Pisin ryyppyputki?

  • 64 931
  • 201

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Aina välillähän joillekin käy, että kaasu hirtää kiinni ja juomisesta ei tule loppua. Niinpä kysymyksenä onkin, mikä on pisin ryyppyputki peräkkäisissä päivissä?

Itse lankean aina kerran pari vuodessa lähes rappioalkoholistin maailmaan, vaikka arkielämässäni työtäni voisin kutsua jopa porvarilliseksi. Kuitenkin arki tulee eteen ja naps, putki poikki. Ikävä kyllä tämä ei suurelta joukolta ihmisiä onnistu ja liiankin loistava sosiaalihuoltomme "kiittää"...

Tänä vuonna tuli rikottua aikaisempi Saksan MM-kisojen aikainen 14 päivän yhtenäinen putki yhdellä päivällä. Kahden viikon Rodoksen loman päätös kruunattiin extra-päivällä koluten kotikaupungin baarit läpi. Ja tadaa, "ylpeänä" totesin uuden "ennätyksen" syntyneen.

Toki tiedän, että tuolla tuloksella ei päästä lähellekään "ammattilaissarjaa", mutta uskoakseni Jatkoajan palstoilla ammattilaisia tuskin paljoa pyörii. Voinemme toivottavasti puhua amatöörisarjasta???

Ja Suvi Linden wannabeille totean, että kaikesta huolimatta tiedostan puhuvani vakavasta asiasta.

- Rolf Paski -
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Niin, vaikka olenkin teekkarinrenttu, niin en kyllä taida ikinä olla juonut kahta päivää pidempään. Itseasiassa se toinen päivä on aina hankala saada käyntiin. Rehellisesti sanottuna, en yleensä päivällä edes tahdo dokailla, vaan aloitan aikaisintaan kuuden kieppeillä illalla... Tietysti on poikkeuksia, mutta jotenkin itselläni tuppaa meininki latistumaan loppuillasta, jos aloitan liian aikaisin.

Itse olen havainnut hyväksi konstiksi putken katkaisuun sen, että antaa sen krapulan tulla ja kärsii sen. Korjaussarjan käyttö on aina askel alkoholismia kohti.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Miten tämänkin nyt sitten ottaa. Lasketaanko niin, että pitää olla koko ajan kännissä? Mulle on ollut normaalia tissuttaa vaikka joka päivä koko heinäkuu mutta olen selvinnyt monta kertaa välillä ja ajanut autolla useana päivänä. Kunnon perseet olalla ei välttämättä yhtenäkään päivänä.

Varsinaisesti juovuksissa pisin putki on 2000 juhannus, 4 päivää. Sitten päivä taukoa ja tissuttelua pari viikkoa yllä mainitulla tavalla.

Ja mun mielestä kunnon tissuttelua on se, että aamiaiseksi otetaan heti vähintään siideri, mieluummin viskipaukku ennen kuin edes mennään aamukuselle! Ja tästä lähtee päivä mukavasti käyntiin..
 
K

kangaroo

Nuoruudessa oli useaan kertaan sellaisia viikon pituisia opiskelijaporukan matkoja ulkomaille, joilla ei tainnut missään vaiheessa pitoisuudet laskea ainakaan alle 0,5 promillen.

Nykyään ei enää jaksa, pitää osata säännöstellä. Jos pari päivää peräkkäin tinttaa kunnolla, on sitten 3-4 päivää pois pelistä.
 

Spencer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Auschwitz Motorsport
Jumalauta, paras ketju ikinä! Niin, tässä nyt pitäisi varmaan miettiä mikä lasketaan putkeksi. Oletan, että et tarkoita mitään neitien tissuttelua vaan ihan katkeamatonta, päivittäistä tukat täynnä-meininkiä?
Mulla elimistö katkaisee touhun yleensä kahden päivän jälkeen, tulen aika saatanan kipeäksi. Yleesä sunnuntaiöisin vierailevat Röllit, Muumit ja Barbapapat pelästyttävät sen verran ettei uskalla enempää.
Kahdesta päivästä toipumiseen tarvitsen lähes viikon. Noin työ/opiskeluelämää ajatellen se on huono homma.
 

Voittaja

Jäsen
Valitettavasti kroppa ei enään kestä useamman päivän dokaamista. Toista se oli ennen *huoh*. Joskus nuoruudessa, opiskellessa sitä pystyi juomaan kahdeksankin päivää aamusta iltaan, eikä siitä tullut kun noin 2 päivän krapula ja saman mittainen morkkis. Nykyään kun juo yhtenä päivänä kunnolla, niin tulee kahden päivän kammottava krapula, ja 4-5 päivän morkkis. On se niin väärin. Onneksi on työ ja harrastukset, mitkä hieman rajoittavat innostusta dokaamiseen, ja sitten tietenkin tyhjä lompakko.....
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Totesin pari kuukautta sitten saman kuin Voittaja tuossa alempana, runko ei enää kestä kunnon kaatajaisia. Niin hauska kuin kunnon putki onkin, luultavasti hyvä näin.

Elokuun lopun laivareissu höystettynä molemmista päistä, eli neljän päivän ränni synnytti niin pelottavan maailman, että päätin jatkossa keskeyttää suoritukseni viimeistään kahden vuorokauden jälkeen. Vieläkin kylmät väreet hellivät selkäpiitä muistellessa kun silmät ummistaessa tuntui että koko keho turpoaa. Puhumattakaan sellaisista painajaisista joita en tiennyt olevan olemassakaan. Hereillä ollessa...

Pisin putkeni oli F1-reissulla Belgiassa 2001. Kahdeksan yltiöpäisen hauskaa päivää, joista jokainen alkoi alkoholilla ja jatkui kelpo kännissä iltaan asti. Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että tuosta selvisi parin päivän kanuunalla ja ilman morkkista. Nykyään kun kahden peräkkäisen illan juhlintaa pilaa kaksi seuraavaa päivää krapulalla ja sitä seuraavat kaksi morkkiksella.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Elämässäni en itse asiassa ole ottanut kuin kaksi normaalia (Juhannus ke -> su on vielä normaali :) ) pidempää putkea; kutsuttakoon niitä vaikkapa koodinimillä Unkari I ja Unkari II. Näistä ensimmäinen kesti muistaakseni 7 ja toinen 9 päivää. Jälkimmäisessä olisi ollut mahdollisuus 10 päivän rikkomiseen, mutta kuolema yllätti kymmenentenä päivänä - lähes sananmukaisesti. Plussana tosin mainittakoon, että ns. "mukittaminen" alkoi päivittäin viimeistään kahdeksalta aamulla ja viimeiset mukit kumottiin aikaisintaan neljältä aamuyöllä. Näin siis jokaisena päivänä poislukien nk. "välikuolemapäivä" siinä päivän numero 5 tietämillä, jolloin aloitusajankohta osui vasta myöhään iltapäivään. Siinä vaiheessahan muutamaa Fostersia janojuomana ei lasketa mukittamiseksi.
 

Ranttali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Viime kesänä tuli useampi 4-5 päivän putki. Pystyy aika hyvin, eikä edes tule sekopääksi, kun juo pelkästään olutta. Lopettaminen täytyy tehdä pikkuhiljaa, parina päivänä putken jälkeen töistä tullessa pari pulloa Karhua helepottaa kummasti oloa.
Pahin fyysisesti ja henkisesti oli n. 5 vuotta sitten. Ei kestänyt kuin 3 päivää, mutta juotu väkevien määrä ylitti kaikki suositukset. 3 päivää meni toipumiseen, siinä oli elämäni pisimmät koulupäivät. No, maanatai meni mukavasti, oli pikkasen jälkihöyryjä.
 

bisnesman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Ranttali
Viime kesänä tuli useampi 4-5 päivän putki. Pystyy aika hyvin, eikä edes tule sekopääksi, kun juo pelkästään olutta. Lopettaminen täytyy tehdä pikkuhiljaa, parina päivänä putken jälkeen töistä tullessa pari pulloa Karhua helepottaa kummasti oloa.
Pahin fyysisesti ja henkisesti oli n. 5 vuotta sitten. Ei kestänyt kuin 3 päivää, mutta juotu väkevien määrä ylitti kaikki suositukset. 3 päivää meni toipumiseen, siinä oli elämäni pisimmät koulupäivät. No, maanatai meni mukavasti, oli pikkasen jälkihöyryjä.
Mä tulen usein sekopäiseksi jo yhden päivän juomisesta, eli sen suhteen ei ole putkia kärsinyt pitää. Siis sellaisia että aloitetaan aamulla ja lopetetaan sammumiseen. Mutta neljänä peräkkäisenä iltana on tullut juotua.
 

acidjam

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan
Jaa? Ei kai tästä kovin ylpeä voi olla, mutta parhaimmillaan on enemmän tai vähemmän humalassa tullut oltua n. 2 viikkoa samaan sykliin.

Tällainen hairahdus tapahtui lukion 2. luokan Eurooppa-turneella pari vuotta sitten. Aamulla herättiin, otettiin yhdet tai kahdet, mentiin aamupalalle ja sitten tissuteltiin koko päivä tasaiseen tahtiin, ettei pääse paha olo yllättämään. Illalla sitten taas vähän reilummin sitä olutta. Ja aamusta sama rumba.

Täytyy puolustukseksi sanoa, että päivisin oltiin kuitenkin täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Asialliset hommat pystyi hoitamaan. Ja tuollaisissa talkoissahan tunnetusti vaaditaan se muutama pullo aamuisin pohjalle, että pystyy edes elämään.
Loistavat talkoot meinasivat jo katketa, kun eräänä aamuna ei ollutkaan yhtään olutta jäljellä ja aamukalja viivästyi. Sehän johti kankkuseen ja lievään kuumeiluun. Mutta Jägermeister hoiti homman kotiin, karkoitti kuumeen jne. ja seuraavana päivänä pystyi taas sitten elämään kuin ei olisi koskaan sairaana ollutkaan.

Sen pituinen se. Toivottavasti jää ainoaksi kerraksi. Mainittakoon vielä, että 2 viikon setin jälkeen seuraavana aamuna ei mitään kankkusta ollut. Pääsin jo huokaisemaan, että näinkös helpolla tästä päästiin... Noh. Seuraavat 3 päivää olikin tasan ihanan kauhea olo.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kesäfestareita jonkun verran kiertäneenä 3-4 päivän putkia. Yleensä mennään päivää ennen paikalle. Aamulla herää teltasta kauheessa krapulassa ja naapurileirin stereoista tulee varmaan seitsemättä kertaa tunnin sisällä sama biisi, jonka kertosäkeistö menee "intiaanit nu...ii aamusta iltaan". Siinä sitten kömmit teltasta ulos ja päätä särkee niin saatanasti. Lisäksi vaatteet on vieläkin kostat eilisillan sateen jälkeen. Siinä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, kun etsiää jostain muovikassinpohjalta se taskulämmin olut. Sitten kun saa vähän jäykkää siihen päälle ja huomaa, että aurinko paistaa mukavasti. Eihän siitä muuta, kun festarialueen rannalle uimaan samalla alkoholia nauttien. Pieni nousuhumala päälle. Se on yksi maailman parhaista olotiloista.

Hei! koska koska se eka bändi aloittaa. No ei me sinne jakseta mennä. Mennään sitten kattoo Sentencediä...
 

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Eipä ole tullut vedettyä kuin kolme päivää putkeen parhaimmillaan.
Mökkireissulla aamusta iltaan, tottakai. Sitten viime juhannus meni aika mukavasti päissään. Ei siitä sen enempää.

Se mikä tässä on ihmeellistä, aivan hirveät määrät vedin viinaa naamariin kolmena päivänä ja sitten sinä krapulapäivänä ei pahemmin krapula vaivannut. Ei muutenkaan ikinä kankkunen oikein ole vaivannut kovemmin. Joku puhui, että johtuu geeneistä, tierä sitten häntä.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Seitsemän päivää taitaa olla pisin putki, ja tinttaaminen tuli usein aloitettua melko aikaisin aamulla. En ollut ikinä uskonut liskojen öihin, mutta lopettamisen jälkeen näin oikeastikin mörköjä, eikä ollut kovin miellyttävä kokemus. Yleensä kaava oli se, että herään yöllä, ja sen jälkeen luulee näkevänsä vaikka mitä. Parina viimeisenä kesänä kesälomat ovat osoittautuneet erittäinkin kosteiksi. Joka viikko tulee otettua keskimäärin 3-4 kunnon känniä, ja neljän viikon jälkeen on olo aivan saatanan paha. Kurkkua polttelee koko ajan, ja yöllä heräilee siihen, että nenästä vuotaa verta ym. En suosittele kenellekään, mutta tuskin ensi kesä poikkeusta tekee. Töistä ei loman jälkeen tule viikkoon mitään, joten aikaisemmin pitäisi kenties lopettaa...


P.S. Sistis, vahvistat stereotypiaani teekkareista. Kovasti puhutaan viinasta ja ottamisesta, mutta kunnon putkea ei ikinä ota kukaan... ;)
 

Spaddu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Hangon regatan aikaan yleensä juon torstaista sunnuntaihin, lisää mä en jaksa ja sen lisäks rupee liskot kummittelee...
Odotan muuten innolla Keigy Kedyn vastausta!!!
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
3-4 MAX. Ei pysty enempää sanoo muuten elimistö seis ja rupee tuleen kaikenlaisia pikkumiehiä/liskoja, niin ei viitti...
 

JLand

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, NY Yankees, NY Giants
Oh gawd, tulee vieläkin paha olo kun muistelee viime kesän ensimmäisiä lomaviikkoja. Matkustettiin kavereiden kanssa Floridaan ja takaisin. Viikon putken jälkeen alkoi tuntua kuin joku olisi takonut pajavasaralla mahaan ja takaraivoon.

Nimim. Ei enää koskaan (ensi kesänä uudestaan)
 

MissCool

Jäsen
Itsellä repesi tilanne hieman tuossa toukokuun alussa - Göteborgiin MM-kisoihin ja vapaata puolitoista viikkoa koulusta. Mahtavaa. Sanotaanko... olihan siinä joku viikon verran jonkinlaista putkea ehkä, muutama välipäivä, ja taas muutama päivä lisää. Tarkkaa lukemaa en edes jaksanut pitää.
Mutta eipä siitä mitään ongelmaa syntynyt, harvoin tämänikäisillä sitä edes tapahtuu. Maanantaina kouluun takaisin ja sitten elettiin taas niin siististi ja sievästi.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viestin lähetti sopuli
P.S. Sistis, vahvistat stereotypiaani teekkareista. Kovasti puhutaan viinasta ja ottamisesta, mutta kunnon putkea ei ikinä ota kukaan... ;)

Itseasiassa itse olen erittäin harvinaisuus tuossa mielessä. Nimittäin itselläni aina heikkenee kunto parin päivän jälkeen. Sen sijaan tiedän > 50 henkeä, jotka dokaavat helposti parikin viikkoa.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Aikoinaan nuorna miesnä Tukholman suomalaislähiöissä asioidessa tuli vedettyä maisemaan ja kulttuurin erinomaisesti sulautuva 7 päivän pitkäveto. Jossain vaiheessa rymyputkea pääsin käsiksi myös alan klassikkoon: kaminan sammuttaminen folk öölillä - eihän siitä mitään tule. Nykyisellään ei kauheasti putkimuodostelmia ole, joskin vielä kymmenen vuotta sitten kaikki viikot sisälsivät perusturkulaisen 3-4 päivän viikonlopun. Which was nice.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
No niin. Putkihan siis on juuri sitä, niinkuin monet jo tuossa tuumivatkin, että aamusta aamuyöhön ryypätään.

Jos lasketaan putkeksi, että iltaisin juo sixpackin, niin sitähän voisi helposti kiskoa vaikka 250 päivää putkeen.

Mm. urheilukilpailuissa noita putkia aina pääsee syntymään. Pituus riippuu matkan pituudesta, vaikka kyllähän se ryyppääminen jo kotimaassakin alkaa. Semmoista alun toistakymmentä päivää sitä sitten joutuu olemaan ympäripäissään.

Viimeksi Serbiassa 7 päivää pari viikkoa sitten. Olut halvempaa kuin limppari ja litran votka 2,30€.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ehkä Jatkoajan keskustelupalstan mittavan ja uljaan historian fiksuin keskusteluketju, mutta kannanpa silti korteni kekoon, kun muuten on tullut oltua vähän hiljempaa viime aikoina.

Niin, kuten pernis ylempänä selvitti, ainakin minä ymmärsin asian niin että puhutaan sellaisesta periodista, jossa selville hetkille ole sijaa annettu. Siispä oma nykyinen recordini on tasan 60 tuntia (2.5 vuorokautta) erittäin ankaraa läträämistä ja yleistä häröilyä. Ennätysjahtiin lähdin kuluvan vuoden helmikuussa, jolloin sain päätökseen kolmen vuoden lukio-opiskelut. Tuntilukemiin sisältyy tasan viisi tuntia nukkumista, mutta olotila ei herätessä ollut haihtunut ollenkaan sen kummallisemmaksi kuin se oli silloin, kun nukkumaan lyyhistyin.

Tunnen harvoin krapulaa yhden illan juomingeista, joten kohmelo yllätti tuolloin minut pahemman kerran. Olotila oli jokseenkin rauhaton, eikä arkiaskareista saati sitten harrastuksista tullut pariin päivään yhtään mitään. Lauantai-aamuna taistelun tauottua en myöskään lieventänyt asian tolaa millään taikajuomilla, vaan otin vieraan vastaan rujolla taistelumielialalla.

Sitten kyseisen härkäviikon en ole vastaavaan kyennyt, jos kohta halujakaan samanlaisen rallin suorittamiseen ei ole liiemmin löytynyt. Juhannuksena toki nestetasapainoa ylläpidettiin huolellisesti kolmen päivän ajan, mutta huomattavasti leppoisimmissa merkeissä - krapulasta ei ollut tietoakaan. Elikä, kuusikymmentä tuntia on oma maximisuoritukseni. Toistaiseksi.
 

Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Täytyy sanoa, että ihmettelen kuinka te pystytte vetämään tuollaisia putkia. Itselläni tekee jo toinen päivä tiukkaa, sillä minulle tulee niin helposti krapula ja vapinassa ja tutinassa ei tuo kuningas alkoholi oikein maistu. Ammattilaiset varmasti ovat sitä mieltä, että krapulatilaa ei pidä päästää syntymään, mutta kyllähän sitä nukkuakin pitää ja herätessä on jo niin paha olo :)

Eli minun "ennätykseni" taitaa jäädä pariin päivään.

Takuuvarma henkinen krapula on muuten miettiä sitä, kuinka paljon rahaa meni esim. baarissa jos siellä on tullut käytyä putken aikana.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Niinpä kysymyksenä onkin, mikä on pisin ryyppyputki peräkkäisissä päivissä?

Kerron sitten, kun loppuu...

Noh, oikeasti taitaa olla 7 päivää. Välissä kyllä taisin olla ajokunnossakin, mutta aina illalla viimeistään humalassa. Liskojen yöt ja morkkikset oli kyllä mahtavat sen jälkeen. Tollaisia 3-4 päivän putkia saattaa tulla jo enemmänkin vuoden aikana ja ne loppuu aina, kun rahatkin...
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Sistis

Itse olen havainnut hyväksi konstiksi putken katkaisuun sen, että antaa sen krapulan tulla ja kärsii sen. Korjaussarjan käyttö on aina askel alkoholismia kohti.

Tässä väitteessä voi olla hyvin paljon perää, ainakin oma kokemuspohjani menneisyydessä puhuu vahvasti tämän puolesta.

Itse aihe, ryyppääminen ja ryyppyputket on minulle sen verran ikävä etten paljoakaan viitsi sillä retostella, mielummin haluan unohtaa sen synkeän vaiheen elämästäni lopullisesti - tai tiedän etten sitä kykene lopullisesti unohtamaan vaan muistot vaivaavat minua lopun ikäni ja hyvä niin, enpähän tule uudestaan retkahtamaan siihen maailmaan.

Takana on tarpeeksi monta yötä jolloin on pelätty sängynalla möyriviä mörköjä, tarpeeksi monta yötä jolloin on uskonut kuolevansa, tarpeeksi monta aamua jolloin ei ole uskaltanut nousta vuoteesta, tarpeeksi monta hetkeä jolloin on käynyt keskusteluja puukon kanssa...

Terveisin,

kaikkea muuta kuin täydellinen vlad.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös