Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Ylioppilastutkinnolla on Suomessa pitkät perinteet: yo-tutkinnon suorittamisen edellytyksenä olevat ylioppilaskirjoitukset perustuvat 1800-luvulla pidettyihin keisarillisen yliopiston pääsykuulusteluihin, joilla varmistettiin, että opiskelijalla on akateemisten opintojen vaatima osaaminen. Nykymuotoisia ylioppilaskirjoituksia on järjestetty Suomessa vuodesta 1921 asti.
Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen professori Jouni Välijärvi on ehdottanut, että ylioppilaskirjoitukset voitaisiin jatkossa korvata esimerkiksi portfolio-muotoisella kokonaisopintosuorituksella, jossa lukio-opiskelijan tiedot ja taidot olisivat arvioitavissa paremmin, kattavammin ja pidemmältä aikaväliltä kuin ylioppilaskirjoituksissa. Toisaalta on esitetty, että myös lukion päättötodistus antaa ylioppilaskirjoituksia paremman kokonaiskuvan opiskelijan osaamisesta, minkä vuoksi sen merkitystä pitäisi korostaa esim. yliopisto-opintoihin pyrittäessä.
Pitäisikö ylioppilaskirjoituksista luopua?