Pihlman ratkaisi voiton jatkoajalla!

  • 6 212
  • 45

Hammer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks, Black & Gold (Who Dat Nation), WHUFC
Mahtavaa! Tuomas Pihlman teki sen vihdoin, ensimmäinen maajoukkuemaali ei olisi voinut tulla parempaan paikkaan. Ja vielä jatkoajalla moninkertaista maailmanmestaria Tsekkiä vastaan. Hieno maali Pileltä, tätä oli jo odotettukin!

Itse peli oli ihan hyvää ja tasaista vääntämistä. Maaleja olisin kaivannut kuitenkin lisää. Tsekin maalissa oli kyllä huippumaaginen veskari ja samaa voi sanoa myös Timråssa koko kauden loistaneesta Kimmo Kapasesta.

Viitakosken peliin olen myös erittäin tyytyväinen. Kyllä näyttää helpottaneen, kun Valtteri-poika on sitten vihdoin kunnossa. On saanut Vesa niin paljon kärsiäkin tänä vuonna, että toivon todella miehen pääsevän ihan loppuun asti eli MM-kisoihin. Se vaatii kuitenkin rutkasti lisänäyttöjä, mutta on Vesalla siihen mahdollisuus.

Jyp-fanina olen luonnollisesta todella iloinen Pihlmanin maalista ja tietysti myös Leijonien tärkeästä voitosta.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Turkusessa näytettiin ilmeisesti eri peliä? Suomi-Tsekki oli IMHO niin köyhä neppailumatsi että en vähään aikaan muista vastaavaa nähneeni (TPS:n viimeisestä kotiottelusta on jo monta päivää). Huomasin klo 20 lähteväni mieluummin kauppareissulle tyhjiä pulloja palauttamaan kuin seuraamaan lähetyksen siirtymistä ykköselle. Turkulaisena tietenkin bongasin Nummelin ja Rintasen hyvän kisakunnon, muuten olikin sitten ankeampaa. Kimmo Kapaselle toki krediitit korkean itseluottamuksen pelaamisesta. Niin se menestyminen tuo uutta sykettä ns. "keskivertomaalivahdinkin" otteisiin.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Kyllä tämä oli selkeästi hauskempaa katsottavaa kuin sunnuntain HN-ottelu. Johtui lähinnä taitavammista pelaajista. Pihlman oli varsin näkymätön mutta pisteet kumminkin kotiin voittomaalista. Veskarit olivat jäätäviä. Alkaa olla EHT:n voitto hyppysten ulottuvilla, tosin eihän sen kai pitäisi tosifaneja kiinnostaa.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Pressiboxi
Turkusessa näytettiin ilmeisesti eri peliä? Suomi-Tsekki oli IMHO niin köyhä neppailumatsi että en vähään aikaan muista vastaavaa nähneeni

Turkulaisena tietenkin bongasin Nummelin ja Rintasen hyvän kisakunnon, muuten olikin sitten ankeampaa.

Kyllä myös minun töllöstä tuli umpisurkea jääkiekko-ottelun irvikuva. Itse rupesin väsäämään toisen erän aikana ruotsin esitelmää...Nähtävästi Turussa näytettiin eri peli.

Ja todellakin oli ilo seurata Rintasen otteita, on se vaan aika äijä.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onneksi ei tarvinnut koko matsia kärsimään videolta, kun lähetys käväisi välillä ykkösellä. Toisaalta kokoonpanon perusteella en Suomelta enempää odottanutkaan.

PS. Otsikon olisi voinut muotoilla hieman neutraalimmin. Vaikka peli ei mikään maailman tärkein ollutkaan, ei ole kiva katsoa matsia videolta, jos on käväissyt maajoukkueketjussa silmäilemässä muita aiheita ja tämä hyppää silmille spoilaten osittain lopputuloksen.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Yllättävän hyvä 0-0 peliksi

Molemmat joukkueet loi monia hyviä maalipaikkoja mutta sekä Malek että Kapanen olivat loistavassa vireessä ja hyvistä paikoista huolimatta maalit oli kortilla.

Suomen paras kokonaisuus oli Rintanen-Aalto-Hentunen-Niemi-Nummelin, mutta myös muutkin kentät onnistuivat. Muita onnistujia oli luonnollisesti Kapanen ja kenttäpelaajista Kuhta, Pirnes, Ylönen, Lind ja Viitakoski. Ja vaikka tässä ketjussa muutama jo haukkuu pelin tasoa niin omasta mielestäni tuo oli 0-0 peliksi erittäin hyvä ja vauhdikas ottelu, taklauksia olisi voinut olla enemmänkin mutta muutamia niitäkin nähtiin. Eli lyhyesti sanottuna varsin viihdyttävä peli, maaleja toki olisi saanut tulla enemmän. No onneksi se pelin ainoaksi jäänyt maali olikin sitten todellinen namupala, Pihlmanin veivi maalinkulmalta rystylle ja siitä puikoista sisään - Upea suoritus kerta kaikkiaan.

Ja mitä tulee Jatkoajan raporttiin kyseisestä pelistä niin Rintasen rankkari ei kylläkään ollut mikään G-junnumainen veivi vaan omasta mielestäni Rintsin harhautus onnistui ja Malek saatiin liikkeelle harmi vain että se laukaus (lue: sijoitus) oli löysä sutasu, jos Rintsi olisi nostanut kiekon ylös sen sijaan että yritti pistää sen alnurkasta sisään niin siellä olisi ollut tilaa vaikka kuinka ja paljon. Harhautus oli hyvä mutta viimeistely oli sitä itseään.


No tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa Euro Hockey Tourin ja Sweden Hockey Gamesin voittoa tavoittelemaan.
 
Viimeksi muokattu:

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Samaa mieltä hyvä ottelu. Suomelta hienoa ja taktisesti kypsää peliä, vauhtia riitti. Rintanen ja Nummelin on tosiaan eriomaisessa vireessä molemmat. Samaa täytyy sanoa Kapasesta 8 erää nolla maajoukkueessa yhteen menoon, todella loistava suoritus.

Muita onnistujia oli puolustuksessa ainakin Mikkola. Pirneksen peli oli pirteää, kuten myös Viitakoski ja Pihlman, Suomellakin alkaa löytyä powerforwardeja hyökääykseen. Tähtisen pelikin mukavaa maalisyöttöineen. Elomo on kadottnut viime aikoina otteensa jonnekkin. Aalto ja Hentunen säesti hyvin Rintasta.
 

kämmäri

Jäsen
Ihan hyvää kiekkoviihdettähän eilinen peli oli, ehkä taso hiukan laski loppua kohden, mutta meikäläinen ainakin viihtyi.

Illan parhaat pelaajat olivat maalivahdit Kapanen ja Malek, Tsekkien Malekilla oli ehkä enemmän töitä. Itse olen ainakin pettynyt jos Kapasta ei noilla näytöillä valita MM-joukkueeseen.

Hyökkäysketjuista parhaiten onnistui Rintanen-Aalto-Hentunen. Tämän kentällisen hyvien otteiden ohella hyökkäyksessä onnistuivat ainakin Kuhta, Viitakoski ja Ylönen. Tähtinen - Pihlman -Torkki oli alussa omassa päässä vaikeuksissa. Loppua kohden parannusta tapahtui selvästi. Varsinkin Tähtinen ja Pihlman paransivat otteitaan.

Seurasin erityisesti Tähtisen peliä ja täytyy vähän ihmetellä Aravirran lausuntoa, että "Tähtisellä on saumaa kotikisoihin vain äärimmäisessä hädässä". Haluaisinkin tietää, mitä kaikkea pitää tapahtua, että Markku valitaan kisoihin.

Puolustuksessa onnistuivat hyvin Mikkola, Niemi ja Nummelin. Nummelinista sen verran, että vaikka hän pelasikin hyvin ,niin onkohan Petun aivan välttämätöntä hakea aina sitä pitkää avausta vastustajan siniselle. Eilen ne kyllä napsuivat kiitettävällä tavalla omien lapaan, mutta voisi sitä välillä antaa vähän helpomman avauksen.

Puolustuksen heikoin lenkki oli mielestäni Kipru, eilisellä esityksellä ei ainakaan vahvistettu asemaa kevättä ajatellen.

Lopuksi mielipide ketkä eilisen esityksen perusteella voitaisiin mielestäni valita kotikisoihin. Yhdeksi maalivahdiksi Kapanen, Puolustajista AJ Niemi ja Nummelin ja hyökkäykseen Rintanen ja pienellä varauksella Ylönen. Muitakin pelaajia voisi joukkueesta valita, jos esitykset jatkuvat samanlaisina, mutta Aran valintakriteerit tuntien jätän heidät jo nyt omien "valintojeni" ulkopuolelle.

Rintasen rankkarista vielä sen verran, että yritys oli ihan hyvä, kiekko olisi vaan pitänyt saada nousemaan yläkulmaan.
 
Viimeksi muokattu:

kimmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, FC Barcelona
Mertaranta heitti kyllä taas kommentin, jolle ei löydy perusteluita: "Ja siinä Tenkrat, joka on pelannut aivan loistavasti SM-liigassa viime viikkoina...."

Viime viikkoina?!? Totuus on, että Tenkratin viimeinen maali SM-liigassa on tehty 5.1. Onko maalintekijän maineessa pelaava tshekki siis pelannut hyvin viime viikkoina? Ei.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Tietääkö kukaan koska viimeiksi Suomen pelaaja on onnistunut rankkarissa(ei rankkarikisa) tai Suomi olisi voittanut rankkarikisan.
 

kämmäri

Jäsen
Viestin lähetti moby
Tietääkö kukaan koska viimeiksi Suomen pelaaja on onnistunut rankkarissa(ei rankkarikisa) tai Suomi olisi voittanut rankkarikisan.
Rankkarikisan Suomi on muistaakseni viimeksi voittanut vuoden 2002 -kevään Karjala -turnauksessa. Vastassa oli Venäjä ja onnistujista toinen oli juuri Rintanen ja toista en muista.

edit. Jääkiekkoliiton sivuilta tarkastettuna toinen onnistuja Suomelta oli Tom Koivisto
 
Viimeksi muokattu:

Jantse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Thailand
Nolla-Nolla ei ole hyvä peli, vaikka mistä suunnasta katsoisi.

Liikettä ei ollut yhtään. Hyökkäyksissä mentiin mieluummin nurkkiin kuin maalia kohtia. Laukauksia tuli erää kohti korkeintaan kolme. Erikoistilanteet nysvättiin vaatekomerossa, pimeässä ja peiton alla.

Positiivista sanottavaa löytyy komeista avauksista ja muutamista taklauksista, jollaisista tosin SM-liigassa olisi saanut vähintään viiden ottelun pannan. Sekä tietenkin maalivahti #20 Jukka Voutilaisesta, ei kun Kimmo Kapasesta.

Jos kerran tuollaisella pelillä voitetaan moninkertaisia maailmanmestareita, niin Raimo 'Raipe' Helmisen kisapaikka on varma. Raipe olisi ollut ylivoimaisesti ottelun nopein luistelija sekä viime aikaisten esitysten perusteella myös kovin lämääjä. Kovinta vauhtia ottelussa pidettiin, kun joukkueet luistelivat pukusuojaan erätauoilla.

Maalipaikkoja Tsekillä oli pari - kolme. Onnettomia sutaisuja ratkaisua tehtäessä ja se oli siinä. Ei pienintäkään yritystä. Samaa voidaan sanoa Suomesta, jolla tosin paikkoja oli tuplaten. Sohimista ja puuhastelua silloin, kun kiekko pitää pistää maaliin. Todellisia maalintekotilanteita ei kummallakaan joukkueella ollut yhtään, kuten loppunumerotkin todistavat.

Kapanen voidaan valita jo nyt Suomen ykkösmaalivahdiksi kevään kisoihin. Aivan ehdottomasti maailman kuumin pelaaja. Muut kisoissa pelaavat löytyvät osastolta Nummelin, Pirnes ja Rintanen. Loput voisivat oikeastaan pakata kassinsa ja lähteä kesälomille vaikka nyt.

Samaa voidaan sanoa kyllä myös Tsekin joukkueessa pelaavista SM-liigan tähdistä. Ei pitäisi olla Ruotsista enää takaisin tulemista.

Kärppien kannalta kevättä ajatellen huolestuttavinta oli se, että Marko 'Ex-takatukka' Kiprusoff voitti Petr Tenkratin jokaisessa luistelukisassa ja kiekontavoittelutilanteessa.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Pressiboxi
Turkulaisena tietenkin bongasin Nummelin ja Rintasen hyvän kisakunnon, muuten olikin sitten ankeampaa.

Miten raumalaisen, nykyisin Sveitsissä pelaavan, Kimmo Rintasen pelikunto liittyy sinun turkulaisuuteesi? Sori, minulle meni herne nenään.

Minä bongasin Torkin (Lukko) hyvät taklaukset ja Tähtisen (Ässät) hienon lättysyötön Pihlmanin (JYP) jatkoaikamaaliin. Siitä tuli heti mieleeni Lukossakin pelanneen Esa Keskisen (Koo-Vee) taiturimaisuus.

(Suluissa seura, jossa on pelannut A-juniorina)

Niin...

Rintanen (Lukko)
Nummelin (TPS)

Lähde www.eurohockey.net
 

PTS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Minä en ymmärrä, miten joku voi saada eilisen pelin näyttämään huonolta, mutta Turussa siis sitten varmaan näytettiin tosiaan eri peli.


Hyvä 0-0-peliksi. Varsinkin Suomen osalta. Se oli selvästi aktiivisempi ja parempi joukkue, mutta kun viimeistely oli, mitä oli, niin peli venyi jatkoajalle saakka. Hyvä, että ratkesi edes siellä, Suomen joukkueesta ei luultavasti kovin montaa hyvää rankkarinvetäjää nimittäin olisi löytynyt.


Suomen joukkueesta selvästi edukseen esiintyivät Rintanen, Viitakoski, Nummelin ja Kapanen. Myös keskushyökkääjien aloituspelaaminen oli huippuluokkaa. Rintasen ja Nummelinin sanoisin olevan jo varmoja MM-valintoja, jos lopputurnauksessa ei tule aivan totaalista tason pudotusta, sen verran loistavasti kumpikin Karjala-turnauksessa ja elisessä pelissä pelasi. Ei Aravirta voi noilla näytöillä jättää millään ulos kisoista.


Viimeistelyä vaan vähän tarkemmaksi, niin eiköhän EHT:n ja SHG:n voitot irtoa. Jos siis peli muulta osin pysyy samalla tasolla.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Viestin lähetti Jantse
Nolla-Nolla ei ole hyvä peli, vaikka mistä suunnasta katsoisi.

Liikettä ei ollut yhtään.

Mitähän peliä sää oot kattonu? Liikettä 3 x SM-Liiga matsiin verrattuna (esim nyt Tappara - Kärppä Tampereella viime viikolla)

Nolla - Nolla pelikin voi olla hyvä. Kuten tämä oli.
 

Hansel

Jäsen
Suosikkijoukkue
HAUKAT,Jokerit
Ne eipä ihme että turkulaiset väittävät ottelua huonotasoiseksi=)
Ovat niin katkeria kun Suomi pelasi niin hyvin ilman TPS pelaajia ..
tähän voisi liittää myös muutaman päiväkerholaisen.
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Hansel
Ne eipä ihme että turkulaiset väittävät ottelua huonotasoiseksi=)
Ovat niin katkeria kun Suomi pelasi niin hyvin ilman TPS pelaajia ..
tähän voisi liittää myös muutaman päiväkerholaisen.
Muutaman päiväkerholaisen? Näet siis Ossin kahtena? Vai ketä muita kerholaisia täällä on peliä arvostellut? Me kerhofanit kun näemme tämän tästä omiemme latovan maaleja liukuhihnalta niin mikä ihme on jos 0-0:aa kritisoidaan?

Aika vaatimaton ura taitaa Pihlmanilla olla toistaiseksi takana, jos tämä maali oli miehen uran tärkein?!? Pientä liioittelua sanon ma.

Itse pelissä oma huomioni kiinnittyi tsekkien numeroon 96. Ensimmäistä kertaa näin Balastikin kaukalossa, mutta aika valju kuva jäi. Tosin niin jäi kyllä monesta muustakin.
 

mikkoz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Minunkin täytyy sanoa että kyllä surutta kahvattiin - puolin ja toisin - vauhti pois pelistä. Onhan tuo kieltämättä tehokasta.. mutta toivottovasti MM-kisoissa noin selkeä kahva vihelletään pois.

Pihlmanin maali oli kyllä erittäin hyvä suoritus. Kapasella oli aikalailla tuuria - mutta nollapeli on nollapeli.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti lece
Aika vaatimaton ura taitaa Pihlmanilla olla toistaiseksi takana, jos tämä maali oli miehen uran tärkein?!? Pientä liioittelua sanon ma.

Vaatimaton? Ei todellakaan. Pilen tärkein maali, todellakin. Kun ottaa huomioon että Pile on pelannut JYPissä ja JYP ei ole viime aikoina voittanut mitään isompaa, tarkoitan lähinnä Liigan mestaruutta. Pelissä oli myös NJ:n pääscoutti, jonka kanssa Pile oli viime JYPin pelissä jutellut. Tärkein maali varmaan tähän astisen uran jatkon kannalta. Veikkaan tuon maalin oleva ratkaiseva Pilen rapakon taakse siirtymisestä puhuttaessa.
 

ifota

Jäsen
Kuka tietää olisiko Kuharcikin jäähy loppunut, jos Rintanen olisi tehnyt rankkarista maalin? Jäähyhän tuli toisesta tilanteesta tosin väärälle miehelle, Kuharcikhan aiheutti rankkarin koukkauksellaan ja jäähy tuli väkivaltaisuudesta (en tiedä, kuka olisi ollut oikea kaveri boksiin).
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti Pakkipari
Vaatimaton? Ei todellakaan. Pilen tärkein maali, todellakin. Kun ottaa huomioon että Pile on pelannut JYPissä ja JYP ei ole viime aikoina voittanut mitään isompaa, tarkoitan lähinnä Liigan mestaruutta. Pelissä oli myös NJ:n pääscoutti, jonka kanssa Pile oli viime JYPin pelissä jutellut. Tärkein maali varmaan tähän astisen uran jatkon kannalta. Veikkaan tuon maalin oleva ratkaiseva Pilen rapakon taakse siirtymisestä puhuttaessa.
Tällä maalillako sitten Suomi voitti jotain suurta? Ei ymmärrä tuota vertausta JYPin Suomen mestaruuteen... Itse en arvosta jotain Euroopan epävirallista mestaruutta paskan vertaa, eikä tämä maali edes täysin lopullisesti sitä vielä edes varmistanut. Omasta mielestäni mm. Pihlmanin taannoinen jatkoaikamaali Lukon verkkoon liigassa oli tärkeämpi kuin tämä Tsekkiä vastaan tehty. Tarkoitukseni oli dissata näitä pilipalimaaotteluita, eikä Pihlmania. Ja tuskin yksi maali ratkaisee sitä Pihlmanin siirtymistä New Jerseyhin...
 

Jinsui

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Viestin lähetti ifota
Kuka tietää olisiko Kuharcikin jäähy loppunut, jos Rintanen olisi tehnyt rankkarista maalin? Jäähyhän tuli toisesta tilanteesta tosin väärälle miehelle, Kuharcikhan aiheutti rankkarin koukkauksellaan ja jäähy tuli väkivaltaisuudesta (en tiedä, kuka olisi ollut oikea kaveri boksiin).
Minä kun taas sain sellaisen käsityksen että Kuhan jäähy olisi tullut jostain pelitilanteen ulkopuolelta. Jokatapauksessa kuvittelisin että vaikka siitä rankkarista olisi tullut maali, niin jäähy ei olisi loppunut. Siinähän siis tapahtui kaksi rikettä, toisesta jäähy toisesta rankkari. Jos molemmista olisi annettu jäähy ja Tsekki olisi tehnyt 5-3 vastaan häkin niin eihän sieltä jäähyltä silloinkaan olisi päässyt kuin toinen pois vaan siirretty rangaistus kuittaantuu. Vähän sama tilanne kuin jos jo alivoimalla pelaava joukkue on saamassa siirretyn rangaistuksen. Eihän jäähyllä oleva silloinkaan pääse pois. I U get it? Aika mutu-pohjalta kyllä tää selvitys..
 

H.Hietaharju

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eräiden tietojen mukaan Tenkrat on ollut erittäin epähalukas lähtemään koko turnaukseen?
Noista sitten tiedä, mutta Tenki on aivan puhki.
Ei ole ollut Tenkratin pelissä sitä Marraskuista päätähuimaavaa menoa ollenkaan, näyttää enemmänkin tuskaiselta ja väkisinvääntämiseltä jossa ei ole enää tolkkuakaan.
Tenkrat on vielä sellainen kaveri että treenaa itsensä viimeisen päälle kuntoon, nyt pitäs Tenkratin rauhottua ja ottaa viikko vapaata kokonaan treenaamisesta että ei käy Nielikäiset
tosin mistäpä minä tietäisin.. kai ne lääkärit paremmin tietää vaikka aina ei siltä tuntuisikaan :)


jos mä olisin kärppävalmentaja niin antaisin Tenkratille henkilökohtaisen syyloman ja se olisi vaikka puoltoista viikkoa vaikka ennen playoffs pelejä.

Philman hukkasi kyllä tänään aivan maagisen paikan.
Antti Aaltokin ilmeisesti loukkaantu ja katsomossa porukkaa varmaan 40 :)
Mitähän järkeä pelata ruotsissa tuokin peli?
sama kun pelattu Venäjällä tai Suomessa...

Jokatapauksessa ei tuollaista peliä kyllä mielellään katsele?
Liekkö ylitarjontaa tai jotain mutta ennen jopa jännitti katsella telkkarista suomen pelejä....
nyt tuo näyttää niin värittömältä,hajuttomalta,aneemiselta...
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Viestin lähetti H.Hietaharju
Philman hukkasi kyllä tänään aivan maagisen paikan.

Öö, kuka?

Mielestäni Podomatski torjui upeasti kilvellään Pilen vedon, joten en voisi sanoa Pihlmanin hukanneen paikkaa. Muuten nelosketjulta erittäin hyvää peliä kokonaisuudessaan. Pihlman-Torkki kaksikko pelaa hyvin yhteen ja siihen kolmanneksi joko Tähtinen tai Voutilainen. Jos olisin Aravirta niin en rikkoisi tuota ketjua ja valitsisin sen kisoihin. Mutta minä en ole Ara ja uskon että miehellä on paljon parempi käsitys valmennuksesta ja jääkiekkoilijan lahjoista sekä sopivuudesta joukkueeseen kuin minulla.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Hearsay
Miten raumalaisen, nykyisin Sveitsissä pelaavan, Kimmo Rintasen pelikunto liittyy sinun turkulaisuuteesi? Sori, minulle meni herne nenään.

Rintanen on pelannut SM-liigaa eniten TPS:n paidassa ja taitaapa omistaa asunnonkin täällä johon on tietääkseni muuttamassa takaisin kunhan rantautuu vakituisemmin takaisin Suomeen. Junnuvuodet jne. ganaalim barttal toki olivat tiedossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös