Hieno nousu joukkueelta vielä tasoihin, mutta sitä Kuhdan maalia Wiikman ei vaan olisi saanut päästää. Wiikman pelasi ihan hyvän sarjan, mutta isot torjunnat meni selkeästi Ortiolle. Ei vaan oltu tarpeeksi kovia lopettamaan IFK:n pyristelyjä kotona ja jäihän se Bruunin ulosajo kismittämään aikalailla.
Se oli siinä sitten, paras kausi pitkiin aikoihin, vaikkei nyt niin hienolta tunnukkaan.
Näinhän tuon voi kiteyttää. Pienestä kii tosiaan. Perjantaina oli karkki jo huulilla, mutta kaveri sen lopulta vei. Bruunin epäonnekas taklaus pohjusti riittävän sulamisen (ja pakkien hyytymisen) ratkaisuhetkillä, mitä veskari ei pystynyt yksin estämään. Selkäranka niksahti siinä jäähyä tappaessa. Ja kun ei ole ennenkään kauden aikana kunnolla kehikon sisään osuttu, ei sitä osattu nytkään. Nyt se pääty oli Nordiksen Mannerheimintien puoleinen lankki.
Hieman sekasortoinen HIFK omasi kuitenkin yksilötaitoa sen verran enemmän, että pystyi kolmannen koitoksen kääntämään. Tuskinpa paljon erehdyn, jos sanon ääneen, ettei SaiPan peli olisi oleellisesti parantunut, noussut kokonaan uudelle tasolle, vaikka kolmas matsi olisi voitettukin. Rosterissa on muutamia haavoittuvuuksia, joiden korjaaminen ei hetkessä onnistu. Vastustajat kuitenkin rokottavat armotta kämmäilyistä, kuten tänäänkin nähtiin. Peli tai pari olisi voitettuna toki tehnyt nannaa, mutta tie noussut lopulta pystyyn. Niin käynee Hifkillekin.
Enimmäkseen nuorista jampoista koottu sputnik-ryhmä omasi perin vähän kokemusta tiukoista pleijarimatseista, mikä korostuu tällaisessa tiuhassa ottelusarjassa. Mennään ylös-alas ja virheitä kertyy - osin kokemattomuudesta, osin paineista. Mutta vuoden päästä ollaan jo kokeneempia ja toivottavasti myös vahvempia. Etenkin kun vaihdetaan muutama ukko rosterissa luokkaa kovempaan.
