Pitäisikö Lukon ruveta myymään pelaajia?

  • 21 390
  • 123
Niin, tämmöinen ajatus tuli mieleeni, kun tämä kausi nyt ei taida enää oikein pelastettavissa olla.
Eli hyväksyisitkö sinä toimintamallin, jota mm. SaiPa ja Pelicans ovat tällä vuosituhannella käyttäneet, eli myydään "starat", joiden sopimus päättyy tähän kauteen, pois Lukosta?

Kyllähän tämmöinen pelaajien kaupittelemin, kun sitä tarkemmin mietti, tuntui viime kauden välieräpaikan jälkeen itsellenikin aluksi melko vieraalta ajatukselta. Toisaalta nyt, kun kaiken vitutuksen keskellä tätä sulattelee, niin tämähän voisi toimia.

Pelaajia, joiden sopimus Lukon kanssa päättyy keväällä ja jotka saattaisivat muille seuroille kelvata olisivat ainakin Saarela, Tähtinen, Langkow, Wright ja kenties Bruun.

Samalla saataisiin tilaisuus ajaa omia junnuja kärsivällisesti liigarytmiin, joka olisi tulevaisuutta ajatellen varmasti hyvä asia.

Talouskaan ei välttämättä olisi niin kuralla kauden jälkeen, jos ruvettaisiin kauppaamaan, sillä tuskinpa yleisömäärät radikaalisti muuttuvat noiden em. pelaajien myynnin jälkeen.
Ja Rauma on sen verran pieni paikka, että oma kasvatti liigajoukkueessa tuo varmasti myös jonkun verran katsojia, taikka pitää ne vanhat katsojat hallissa.

Ymmärrän toki, että moni vierastaa varmasti tällaista toimintamallia, mutta itse en kyllä itkisi, jos Lukko pelaajiaan kauppaamaan alkaisikin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Voisi aloittaa siitä että myydään ensin valmentaja.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Silloin kun SaiPa ja Ässät pelaajiaan myivät, niin kovasti olin sillä kannalla että se on kausikorttilaisten ja muidenkin katsojien pettämistä. Ja samaa mieltä olen edelleen, eli ei kiitos tälle vaihtoehdolle. Ellei kyseessä ole joku itselleni kammiovärinää aiheuttava pelaaja tyyliin Lepokari tai Paukkunen.

Vituttaahan se katsoa tuonkin miehistön rämpimistä, mutta vielä enemmän vituttaisi, jos esimerkiksi Pasi Saarela myytäisiin ja tilalle hankittaisiin Mestiksestä joku perkeleen Nakke Nakuttaja, jolle valmentaja ei edes peliaikaa antaisi.

En kannata.
 

Jaska_a

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ennen Lukko, nyt kaikki muut paitsi HIFK, Pelicans
Keitä myydään

Lakaisija kirjoitti:
Pelaajia, joiden sopimus Lukon kanssa päättyy keväällä ja jotka saattaisivat muille seuroille kelvata olisivat ainakin Saarela, Tähtinen, Langkow, Wright ja kenties Bruun..

Jotenkin tuntuu myyminen persaukisten hommalta ja totaaliselta luopumiselta puhumattakaan fanien pettämisestä, mutta tässä tilanteessa olisin valmis luopumaan kaikista yllämainituista herroista edellyttäen että heistä saadaan kohtuullinen korvaus ja kutakin yllämainittua pelaajaa kohti ostava seura ostaa yhden seuraavista herroista:

Levokari, Paukkunen, Lehtonen, Tolvanen ja Laiho.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Ei muuta kuin äijää myyntiin vaan. Ei se tuosta ainakaan huonompaan suuntaan mene.
 

Lexa

Jäsen
Minusta Lukon pitäisi edelleen vaihtaa valmentajaa, mutta kun se kerran on "mission impossible", niin jatkossa on periaatteessa ihan sama ketkä pelaavat.

Toisaalta tuo pelaajien myyminen ei palvele organisaatiota millään tavalla. "Imu" ensi kauden pelaajahankintojen suhteen on jo nyt nollassa ja edellä mainittu toiminta vetää sen lopullisesti miinukselle.

Kuinka tyhmiä aikuisten ihmisten pitää olla, etteivät he näe mistä kenkä puristaa?
 
Roku kirjoitti:
Vituttaahan se katsoa tuonkin miehistön rämpimistä, mutta vielä enemmän vituttaisi, jos esimerkiksi Pasi Saarela myytäisiin ja tilalle hankittaisiin Mestiksestä joku perkeleen Nakke Nakuttaja, jolle valmentaja ei edes peliaikaa antaisi.

Tämä on kyllä ihan totta, mutta itse olen jotenkin tuudittaunut jo siihen ajatukseen, ettei Pahi täällä ensi kaudella muutenkaan pelaa, joten siksi ei niin kauheasti harmittaisi.

Toki mielestäni paras uutinen silti olisi, että julkaistaisiin Saarelan, vaikkei tällä kaudella ihmeitä ole esittänytkään, jatkosopimus. Aiemmin taisin olla Saarelan jatkosopimusta vastaan, mutta onhan ensi kaudella kuitenkin juhlakausi, eikä näitä pitkän linjan lukkolaisia ole joukkueessa koskaan liikaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Kuulin huhua että Fribourgiin olisi menossa kanadalainen laitahyökkääjä sm-liigasta. En ihmettelisi jos kyseessä olisi meidän toiseksi paras pelaajamme, eli Wright.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos tälle linjalle lähdetään, se täytyy tehdä tällä kaudella. Ensi kaudella liigassa pelataan karsintoja, ja tätä vihoviimeistä oljenkortta ei silloin voida enää tehdä. Eli lievä kyllä täältä. Viimeinen mahis käyttää suljetun liigan suoma etu. Rahat kotiin. Petosta, mutta saattaa rahallisesti nipinnapin kannattaa.

edit. Vai psykon mukaan Raitti Fribourgiin? No sieltä tulee vaihtarina paluukoneella meidän oma Snellutehdas-Maaleja liukuhihnalta. Vai pitääkö sopimus Snellaation alppimaassa?
 
Viimeksi muokattu:

Wayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
wild wild west kirjoitti:
Jos tälle linjalle lähdetään, se täytyy tehdä tällä kaudella. Ensi kaudella liigassa pelataan karsintoja, ja tätä vihoviimeistä oljenkortta ei silloin voida enää tehdä. Eli lievä kyllä täältä. Viimeinen mahis käyttää suljetun liigan suoma etu. Rahat kotiin. Petosta, mutta saattaa rahallisesti nipinnapin kannattaa.

edit. Vai psykon mukaan Raitti Fribourgiin? No sieltä tulee vaihtarina paluukoneella meidän oma Snellutehdas-Maaleja liukuhihnalta. Vai pitääkö sopimus Snellaation alppimaassa?

Eepin ja Pahin voisi myyydä ja hankkia Ässien A- junnusita pari pelimistä tilalle.
Hermoille olisi hyvää myydä tai antaa koko joukkue jollekin ja lopettaa koko vitun kiekkoilu.Tehkää jäähallista vaikka uusi Kortelan Ryhdin tanhupaikka. Ooperi.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Rahaa pankkiin (+valmentajaan) ja pelaajia myyntiin vaan, menen itse paljon mielummin katsomaan pelejä kun kentällä on junnuja, jotka haluavat edes pelata. Näiden kalliiden "tähtien" surffailut on nähty, ja pelaajien myyntiä paljon suurempaa fanien pettämistä on pitää tolvasta väkisin joukkueen peräsimessä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Niin kun tuon joukkueen otteita tänään seurasi, niin varmasti ei huonommin pelaisi jos vaikka joku sieltä kaupattaisiinkin. Jos pistettäisiin vielä tilalle omaa junnua pelaamaan, niin todennäköisesti seurauksena olisi huomattavasti taistelevampi ilme jota olisi paljon mukavempi katsoa kuin tätä munatonta menoa. Samalla varmistettaisiin tulevaisuuden menoa antamalla junnuille tärkeää kokemusta.

Jos vielä myynillä saataisiin sitten vaikka hommattua oikein kunnon valmentaja, niin sitten kyllä täältä kuuluu komioita kannustuksia moiselle operaatiolle.
 

H-katsomo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko 2004-2005, Napoli
psychodad kirjoitti:
Kuulin huhua että Fribourgiin olisi menossa kanadalainen laitahyökkääjä sm-liigasta. En ihmettelisi jos kyseessä olisi meidän toiseksi paras pelaajamme, eli Wright.

Miksi se sinne huolittais?
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jos ja kun pelaajien myymisen tavoitteena on seuraavan kauden menestys, niin hyväksyn Pahin, Tähtisen jne...jne... 'lihoiksi laittamisen' vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, että Tolvana lähtee samalla ovenavauksella. Ei niillä rahoilla mitään tehdä, jos tuo valmentajan irvikuva pysyy penkin takana. Siinä sopii sitten setelinippua heilutella, kun kukaan ei Raumalle kumminkaan halua – Ei ainakaan kukaan alle 180 cm pitkä. Sellaisillehan ei ole tarjolla kuin kausikortti Äijänsuon katsomoon.
Vastaan siis ketjun kysymykseen. Ei pidä myydä, vaan pitää nyt heti hankkiutua eroon Jarmosta ja alkaa tosissaan rakentamaan ensi kauden joukkuetta jonkun ihan oikean valmentajan johdolla.
 

Johto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ensimmäiseksi pitäisi päästä eroon valmentajasta, mutta vittuakos nuo Lukon johtohenkilöt tuntuvat jääkiekosta mitään ymmärtävän. Tämän jälkeen voitaisiin tilannetta punnita pelaajien kannalta uudelleen ja tarkasti pohtia, että voidaanko osa pelaajista myydä muualle kohtalaista rahallista korvausta vastaan. Tähtinen ja Saarela taitavat joka tapauksessa vaihtaa maisemaa tämän kauden jälkeen, joten hyvää korvausta vastaan voisin kyseisestä kaksikosta luopuakin. Myöskin Yli-Torkko ja Kucharcik voitaisiin mielestäni tilanteessa, jossa kaikki toivo on käytännössä mennyt, kaupata muualle. Ei raumalainen yleisö nykymenolla tule enää loppukauden aikana tietään halliin löytämään, pelasi siellä Lukon paidassa sitten ihan kuka tahansa. Niin kauan kuin Tolvanen Lukkoa valmentaa, ei joukkueella ole mitään toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Levokaria, Lehtosta, Paukkusta, Luovia ja kumppaneita ei puolestaan kukaan vähänkään täysijärkinen seurajohtaja omaan joukkueeseensa varmasti ottaisikaan, ei vaikka ilmaiseksi annettaisiin.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kannattaa sitten muuten muistaa sellainen pikkuasia että SM-liigan sääntöjen mukaan pelaajia ei saa myydä ilman kyseisen pelaajan suostumusta.

Lammassaaren voisin ottaa Ässiin, oli oikeasti ainoa pelaaja joka tänään erottui, kultakypärän lisäksi...
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nyky-Lukossa tuskin kukaan vastaisi kieltävästi, jos myymistä ruvettaisiin ehdottamaan.

Nuorista pelaajista, kuten Lammassaaresta, Tuomaisesta ja Vainiolasta ja Nordlundista nyt ei ainakaan kannata luopua, eikä sellaista kukaan kuvittelekaan. Sieltä kokeneesta päästä se raakkaus alkaa, jos on alkaakseen. Ensimmäisenä Levokari, toisena Paukkunen, kolmantena Tähtinen ja tätä rataa.
 

Lukkoseppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei pitäisi.

Vaikka ajateltaisiin jo ensi kautta niin ensimmäinen järkevä teko olisi pistää organisaation kuntoon. Millä vitulla kuvitellaan että kukaan haluaisi Lukkoon tulla jos koko touhu on amatöörien vastuulla. Edelleenkin pelaajistossa on kyvykkäitä pelaajia joista joillekin voisi myydä jopa jatkopahvin käteen jos joukkueen uskottavuus olisi olemassa. Ennen kuin toiminta saadaan uskottavaksi on turha myydä yhtään pelaajaa. Uudet nimet penkin taakse ja kabinettiin ja sitten kysymykset pelaajille, ketkä haluavat jäädä niin jäävät ja muut saavat lähteä.

Paukkunen, Lehtonen ja Levokari ovat pelaajia joilta ei välttämättä tarvitse mielipidettä kysyä.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Roku kirjoitti:
Ensimmäisenä Levokari, toisena Paukkunen, kolmantena Tähtinen ja tätä rataa.

Oletkos nyt ihan varma, ettet unohtanut piikkipaikalta ketään? Vai oletko "piilotopifani"? :)

Ensimmäisenä myisin, tai lahjoittaisin, tai ihan mitä vaan Tolvasen. Sitten aloittaisin Lehtosesta. Jos ensikaudeksi saataisiin jääkiekkovalmentaja, sorvaisin Pahille sopimuksen. Levokaria nyt ei oikeastaan kannata jääkiekon yhteydessä mainitakkaan, kuten ei pam-pamiakaan. Tuon "pikkukorkin" olisin halunnut saavan mahdollisuuden, mutta kaipa se vittuuntuu ja lähtee ensikaudeksi HPK:oon, jossa nakuttelee semmoset 15+30=45 +28, että silleen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Topin arvoa pelaajamarkkinoilla nyt ei kannata paljon testailla. Lienee yhtä heikoissa kantimissa kuin jos meikäläisen nimi ilmestyisi siirtolistalle.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Roku kirjoitti:
Topin arvoa pelaajamarkkinoilla nyt ei kannata paljon testailla. Lienee yhtä heikoissa kantimissa kuin jos meikäläisen nimi ilmestyisi siirtolistalle.

Äläs nyt itseäsi aliarvio.

Kyllähän asiaakirjoittava kausikortti katsoja on paljon arvokkaampi, kuin tuo...
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ramonassa Leinon Ripa kertoi äsken, että Lukon hallitus ja muut johtomiehet kokoontuvat tänään pohtimaan pelaajapolitiikkaa tämän ja myös jo osittain ensi kauden osalta.

Jotenkin alkaa tuntumaan siltä, että pikkuhiljaa ollaan lyömässä hanskat tiskiin tältä kaudelta. Nyt kun on ollut puhetta omien junnujen nostamisesta rinkiin jo nyt, niin ei olisi suuri yllätys, jos päätettäisiin myydä samalla kalleimmat "nimimiehet" pois ennen tammikuun loppua. Olisihan se tavallaan ymmärrettävää ja järkevääkin, mutta toisaalta myös etenkin kausikorttilaisten kusettamista. No katsotaan nyt mitä seuraavat kolme viikkoa tuovat tullessaan ja vievät mennessään.

EDIT: Tässä tuo Ramonan uutinen: http://www.radioramona.fi/?area=uutiset&iidee=2500000000014968
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Toivon että tuon kokouksen tuloksena lukko tulee neuvotteluhuoneesta sellaisen tiedotteen kanssa että ensi kauden pelaajabudjetti on alustavasti 2,5 miljoonaa, tarkoitus on hommata 4 huipputason pakkia, ja pari uutta huippusentteriä+muuta.

Ja sitten mä heräsin.

Mutta ei kai lukko oikeasti miettisi ensi kauden pelaajapolitiikkaa jos ei valmentajan nimi olisi jo selvillä. Olisipa jännä tietää onko Toivola tänään "kahvilla" rauman suunnassa.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hanskojen lyöminen tiskiin tässä vaiheessa haiskahtaisi ainakin meikäläisen sieraimeen hieman fanien (varsinkin kausikorttilaisten) kusettamiselta. Lukolla on kuitenkin vielä mahdollisuus napata säälipleijareihin oikeuttava 10. sija. Korsi on toki ohuttakin ohuempi, kun päävastustaja nappasi viime pelistä elintärkeät 3 pistettä Turkuun.
Jos tilannetta peilaa Lukon ja TPS:n jatko-ohjelmien kautta, mielestäni valkoista lippua ei voi hilata tankoon ennen seuraavaa kohtaamista Äijänsuolla 26.1. Tuon väännön jälkeen kumpikin on pelannut 42 peliä (jäljellä 14) ja jos kymppipaikasta tosissaan taistellaan tuolloin Lukon pitäisi olla realistisella iskuetäisyydellä turkulaisista.
TPS pelaa ennen Lukko-matsia 7 peliä ja ohjelma on vieraspainotteinen (vain 2 kotona). Kärkijoukkueista vastaan asettuvat Kärpät, IFK ja Tappara. Lukolla taas on vain 5 peliä ohjelman ollessa hieman kotipainotteinen (3/2) ja vastujissa ei ole ihan terävimmän kärkikastin porukoita. Tässä on nyt se sauma, jossa turkulaisten etumatkaa voi vielä kaventaa niin, että loppupeleissä voisi tapella jatkopaikasta muutenkin kuin teoriassa.
Kiinni TPS:aa tuskin tuohon mennessä saadaan, jos Palloseura saalistaa pisteitä samaan tahtiin kuin tähän mennessä (n. 1,35 p/peli). Jos (ja pakkohan se on) Lukko voittaa tuon 26.1. pelin, niin silti tasatilanteeseen yltämiseksi Lukon olisi otettava edeltävistä 5 pelistä 14–15 pistettä. Tämän hetken pelillä tuon (max. yksi peli jatkoajalle ja siitäkin voitto) voi hyvin luokitella ihmeteoksi.
Vaikka haaste on kova, karvaalta maistuisi jos kädet nostetaan ylös tässä vaiheessa. Ymmärrän toki, että jos suunnitelmissa on laittaa rosteria lihoiksi voi 26.1. olla hieman myöhäinen ajankohta tulla aktiivisesti ;o) pelaajamarkkinoille.
Sylettää kun joutuu tällaista edes puntaroimaan. Johtoporras sössi kauden antamalla Tolvaselle luottoa pari kuukautta liian pitkään. Jos se johtaa nyt pelaajien myymiseen, niin on siinä melkoinen kirsikka tämän paskakakun päälle.
 

JanJ

Jäsen
psychodad kirjoitti:
Kuulin huhua että Fribourgiin olisi menossa kanadalainen laitahyökkääjä sm-liigasta.
Eikös kuitenkin ole kohteliasta ja sääntöjen mukaista laittaa lähde?
http://www.hfboards.com/showthread.php?t=205963
Tuolla psychodad "kuulee" huhun ja myös sitä kommentoi.
Tainnut tuo "kuuleminen" siirtyä radiosta jo television kautta nettiinkin...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös