Mainos

Pitäisikö rannesuojat määrätä pakollisiksi?

  • 5 308
  • 37

Pitäisikö rannesuojat määrätä pakollisiksi jääkiekkovarusteiksi?

  • Äänestäjiä
    129
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jääkiekon suojavälineet ovat olleet viime aikoina jälleen vahvasti keskusteluissa, kun lyhyen ajan sisällä sekä Evander Kane (NHL) että Waltteri Merelä (EHT) ovat saaneet luistimenviillon ranteeseen.

Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo Jatkoajan tuoreessa jutussa, ettei rannesuojia olla otettu pakollisiksi varusteiksi, koska kansainvälinen liitto ei ole näin linjannut, sekä siksi, että "alalla pitäisi olla enemmän kilpailua, jottei päätös toisi suoraan rahaa yhden yrityksen laariin." Mielestäni jälkimmäinen peruste on melko absurdi; jos vain yksi yritys kykenee tällä hetkellä valmistamaan tarvittavaa tuotetta, olkoon sitten niin. Luultavasti muutkin valmistajat aktivoituisivat, mikäli rannesuojat tulisivat pakollisiksi.

Olen myös ymmärtänyt, että esimerkiksi Mikko Rantanen käyttää jotakin raksamallisia viiltosuojia, jotka ajavat käytännössä saman asian. Tätäkin taustaa vasten on minusta kummallista olettaa, että rannesuojapakko koituisi vain yhden yrityksen eduksi – ja vaikka ensi vaiheessa näin kävisikin, sehän olisi yrityksen itsensä ansiota, ja markkinatalouden mukaista toimintaa.

Pitäisikö rannesuojat määrätä pakollisiksi jääkiekkovarusteiksi?

E: Tuli vahingossa väärään osioon, kun ajattelin ensin avata keskustelua suojavälineistä laajemmin. @Moderaattorit siirtänevät, jos tarpeen, kiitos!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Kaikki suomalainen jääkiekko
Kannatan rannesuojia ja kaikkia pelaajien turvallisuutta lisääviä suojia, jotka eivät oleellisesti vaikuta itse peliin. Nykyään monet käyttävät jo viillon estäviä sukkia, vaikka myöskään ne eivät ole pakolliset. Kun varusteet eivät vaikuta itse peliin, kaikki turvallisuutta lisäävät varusteet ovat tervetulleita.

Lisäksi Suomessa on paljon osaamista koskien viillon estäviä kankaita tms eli ihan bisnesmielessä tämä olisi myös hyvä juttu.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olen kokeillut viiltosuojia ja yhden kerran kokemuksella meni jatkoon. Varmasti joku Iikka Kangasniemi on ylpeä siitä, että ranteen kohdalta iho näkyy. Onhan se coolia, mutta myös typerää. Jos jollakin pelaajalla on liian haastavaa pelata viiltosuojat kädessä, niin silloin on väärässä sarjassa. Ehdottomasti pakolliseksi suojaksi, koska en näe mitään syytä olla käyttämättä.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Ihmettelen jatkoajan artikkelissa olevaa väitettä, että viiltokangasta tekee vain yksi valmistaja. Itse ostin viiltosuojarannekkeet, jotka on valmistettu Twaron viiltosuojalangan sekä bambulangan yhdistelmästä. On mukavat käyttää ja ranteet ei ole auenneet. Ei niihin toki ole tullut osumaakaan.

Hankin samanlaiset myös junnuille ja hekin vain totesivat, että lämmittää mukavasti ranteita ja käsiä eli ehdottomasti jatkoon.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Oliko ennen hanskat isompia? Ainakin mielikuvissani hanskat suojasivat myös ranteeni
Riippuu milloin olet pelannut. 90-luvulla hanskoista lähti paljon suojaa pois juurikin sieltä ranteiden alueelta. Nykyisin mennään aika pitkälti tuolla 90-luvun mallilla ranneosan pituuden kanssa. Tässä muutama kuva esimerkkinä hanska-tyyleistä eri vuosikymmeniltä:

50-luku:

70-luku:

80-luku:

90-luku:

Nyky-NHL:

Tässä ensimmäisessä viestissä mainittu Evander Kane. Jonkinlaisen Darwin-palkinnon voisi hänelle antaa tuosta tyylistä, missä kaiken lisäksi hihat ovat vielä kääritty ylös:
 
Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Varmasti myös aluspaitaan voisi joku valmistaja tehdä ranteen kohdalle viiltosuojat, kuten esim. noissa viiltosuojasukissa on.
 
Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
Patrik Laineen Montreal
Jutun kuvassa näkyy, että Merelän hanskasta on leikattu kämmenen puolelta pois hanskan omaa suojaa ja ranne on täysin paljaana.
Katsoin muuten nyt vasta tarkemmin. On kyllä aivan uskomattoman idiootti tuo Merelä. Juu, ymmärrän että halutaan maksimoida liikkuvuutta, mutta on käsittämätöntä, että Tapparassa/Leijonissa/Liigassa tuollainen perseily on sallittu. Mitäköhän muuta tämä järjen jättiläinen Merelä on tehnyt tuunatakseen varusteita? Leikannut kypärän halki, jotta pää tuulettuu paremmin, leikannut munasuojat puoliksi, jotta nivusten liikkuvuus on parempi, leikannut polvareista polvikupit, jotta jalat liikkuvat paremmin? Kenellekään en mitään loukkaantumisia toivo, mutta jos joku pelaaja itse aiheuttaa loukkaantumisensa omalla tyhmyydellään niin voi vain todeta, että on sen kyllä ansainnut.
 
Itäpuu

Jäsen
Jääkiekkoliiton kilpailupäällikkö Pirkka Antila kertoo Jatkoajan tuoreessa jutussa, ettei rannesuojia olla otettu pakollisiksi varusteiksi, koska kansainvälinen liitto ei ole näin linjannut, sekä siksi, että "alalla pitäisi olla enemmän kilpailua, jottei päätös toisi suoraan rahaa yhden yrityksen laariin." Mielestäni jälkimmäinen peruste on melko absurdi; jos vain yksi yritys kykenee tällä hetkellä valmistamaan tarvittavaa tuotetta, olkoon sitten niin. Luultavasti muutkin valmistajat aktivoituisivat, mikäli rannesuojat tulisivat pakollisiksi.
Tämä on juuri näin. Markkinatalous kyllä pitää huolen, että valmistajia löytyy jos se on kannattavaa. Jos tämä "yksi yritys" olisi joku monikansallinen monsteri, niin Pirkkaa ei hetkauttaisi palan vertaa, että se on ainoa valmistaja. Nyt kun joku suomalainen saattaa päästä hetkeksi etulyöntiasemaan, niin eihän se käy... voi voi.
 
Glove

Googlen hakutuloksen ekalla sivulla kolmen merkkistä suojaa: Cutlon, Warrior ja Swiftwick, eli liitto puhuu täyttä puppua. Tai no, voihan se olla että waikka Cutlon valmistaa noiden muidenkin suojat, mutta niihin lyödään eri tuotemerkin leima.

Omalla kohdalla näissä hommissa tuli herätys olikohan kausi 99-00 kun edellisellä kaudella valmentamani pelaaja kaatui pein tuoksinassa kulmassa ja joukkuekaveri astui ranteen päälle. Luistimen terä teki pahaa jälkeä ja kuulemma muutamasta millistä kiinni, ettei käynyt pahemmin. Kovasti siitä tuli verta jo tuossakin tilanteessa.

Aika hemmetin halpoja henkivakuutuksia nämä rannesuojat ja viiltosuojasukat. Jonkinlaisia suojapaitojakin on markkinoilla, mutta ne taitaa suojata iskuja vastaan eikä viiltoja. Mutta kuitenkin, miksei suojaisi itseään, että pysyisi pelikykyisenä? Ei se välttämättä ole hyvä kun CV:ssä lukee, että joka kausi vähintään 2 kk telakalla.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ihmettelen jatkoajan artikkelissa olevaa väitettä, että viiltokangasta tekee vain yksi valmistaja. Itse ostin viiltosuojarannekkeet, jotka on valmistettu Twaron viiltosuojalangan sekä bambulangan yhdistelmästä. On mukavat käyttää ja ranteet ei ole auenneet. Ei niihin toki ole tullut osumaakaan.

Hankin samanlaiset myös junnuille ja hekin vain totesivat, että lämmittää mukavasti ranteita ja käsiä eli ehdottomasti jatkoon.

Tässä on Pirkalla ollut oikea sanoma se, että koska jääkiekkoliitto ei ole saanut suoria kumppaneita eikä tienaa tästä mitään niin eihän me Cutlonia voida suosia.

Mutta joo, Sukkamestareilta löytyy oma, taitaa olla tuo minkä kuvasit. Warrulla on sellainen jossa kovikeosat, sitten on sellaisia joissa isku- ja viiltosuojaa samassa.

Pelisukat vahvikkeilla on ollut jo ikuiseeden, ne valmistutti silloin Jersey mutta taisivat olla niin kalliit tuottaa, että jäi pilotiksi.

Perinteistä Pirkan paskanjauhantaa. Sarjoihin ei edellytys ole pelin taso, varusteisiin ei suojaaminen.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Katsoin muuten nyt vasta tarkemmin. On kyllä aivan uskomattoman idiootti tuo Merelä. Juu, ymmärrän että halutaan maksimoida liikkuvuutta, mutta on käsittämätöntä, että Tapparassa/Leijonissa/Liigassa tuollainen perseily on sallittu. Mitäköhän muuta tämä järjen jättiläinen Merelä on tehnyt tuunatakseen varusteita? Leikannut kypärän halki, jotta pää tuulettuu paremmin, leikannut munasuojat puoliksi, jotta nivusten liikkuvuus on parempi, leikannut polvareista polvikupit, jotta jalat liikkuvat paremmin? Kenellekään en mitään loukkaantumisia toivo, mutta jos joku pelaaja itse aiheuttaa loukkaantumisensa omalla tyhmyydellään niin voi vain todeta, että on sen kyllä ansainnut.

Tätähän tehdään kaikissa varusteissa. Itsellä on liigapelaajan vanhat housut joissa on karsittu vaikka mitä ja vähän lisäilty blokkialueille. Yhteen väliin osan joukkueista housut toimitettiin suoraan varustesuutarille joka alkoi sitten editointihommiin.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Ei missään nimessä pakolliseksi. Jos olisi pakollinen varuste, niin valvonta käytön suhteen tulisi varsin suurella todennäköisyydellä tuomareiden tehtäväksi. Sitten kun tuomari olisi tarkkana ja vaatisi varusteen käyttöön ja/tai antaisi jäähyjä pelaajalle, jolla rannesuojia ei olisi, olisi tuomari pilkkua viilaava vittumainen kyylä, joka ei ymmärrä mistään mitään. Ja tuomareilla pitäisi peleissä oikeasti olla paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin vahtia varusteita.

Jos toimiva valvonta käytön suhteen olisi jollain muulla kuin tuomareilla, niin mikä ettei pakolliseksikin.

Jokaisen turvallisuutensa suhteen jotain ymmärtävän pitäisi tajuta käyttää sellaisia varusteita, jotka estävät viillot ranteisiin. Joko riittävän suojaavat pelihanskat tai sitten rannesuojat. Ilman, että säännöt pakottavat niihin.
 
Voi ei, tuomarille tulee paha mieli. Toisaalta suuttuuhan ne siitäkin kun joku tuulettaessa näyttää maalia.

Omien valmennettavien kohdalla ilmoitin, että "en voi pakottaa mutta suosittelen vahvasti ja hankinnan helpottamiseksi joukkueen tilaus hoidetaan yhteisostona". Omia lapsia en päästä enää ilman jäälle

Toivon, että lajiliitot joihin tarvitaan ryhtyvät toimenpiteisiin. Jossain liigapelissä on tosiaan lääkintä paikalla mutta U10-sarja jossain iironkäkkärässä niin siellä ei olekaan apu niin lähellä
 
Glove

Jäsen
Jos olisin liigajoukkueen pomo niin edellyttäisin pelaajien käyttävän työturvallisuuttaan lisääviä suojavarusteita oikein. Rannesuojat, viiltosuojasukat, kypärät kunnolla päässä jne.
 
MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
Voi ei, tuomarille tulee paha mieli. Toisaalta suuttuuhan ne siitäkin kun joku tuulettaessa näyttää maalia.

Omien valmennettavien kohdalla ilmoitin, että "en voi pakottaa mutta suosittelen vahvasti ja hankinnan helpottamiseksi joukkueen tilaus hoidetaan yhteisostona". Omia lapsia en päästä enää ilman jäälle

Toivon, että lajiliitot joihin tarvitaan ryhtyvät toimenpiteisiin. Jossain liigapelissä on tosiaan lääkintä paikalla mutta U10-sarja jossain iironkäkkärässä niin siellä ei olekaan apu niin lähellä
Miksi et voi pakottaa? Minusta sen pakottaminen pitäisi lähteä nimen omaan joukkueista ja seuroista. Valmentajan ja muiden joukkueen toimihenkilöiden on kaikista helpointa valvoa sitä, millaisilla varusteilla pelaajat pelaa. Ja todeta, että pelata et saa, jos varusteet ei ole kunnossa.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Miksi et voi pakottaa? Minusta sen pakottaminen pitäisi lähteä nimen omaan joukkueista ja seuroista. Valmentajan ja muiden joukkueen toimihenkilöiden on kaikista helpointa valvoa sitä, millaisilla varusteilla pelaajat pelaa. Ja todeta, että pelata et saa, jos varusteet ei ole kunnossa.

Koska siinä vaiheessa kun joku vanhemmista joiden muksu tätä ei halua vie asian eteenpäin ja varuste ei ole pakollinen, paska on niskassa.

Joskus ei tekisi mieli päästää kusipäitäkään kentälle mutta kun sen perusteella ei saa jättää pois. Kunhan seuralta tulisi tuo varustepakko niin ottaisin valvontaan heti
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jos olisi pakollinen varuste, niin valvonta käytön suhteen tulisi varsin suurella todennäköisyydellä tuomareiden tehtäväksi.
Tämän voisi tehdä myös siten, että kun joltain pelaajalta menee ranne auki, niin ei päästetä sitä pukukoppiin parsittavaksi vaan pitää mennä ensin jäähylle väärästä varusteesta. Siellä on sitten mukava miettiä, että olisko se rannesuoja kannattanut kuitenkin olla, kun nyt vuodan kuiviin tässä jäähypenkillä istuessa.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Minusta nämä olisi erittäin suotavat varsinkin harraste/höntsä- ja junnupelaajille. NHL:ssä ja Liigassa siinä on sentään lääkintähenkilöt penkin päässä, tai pukukopeissa viimeistään. Tyhjässä harkkahallissa su-iltana klo 22 jälkeen on vähän hiljaisempaa osaavien tekijöiden ja tarvikkeiden suhteen kun olet ranne auki jään pinnassa.
 
SailingFun

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ULUVFC(#12), U20 Mestis, Heiskanen
Tähän iso kyllä.
Tosin ongelmana on valvonta. Tälläkin kaudella olen nähnyt yhden U20 pelin jossa molemmista jengeistä lähetettiin pelin alussa useita kavereita hakemaan kaulasuojaa kopista. Hammassuojiakin puuttuu pelaajilta, ei voi ymmärtää.
Merelän casesta sen verran että liiton säännöissä on kielletty "heikentämästä" turvallisuusvarusteitä, esim. Hanskoja tai kaulasuojia. Eli 2min olisi pitänyt Merelälle antaa.
Lisäisin tähän vielä sen että kokomaski pitäisi olla pakollinen kaikille! En voi edelleenkään ymmärtää sitä yli 18 vuotiaan kasvot ovat niin arvottomat ettei niitä pidä suojata. Vakuutusmaksutkin voisi laskea sen johdosta.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Viiltosuojasukat on pitänyt hankkia jo aikapäiviä sitten, niin nyt voisi laittaa myös rannesuojat tilaukseen. Ihan hölmöläisen hommaa edes höntsäkiekossa, tai varsinkin siellä, vetää ilman kunnon suojuksia.
 
Hockey#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei missään nimessä pakolliseksi. Jos olisi pakollinen varuste, niin valvonta käytön suhteen tulisi varsin suurella todennäköisyydellä tuomareiden tehtäväksi. Sitten kun tuomari olisi tarkkana ja vaatisi varusteen käyttöön ja/tai antaisi jäähyjä pelaajalle, jolla rannesuojia ei olisi, olisi tuomari pilkkua viilaava vittumainen kyylä, joka ei ymmärrä mistään mitään. Ja tuomareilla pitäisi peleissä oikeasti olla paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin vahtia varusteita.

Jos toimiva valvonta käytön suhteen olisi jollain muulla kuin tuomareilla, niin mikä ettei pakolliseksikin.

Jokaisen turvallisuutensa suhteen jotain ymmärtävän pitäisi tajuta käyttää sellaisia varusteita, jotka estävät viillot ranteisiin. Joko riittävän suojaavat pelihanskat tai sitten rannesuojat. Ilman, että säännöt pakottavat niihin.

Eihä tuo muuta tuomareiden toiminnassa yhtään mitään. Kaulasuojakin on ollut pakollinen, eikä yksikään tuomari siihen ole puuttunut. Eli vaikka Liiga määrittäisi rannesuojat pakolliseksi, niin itsessään se ei vaikuita vielä mihinkään. Jos rannesuojat laitettaisiin esim. vakuutusehtoihin, niin kummasti alkaisi yleistymäään.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Olisihan ne rannesuojat ihan aiheelliset, mutta päättäköön jokainen pelaaja itse käyttääkö vai ei. Jos osuu kakka tuulettimeen, niin oma moka.
Ei kai se ihan pelkästään ole oma moka, kun itse kärsittyjen seurauksien lisäksi voi pahimmillaan traumatisoida vastustajan, jonka luistimesta viilto tulee, molempien joukkueiden pelaajat ja paikalla olleen yleisön. Lajin saama mediahuomio vakavamman viiltovamman jäljiltä tuskin olisi mairittelevaa.

Jos ihmiset on liian tyhmiä huolehtimaan itse itsestään, niin silloin näissä pelaajan henkeä suojaavissa varusteissa käyttö täytyy pakottaa. Viiltosuojat, kaulasuoja ja kypärä tulee olla kunnossa. Kun lyödään tarpeeksi kovaa uhkasakkoa säännöistä luistamisesta, helpottuu asian vahtiminenkin.

Toisaalta olen sitä mieltä, että myös koko kasvot peittävä suojus ja avojään taklauskielto olisivat tarpeellisia pelaajia suojelevia sääntömuutoksia, jotka jääkiekko joko ennemmin tai myöhemmin tulee ottamaan käyttöön. Ne eivät kuitenkaan kovinkaan usein tuota välitöntä hengenvaaraa nykyisellään, joten muutos saa puolestani tapahtua omalla painollaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös