Mitä lähdin alunperin tähän viestiin kirjoittamaan, oli se, että olen mä jumalauta niin ylpeä meistä jokerikannattajista. Vaikka siellä on minkänäköistä sukankuluttajaa, niin ei ainakaan olla samanlaisia kuin vastustajan leirissä. En tietenkään tarkoita, etteikö siellä olisi hienoja kannattajia, jotka uskovat omiinsa ja ole mukana niin ylä- ja alamäissäkin, mutta kun 2-0 ottelutilanteessa menin lukemaan vastustajan playoff-ketjua, oli se sellainen itkuvirsi mitä en tästä osiosta tule koskaan löytämään. Kaikki ovat paskoja, Jalosella on 10 playoff-sarjan edestä paskaa housussa, Kibe on tapettia pleijareissa, Kousa on manattu alimpaan helvettiin, eikä Peltonenkaan osaa enää tehdä maaleja. 2-2 Tilanteessa Peltonen on jumala, Kibelle, tuolle pyhälle hengelle 5+5 vuoden jatko ja Jalosellekkin suodaan puhtaat kalsarit! Takit kääntyy siihen tahtiin, että ilmatieteen laitos joutuu antamaan varoituksen kovista tuulista pk-seudulla. Olen täällä meidänkin ketjuissa epätoivoa päässyt aistimaan ja lukemaan, mutta tuolle tasolle ei ole koskaan päästy, eikä varmasti päästä.
Tämän kappaleen lukiessani minulle tuli juuri se tappofiilis, mikä on päällä ollut koko tämän sarjan. Ei vittu, vaikka on jännittänyt ja pelottanut enemmän kuin koskaan jääkiekkoa seuratessa aikaisemmin non-stoppina ja yli viikon ja on tullut koettua kaikki suurimmista iloista mitä karmeimpaan vitutukseen, niin jossain on status quo säilynyt ensimmäisestä ottelusarjan minuutista lähtien.
Jumalauta minä olen ylpeä tästä Joukkueesta, Organisaatiosta, Seurasta ja ennen kaikkea meistä Faneista. Jokaisella sektorilla on todistettu kaikille se, minkä me olemme aina tienneet: tämä Seura - Helsingin Jokerit - on Stadin ykkönen ja sellaisena se tulee myös pysymään. Riippumatta siitä, lentääkö tänään rantapallot vai ollaanko maanantaina lomilla, me olemme seisseet joukkueemme takana ja pitäneet meteliä alusta loppuun, oli tilanne mikä tahansa.
Samaan aikaan naapurileirin luovuttamista ja housuun paskomista ja etenkin aivan uskomattomat mittasuhteet saavaa takinkääntöä seuratessa ei kenellekään ole voinut jäädä epäselväksi, kumpi on suurempi, parempi ja kauniimpi. Stadin ainoa ja oikea Jokerit näyttäytyy taas ylivoimaisena sipoolaisten vuokralaistensa rinnalla, ja se jos mikä on lämmittänyt sydäntä. Ei julli pihise kun julli ei johda, mieluiten tukevasti. Ainoastaan 4. ottelun jatkoajan jälkeen tuli avautumisia ja hyppelyitä. Säälittävää. Te paskahousut olette luovuttamassa hienosti taistelevan jenginne edessä, ja heti kun sen aktiivinen pelaaminen tuottaa tulosta ja jenginne nousee kuoleman porteilta, olette taas niitä elämöiviä ja avautuvia apinoita, joiden perusteettomalle ylemmydentunnolle ei voi suoda edes ymmärtävää katsetta.
Kaikki kunnia niille todellisille IFK-faneille, jotka osaavat kannustaa seuraansa tilanteessa kuin tilanteessa vaikka hanuriin tulisi aina, ja kanavoida tunteensa oikealla tavalla. Niille jatkoajassakin avautuneille paskiasille - joita naapurissa riittää enemmän kuin missään muualla - jotka ovat luovuttamassa heti kun ei olekaan niin kivaa ja jotka huutelevat vasta kun oman jengin voitto on varmaa ja nousu on jo tapahtunut, niille syvää myötähäpeää, huutonaurua ja epäuskoisia katseita. Te ette ole ansainneet IFK:n voittoja, vaan ne on suotu niille, jotka tukensa antavat silloin kun sitä tarvitsee.
Minä rakastan tätä Joukkuetta. Tätä Seuraa. Tänään ja huomenna, maanantaina ja tiistaina. Aina ja iankaikkisesti. Masa.