Mainos

Pittsburgh Penguins 2023–2024

  • 279 972
  • 1 145

Chami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
Itsellä tuli peli hieman jälkijunassa katsottua niin kirjoitellaan sitten nyt.
Oli kyllä sellainen peli, että sai taas kaivaa sydänlääkkeet kaapista mitkä oli kerennyt olemaan jo n. 1kk kuukauden ajan pölyttymässä kaapissa.
Olipa kyllä kaks ensimmäistä erää hyvää tekemistä Penguinsilta ja hetken aikaa jopa kävi mielessä ajatus, että jos sinne pudotuspeleihin päästään niin siellähän voidaan jopa pärjätäkkin. Jotenkin tuntuu että koko joukkue löytänyt paljon parempaa tekemisen meininkiä ja oikeasti yritetään 100-lasissa. Jopa Malkinkin on ilmoittautunut vielä tälle kaudelle mukaan. Karlssonilta sekä ylivoimalta yleisesti odottaisin enemmän.
Kuitenkin kyllähän tässä joukkueessa on potentiaalia ja varsinkin sitä playoff kokemusta mikä voi tulla aika isoon rooliin, jos sinne pudotuspeleihin päästään. Kyllähän tuo on useamman kerrankin nähty tässä n. 10 vuoden aikana että kun sinne pudotuspeleihin pääsee niin siitä alkaa taas sitten se aivan oma maailma ja mitään ei ole kirjoitettu siihen kuuluisaan kiveen.

Sullivanille tuhat lampaanpersettä. Tälleen kun olen tämmöinen erittäin kokenut sohvaperunavalmentaja niin mielestäni aikalisä olisi pitänyt jo ottaa 4-3 tilanteessa, ja tätä jo huusin kotona melko kovaankin ääneen, kun tuo 4-3 kavennus syntyi. Se viimeinen erä oli niin kauheaa ja tuttua Penguins kuraa että huhhuh. Miksi odottaa vielä 4-3 tilanteessa ja säästellä sitä aikalisää kun sokeakin näkee että se 4-4 tasoitus on vaan ajankysymys ja sama tarina ollaan tällä kaudella nähty useita kymmeniä kertoja? Vitutti kyllä todella voimakkaasti, kun Sullivan päätti vasta sen 4-4 tasoituksen jälkeen aikalisän ottaa.
Eikö se olisi parempi pelaajillekkin sanoa että nyt vittu ryhdistäytykää me hoidetaan tää ja ollaan vielä johdossa vs. noh se vastustaja tuli jo tasoihin ja kustiin 4-1 johto mutta cmoon guys.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Aina oon uskonu ja Sullivanille patsas! Ei vaan, olipahan kiva katella peliä kun pojat yrittää edes. Mukavasti oli Tampalla bussijalkoja ja ei Vasillekaan ihan aina Letangin leijat uppoa, mutta hyvä näin.

On tuossa pelaamisessa edelleen niin kammottavia puutteita että sattuu silmiin, kuten nyt kolmannessa erässä nähtiin, kun Tampa sai kiekon ja miehet liikkeelle. Karvauspelaaminen on aivan päätöntä, puolustusaluetta täytetään jos huvittaa miten sattuu ja kiekosta vaan luovutaan ahkerasti. Varsinkin johtoasemassa tuo on ihan kuoleman suudelma, kun puolustuspelaaminen on selkeä akilleen kantapää nyt, aina ja ikuisesti. Lisäksi jostain käsittämättömästä syystä joskus vahvuuksiin kuulunut nopea pelin kääntäminenkin on ihmeellistä jahkailua ja ylivoimahyökkäykset kuivuvat järjestäen kasaan. Noh, jäipähän parannettavaa taas.

Mutta voitto se on tässä vaiheessa tärkein ja kelpaa kyllä tavalla kuin tavalla!
 

Irbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Malkinin ja koko joukkueen tuuletuksesta olikohan 4-1 maalin jälkeen näki, että nyt on pojat tosissaan ja sinne pudotuspeleihin halutaan. Suvantovaiheen pellailun jälkeen tuo tunne ja taistelutahto näyttää kyllä niin mahtavalta.

Jos ilme näyttää loppukauden osalta samalta ja pleijareihin ei mennä, niin onpahan kaaduttu ainakin saappaat jalassa. Puutteita tosiaan pelaamisessa on edelleen, kun varsinkin 5vs5 hyökkäyspelistä sellainen tietty rutiinitaso puuttuu pelistä toiseen ja ylivoima on mitä nyt sattuu tulemaan. Kiekon liikuttelu näyttää nojatuoliini kohtuuttoman hitaalta verrattuna Kucherovin, Hedmanin ja Stamkosin vastaavaan.

Olen herran omassa ketjussa miehen renkaita jo jonkin verran pumppaillut, mutta täytyy vielä nostaa esille tuo Puljujärven nelosketju. Taas oli laadukas peli tältä ketjulta ja tekevät kyllä juuri sitä työtä kuin kuuluukin. Puljujärveltä on jäänyt Oilers-aikana silmiin pistänyt ylipelaaminen pois, liike on hyvää ja kiekollisena tekee fiksuja ratkaisuja. Bemström täydentää mielestäni hyvin tämän ketjun ja sopii rooliinsa.

Häviääköhän Pittsburgh Penguins enää koskaan?
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Tärkeä piste matkaan Torontosta. Ensimmäisessä erässä Penguins oli erinomainen, mutta toinen ja kolmas mentiin Toronton tahdissa. Siihen nähden nousu maalin takaa tasoihin viimeisen kympin aikana oli erittäin arvokas suoritus joukkueelta.

Jatkoaika taas sitä tuttua Penguinsia ja Sullivania. Kauden tärkeimmät hetket käsillä ja jatkoajan aloittaa Eller, ja tuo aloittava kolmikko ei koskaan päässyt vaihtoon kun Leafs pyöritteli kiekon kanssa heitä noin minuutin ennen kuin tekivät maalin. Viisaampi valmentaja voisi kaatua saappaat jalassa luottaen historian tehokkaimpiin kuuluviin jatkoaikapelaajiin, pelaajiin jotka nytkin johtavat edestä joukkoja tässä playoff-taistelussa, eli Crosbyyn ja Malkiniin. Hekin olleet huonoja tällä kaudella 3v3-pelissä mutta ratkaisukykyä ihan toisella tapaa siellä kuin Ellerillä. Mutta ei Sullivan vaan viime kausien jatkoaikapeluutus jossa Carter sai paljon vastuuta on nyt muuttunut Ellerin ylipeluutukseen näissä tilanteissa.
 

KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Hyvä alku Pensiltä tänään, mutta paha hyytyminen loppua kohti jälleen. Onneksi saatiin edes yksi maali heikkoon kolmanteen erään joka toi elintärkeän pisteen.

Ylivoima, Sullivan ja tuomarit veivät tänään lisäpisteen meiltä. 0/5 jälleen, taas on 9 yv:tä vedelty kiikareilla. Matthews tasoitti pelin ylivoimalla tilanteessa, jossa Leafsin olisi pitänyt olla lusimassa 2+2 jäähyä korkeasta mailasta Crosbyyn. Käsittämättömästi tuo vietiin pois sen takia, että kiekko oli Crosbyn naaman ja mailan välissä? Lyönti naamaan se oli siitä huolimatta. Lisäksi kauden selvin kampitus meni kolmannessa erässä ohi Karlssonin harhautettua Leafsin pelaajan siten, että hänet jouduttiin kaatamaan lyömällä maila luistimien väliin.

Noh se siitä, mutta mitä ihmettä Sullivan tekee jatkoajalla? Aloittaa O'Connorilla, Ellerillä ja Karlssonilla lopputuloksena Leafs-pyöritys koko jatkoajan, joka päättyy siihen, että hyökkääjät lähtevät väsyneinä vielä prässäämään kahdella ihan päättömästi, josta Leafsille 2v1 ja game over. Mahtaa Crosby olla tyytyväinen, kun ei päässyt jatkoajalla jäälle, huolimatta siitä että hän ei edes pelannut viimeisiä vaihtoja varsinaisella peliajalla..

Penguinsin kärkiketjut, etenkin kakkonen oli hyviä, mutta alaketjuilta aivan järkyttävä matsi. Missä on Reilly Smith, tuo tämän kauden Granlund? Carterille erityismaininta paskuudesta, onneksi Sullivan palkitsi tuon taas tuplavaihdoilla..


Ennen peliä olin kuitenkin budjetoinut tähän matsiin yhden pisteen menetyksen, joten kaikki on vielä mahdollista. Näkisin, että 1 peli on varaa ottaa vielä turpiin, kunhan se ei tule Detroitia tai Islandersia vastaan, jotka ovat molemmat saaneet taas juonen päästä kiinni. Ensi pelissä siis pakkovoitto, Let's go Pens!!
 
Viimeksi muokattu:

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Sentäs piste matkaan, peliaikatappio olisi tehnyt jo hallaa. Tänään onkin sitten Detroit-Washington ja New Yorkin paikallinen, paljon panoksena molemmissa peleissä Penguinsin kannalta. Seuraava ottelu Red Wingsiä vastaan onkin sitten aivan elintärkeä ja peliaikavoitto sieltä sitten kiitos.

Sinänsä tuossa on ideaa, että Eller voittaa aloituksen ja vaihdetaan sitten Crosby jäälle, mutta oliko Crosbylla myös jotain luistinongelmaa jatkoajan alkajaisiksi?
 

Dimas_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, #87, ManU, CR7, Seattle Seahawks
Sullivanin mukaan Crosbylla olisi ollut joku luistinongelma tuossa jatkoajan alussa. Ei sikäli, että Crosbyn tai Malkinin saldo 3 v 3 jatkoajalta tällä kaudella olisi mitenkään hyvä, mutta ehkä kuitenkin ne todennäköisimmät ratkaisijat kannattaa olla siellä jäällä näissä tilanteissa.



Oliko tuo pätkä viime yön pelistä? Jos oli, niin Sid oli ilmeisen turhautunut tuomarityöskentelyyn, jota @KukkosLasse ylempänä nostikin esille. ”Hey! You fucked up” tms. taisin lukea huulilta.. No piste on ihan ok Torontosta. Tiukkaa tekee mutta kaikki on yllättävää kyllä omissa käsissä.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Hyvä juttu, että ainakin vanha kunnon vitutus on palannut, pitkään olikin täysin hälläväliä-asenne. Siis mulla, ja näköjään Crosbyllakin.

Kyllähän tossa tosiaan tuomarit veti aika suvereenisti vituiksi useamman tilanteen, mutta näitä nyt vaan tulee. Sullivanista ja peluutuksesta en sano enää mitään.

Enpä tiedä olisiko playoffeihin pääsy lopulta hyvä vai huono asia, toisaalta kaikki on playoffeissa mahdollista mutta toisaalta täysin vihkoon on vedetty 90% kaudesta eli vähän väärän signaalin se lähettäisi. Mutta joo, fanina tietysti kivempi katsella playoffeja jos Pens on mukana, siitä nyt ei kahta sanaa!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Aivan käsittämätöntä lähteä jatkoajalle pelkäämään eikä pelaamaan. Ei ollut ensimmäinen kerta kun jäälle pistetään Eller kumppaneineen ja huonostihan siinä kävi taas.

Piste oli kuitenkin enemmän kuin mitä Torontosta odotin. Siinä mielessä voi olla ihan tyytyväinen ja kaikki on omissa käsissä.

Tällä hetkellä sanoisin Islandersin olevan se pahin kanto kaskessa. Detroit otti voiton Buffalosta, mutta heidän pelinsä ei vakuuttanut yhtään ja Caps on ollut jo useamman pelin ajan vaisuhko kuten myös Philly. Äkkiä nämä tilanteet kuitenkin muuttuvat.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Piste oli kuitenkin enemmän kuin mitä Torontosta odotin. Siinä mielessä voi olla ihan tyytyväinen ja kaikki on omissa käsissä.
Sen verran täytyy itseä korjata, että eihän kaikki nyt aivan omissa käsissä ole enää. Jos Caps voittaa omat neljä peliä ja Islanders omat kolme peliä ennen runkosarjan päätöskierroksen Isles-Pens peliä, niin ei Pensille riitä vaikka se voittaisi ihan kaikki jäljellä olevat pelit. Tässä täytyy siis toivoa, että Caps ja Isles menettävät vielä pisteitä. Suhteessa Detroittiin ja Phillyyn kaikki on omissa käsissä vielä.

Vahvasti rupeaa näyttämään kuitenkin siltä, että ei tuonne voi enää yhtään tappiota eksyä sarakkeeseen. Kaikki olisi voitettava ja silti on mahdollista ettei riitä. Hieno runkosarjan loppu kuitenkin saatiin mitä tulee panoksiin.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kauden tärkein peli ja ekaan kymppiin kaikki koko kauden helmasynnit läpi. No, alivoimamaalia ei Detroit ihan tehnyt, vielä.

Letang pyörii kun puolukka pillussa, Eller kakkosyyveen pointilla, Malkin heittelee silmät kiinni seläntakaa syöttöjä, ylivoimahyökkäyksistä rakennetaan lähinnä paitsioita ja karvaajat ajaa itsensä johonkin jäähallin parkkikselle. Aivan saatanan kauheeta peliä - ja mä oon sentään kattonut naisten lätkää just!

Jos tästä raavitaan kaks pinnaa niin ei ansaitse Detroitkaan mennä poffeihin. Kova kisa kyllä kumpi on huonompi.

Edit. Ei oo mitään seurantaa, niin paan nyt tähän: aivan uskomatonta junnumaista perseilyä, arvasin ettei olis pitänyt edes yrittää katella tätä roskispaloa mutta onneksi on KALJAA!
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Tokan erän jälkeen 4-3 johto, Crosby & Rust + Ned vs Detroit.

Ykkösketju on saapunut paikalle Crosbyn johdolla, muita ei ole vielä näkynyt. Pitääkö ottelun kolmas johtoasema jo? No ei varmasti pidä! Aivan huikea passi muuten Rustilta tuohon Crosbyn alley-oop -osumaan.

Apuja tulee kyllä mukavasti nyt sekä vastustajan veskarilta että tuomareilta, mutta kaikki otetaan vastaan. Oma pelaaminen onkin sitten edelleen niin onnetonta, niin onnetonta. Puolustuspää vuotaa aivan naurettavasti lähtien täytöstä, oman miehen pitämisestä ja ihan ö-junnutason peeloilusta. Ja puolet hyökkäyspään pelaamisesta on halvaantunutta, kun Malkin on off-moodissa tappaen koko kakkosketjun pelaamisen kaikilla alueilla. Ja se on off-moodi on nykyään vähintään puolet ajasta. Ei ole Geno angry nyt.

Lisäksi yleisesti niin uskomaton määrä täysin vajaa-älyisiä ratkasuja tulee jatkuvalla syötöllä about kaikilta, että pakko tässä on kyseenalaistaa halu jatkaa pelaamista runkkarin jälkeen. Montako turhaa pitkää on räimitty? Montako turhaa kiekonmenetystä omassa päässä? Monta kertaa selkä suoristuu kun pitäisi taistella? Monta kertaa kaareellaan nollat taulussa kiekon perässä (3. maali omiin)?

Jos olisi jengi täynnä junnuja ja pelattaisiin ensimmäistä kertaa tiukassa paikassa, niin okei, menköön junnumaisen höntyilyn ja jännityksen piikkiin - oppirahat on maksettava. Vaan ei, sarjan kokenein joukkue ja silti vedetään ihan täyttä Pitsiturnausta tässä vaiheessa kautta, kun pitäis pelata pudotuspelejä.

Juu ja koko valmennus ulos. Eilen.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Uskomatonta, vitullista paskaa. Ruotsalaiset pakit hoitaa homman himaan, että pääsee lätkiin MM-kisoja. Sanattomaksi vetää tämän pumpun toimet. Ja Sullivan sillä seisoo kuin tatti paskassa kun menee niin vitun hyvin.

Kaikkialla pelataan Pensin pussiin, mutta kun pitää paskantaa housuun niin pitää paskantaa housuun.
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Erik Karlsson masterclass taas. 0+0 ja 2 aivan idioottimaisesti pelattua tilannetta joista 5-3 johto hukkaan kolmannen erän lopulla. Antakaa Norris tälle kaverille
Joko nämä vitun neppailijat Karlsson & Malkin etunenässä helvettiin tuolta tai sitten valmentja luiskaan, ja tilalle joku joka saa jotai irti tuollaisista hawaijikiekkoilijosta. Ei tässä nyt ole hevon helvetin järkeä koko vitun touhussa.

Miten näin päin vittua voi pelata jääkiekkoa?

Ja tarpeeks kun haukkuu... aina rakastanu Karlssonia!
 

Chami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Penguins
LETS GOOO!! LGP! Ja kaikki on taas omissa käsissä, kun WSH kaatui Buffalon käsittelyssä.

Ei vaan ihan rehellisyyden nimissä Penguins ei ollut tänään todellakaan parempi joukkue ja on IHME, että tämä peli voitettiin. Tämmöistä tosin se jääkiekko välillä on. Mutta aivan kauhea peli ja välillä tuntui, että väkipakolla piti antaa Detroitille mahdollisuus tulla peliin mukaan. Siis mitä helvettiä siinä toisen erän alussa tapahtui, Detroit myllytti 7 minuuttia ja Penguin pelaajat nakkelivat kokoajan pitkää kiekkoa, ja siis ihan helvetin selvää pitkää kiekkoa?? Sentään sitten Rust ja Crosby aktivoituivat ja iskivät 2-1 johdon.
Myös tuon Petterson-Karlsson parin suorittaminen viimeisessä erässä oli niin kuraa että huhhuh. Sentään Karlsson ratkaisi jatkoajalla tämän pelin meille. Olin kyllä 90% varma, että kun OT:lle mennään niin sinne laitetaan Carter aloittamaan joka häviää aloituksen + kentälle laitetaan Petterson ja Karlsson jotka törmäävät toisiinsa ja Detroit saa heti OT:n alkuun 3v0 tilanteen ja niputtaa jatkoajan heti pakettiin. Tämä siis aivan mahdollinen skenaario kun kyseessä on Penguins ja Sullivan.

Syitä miksi voitettiin oli kyllä: tolpat, tuomarit, Detroitin tehottomuus hyvistä paikoista (toki kyllähän he 5 maalia tekivät, mutta oli kyllä paikkoja laittaa enemmänkin sisään), Sid + ykköskenttä, Nedeljkovic.

Paljon miinuksia kuitenkin tässä pelissä on: puolustaminen, karvaaminen, ylivoima (yllätys), johdon pitäminen, 1. ja 2. erän viimeinen minuutti jne. Paljon on kyllä siis tehtävää JOS sinne pudotuspeleihin päästään.

Kaiken kaikkiaan oli kyllä viihdyttävä peli kuitenkin ja hallissa oli myös todella hyvä meno. Oli vähäsen jo sellaset pleijarikiekko-fiilikset tässä matsissa.
 

KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Erik Karlsson masterclass taas. 0+0 ja 2 aivan idioottimaisesti pelattua tilannetta joista 5-3 johto hukkaan kolmannen erän lopulla. Antakaa Norris tälle kaverille
Hienoa että saatiin tällä postauksella korjattua tilanne!

Surkein peli hetkeen Pensiltä, mutta voitto maistuu hiton hyvältä!! Suht halvalla päästiin aina johtoon, ja johtoasemassa pelataan kuin siellä ois kranaatti kiekon tilalla. Etenkin kaikki puolustajat olivat ihan hukassa tänään.

Kapteenista kyllä paistoi voittamisen tahto, ja varmasti sytytti joukkuetta nähdä Sid jälleen tuollaisessa voitetaan vaikka väkisin- moodissa. Toki omissakin kolisi ykköskentän ollessa jäällä, mutta enemmänkin puolustuksen sekoilun johdosta.

Hieno ilta Detroitille lahjoitetusta pisteestä huolimatta Capsien hävitessä. JatkoaikalyijytysIslanders alkaa olla tosin aika vahvasti kiinni metron kolmospaikassa
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Peliitat
Kaipa se on laskettava hyväksi asiaksi, että huonolla pelilläkin pystytään voittamaan.

Matsissa oli näköjään taas kerran Sullivanin Penguins pienoiskoossa. Sulamisia useamman maalin johdosta, pukukoppimaaleja yms. Moneskohan kerta tällä kaudella kun Pens saa voitonkin tuntumaan tappiolta!

No joo, kuukauteen ei ole Pens jäänyt pisteittä ja viimeiset 10 peliä 7-0-3. Kolme pistettä viimeisestä kolmesta pelistä saattaa riittää jo pleijareihin.

Crosbylle taas hattu päästä. 1000 syöttöpistettä täyteen, uskomaton pelaaja.
 
Viimeksi muokattu:

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
RIkkinäinen levy täällä taas moi, mutta onhan tämä nyt aivan käsittämätöntä miten paskasti voi pelata ja silti ylittää täpärästi riman.

Nytkin tosiaan pelillisesti ainoastaan Crosbyn kenttä pystyi tekemään mitään hyökkäyspäässä, joskin oli kyllä myös ongelmia omissa. Tuo puolustuspään kaikki pelaaminen on niin järkyttävää, että en tiedä pitäisikö noi laittaa viikoksi reenaamaan D-junnujen kanssa ihan perusasioita omassa päässä? Karlsson ja Letang etunenässä. Joojoo, kiekollisia pakkeja, mutta ei noin hukassa saa olla puolustusalueen puolustuspelissä.

Aika kuvaavaa oli, kun Pensin selostajakaksikko - jotka ei siis ikinä kritisoi ketään omia missään tilanteessa - antoi aika suoraa "unbelievable"-palautetta Karlssonin sekoilusta Detroitin kahessa vikassa maalissa. Hyvää materiaalia kyllä taas videokoutsille näyttää, miten pelaat päin vittua ja olet pääsyyllinen vastustajan tekemään maaliin.

Eteenpäin, nenä on pinnalla ja nyt voidaan taas ryssiä koko juttu ihan itse - en epäle hetkeäkään etteikö tämä nivaska siihen pystyisi!
 

Artie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Näköjään taas täydellinen kausi pienoiskoossa -esitys Penguinsilta, mutta hengissä ollaan.

Tristan Broz oli muuten taas tekemässä jatkoaikamaalia, tällä kertaa ratkaisi Frozen Four välierän Denverille. Tuossa lähti Boston Universityn joukkue Celebrini mukaan lukien kesälomille:





On muuten todella viihdyttäviä matseja nämä NCAA -finaalipelit, jos jollain on mahdollisuus jotain kautta katsoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös