Vaikka en nyt kannatakaan jokamiehenoikeuksien rajoittamista mutta jos spekuloidaan sillä, että niitä ryhdyttäisi rajoittamaan, niin kohdistaisin rajoitukset vain laajamittaiseen ammattimaiseen toimintaan ilman maanomistajan lupaa ts. jättäisin rajoitusten ulkopuolelle tietty kotikeräämisen sekä pienimuotoisen myyntiin keräämisen eli jos joku nyt kerää muutaman kymmenen litraa ja myy ne vaikkapa tuttaville tai torilla niin sellainen myynti olisi minusta sallittua silloinkin kun muita rajoituksia ammattimaiselle marjankeräykselle on asetettu.
Seuraava kysymys on valvonta ja kuinka se järjestetään? Suurin vastuu on tietenkin marjastusta harjoittavilla yrittäjillä, heidän on teroitettava marjastajille mistä saa poimia ja kuinka metsässä on käyttäydyttävä ja heidän on hoidettava lupa-asiat kuntoon maanomistajan kanssa. Maanomistajalla on sitten oikeus lupien tarkastamiseen ja tarvittaessa virkavallan paikalle kutsumiseen jos ammattimaiset marjastajat ovat luvatta hänen mailla. Tässä on tietenkin olemassa se mahdollisuus, että harrastajapoimijatkin kärsivät, mutta uskoisin, että ohjeistuksella ja riittävällä tiedottamisella myös maanomistajat ymmärtäisivät sen missä kulkee ammattimaisuuden raja ja että jokamiehenoikeudet ovat voimassa harrastetoiminnassa.
Tarvittaessa ammattimaisesti marjastusta suorittavat tahot voidaan vetää rikosoikeudelliseen vastuuseen, esim. jos luvatta ja poistumiskehoituksesta huolimatta jatkavat marjastusta tai jos maanomistaja kykenee todistamaan, juuri tietyn ryhmän aiheuttaneen marjastuksellaan huomattavia vaurioita metsässä, yrittäjä (marjastajat) voidaan asettaa vastuuseen teoistaan. Ongelmallista on tietenkin saada marjastajat kiinni ja kyetä todistamaan, että he ovat ammattilaisia tai jokun toisen palkkalistoilla, tai että juuri he ovat tuhonneet varvikon, kenties aiheuttaneet vahinkoa taimikolle tms. Ymmärrykseni mukaan suurin ongelma kohdistuu juuri ulkomaalaisiin marjastajiin, jotka eivät osaa poimia marjoja oikealla tavalla ja jotka täten toiminnallaan voivat aiheuttaa jopa vuosien mittaisia vahinkoja maanomistajille. Ainakin thaimaalaisia on syytetty siitä monellakin taholla, että he poimivat sillä tehokkuudella (ja rajuudella), että varvikotkin tuhoutuvat. Tavallaan siis ymmärrän, että joku haluaisi suitsia toimintaa mutta en vielä kannata sitä, että ammattimainen marjastus täysin kiellettäisi.
vlad.