Playoff-kulttuurin puute

[Havumetsien GM]

Olen nyt katsellut noita MLB:n pudotuspelejä. Valkoiset pyyhkeet heiluvat katsomoissa faneilla, katsomot ovat täynnä ja kaikesta aistii, että nyt on kyse jostain tavallista suuremmasta. October baseball.

Jokainen, joka on katsonut Stanley Cupin playoffeja tietää saman. Ei se ole sama juttu kuin joku marraskuinen runkosarjahöntsä, jonka tulosta ei muista enää seuraavana päivänä ja jolla ei ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään - tai sen vaikutuksen huomaa vasta parin kuukauden päästä kun sarjataulukon tuijottamisessa alkaa olla jotain järkeä. Tietysti matseihin tullaan muistakin syistä kuin siksi, että ottelussa on merkittävästi urheilullista panosta. Tullaan tapaamaan tuttuja, juomaan olutta, jännittämään vedonlyöntikuponkeja ja haetaan pientä hengähdystaukoa arjen kiireeseen. Mutta kyllä kai silti se oman kotikaupungin joukkueen puolesta jännääminen on se suurin syy, miksi ihmiset pääsylipuistaan maksavat. Tuo jännityselementti on tietysti playoffeissa huipussaan.

No mikä on tilanne Suomessa? Yleensä on niin, ettei postseasonin alkua edes kunnolla huomaa. Yleisöä saattaa olla loppuotteluissa vähemmän kuin parhaimmillaan runkosarjassa. Olikos se viime vuonna Vimpelissä (Superpesis), kun oli näin? SM-liigassa nyt on sentään yleensä kunnon yleisömääriä playoffeissa, mutta kyllä sieltäkin löytyy surullisia esimerkkejä ("Edes finaalit eivät innostaneet espoolaisia").

Rapakon takana osataan ottaa kaikki irti playoffeista myös markkinointimielessä. Hienot tv-mainoskampanjat ("History will be made", "Land of hope and dreams", "Legends are born in October", "Coming home") alkavat pyöriä tv-kanavilla jo muutamaa viikkoa ennen pudotuspelien alkua. Playoffien aikana jännitys tiivistyy huippuunsa kaiken huipentuessa loppuotteluun. Super Bowl on tietysti se suurin juttu, mutta kyllä myös World Series, Stanley Cup Finals ja NBA Finals onnistuvat selkeästi nousemaan muiden playoffien yläpuolelle. Tuskin tarvitsee edes mainita, miten lässähtäneitä tapahtumia finaalit Suomessa ovat. Viime kevään Pelicans - JYP oli tästä hyvä esimerkki. Ketään ei kiinnostanut Lahti-Jyväskylä-akselin ulkopuolella.

Toki aina välillä nähdään sellaista "playoff-huumaa" jollakin paikkakunnalla, niin kuin Porissa Ässien hopeakeväänä. Mutta tuollainen huumakin lähtee vasta siitä, että ensin tulee riittävästi menestystä alle. Kyllä sitten värjätään tukka ja töötätään autoa, kun ollaan finaaleissa yhden pelin päässä mestaruudesta. Mutta ei niin, että jo ensimmäisen kierroksen ensimmäisen pelin alla kaikkialla kaupungilla näkisi joukkueen pelipaitoja ja tunnelman pystyisi aistimaan.

Playoffeihin pitäisi liittyä legendaarisia tarinoita, sankareita ja sellaista katsomokulttuuria, joka oikeasti korostaa pelien merkitystä. Toki ns. omalaatuista kulttuuria jonkin verran löytyy ainakin jääkiekon puolelta. Mutta ei se, että pelaajat kasvattavat viiksiä (huom. viiksiä, ei partaa!) ja fanit heittävät seriesin päätteeksi pari hassua rantapalloa jäälle korvaa oikeaa postseason-kulttuuria.

Onhan sellaista ämerikän meininkiä joskus Suomessakin yritetty, mutta laihoin tuloksin. Kun Turussa pelattiin 2010 SM-liigan finaaleita, jakoi Varamiespalvelu (anteeksi, VMP Gryyp) katsojille mustia ja valkoisia t-paitoja. En ollut paikalla ko. matsissa, mutta käsittääkseni siinä kävi niin, että ensinnäkin fanit sulloivat ne paidat johonkin nahkatakin alle. Toisekseen paidat olivat erivärisiä, jolloin ne eivät muutenkaan olisi muodostaneet sellaista "katsomomosaiikkia", jonka NHL:ssä näkee usein (vrt. Flyers ja oranssit t-paidat). Taisi tuo kokeilu jäädä siihen.

Oma joukkueeni TuTo on valtavasti panostanut ottelutapahtumaan, ja siinä alkaa olla tyyliä. Toivon, että TuTo on edelläkävijä myös tässä asiassa niin, että katsojille esim. jaettaisiin sellaiset valkoiset pyyhkeet ensi keväänä playoff-kotiotteluissa. Tai ihan mitä tahansa sellaista, mikä erottaisi pudotuspelit normaalista runkosarjasta. Ja tietysti toivoisin myös hallin olevan täynnä viimeistä paikkaa myöten, olkoonkin että se paikkaliputtomassa hallissa olisi hieman hankala tilanne.

Tämä pudotuspelien vaisuus on sellainen asia, joka häiritsee minua suunnattomasti suomalaisessa palloilukulttuurissa. Tietysti se kertoo muutenkin siitä, miten haurasta suomalainen urheilukulttuuri on. Toivottavasti siihen saadaan jotain muutosta tulevina vuosina. Playoffien pitää näkyä ja tuntua! Ja ihan playoffien alusta asti, joka joukkueen kotipaikkakunnalla. Lajissa kuin lajissa, kaikilla sarjatasoilla. Jääkiekolla olisi edellytyksiä toimia edelläkävijänä, koska fanipohja on laaja.

 

[Musta Nuoli]

Minua kiinnostaa enemmän itse runkosarjan kiinnostavuuden ja yksittäisten otteluiden merkityksen kasvattaminen. Pidän pleijareita pääasiassa keinotekoisena rahastuksena, joilla suotta pitkitetään kautta ja joihin esim. SM-liigassa haalitaan lähes jokainen rupusakki, joka vain pääsee kympin sakkiin.

Suoraan sanottuna jos se minusta olisi kiinni, niin luultavasti poistaisin pleijarit jääkiekosta kokonaan ja siirtyisin jalkapallosta ja muista vastaavista sarjoista tuttuun malliin, jossa runkosarjan voittaja on mestari. Tällöin joka ainoalla ottelulla olisi erittäin kova merkitys, eivätkä ne marraskuiset höntsäväännöt keväisiä "kaikki pelaa"-pleijareita odotellessa olisi enää niin höntsävääntöjä, kun pisteillä olisi merkitystä.

Joskushan kuulee väitettävän, että tällä menetelmällä runkosarja ei olisi jännittävä loppuun asti, mutta tämähän on roskapuhetta. Olisiko esimerkiksi Englannin Valioliiga voinut enää dramaattisemmin ratketa kuin viime vuonna? Suomessa taas on nytkin erittäin tiukka vääntö mestaruudesta ja mitalisijoista, yksikin lipsahdus tavallisessa runkosarjaottelussa voi ratkaista mestaruuden.

Mikäli pudotuspelihuumaa kaipaa, niin jääkiekkoonkin voisi lanseerata Suomen Cupin tyyppisen pudotuspeliluonteisen cupin varsinaisen kausimestaruuden rinnalle.

Jos pleijareita haluttaisiin kumminkin, niin sitten pitäisi vähintäänkin siirtyä edes NHL-linjoille, siellähän 14/30 joukkuetta aloittaa runkosarjan jälkeen kesäloman ja pleijareihin pääseminen on oikeasti hankalaa. Suomessa voisi siis joko nostaa liigan joukkuemäärän 16 joukkueeseen ja aloittaa pleijarit kahdeksalla joukkueella ilman mitään säälipleijareita tai sitten sitä odotellessa pelata vaikka kuuden joukkueen pleijarit, joissa runkosarjan ykkönen ja kakkonen pääsisivät suoraan välieriin ja 3-6 kamppailisivat ensin puolivälierissä.

Play offs -kulttuuri ei kasva ja kehity keinotekoisilla vippaskonsteilla ja markkinamiesten satunnaisilla t-paitakampanjoilla, jos otteluita katsova kansa tuntee sisimmässään, että säälipleijarit ja ylipitkät ottelusarjat ovat keinotekoisia, rahastukselta haisevia vääntöjä.

Play offs -kulttuuri kehittyy ja pleijarihuuma kasvaa kun pleijareihin pääseminen on oikeasti kova suoritus ja pudotuspeleissä on tunne jostain erityisemmästä saavutuksesta, ei vain jokakeväisestä rutiinivääntämisestä, jonka saavuttaa jos ei aivan päin helvettiä pelaa koko kautta. Ei suurin osa mitään SM-liigan pudotuspelikierroksia jälkeenpäin edes muista, koska ne eivät tunnu juuri miltään ennen kuin korkeintaan välierissä.

 

[RV16]

Tuskin tarvitsee edes mainita, miten lässähtäneitä tapahtumia finaalit Suomessa ovat. Viime kevään Pelicans - JYP oli tästä hyvä esimerkki. Ketään ei kiinnostanut Lahti-Jyväskylä-akselin ulkopuolella.

Kuinkahan paljon siellä ulkomailla, missä kaikki on niin vitun hienoa, kiinnostaa muiden joukkueiden välinen finaalisarja? Seurataanko Losissa jos Sabres ja Capitals vääntää kannusta?

Pekka Saarenheimo muuten nimesi viime kevään Pelicans-Kärpät -sarjan parhaaksi playoff-sarjaksi, jossa on itse pelannut. Se oli aika mielenkiintoinen kommentti. Kieltämättä Bleg- ja JYP-sarjat olivatkin sitten aika vaisuja.

Sen verran olen samaa mieltä tästä aiheesta, että on kyllä todella vammaista että joskus pudotuspeleissä on vähemmän väkeä kuin runkosarjassa. Kyllä tosipelien pitäisi saada mökki täyteen keinolla millä hyvänsä.

 

[trap]

Koko ongelman ydin on siinä, että liigassa pusketaan aina ottelusarjat järjettömällä tahdilla läpi. Siinä jää vähän aikaa esim. ennakkoasetelmien rakentamiseen mediassa ja kannattajien keskuudessa, lipunmyyntiin ynnä muuhun. Esim. viime kevään puolivälieräsarjat vedettiin 12 päivään 7 matsia, sitten yksi välipäivä ja taas samanlainen setti.

 

[Lawless]

Sanopa muuta. Mielestäni olisi hyvä periaate, ettei pleijareissa sama joukkue pelaisi koskaan peräkkäisinä päivinä. Jos aikataulut eivät tätä mahdollista, niin tähänhän on olemassa varsin yksinkertainen ratkaisu: lyhennetään runkosarjaa. Pois kaikki Tammikuun tasaukset ynnä muut turhakkeet.

 

[mailman-]

Pois kaikki Tammikuun tasaukset ynnä muut turhakkeet.

Aamen.

Nelinkertainen runkosarja, sen jälkeen 8 (viimeinen karsintaan) parasta Poffeihin joissa pelataan paras seitsemästä meiningillä alusta loppuun.

Poffien pelirupeamaksi sopisi suomessa ihan hyvin malli "jokatoinen päivä".

 

[Fat Jesus]

Jotta nyt karataan kokonaan aiheesta niin olettaisin että seurat tekee tilinsä niillä runkosarjamatseilla.

Eikö se semeistä eteenpäin ole SM-liigan kassaan josta hilut jaellaan menestyksen mukaan.

Itse jos olisin kiekkojumalan asemassa:
-joukkueita 12
-runkkarimatseja ~50
-poffeihin 8, kaikilla kierroksilla 4voitolla jatkoon
-2 viimeistä ja 2 mestiksen parasta kaksinkertainen sarja, 2 parasta ylös

Yleisökatoon voi olla syynä sekin että kun itse oli nuori niin näki sen yhden hikisen matsin viikossa tv:stä, nyt periaatteessa saat matsin kuin matsin kotisohvalle.

 

[Joghey]

Itse jos olisin kiekkojumalan asemassa:
-joukkueita 12
-runkkarimatseja ~50
-poffeihin 8, kaikilla kierroksilla 4voitolla jatkoon
-2 viimeistä ja 2 mestiksen parasta kaksinkertainen sarja, 2 parasta ylös

Yleisökatoon voi olla syynä sekin että kun itse oli nuori niin näki sen yhden hikisen matsin viikossa tv:stä, nyt periaatteessa saat matsin kuin matsin kotisohvalle.

Tai sitten syy on se, että otteluita on yksinkertaisesti liian tiheästi, niin runkosarjassa kuin pudotuspeleissäkin. Fanien ei ikinä tarvitse odottaa jotain tulevaa ottelua, koska muutaman päivän päästä on jo seuraava kotiottelu. Kiekkojumalana laittaisin jokaisen joukkueen kohtaamaan toisensa 4 kertaa (52 ottelua) ja ottaisin ainakin selvää, onko mahdollista pyrkiä kahden ottelun viikkotahtiin (yksi kotona ja yksi vieraissa). Muuten Jesuksen kanssa samoilla linjoilla.

Pudotuspelikulttuuriin tuo ei kuitenkaan liity oikein mitenkään. Pudotuspelien hienoutta on mielestäni pilattu jo noilla helvetin säälipleijareilla. Kahdeksan pudotuspelijoukkuetta on ehdoton maksimi, eikä kuusikaan joukkuetta olisi mikään vääryys (kaksi ensimmäistä suoraan välieriin, sijat 3-6 pelaisivat puolivälierät). Pudotuspeleihin pääsyn pitäisi olla jo saavutus sinänsä eikä sinne saisi päästää joukkueita sijalta 10 joka nyt sattui olemaan kauden aikana vähemmän huono kuin se sijalla 11 majaillut joukkue.

Täällä olikin jo puhetta tuosta ottelutahdista. Ei pudotuspelejä kuulu pelata peräkkäisinä päivinä. Jokaisen pelin jälkeen välipäivä ja esimerkiksi kolmannen pelin jälkeen voisi pitää vaikka kaksi huilipäivää. Luodaan jännitystä ja pakotetaan jengi odottamaan pelejä, kannustetaan pukeutumaan seuran väreihin myös kaupungilla vaikka jollain pienillä palkintoporkkanoilla ja muutenkin luodaan sitä playoff-hypeä. Seurojen pitää tehdä aloite, jotta joukkueesta saisi koko kaupungin jutun ja keväisin olisi edes mahdollista kokea playoff-huumaa.

Lyhyesti siis pudotuspelit pitää saada tuntumana tärkeiltä peleiltä jo heti pudotuspelien alkaessa ja ainakin alkuun seurojen ja myös SM-liigan pitäisi pyrkiä luomaan hypeä ja ottaa paikkaa kaupunkikuvassa. Ei sitä urheilukulttuuria hetkessä luoda, joten seurojen täytyy ainakin alkuun kantaa vähän suurempi korsi kekoon saadakseen aikaan keväthuumaa.

Osaan mielessäni kuvitella sen itkun määrän, jos noita pyyhkeitä joku joukkue katsomoon toisi. "Taas apinoidaan kaikkea Amerikasta" ja seuraavaksi varmaan ne samat ihmiset nauravat sille lapselliselle rantapallojutulle, kun eihän muuallakaan niitä käytetä.

 

[J.Grönvall]

Mainio avausviesti. Itsekin on Pohjois-Amerikan kulttuuria tullut ihasteltua. Sikäläinen hienous on juuri siinä miten osaavat luoda hypeä ja tarinoita kulloistenkin otteluparien ympärille ja sisälle. Suomesta tällainen puuttuu täysin. Monesti syytetään yksinomaan seurojen huonoa markkinointia, mutta myös medialla on tässä suuri rooli.

Esimerkiksi Sports Illustrated on minusta onnistunut hienosti siinä, että siellä on sitä tarinaa joka lähtöön. On analyyttisempia toimittajia, on taustatoimittajia jotka penkovat mielenkiintoisia yksityiskohtia ja on entisiä pelaajia/valmentajia, jotka pystyvät kirjoittamaan tunnepuolesta. Liigojen osalta ainakin NFL ja MLB tarjoavat myös huikean määrän tekstiä sivuillaan.

Jenkkiläiseen kulttuuriin liittyy vielä hienona osana tilastojen keruu ja analysointi, jopa hyvinkin syvällisellä tasolla. Itse urheilufanina suorastaan rakastan juuri näitä numeroiden takaa löytyviä juttuja, esimerkkinä vaikka footballoutsiders.com jossa ovat kehittäneet omat tilastoanalyysinsa.

Tietenkin Suomen resurssit on otettava huomioon mutta se mikä minusta on tärkeintä on se vilipitön innostus mikä mielestäni valitettavasti puuttuu täältä. Matsiin lähdetään sitten, kun siellä pelataan jostain "isosta". Onhan meillä joitain poikkeuksia 2000-luvultakin, esimerkiksi Pori, Vaasa ja Oulu. Urheilufanina sitä toivoisi samanlaista hypeä joka vuosi jokaiselle paikkakunnalle.

Eihän amerikoissakaan aina olla mukana pelkästä rakkaudesta lajiin. Los Angeles Kings synnytti lyhyen buumin Kaliforniaan, kunnes mestaruusparaatin aikana huomasivat ettei ketään oikeasti kiinnosta. Toisaalta jenkeille on annettava tunnustus siitä, että tunnelmaa siellä osataan luoda.

Perinteisissä jenkkilajeissa, jefussa ja baseballissa, löytyy monia todellisia urheilukaupunkeja joissa on mahtavat perinteet. Pukeudutaan oman jengin vaatteisiin. New Yorkissa vilisee jatkuvasti Yankeesin ja Metsin värit katukuvassa, vaikkei pelattaisi edes playoffeja. Sen sijaan Giants, Jets, Knicks tai Rangers on vähissä Manhattanilla. Toki, onhan meillä Mansessakin autotarrakulttuuri mutta sitäkin lähinnä häpeillään tai pidetään junttimaisena.

En tiedä mikä suomalaisessa luonteessa estää pienen karnevaalimeiningin ja hauskanpidon. Jokainen voisi vähintään laittaa sen oman porukan huivin kaulaan, kun lähtee jäähalliin. Oranssi Hakametsä Tapparan playoff-matsissa olisi yhtä komea kuin Wachowia Center Flyersin pelatessa. Tosin tyhjiä penkkejä riittäisi.

Isoin erottava tekijä näissä kulttuureissa on kuitenkin draama. Rapakon takaa löytyy lukuisia huikeita playoff-tarinoita, joita muistellaan tasaisin väliajoin. Suomesta puuttuu tällainen median taustoittaminenkin oikeastaan kokonaan. Eikä meillä totta puhuen ole mitään aitoja jännitteitä jotka kestäisivät vuosikausia, no ehkä Tappara-Ässät-parissa voisi olla potentiaalia, tarinoita ainakin riittäisi.

JG:n lääke jääkiekon runkosarjaan olisi ensinnäkin pistelaskun poistaminen kokonaan. Määrääväksi tekijäksi tulisi voittoprosentti. Tällä saataisiin jo runkosarjan väsyneisiin jatkoaikoihin ja rankkukisoihin vähän panosta. Voittamisesta tulisi tärkeää ja siitä kamppailtaisiin.

Pudotuspeleihin kahdeksan joukkuetta ja sarjat alusta asti paras seitsemästä. Voisi jopa kokeilla NHL-tyylistä kaksi-kaksi-yksi-yksi-yksi-jakoa yhtenä vuonna.

Idioottimaiset sääliplayoffit hevon kuuseen, playoffeihin pääseminen pitää olla palkinto jostain, ei niin, että sijalta kymmenen mennään sinne touhuamaan, koska kukaan ei saa suuttua. Ei se ole mitään urheilua, vaan tasapäistämistä.

Palautetaan kilpailu keskiöön myös ammattilaisurheilussa ja valjastetaan paikalliset mediat kantamaan kortensa kekoon kaupungin omien seurojen puolesta. Luokaa hypeä, paikallisylpeyttä, vastakkainasettelua, pikku näpäytyksiä toisen paikkakunnan suuntaan jne. Välillä tuntuu, että pesäpallo on ainoa laji Suomessa jossa välillä saadaan aikaan ihan aitoa halveksuntaa ja näyttämisen tarvetta. Siitä ne legendat syntyvät.

Sitten heräsin ja päästin kissan ulos.

 

[Corkscrew]

Median merkitys on suuri. Jos ajatellaan vaikka Aamulehteä joka on Tampereen seudun ainoa varteenotettava sanomalehti joka ainakin vielä tavoittaa suhteellisen suuren yleisön, niin sille jääkiekosta raportointi tuntuu olevan vain välttämätön paha joka usein kätketään urheiluosaston takasivuille. Seurat eivät saa siis paikallismediasta minkäänlaista vetoapua markkinointiinsa, kuten on ehkä jossain muualla. Ennakkoon peleistä ei kirjoiteta yhtään mitään, koska se olisi ilmaista markkinointia jota ei kenellekään haluta suoda. Vaikka jos ajatellaan vanhanaikaista sanomalehteä, niin eihän sen edes kannattaisi enää kirjoittaa niin paljon menneistä tapahtumista koska on siinä auttamatta nopeampia medioita perässä. Jos Aamulehti keskittyisi enemmän tuleviin tapahtumiin, kirjoittaisi enemmän näistä paikallisesti suosituista lajeista ja seuroista, saattaisi lehti saada joitain uusiakin tilaajia. Maailma muuttuu, lehti ei ilmeisesti siihen pysty joten kovin valoisaa tulevaisuutta AL:lle on nykymenolla vaikea ennustaa. Suomalainen urheilumedia on niin paljon esim. p-amerikkalaista jäljessä, että sitä on vaikea edes käsittää. Samalla kärsii koko suomalainen urheilukenttä.

 

[Osmo Rapeli]

Rapakon takaa löytyy lukuisia huikeita playoff-tarinoita, joita muistellaan tasaisin väliajoin. Suomesta puuttuu tällainen median taustoittaminenkin oikeastaan kokonaan. Eikä meillä totta puhuen ole mitään aitoja jännitteitä jotka kestäisivät vuosikausia, no ehkä Tappara-Ässät-parissa voisi olla potentiaalia, tarinoita ainakin riittäisi.

Tämä on erittäin hyvä ja mielenkiintoinen pointti. Minun mielestäni tässä on kyse eniten lätkätoimittamisen murroksesta ja ikärakenteesta. Nykyisten kiekkotoimitusten isoimmat vanhat nimet, sekä johtavissa asemissa olevat, he eivät ole taustoittajatarinoitsijoita kuten esimerkiksi NHL-Jouni Nieminen on.

He tekevät kiekkotoimittamista kuten ovat aina tehneet, joskus terävästi havainnoiden, joskus hyvin kirjoittaen, mutta eivät niinkään tarinoiden kautta. Tarinoita on enemmän vain hitaammissa julkaisumuodoissa (kuten Jääkiekkolehti), ei ottelusarjojen pohjustuksissa ja "hitaassa kirjoittamisessa".

NHL:n parissa varttuneet nuoremmat taas tietävät, ainakin osa, mistä on kyse, mutta eivät vielä oikein osaa. Tarinointia ja karismaa ei opi koulussa tai kirjoissa, vaan hallilla ja kokemuksen kautta. Tämän sukupolven kompastuskivi voi olla huomionhaku, Twitter, menestyspakko, liika yritys, rahapaineet...mutta toivon mukaan sieltä jalostuu myös hyviä tarinankertojia, jotka malttavat.

Kyse on myös rahasta. Jos lehdessä samat ihmiset tekevät kaikki urheilu-uutiset, ei siinä ole aikaa kesäpojalla kirjoittaa kauniita tarinoita. Ja jos yleensäkin urheiluaiheista lehteä ostaisi isompi levikki, siellä olisi myös enemmän kirjoittajia.

Kokonaan oma asiansa on toki ennustaa, miten kiekkotoimittaminen yleensä kehittyy. Ja kiekko. Ei tarinoita ihan samalla tavalla synny silloin jos suurin osa joukkueesta viipyy samassa seurassa max. kaksi vuotta. Ei synny seurasankareita ja vihollisuuksia ihan samalla tavalla.

 

[J.Grönvall]

Median merkitys on suuri. Jos ajatellaan vaikka Aamulehteä joka on Tampereen seudun ainoa varteenotettava sanomalehti joka ainakin vielä tavoittaa suhteellisen suuren yleisön, niin sille jääkiekosta raportointi tuntuu olevan vain välttämätön paha joka usein kätketään urheiluosaston takasivuille. Seurat eivät saa siis paikallismediasta minkäänlaista vetoapua markkinointiinsa, kuten on ehkä jossain muualla. Ennakkoon peleistä ei kirjoiteta yhtään mitään, koska se olisi ilmaista markkinointia jota ei kenellekään haluta suoda. Vaikka jos ajatellaan vanhanaikaista sanomalehteä, niin eihän sen edes kannattaisi enää kirjoittaa niin paljon menneistä tapahtumista koska on siinä auttamatta nopeampia medioita perässä. Jos Aamulehti keskittyisi enemmän tuleviin tapahtumiin, kirjoittaisi enemmän näistä paikallisesti suosituista lajeista ja seuroista, saattaisi lehti saada joitain uusiakin tilaajia. Maailma muuttuu, lehti ei ilmeisesti siihen pysty joten kovin valoisaa tulevaisuutta AL:lle on nykymenolla vaikea ennustaa. Suomalainen urheilumedia on niin paljon esim. p-amerikkalaista jäljessä, että sitä on vaikea edes käsittää. Samalla kärsii koko suomalainen urheilukenttä.

Aamen. On vaikea ymmärtää miksi sanomalehdissä edes uhrataan sivuja esimerkiksi tuloksille, ne kun ovat tosiaan auttamatta myöhässä nykyaikana. Jos ajatellaan vaikka pelkästään jääkiekkoa, niin Aamulehti voisi ihan hyvin tehdä ennakkoa kaikista Ilveksen ja Tapparan matseista. Fanit tietävät, että on tulossa hyvä matsi niin olisi se ihan hyvä levittää myös laajemmalle joukolle tietoon.

Nykyiset otteluraportit ovat myös aika heikkotasoisia. Iso kuva etusivulle ja joku häthätää keksitty taustajuttu siihen, itse pelistä muutama rivi jossa todetaan, että viihdearvo oli kaksi tähteä ja Tuokkola päästi kolme maalia.

 

[J.Grönvall]

Kokonaan oma asiansa on toki ennustaa, miten kiekkotoimittaminen yleensä kehittyy. Ja kiekko. Ei tarinoita ihan samalla tavalla synny silloin jos suurin osa joukkueesta viipyy samassa seurassa max. kaksi vuotta. Ei synny seurasankareita ja vihollisuuksia ihan samalla tavalla.

Toisaalta tässäkin on ero juuri Pohjois-Amerikan isoihin liigoihin joissa pelaajisto vaihtuu tiuhaan mutta seurat ja legendat säilyvät ja elävät. Onhan tietenkin franchise-pelaajia joista kasvaa seuraikoneita mutta on myös kulttuuri jossa tähtipelaaja voi olla huomenna naapurikaupungissa.

On suomalaisena vaikea kuvitella miltä Green Bayssa tuntuu katsella Brett Favrea New York Jetsin paidassa tai Indianapolisissa Peyton Manningia Denver Broncosin riveissä. Tai Edmontonissa Wayne Gretzkya joka luistelee Kingsin paidassa. Nämä ovat kuitenkin verrattavissa siihen, että Janne Ojanen olisi siirtynyt Tapparasta Lukkoon ja Raipe Helminen Ilveksestä TPS:ään.

Jenkeissä seura tuntuu kaikesta huolimatta olevan isompi asia kuin yksi pelaaja, ainakin perinteisissä urheilukaupungeissa. New York, Detroit, Boston, Philadelphia, Chicago jne omaavat kaikki valtavat perinteet useissa lajeissa ja sitten on Green Bayn kaltaisia tarinoita.

Tämä kaikki tuppaa meidän päässä unohtumaan kun kauhistellaan sitä miten Minnesota North Stars saattaa yhtäkkiä siirtyä Dallasiin. Ja kertoohan sekin jotain, että löytyy myös esimerkkejä joissa tämä uusi seura otetaan vastaan uudellakin alueella nopeasti. Yhtä Florida Panthersia ja Carolina Hurricanesia kohti on aina yksi St.Louis Rams tai Houston Texans.

 

[Osmo Rapeli]

Toisaalta tässäkin on ero juuri Pohjois-Amerikan isoihin liigoihin joissa pelaajisto vaihtuu tiuhaan mutta seurat ja legendat säilyvät ja elävät. Onhan tietenkin franchise-pelaajia joista kasvaa seuraikoneita mutta on myös kulttuuri jossa tähtipelaaja voi olla huomenna naapurikaupungissa.

Niin...säilyvätkö vielä samalla tavalla kuin ennen? Toki mammuttisopimukset ovat hieman rauhoittaneet nyt taas tilannetta. Tovi sitten oli vähän rauhattomampaa ja tuntui, ettei paikallissankareita enää synny samaan malliin. P-Amerikkaa tosiaan auttaa myös varaustoiminta, koska sillekin on luotu oma mahtava hypetyksensä. Ykkösvarauksilla on oma sädekehänsä.

Suomessa pitäisi siksi saada lisää hypeä myös junnutoiminnan päälle. Omia junnuja kehutaan, mutta matseissa ei käydä vaikka se olisi ilmaista. Tämä itseasiassa korjaisi tuota mainitsemaani max. 2 vuotta...jos pelaajat tunnettaisiin jo 15-vuotiaasta asti. Jos miettii omia kiekkokaartoja, niin kyllä hyvä fiilis on myös niistä "meidän koulun pojista", joista tuli hyviä kiekkoilijoita, vaikka itse oli paska. Uskon, että saman voi kokea uudelleen vanhempana, jos osallistuu ja käy siellä oman lapsen peleissä. Vaikkei omasta lapsesta tulisi ykköstähteä, on hyviä muistoja kaverista joka tuli. Ja voi sanoa omallekin lapselle että olet osa tuota menestystä, tsemppasitte toisianne.

Tässä kohdin täytynee hieman kehua seuroja siitä, että viimeisen viiden (?) vuoden aikana menneet sankarit ovat alkaneet näkyä esim. joukkueiden esittelyvideoissa. Homma on tajuttu, samalla tavalla kuin logojen kanssa.

*****

Otteluraporteista sen verran, että on olemassa myös hyviä otteluraportteja. Minusta tärkeintä on löytää pelin punainen lanka, ei niinkään kronologisesti selostaa tilanteita ensimmäisestä erästä kolmanteen. Pituus ei tällöin ole ratkaiseva. Mieluiten toki pelillinen punainen lanka, ei vain "Peltonen teloi Humlin", ellei nyt matsi kääntynyt esim. viiden minuutin rangaistukseen.

 

[J.Grönvall]

Otteluraporteista sen verran, että on olemassa myös hyviä otteluraportteja. Minusta tärkeintä on löytää pelin punainen lanka, ei niinkään kronologisesti selostaa tilanteita ensimmäisestä erästä kolmanteen. Pituus ei tällöin ole ratkaiseva. Mieluiten toki pelillinen punainen lanka, ei vain "Peltonen teloi Humlin", ellei nyt matsi kääntynyt esim. viiden minuutin rangaistukseen.

Tästä olen täysin samaa mieltä, oma kirjoitteluni koski oikeastaan Aamulehteä. Kyllä hyviäkin kirjoittajia varmasti löytyy.

 

[Musta Nuoli]

Aamen. On vaikea ymmärtää miksi sanomalehdissä edes uhrataan sivuja esimerkiksi tuloksille, ne kun ovat tosiaan auttamatta myöhässä nykyaikana. Jos ajatellaan vaikka pelkästään jääkiekkoa, niin Aamulehti voisi ihan hyvin tehdä ennakkoa kaikista Ilveksen ja Tapparan matseista. Fanit tietävät, että on tulossa hyvä matsi niin olisi se ihan hyvä levittää myös laajemmalle joukolle tietoon.

Nykyiset otteluraportit ovat myös aika heikkotasoisia. Iso kuva etusivulle ja joku häthätää keksitty taustajuttu siihen, itse pelistä muutama rivi jossa todetaan, että viihdearvo oli kaksi tähteä ja Tuokkola päästi kolme maalia.

Tuloksien painaminen on tärkeää, moni ihminen haluaa lukea sanomalehdestä matsin tuloksen ja otteluraportin. Nettiin ahkerasti kiekosta kirjoittavilla (esim. meillä jatkoaikalaisilla) on usein sellainen lievä harhakäsitys, että "kaikki" seuraisivat matsien kulkua tiukasti netin tulospalveluista ja otteluseurantaketjuista sun muista, mutta tosiasiassa suuri osa kiekkopeleissä käyvistä ei näin tee. Urheiluruutu katsotaan, sitten luetaan lehdestä tarkemmin kuka teki mitä.

Tämä ei tietysti tarkoita, etteikö lehtien otteluraporteissa olisi parannettavaa, paljonkin. Tulokset ja tilastot on hyvä olla, mutta myös vähän laajempaa kerrontaa kuin "Arska taklasi Repaa ajassa 2.18 toisessa erässä, tuloksena 2+2 minuutin jäähy. Ylivoimalla Ensio tälläsi kiekon maaliin kun toista erää oli pelattu 2.47, syöttäjinä Peksi ja Seppo (nimi muutettu)".

Lisäksi jos halutaan paikallislehtien luovan paikallisfiilistä, niin paikallislehdet voisivat kirjoittaa laajemmin oman alueen muistakin seuroista, esimerkiksi Mestis-seuroista ja niiden edesottamuksista. Ei minua kiinnosta lukea juurikaan matsista SaiPa-KalPa, minua kiinnostaisi lukea mitkä olivat Tamin kommentit ennen illan ottelua ja mitä mieltä kapteeni Antti Virtanen on alkukauden vaisummista peliesityksistään. Voisin myös lukea, mitä Naantalin VG-62 -seuralle kuuluu ja mitkä ovat sen tulevaisuudennäkymät.

Eli muiden alueiden pelien seurannan voisi tarvittaessa typistää hyvinkin lyhyeen (pelkät tulokset runkosarjamatsien osalta) ja keskittyä paikallisempaan näkökulmaan. Kyllä niitä STT:n kaikkialle kopioituja pikku-uutisia voi sitten muualtakin lukea.

Tietenkään perimmäistä ongelmaa mikään uutisointi ei poista, eli sitä, että runkosarjan pelejä on aivan liikaa ja ne ovat pitkälti merkityksettömiä nykyisen säälipleijarisysteemin takia (ja pleijarisysteemin yleensäkin, joskaan en kuvittele, että jääkiekossa siirryttäisiin jalkapallosta tuttuun systeemiin eli runkosarjan voittaja olisi mestari ja sen lisäksi olisi erillinen cup-pudotuspelisarja kauden mittaan).

Onhan se nurinkurista, että runkosarjapelien älyttömän määrän takia varsinaiset pleijarit sitten tosiaan mennään ns. juosten kustuna ja hirveällä kiireellä. Jos sarja menee 4-0 poikki, niin koko "post season" on ohi alta viikossa. Ei siinä mitään järkeä ole.

Runkosarjaa lyhyemmäksi ja säälipleijarit pois, sitten jäisi aikaa viedä pleijarit läpi väljemmällä aikataululla, paras seitsemästä -systeemillä ja NHL:n tyylisellä 2-2-1-1-1 -vuorottelulla (kuten J. Grönvall mainitsikin). Eipä siitä hyödy katsojakaan, kun älyttömän aikataulun takia pelaajat ovat jo puolivälieräsarjojen lopussa puhki, ja pelin taso on välieristä alkaen jo täyttä kuraa.

 

[J.Grönvall]

Tuloksien painaminen on tärkeää, moni ihminen haluaa lukea sanomalehdestä matsin tuloksen ja otteluraportin.

No siis juu, mutta tarkoitin lähinnä sellaista koko sivun tuloskertausta josta löytyy mm. Mestarien liigan tuloksia ja jotain vanhoja NHL-tuloksia. Mielestäni se formaatti on vähän aikansa elänyt, vaikka kai sinne voi jotain piirikunnallisten tuloksia sitten laittaa.

Yleensäkin näkisin sanomalehtiformaatin hyödyn enemmänkin juuri asioiden ja ilmiöiden taustoittajana ja sellaisen syvemmän tiedon tuottajana. Mielestäni tässä on eroa ns. ajankohtaisaiheiden ja urheilun välillä jo tällä hetkellä. Muut mediat ovat niin paljon nopeampia varsinaisten uutisten esille tuomisessa, että päivälehtien kannattaisi ehkä panostaa siihen, että pystyisivät asiasta kertomaan jo enemmän.

Vähemmän siis tavallaan uutisotsikoita ja enemmän keskityttäisiin siihen miksi ja miten jotain tapahtui.

EDIT. Vähän tällaisena hahmotelmana, että jokainen ottelu olisi "tarina", eli on se ennakko ja sitten varsinaisen matsin jälkeen voitaisiin jo viitata siihen ennakkoon. Samalla periaatteella kuin esimerkiksi Canal+ tai URHOtv ovat pystyneet rakentamaan ottelulähetyksiään jonkun teeman ympärille.

 

[Topnaattori]

Ahdistaa jo nyt, jos Kerho sattuisi tänä vuonna jäämään sääliplayoffeihin. Ei minkäänlaista tunnetta, tunnelmaa saati järkeä. Kahdeksan joukkuetta suoraan playoffeihin. Suuri toive SM-liigan johdolle:

Sääliplayoffit pois ja äkkiä!