Tuoreena espoolaisena täytyy heti ylpeänä tunnustaa sinistä ja keltaista väriä, täytyy metsästää kunniaa, täytyy liittyä voittajiin: tämä on se unohtumaton vuosi jolloin mahdottomasta tulee mahdollinen...
Puolivälierät:
HPK-TPS 4-2 (pieni mutta sitkeä TPS häviää tiukan viivytystaistelun jälkeen suurelle ja mahtavalle HPK:lle)
Jokerit-HIFK 3-4 (ottelusarja joka on legenda jo syntyessään - jääkiekkokauden ja vuosikymmenen kohokohta: Jokerit taistelee uskomattomasti uskomattomasta ja, hmm, lievästi sanottuna värikkäästi syntyneestä 0-3 tappioasemasta tasoihin hävitäkseen 7. pelin 197. minuutilla omaan maaliin)
Kärpät-JYP 4-1 (Lars Levi Lestadius ja Nokia eivät voi olla yhtaikaa väärässä: usko ja teknologia kaatavat helpohkosti vapaaehtoisvoimin kamppailevan ei-kaupallisen vaihtoehdon)
Blues-Tappara 4-1 (mitä on tapahtunut luonnonlaeille? Vastoin kaikkien odotuksia ja toiveita Blues kerrankin ylittää potentiaalinsa, jopa budjettinsa, eikä Tappara missään vaiheessa pysy kunnolla vauhdissa ollen toki moraalinen voittaja kuten aina)
Välierät:
HPK-HIFK 3-0 (HIFK on jo tehnyt osansa pasifismin, humanismin ja kukkahattuisuuden puolesta ja kaatuu enemmittä taisteluitta rauhanaatteen hengessä - tässä vaiheessa samppanjapullot on Hämeenlinnassa jo avattu, vain muodollisuudet ovat enää jäljellä)
Kärpät-Blues 2-3 (Ratkaisun hetkillä Kärpät ei pysty ratkaisemaan, onnea ei ole ja Blues nousee toivottomasta sillasta ja vie 5. ottelun vastustajien romahtaessa kolmannessa erässä: koko jääkiekko-Suomi itkee Kärppien kanssa)
Pronssiottelu:
Kärpät - HIFK 5-3
Loppuottelusarja:
HPK-Blues 1-3 (1-3, 1-2 JA, 5-3, 3-6) Kone ei koskaan toivu ensimmäisestä tappiosta, on vain yksi sana: Tuomarit, Tuomarit, Tuomarit - se että Blues voittaa kolme ottelua ja että HPK:n voittomaali kolmannessa pelissä 57. minuutilla oli paitsio, ovat vain merkityksettömiä detaljeja, sillä maailma on salaliitto HPK:n mestaruuden estämiseksi. Taas.