Playoffs 2008: Puolivälieräsarja Kärpät - Ilves

  • 42 656
  • 185
Totuus on se, että kun olen puhunut lukuisien Rovaniemellä, Kemissä ja muualla Lapissa asuvien jääkiekkoa seuraavien kanssa, niin Kärpät ovat siellä vihattu joukkue. Jos se on keskellä Suomea sijaisevat Oulun tähti, niin ei se sitä tarkoita, että siitä kaikki tykkää "siellä päin".

Ei se ihan noinkaan mene. Itse olen tuntenut ja tavannut lukuisia Kemiläisiä, Rovaniemeläisiä ja siitäkin pohjoisempia tyyppejä. Kukaan ei ole tähän mennessä Kärppiä vihannut, joskaan kaikkia ei ole lätkä kiinnostanut. Onko tuo menestyksen myötä alkanut buumi? Tuskin.

Sarja on nyt paras kolmesta. Jännäksi menee. Tämä on oikeastaan ensimmäinen selkä-seinää vasten peli, sillä niin vaikeata on Kärpillä ollut Hakametsässä. Sen taas voi tietenkin kääntää positiiviseksi ja sanoa, että paljon on Kärpillä vielä varaa parantaa. Ilves on ollut yllättävän vahva (kyllä, yllättävän) ja Kärpillä sen kuin kone yskii. Kärppien nopeaa joukkuetta on kohta 30 vuotta yritetty playoffeissa hidastaa taklaamalla ja jokohan se onnistuisi? Itse väitän, että on enemmän seuraus kuin itse syy tuossa. Ilves on saanut selkeästi jalkoja mukaan touhuun ja taklaukset ovat antaneet paljon energiaa. Siitä on sopiva taistelutahto syttynyt ja Ilves on täyttänyt kaukalon. Aivotonta taklaaminen ei ole ollut, vaan Ilves on hyvällä liikkeellä laittanut ukkoa seinälle.

Itse asiassa näyttää siltä, mitkä ovat Sakari Palsolan teesit. Pitää olla iholla kerta toisensa jälkeen ja vetää joka vaihto täysillä, mieluiten siten, että Kärppälogo alkaa näkymään vastustajan unissakin. Silloin pääsee niskan päälle ja ottaa otteen voitoista. Tämä näyttäisi tällä hetkellä olevan tieten toisin päin.

Mutta mitään ei ole vielä ratkennut. Tänään päästään jännäämään huipputärkeää peliä.
 
Ilves on todellakin yllättänyt ainakin minut. Etukäteen arvioin, että Ipa tulee tekemään sarjassa suunnilleen saman verran maaleja, kuin mitä sillä nyt on voittoja. Hienoa taistelua kertakaikkiaan.
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Johtuisko nyt kuitenkin siitä että pohjoisesta on muuttanut pääkaupunkiseudulle aika paljon porukkaa? Toisinpäin tuota muuttoliikettä ei juuri ole ollut.
Varmasti olet oikeassa. Tätä porukkaa valtaosa näistä etä-kannattajista on (toivottavasti). Sillä gloryhunttaus on niin surullinen ilmiö, etten ymmärrä sitä millään muotoa. Mutta olet varmasti ihan oikeassa, että suurin osa näistä etäkannattajista ovat olleet Kärppiä jo ennen menestystä.

Ymmärrän täysin etäkannattamisen, koska asuin 5 vuotta Helsingissä ja suhde Ilvekseen vain vahvistui. Sen lisäksi olen aivan valtavan etä-Calgary Flames. Tarkoitukseni oli vain pistellä näitä GloryHunttaajia, jotka ovat vuoroin TPS, Tappara, Jokerit ja Kärpät nykyään. Jos Ilves menisi ja voittaisi mestaruuden, niin takuulla kakkakärpästen pörinä alkaisi kultaisen turkin karvoilla kuulua aina Inariinkin saakka.

Ei mitään - jännä sarja ja respektit Kärppä-faneille, jotka ovat uskollisia ja erittäin hyvä käytöksisiä. Kannustus on kovaa ja fanaattista ja niin se pitää olla. Raipen maalille aplodit olivat huikea teko - kiitos teille siitä!
 

kärppä73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Montreal Canadiens
Ei nämä Kärppien "vaikeudet" ole ainakaan minulle ollut mikään yllätys, jos niitä nyt edes vaikeuksiksi voi sanoa. Playoffit ovat oma maailmansa ja Patelan Balthazar on monessa kiekkoliemessä keitetty kiekkomies, joka osaa pelin niksit. Eilinen peli oli ainakin Kärpille sellaista tervanjuontia ettei pahemmasta väliä. Tuon kaltaisilla esityksillä ei kuulukkaan ansaita välieräpaikkaa. Virkamieskiekko on per**tä....
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Itsehän veikkasin Kärppiä jatkoon 4-2, mikä on edelleen mahdollista. Ilveksen hyvyys ei ole yllättänyt ollenkaan. Kärppien ylivoimaa on mediassa liioiteltu huomattavasti. Tässä pitäisi vastustajana olla Leki, jos median esittämät ja yleisesti esitetyt tasoerot olisivat totta.

Sen sijaan yllätyksenä on tulleet Kärppien hengettömät otteet. Ei uskoisi, että pelataan tärkeimpiä pelejä. Kärpät pelaa edelleen runkosarjavaihteella, kun muut Ilves mukaan lukien ovat vaihtaneet jo pleijarivaihteen päälle. Uskomatonta lukea Ilvespelaajien juttuja, että Kärppien pakit selvästi pelkäävät taklauksia. Siis mitä vittua? Kyllähän sen toki on aistinutkin yleisenä velttoutena ja jopa haluttomuutena(?). Jos sama draivi jatkuu niin Ilves ansaitsee jatkopaikan toisin kuin tämä ämmälauma, joka on neljässä pelissä esiintynyt kananmunat kainaloissa. Jos tämä ottelusarja on Koojiin viimeinen Kärpissä niin ei todellakaan tule ikävä. Onnea vaan Hifkille. Nyt olisi jo aika herätä pelaamaan taisteluilmeellä. Sanovat pelaajat mitä tahansa niin sitä taisteluilmettä on toistaiseksi näkynyt vain Ilvesläisillä.
 

Kirwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, K-Laser, Hokki, Raahe-K
Tarkoitukseni oli vain pistellä näitä GloryHunttaajia, jotka ovat vuoroin TPS, Tappara, Jokerit ja Kärpät nykyään.
En tunne yhtään tällaista henkilöä, vaikka olen pyörinyt kiekon parissa enemmän tai vähemmän kohta 25 vuotta.
 

janóz

Jäsen
Totuus on se, että kun olen puhunut lukuisien Rovaniemellä, Kemissä ja muualla Lapissa asuvien jääkiekkoa seuraavien kanssa, niin Kärpät ovat siellä vihattu joukkue. Jos se on keskellä Suomea sijaisevat Oulun tähti, niin ei se sitä tarkoita, että siitä kaikki tykkää "siellä päin".

No totuus se on tämäkin, että olen asunut Rovaniemellä vuodesta -85 enkä tunne ketään joka vihaa Kärppiä. Kyllä valtaosa jotka täälä lätkää seuraa kannattaa Kärppiä tai ainakin käy niiden peleissä. Kannatusta löytyy myös Jokereille ja TPS:lle, Tapparallakin taitaa muutama fani olla. Nämä siis niistä ihmisistä joita tunnen Lapissa.

Ja missä asuin ennen kuin tänne muutettiin? Tampereella. Ja viimeiset muistot sieltä oli paikan päältä katsottu Ilves-TPS -finaaliottelu. Olisiko ollut 3. tai 4. Joten jos ei kannatusta niin ainakan sympatiat Ilvekselle aina tulee.

Tänään on sitten se ratkaisun paikka. Olen aika varma, että sarja menee kuudessa pelissä poikki.. Kärppien hyväksi.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Eipä ollut vaikea arvata tämän illan ottelun tulosta, vaikka kovasti toivoikin Ilveksen taistelutahdon ja ilmeen vievän voiton huomattavasti paremmasta valmistautumisesta ja paremmasta materiaalista. Kärppien ns. materiaalietu ja myös henkinen yliote on jo pystytty mielestäni lähes nujertamaan ja Ilves onkin jo kahdesti näyttänyt, että täältä pesee. Tänään kuitenkin nähtiin todennäköisesti asia, joka tämän sarjan tulee myös ratkaisemaan.

Selittelyä tai ei, niin kyllähän tämän illan peliin oli joukkueilla täysin eri lähtökohdat. Kärpät oli lennellyt eilen illalla Ouluun, kun taas Ilves matkusteli enemmän tai vähemmän mukavasti pendolinolla. En nyt tarkkaan osaa sanoa, mitä tästä mahtaa pendolla ottaa, mutta varmasti yli 6h ja se istuminen ei voi olla näkymättä illalla pelissä. Lukemani perusteella Ilves oli tänään täysin vastaantulija ja se oli sitä kyllä ensimmäisen kerran sitten sarjan avauskamppailun.

Perjantaina on taas hieman paremmat lähtökohdat ja Ilveksellä toki kotikenttäetukin puolellaan, joten uskon Ipan hoitavan sen. Sitten taas mahdollisesti sama kuvio: lauantai menee junassa istuessa ja Kärpät ovatkin jo tovin odotelleet, että missä se vastustaja viipyy, liekö juna jäänyt kinoksiin kiinni (olettaen, että lapissa on vielä lunta?)

Ei tässä auta kuin toivoa, että Vinniellä on hieman rahaa pistää pojille charter käyttöön perjantai-illaksi. Muuten lauantaista tulee todella puuduttava ilta.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
En nyt tarkkaan osaa sanoa, mitä tästä mahtaa pendolla ottaa, mutta varmasti yli 6h ja se istuminen ei voi olla näkymättä illalla pelissä.

Ilves meni tänään klo. 11.00 Pendolinolla, matka-aika oli 4h 24min. Ei kuitenkaan aivan mahdoton verrattuna lentokoneeseen koska asema on 400m päässä Raksilasta ja lentokentällekin on puolen tunnin matka plus muut lähtöselvittelyt siellä. Pieni etu kuitenkin lentokoneella saadaan.

Edit. Tokihan Kärpät oli tänään paljon levänneempi kun eilen jo tulivat.
 

temmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
kärpät
Ilves meni tänään klo. 11.00 Pendolinolla, matka-aika oli 4h 24min. Ei kuitenkaan aivan mahdoton verrattuna lentokoneeseen koska asema on 400m päässä Raksilasta ja lentokentällekin on puolen tunnin matka plus muut lähtöselvittelyt siellä. Pieni etu kuitenkin lentokoneella saadaan.

Edit. Tokihan Kärpät oli tänään paljon levänneempi kun eilen jo tulivat.

Kyllä siinä se yli kuus tuntia menee väkisellä. Olivat vissiin käyneet katsomassa onko lapissa lunta. Varmaan istuneet sen kymmenen tuntia junassa. Tiedä sitten mikä tarkoitus.
 
Noilla jutuilla ei ole mitään tekoa, kun voittajaa selvitellään. Mikäli ne hoidetaan huonosti, on se omaa tyhmyyttä. Vähän kuin laittaisi yksi kätisen hierojan joukkueelle..

Ilveksen pelaajat kommentoivat junaa mukavaksi ja levolliseksi tavaksi matkustaa. Ja sitähän se on. Siellä on tilaa olla liikkeessä, eikä huippu-urhelija väsy varmasti kävellessä oman paikan ja makuuvaunun väliä. Tietenkin jos ei edellisenä iltana laittanut nukkumaan ajoissa, voi vähän väsy iskeä. Mutta kuitenkaan Ilveksen pelaajat eivät nousseet junaan kukonlaulun aikaan, eivätkä sen takia olleet erityisen väsyneitä. Ottelut ne painavat luonnollisesti jokaisen jaloissa.

Ainoa asia samana päivänä matkustamiseen on aamujäät. Mikäli totutuista rutiineista joutuu poikkeamaan, saattaa kroppa vastata mitä ihmeellisimmällä tavalla. Tosin sekin on edelleen ihan omaa organisointia vaativaa hommaa.
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
No totuus se on tämäkin, että olen asunut Rovaniemellä vuodesta -85 enkä tunne ketään joka vihaa Kärppiä. Kyllä valtaosa jotka täälä lätkää seuraa kannattaa Kärppiä tai ainakin käy niiden peleissä. Kannatusta löytyy myös Jokereille ja TPS:lle, Tapparallakin taitaa muutama fani olla. Nämä siis niistä ihmisistä joita tunnen Lapissa.

Itse olen keminmaalainen ja voin yhtyä tähän vahvasti.Itseäni Kärpät lähinnä vituttaa mutta voin sanoa että 95 prosenttia tuntemistani henkilöistä täällä kannattaa Kärppiä. Ennen Kärppien nousua liigaan kannatus jakautui aikalailla Jokereitten ja TPS:n välille, tietenkin hajakannatusta muillekin joukkueille. Lisäksi epäilen että kaikki alle 13-vuotiaat täälläpäin kannattavat Kärppiä.
 

The G

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves ja Calgary Flames
Heti kun Ilves voittaa mestaruuden, niin julistan kaikkialla, että Ilves on koko maailman joukkue ja mestaruus kuuluu koko maapallolle. Sen jälkeen voisin kuvitella, että kannatusta löytyy aina Uutta Seelantia myöten.

Kyllä riittävän hölmöjä ihmisiä aina riittävästi löytyy, että ne luulee julkisuudessa sanottuja asioita faktoiksi ja uskovat niiden olevan omia ajatuksiaan...

Tärkeintähän olisi vain saada heidän rahat Ilvekselle.
 
Heti kun Ilves voittaa mestaruuden, niin julistan kaikkialla, että Ilves on koko maailman joukkue ja mestaruus kuuluu koko maapallolle. Sen jälkeen voisin kuvitella, että kannatusta löytyy aina Uutta Seelantia myöten.

Kyllä riittävän hölmöjä ihmisiä aina riittävästi löytyy, että ne luulee julkisuudessa sanottuja asioita faktoiksi ja uskovat niiden olevan omia ajatuksiaan...

Eipä tuossa ole juurikaan tuosta kysymys. Esimerkiksi Sodankylä on aika helvetin kaukana Oulusta, mutta tunnenpa montakin jannua sieltä, ketkä seuraavat Kärppiä. Kuulemma kukaan ei juurikaan vihaa Kärppiä, kuten sanot. Sillä ei ole mitään tekemistä Junnon puolisuomi-lausunnoilla, sillä samalla tavalla siellä seurattiin Kärppiä jo 80-luvulla. Liekkö sillä mitään tekemistä asian kanssa, että Oulua pidetään pohjoisen kaupunkina? Oulu on myös pohjoisin kaupunki, jossa pelataan liigaa, joten Oululaiseen joukkueeseen on pohjoisen ihmisten helpompi samaistua. Kaikki eivät tietenkään seuraa liigaa, eivätkä kaikki pidä Kärpistä, mutta sehän on normaalia.

Olet väärässä siinä, että pohjoisessa jotenkin vihattaisiin Kärppiä. Kyllä se yleisesti on päinvastoin.

Ei, en ole tehnyt asiasta tutkimusta, enkä ole nähnyt sellaista tähän asiaan liittyen.
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Heti kun Ilves voittaa mestaruuden, niin julistan kaikkialla, että Ilves on koko maailman joukkue ja mestaruus kuuluu koko maapallolle. Sen jälkeen voisin kuvitella, että kannatusta löytyy aina Uutta Seelantia myöten.

Kyllä tässä kannatuksessa on kaikesta muusta kyse kuin julistuksesta. Itse paljasjalkaisena oululaisena, ilman mitään siteitä Rovaniemellä tai Kajaaniin, pidän kyseisten kaupunkien jääkiekkojoukkueiden lippua "korkelalla" ja toivon niille menestystä. Liekkö tässä takana jokin etelän paikkakuntien kyykyttäminen tai "Pohjois-Suomen" paikkakuntien samaan hiileen puhaltaminen? En tiedä mistä asia johtuu, mutta epäilisin syyn löytyvän asetelmasta P-Suomi vs. E-Suomi. Kyllähän Oulu valtakunnallisia uutislähetyksiä myöten luetaan kuuluvaksi P-Suomeen. Pohjois-Suomen välimatkoihin tottuneenahan myös matka Oulusta Rovaniemelle ei ole kuin kivenheitto, naapuripaikkakuntahan se on. Tämä paikkakuntien "läheisyys" varmasti on osana vaikuttamassa Kärppien saaman kannustuksen määrään P-Suomessa.
 

mailman-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
The Geelle sen verta, että jo divariaikoina oli pk-seudulla Line5 niminen yhdistys, nykyisen EtäKärppien "edeltäjä".
Joten ei tämä etä-fanittaminen mitenkään niin uutta Kärppien suuntaan ole.

Tällä hetkellähän EtäKärpissä on jo yli 200 jäsentä... Enemmän kuin monen liigajoukkueen ainoassa faniryhmässä. Niin ja EtäKärppiähän ei tämä "SM-liigafanit Ry" tjsp. edes laske viralliseksi faniporukaksi :D

Joo vaan asiaan, huomenna taas Tampereelle hoitamaan sarja poikki. Näitä EtäKärppiäkin on ~40 paikalle tulossa ;)
Ilveksen olisi eilinen matsi pitänyt hoitaa jos jatkoon meinasivat.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Kuitenkaan en usko 4-0 sarjaan. Ilves on pystynyt tällä kaudella voittamaan ja on pari peliä ollut melko tiukkojakin. Ilves, kuten muutkin, voivat yllättää vaikkakin se nappisuoritusta vaatiikin. Ja ehkä vielä hieman epäonnea vastustajalle. Saapas nähä.

Kuitenkin pakko on ennustaa omia jatkoon tästä sarjasta. Ennakkoon sen pitäisi tapahtua jopa helposti, mutta on vähän sellainen kutina ettei kone lähde ihan heti käyntiin.

Lueskelempa täällä töissä tätä ketjua. Tässä vaiheessa voi todeta, että P-A Tretjakilla oli oikea kutina. Kone lähti käyntiin sitten kuitenkin eilen. Pysyykö se käynnissä myös perjantaina, on mielenkiintoinen kysymys. Kun liike lakkasi hetkeksi, räppäsi Ilves pari maalia eilen. Siinäpä sopiva varoitus, koneen on oltava käynnissä koko ajan ja karvausta ei saa laskea.

Ennustan perjantaille Raipen jäähyväisottelua. Ajassa 41.41. Maestro itse tekee kavennuksen 1-4 koko kentän soolon päätteeksi. Kärppien kaikki maalit tekee Kalle Sahlsted.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kun on tullut haukuttua niin pakko myös kehua. Eilinen esitys oli joukkueelta täydellinen ilman 5-1 maalin jälkeistä selän suoristamista, mikä nyt oli tavallaan jos ei hyväksyttävää niin hyvin luonnollista. Parasta oli joukkueen reaktio Ilveksen lahjamaalin jälkeen. Kaikki nostivat intensiteettiä entisestään, eikä kentällä ollut kuin yksi joukkue ja viisi keilaa. Ilveksen pakeilla ei jalat liikkuneet yhtään.

Harmittaa Kuuselan ja Aaltosen (ja Sahlstedtin) puolesta, että palkintoja ei tullut. Olivat mielestäni Pesosen ohella joukkueen parhaimmat pelaajat hyökkääjistä. Aaltonen varsinkin pelasi mahtavan pelin, mutta kun Rouva Fortuna pyllistää niin minkäs teet. Eihän Kärpillä huonoja pelaajia kentällä näkynyt. Paakkolanvaarakin tarjosi melko nättejä syöttöjä ketjukavereille, mutta varsinkaan Aarniosta ei ole maalintekijäksi.

Kyllä se aika varma on ett Kärpät tästä jatkaa, sillä viimeistään Lauantaina Ilves on hätää kärsimässä. Tuskinpa joukkue tuosta ainakaan vertymään enään pystyy. Lauantaina jos pelataan niin en näe Ilvekselle mitään mahdollisuuksia siinä pelissä. Tämän kun sanoin niin nostin Ilveksen mahdollisuuksia noin 100%.
 

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Nickerssonin peliajat

Sattuneesta syystä herran otteet kiinnostavat. Otteluketjussa tuli esiin, että eilisessä pelissä Nickellä ei kulkenut. Katselinkin tuossa vähän peliaikoja ja totesin, että tilastojen mukaan Nicke on joka ottelussa pelannut 23 - 24 minuuttia tuota ensimmäistä peliä lukuun ottamatta, jossa istui 2 + 10 minuuttisen. Eilisessä pelissä minuutteja kertyi "vain" 19. Kolmannessa erässä peliaika 5 minuuttia. Mistäköhän mahtaa olla kyse, väsähtäminen, loukkaantuminen, valmennusjohdon luoton menetys, säästely. Kärppien hyökkäyksen laatu huomioiden Ilveksen pakistoon tulee kuitenkin melkoinen paine, jos Nicke ei syystä tai toisesta ole kunnossa. No, onhan kaveri ennenkin vetänyt loukkaantuneena isoja minuutteja.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäli pitäisi veikata niin Nickersson on ollut sivussa pelillisistä asioista. Vaikka mieheltä välillä näkee todella varmoja otteita, hän saattaa seuraavan vaihdon olla aivan kuutamolla. Myös hyökkäyspäässä mies on ollut luokaton. Paineettomat kiekot livahtelevat keskialueen puolelle ja ratkaisut kestää.

Syy noihin esityksiin voi tietenkin olla loukkaantuminen. Vaikea sanoa varmaksi. Mutta pelillisesti on monta pakkia mennyt Nickerssonin ohi. Ja siihen päälle kun lisätään se, että monesti on Nickerssonin mies ollut se joka pääsee vapaaksi niin ei hyvä.

Nickersson on tällä kaudella ollut mielestäni oikein hyvä. Nyt vain tuntuu ajatus hieman karkailevan.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tuo "Koko Pohjois-Suomen joukkue" tai "Puolen Suomen Joukkue" on niin naurettava kaupallinen propaganda slogan, että oksat pois.
Totuus on se, että kun olen puhunut lukuisien Rovaniemellä, Kemissä ja muualla Lapissa asuvien jääkiekkoa seuraavien kanssa, niin Kärpät ovat siellä vihattu joukkue. Jos se on keskellä Suomea sijaisevat Oulun tähti, niin ei se sitä tarkoita, että siitä kaikki tykkää "siellä päin".

Mainitsemasi "puoli Suomea" on rehellisesti sanottuna alle 30% luokkaa jääkiekkoa seuraavasta Suomesta.
Niin tai näin, niin paras menee jatkoon ja tänään toinen ottaa ottelu- ja eräpallon. Extreme-jännittävä ilta luvassa.

Itse olen pesunkestävä saamelainen vaikkakin asun nyt hieman etelämässä. Kaikki, jotka tunnen Lapista, kannattavat Kärppiä. Divariaikoihin kannatettiin milloin mitäkin liigaporukkaa(itse Kiekko-Espoota). Siltikin AINA kuitenkin Kärpät oli SE JOUKKUE. Onhan se lähinnä meitä poroja oleva "suurempi" joukkue.

Raipe on kyllä kova äijä, legenda jo pelaessaan, mutta on väärin väittää, että lappalaiset vihaa kärppiä.
 

Crazy Diamond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins & Winnipeg Jets
Nonni, aletaanhan sitä heräilemään koomasta ja sitä Kärppää jota on totuttu näkemään, nähtiin eilen. Aaltonen jäi ehkä parhaiten mieleen pelistä, äijä pyöri kentällä ja hankki pari jäähyäkin. Siihen vielä ois saanu maalin nii ai ai..

Eiköhän se ole huomenna tämä sarja poikki ja samalla Raipen peliura. Sen verran olivat Ilves pelurit väsyneitä tuossa eilisessä pelissä. Tarkki jatkaa toivottavasti maalissa. Mielestäni pakit pelaavat kyllä rauhallisemmin Tarkin edessä kuin Chiodon. Tämä ei johdu Tarkin paremmuudesta tai huonommuudesta vaan yksinkertaisesti siitä että Tarkki on rauhallisempi. 4 maalia on kuitenkin liikaa, jos meinataan kannu voittaa. Siellä on kuitenkin Bruckler ja Blues tulossa finaalissa vastaan.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Se sarja oli sitten siinä. Ihmeen pitkään Ilves piti Kärppiä piinassa, joten eihän tuo Ilvekseltä huono kevät ole ollut. Nyt tämä sitten päättyi kuten pitääkin, Hakametsässä.

Raipelle leppoisia eläkepäiviä ja kiitokset menneistä.

NEEEEEXT!
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Tupsukorvat, kiitos kovasta vastuksesta, olitte mahtavia sydämeltään! Taistelitte loppuun saakka, hieno JOUKKUE loppuun saakka.

Ja erityiskiitos Raipe Helmiselle, nostan hattua kattoon saakka. Olet suomalaisen jääkiekon ikoni. Hyviä "eläkepäiviä" sinulle, eiköhän me kuulla vielä sinusta ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös