Semmosta tällä kertaa. Helpon näköisesti niitä maaleja välillä omiin sataa. Erssonilla tukeva 76,7% torjuntaprosentti (en häntä tästä häviöstä kuitenkaan kokonaan syytä). Virheitä siellä sun täällä (Andraelta heikkoa tekemistä, Michkovin pyöriminen pelin ulkopuolella omalla alueella, vaihtovirhe -> läpiajo jne.), mistä tuollainen "maalintekijäjoukkue" laittaa sisään. Ja myös niistä puolittaisista paikoistakin, luistinten kautta jos ei muuten.
Yorkista selkeästi alkaa kuoriutumaan Tortorellan uusi "lemmikki". Torts tarvitsee oman lemmikkinsä, ja nyt kun Frost ei enää joukkueessa ole niin pitäähän sitä uusi saada. Kohta ei tarvitse jatkosopimuksia hänen kohdallaan sen enempää miettiäkään, kun voi olla kaverilla itsellään jo halut päästä jonnekin muualle. Jonnekin, missä ei tarvitse jokaisen virheen jälkeen pelätä penkitystä, tai ylipäätään joukkueena pyöriä liigan pohjilla.
Tämä kausi kun piti olla tällainen "katsotaan ja arvioidaan mitä meillä on", niin juuri tällä hetkellä on fiilikset siltä osin aika kauheat. Jos katsoo taas koko kautta niin tilanne ei ole aivan niin synkkä. Pitää tosiaan muistaa että kauden aikana on poistunut kolme vakiokokoonpanon pelaajaa, millä kuitenkin on vaikutuksensa varsinkin viime aikoina ollut. Ne isoimmat vaikutukset kuitenkin tähän kurjuuteen koko kauden ajalta, eli maalivahtipelaaminen ja ylivoima, kaikki tietävät. En jaksa uskoa että mitään suurta muutosta näihin ensi kaudeksi saadaan (mikä edelleen on mielestäni ihan ok), ellei jotain radikaaleja muutoksia tule. Tällaisia muutoksia olis selkeän HYVÄN ykkösmaalivahdin hankkiminen (mistä? millä hinnalla?), ja jonkin/joidenkin "taitopelaajien" sisään tuominen jotka kykenevät maalintekoon ylivoimalle (ja muutenkin), sekä Rocky Thompsonin vaihtaminen. Mitenkään en näe että nämä kaikki kolme asiaa toteutuisivat. Omasta organisaatiosta ei ainakaan tuollaisia apuja vielä ensi kaudelle ole tulossa.
Miten sitten yksittäiset pelaajat tämän "katsotaan ja arvioidaan mitä meillä on"- kauden jälkeen. No ei se kausi nyt ihan loppu vielä ole, vaikka se siltä jo tuntuukin. Tästä voisi jo kirjoittaa pitkästi mitä nyt en aio kuitenkaan tehdä, mutta muutama kommentti joistain nuorista, tai nuorehkoista pelaajista, joilla jokin vähän isompi rooli on tällä kaudella ollut, tai sellaista tulevaisuudessa ainakin toivottaisiin.
- Tippett, lintu vai kala? Voi olla top6 laituri, mutta parempaa sentteriä (kuten kaikki muutkin tässä joukkueessa), ja ennen kaikkea tasaisuutta kaipaisi. Tullaanko jälkimmäistä ikinä näkemään, vaikka ensimmäinen kohta toteutuisi? Viimeistelyn tehokkuutta kaipaisin rutkasti lisää. Vaihtoehtoisesti, enemmän pelintekemistä, koska vauhti ja taidot siihen ainakin antaa mahdollisuuden. Paljon enemmän häneltä tehojen muodossa kaipaan.
- Foerster, toinen täysi kausi NHL:ssä ja aika samoilla tilastoilla kuin ensimmäinenkin kausi. Mitään suurta kehitystä ei ole ollut näkyvissä, mutta vielä ei kannata heittää kirvestä kaivoon. Hän on kuitenkin tunnollinen kahden suunna pelaaja, keneltä kaipaisin vaan hyökkäyspäähän enemmän. En kuitenkaan veikkaa hänestä mitään 1-2 kentän tuloksentekijää, enemmänkin hyvää kolmosen laituria joka tarvittaessa pystyy paikkaamaan myös ylempänä. Heikko luistelu valitettavasti rajoittaa.
- Brink, parantanut mielestäni paljon vähän joka osa-alueella (varsinkin luistelu, kamppailuvoima, kahden suunnan pelaaminen), mutta silti se ei ole tilastoissa kauheasti näkynyt. Ettei tässä vain olisi tällainen uusi Frost joka näyttää hyvältä, mutta ei kuitenkaan koskaan saa tasaisesti tilastoihin merkintöjä. Koska niitä tämän muotin pelaaja tarvitsee. Silti haluan antaa vielä Bobbylle aikaa, että nähdään miten kehitys tästä menee eteenpäin. Haluan uskoa.
- Cates hyvin käyttökelpoinen pelaaja, mutta hänen pitäisi olla tietenkin hyvän joukkueen kolmosen sentteri. Ollut täällä kaudella ajoittain dominoiva, jopa hyökkäyspäässä, mutta sellainen hän ei kuitenkaan pitkässä juoksussa ole. Oikein kelpo pelaaja (varsinkin kiekottomana) hyvän joukkueen alempiin kenttiin.
- Drysdale, alkukausi oli vaikea, suorastaan surkea, mutta viime aikoina on ollut selkeästi piristymisen merkkejä. On saanut pelata ilman loukkaantumisia, tullut onnistumisia, ja itseluottamus kasvanut. Hänen kehitykseensä edelleen luotan, kunhan vain terveenä pysyy.
- Michkov, tällä hetkellä joukkueen toivo, joka on kyllä toimittanut tulokaskaudellaan. Kiekoton pelaaminen ei itselläni ole hänen kohdallaan se suurin huolenaihe, vaikka siinä selkeitä puutteita on, vaan liike/luistelu, ja kestävyys. Lisää voimaa ja räjähtävyyttä jalkoihin, sekä parempaa tekniikkaa (mahdollisuuksien rajoissa) luisteluun niin hyvä tulee.
- York, kuten jo vähän aika sitten hänestä kirjoitin, ihan ok mutta ei erinomainen millään osa-alueella. En tiedä paljonko ulosmitattavaa hänessä vielä on. Tulee varmasti mielenkiintoiset sopimusneuvottelut, jos Flyersin tahtotila on hänet pitää. Itse hänet pitäisin, mutta olisin hyvin varovainen rahasta ja pituudesta.
-Andrae, liian aikaista oikeastaan mitään sanoa. Enemmän vaan pitäisi saada peliaikaa. Alkukaudesta ylhäällä ollessaan oli hyvä, ja sitä pitäisi saada lisää. Ei häntä pitäisi loputtomiin farmissa hautoa. Ikää on kuitenkin jo 23, eli ei hän mikään lapsi enää ole.
- Ersson, en mitenkään pysty häntä tällä hetkellä näkemään voittavan joukkueen ykkösmaalivahtina. Tarkemmin, en näe hänessä sellaista potentiaalia. n. 30 peliä kaudessa kakkosmaalivahtina voin vielä ostaa. Zavraginin tuloa odotellessa.