viivan alta nouseminen ja Jokereiden pudottaminen oli joukkueeltanne ERINOMAINEN suoritus. Saappaat jalassa kaaduitte, tänä vuonna näin päin.
 

Fled45

Jäsen
Upeaa. Hieno sarja kaikin puolin ja HPK antoi kovan vastuksen. Se, että runkosarjan voittaja oli tiukoilla 10. sijoittuneen kanssa, ei ollut pätkääkään Kärppien heikkoutta, vaan pelkästään vastustajan hyvyyttä. Ei HPK turhaan kymmentä peliä putkeen klaarannut. Ihan varmasti tässä pelasi vastakkain sarjan tämän hetken kaksi parasta joukkuetta. Sarjan ratkaisuja en jaksa edes alkaa raapustamaan, ne kaikki varmaan jo tietävät pelkästään tarkistamalla montako maalia kerho onnistui kotihallissaan tekemään.

Välierissähän Kärpille vastaan tulee joko Pelicans, Blues tai SaiPa. Mielestäni SaiPa on näistä ainoa, joka voi realistisesti edes haastaa Kärpät. Jos sieltä tulee Blegi tai Pelsut, niin ei Kärpät niille peliäkään häviä. Sputnikeille maksimissaan kaksi. Ja tämä on ihan puhdasta realismia vailla tippaakaan ylimielisyyttä.

Onnea Kärpille, mun puolesta voisitte näyttää kuinka rahalla rakennettu joukkue voi kerrankin olla myös hengeltään joukkue.-

Niin. Mua aina vähän hymyilyttää nämä ''rahalla kasattu joukkue'' heitot. Totta kai nyt organisaatio, jolla on pankkitilillä paalua vaikka muille jakaa, laittavat pelaajarosteriin euroja että joukkkue olisi mahdollisimman kilpailukykyinen.

Etkä nyt tätä varmaan tarkoittanutkaan, mutta Kärpät on kaukana klassisesta ostojoukkueesta. Kärppien tämän hetken pelaajaringissä on 6(!) kenttäpelaajaa, joilta ei löydy kokemusta seuran juniorijoukkueista. Heistä kolme on ulkomaalaisia täsmähankintoja. Ja kolmelta muultakin; Kemppaiselta, Vallinilta ja Kähköseltä löytyy yhteensä kokemusta jo kymmenen kautta Kärppien liigajoukkueessa. Mun mielestä tämä on aivan helvetin ihailtavaa, ja joukkueenrankennusta parhaimmillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös