Lopulta turnaus itselle kääntyi ehkä kuitenkin miinuksen puolelle kokemuspohjaltaan.
Ehdoton iso plussa tietysti alkupäivä, kun oli jälkikasvu vielä mukana, ja tämä pääsi Ässät-pelissä heiluttamaan innoissaan lippuaan, kun Jandric edellispäivän lupaustaan toimitti.
Loput kaksi peliä olikin sitten Pitsin tason huomioon ottaenkin melko tunteettoman oloista läpsyttelyä, jossa positiivista sanottavaa jäi lähinnä maalivahtiosastosta. Plussaa omista veskareiden lisäksi Jandricille estoitta, varauksella Almarille ja Kuhlmanille, loput lähinnä jäivät joko täysin muistipimentoon tai sitten pettivät, vaikka tietysti Pitsin perusteella en ketään leimaa.
Tässä finaalia tuijotellessa koitin pohtia, miksi nyt harmittaa näin paljon, vaikka ennenkin on nähty näitä välierätippumisia ym. surkeahkoja esityksiä kotijoukkueelta, mutta kuitenkin ollut hauskaa tapahtumissa. Päädyin siihen, että kannatustoiminta tänä vuonna on tuntunut jäävän piippuun. Ei siis kritiikkinä vain omille, vaan ihan kaikille. Erityisesti toki porilaisia kohtaan osoitan tässä sormea, koska onhan se nyt surullista, että raumalaiset lapset pitää enemmän ääntä jonkun SaiPan puolesta kuin porilaiset omiensa. Mutta yhtälailla jäin ihmettelemään, missä esim. TPS:n järjestäytynyt kannatustoiminta oikein on.
Voi toki olla, että parin välivuoden jälkeen muistot on kullattuja, mutta kyllä tämä aika tunteettomalta on vaikuttanut kaikkien osalta. Se sitten osaltaan tuottanut lievää apatiaa myös itsessä. Ei ole saanut mistään tunnelmallisesti kiinni.
Lisätään tähän vielä se, että oheistuotteiden hinnoittelu ajoi itseni aktiivisesti pois hallilta tauoilla. Ässät-pelin ja lapsen kanssa vietetyn ajan lisäksi positiivista fiilistä jääkin lähinnä hallin ulkopuolella eri teltoilla vietetystä ajasta.
Todella innokkain fiiliksin tultiin tänä vuonna Pitseille. Mutta poistun pettyneempänä kuin ikinä. Täysin subjektiivinen ja ainoastaan oma kokemukseni varmasti, mutta nyt asia meni näin.