Epäilemättä pitäisi hankkia, mutta tuleepahan vain mieleen, että vapaalla jalalla olevia liigatason pakkeja (tai hyökkääjiäkin), jotka voisi tulkita vahvistukseksi, ei juuri ole tarjolla, ja jos on, niiden perässä on muutama muukin seura.
Ja kun Lukko kyntää nyt todella syvällä keltaisen kuutamon suossa, ainoa houkutin Raumalle tuloon on raha. Mainittavaa urheilullista menestystä tällä kaudella tuskin on tulossa Tolvasen pysyessä ruorissa.
Jos joku tästä huolimatta Lapan koukkuun jäisi, niin olisikohan tulijasta lopultakaan isompaa pelillistä apua, kun ainoana motiivina Lukon rosteriin liittymiselle olisi todennäköisesti kylmä käteinen. Kun kouraan lyödään kohtuuliksan takaava loppukauden pahvi, niin miksi raataa ylenmäärin ja ottaa ylimääräisiä mustelmia, jos parhaimmillaankin tarjolla on kesäloma säälipleijarien jälkeen.
Tiedän kyllä nykypelaajat ovat ammattilaisia, joiden pitäisi pelata tilanteesta riippumatta sata lasissa, mutta leipäänsähän ne jätkät on siellä jäällä tienaamassa. Vaatii todella isoa sinikeltaista sydäntä ja talvisodan henkeä, että jaksaa pelistä toiseen antaa kaikkensa ja vähän enemmänkin, jos kaikesta näkyy, että homma on jo ajat sitten mennyt reisille.
Kun valmentajan vaihtokin on kyseenalaistettu rahan vuoksi, niin onko sitten taloudellisesta näkökulmasta järkevää enää pyydystellä vahvistuksiakaan. Jos Tolvanen pysyy penkin takana, en jaksa enää uskoa että tästä kaudesta isompaa ilonaihetta tulee löytymään. Niin, että kannattaako sitten tärvätä enää säkkikaupalla rahaa? Tuskin tämä "valmentaja" saisi niistä vahvistuksistakaan mitään irti, melkoinen anti-Midas kun tuntuu tämä hemmo olevan... kaikki mihin se koskee, muuttuu paskaksi.
Sivuukirjoittaneella ei tietenkään ole varaa valittaa, kun en peleihin juuri pääse enkä näin ollen ole tässä se maksava osapuoli (jos kaapillista fanikrääsää ei lasketa). Tulipahan vaan avauduttua, kun töissä saa jokaisella kaffetauolla kuunnella irvimistä raumalaisen kiekon tasosta.