Likinäköinen, toinen silmä muistaakseni -10,5, toinen -9,5 eli aika semisokea, mikä ei estänyt aikoinaan kutsuntalääkäriä nostamaan kuntoisuusluokkaa reippaasti B:hen, "kyllä te sinne kelpaatte" (terveyskeskuksessa mukava nuori naislääkäri oli antanut ensin C:n). Silmälasit olleet 8-vuotiaasta asti, en vain pysty laittamaan niitä pirun linssejä silmiin.
Kyllä heikolla näöllä armeijassa sinänsä pärjää, jos kerran on lasit. Minulla siis -7.75, ja armeijaan pistivät vaikka tähän päälle oli sitten astmaa, migreenidiagnoosi, alipainoa, kroonisia nenä- ja nieluoireita ynnä sen sellaista. Alkuperäinen rankkaus oli tosin ollut C, mutta kaikkitietävä kutsuntalääkäri pisti B-mieheksi.
Tätä iloa ei tosin kolmea päivää kauempaa kestänyt, kun armeija fiksusti pisti minut Gyltön luoliin, jossa metriset pölykoirat kiersivät tuulettimissa syvällä maan alla. Kunnon hengenahdistus iski päälle ja asiantuntevammalta varuskuntalääkäriltä tuli välitön siirto C-luokkaan ennen kuin edes ehdin antaa rynkylleni naisen nimeä.
Sen pituinen se. Eli "ne" kutsuvat minut tuimaan taistoon vasta sitten kun sota syttyy, rauhan aikana olen ns. sleeper agent. Mutta jos sota syttyy, niin sitten vain punainen hikinauha otsalle, konekivääri tai pari kainaloon ja paidatta rytyyttämään ryssiä... anteeksi, hyökkääjiä.
Mutta palatakseni taas silmälasiaiheeseen, niin huono näkö ei olisi sinänsä lasien kanssa ollut niin suuri este, ainakaan armeijan alkupäivinä se ei siltä tuntunut. Tuskin minusta tosin mitään tarkka-ampujaa tai lentokonepilottia olisi tehty.