Mainos

Philadelphia Flyers 2012-2013

  • 330 604
  • 926

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Kanadan mukana oli myös jo pitkään ensimmäisen kierroksen listauksiin kuulunut Brendan Gaunce. Isona hieman verkkaisempana voimasentterinä oli luonnollista, ettei aivan samalla tavalla istuisi tuonne Euroopan suurempiin kaukaloihin, mutta näytti ihan ok:lta, eikä se liikekään ollut mitenkään heikkoa vaikka selvä parannuskohde olisikin. Iso ja monipuolinen työteliäs sentteri, jolla riittää raameja, mikäpä organisaatio ei tällaista haluasi? Tuskinpa kaverista on koskaan miksikään valovoimaiseksi kärkisentteriksi, mutta loistavaksi kakkoseksi? Uskon, että on jo mennyt ennen Flyersin vuoroa, mutta mikäli sattuisi tippumaan tarjolle, niin voipi olla ettei Homer&co. voi vastustaa kiusausta vaikka nuoria senttereitä jo hyvin löytyykin.

Tom Wilson olisi omalla tavallaan todella houkuttava tapaus todellisena voimalaituri prospectina tappeluineen kaikkineen. Tämän kohdalla olisi sitten niitä epäilyjä, mihin pelikäsitys ja taidot lopulta riittävätkään kun ei enää pääsisi samalla tavalla koollaan mylläämään, mitä vielä O:ssa? Petrasi kuitenkin playoffseissa mukavasti pistekeskiarvoaan sitten runkosarjan ja oli mm. joukkueensa jaettu paras maalintekijä että toiseksi paras pistemies. Ei huono suoritus joukkueessa, jossa pelasi Stefan Noesen, JT Millerin ja Rickard Rakellin kaltaisia viime kesän first round pickejä. Tavallaan tässä olisi sinänsä turvallinen varaus, että huonoimmillaankin tuollaisen kaverin luulisi kehittyvän alempien kenttien fyysiseksi jyräksi, mutta samalla niiden kykyjen riittäminen kunnolliseksi voimahyökkääjäksi on yhtälailla arvuuttelun alaista. Mikäli Flyersilla olisi kaksi varausta ensimmäiselle, niin ottaisin toisella sen pakin ja toisella sitten Wilsonin sen verta houkuttaisi, mutta kun ei ainakaan toistaiseksi ole, niin tiedä sitten?

Colton Sissons olisi toinen vähän samankaltainen voimahyökkääjä prospecti. Ei yhtä suuri ja fyysinen, mutta muilta osin sitten hieman monipuolisempana pidetty tapaus.

Latvialaista USHL:ssä pelannutta Zemgus Girgensonsia pidetään yleisesti yhtenä varmemmista ensimmäisenkierroksen tarjokkaista, mitä hyökkääjiin tulee. Olisi tiettävästi todella monipuolinen, tunnollinen että työteliäs peluri, jolla ei hirveämmin niitä heikkouksia olisi. Se, että kuinka paljon tältä löytyy niitä todellisia erityisominaisuuksia on ehkäpä hieman kysymyksen alainen juttu, jonka johdosta ne aivan pienimmät numerot jäänevät saavuttamatta, mutta harmooniselta sekä hyvän NHL-tulevaisuuden pakettina tätä pidettäisiin.

Sitten olisi näitä muita eurooppalaisia hyökkääjiä Tomas Hertl (osa pitää tätä jopa harvinaislaatuisena lahjakkuutena, osa on sitten alkanut vain hypettämään näiden muutamien sanomisista, joten tiedä sitten millainen on todellisuudessa kun en ole sen tarkemmin tätä seurannut) U20 kisoissa en tainnut tshekeiltä nähdä yhtäkään kokonaista ottelua, mutta sen vähän mitä näin niin Hertl oli joukkueen keskeisiä hahmoja ja vaikutti jo varsin valmiilta pelaajan alulta ja tekihän tämä kuluneella kaudella Slavia Prahassa vähintään lupaavia tehoja. Taitoa näytti riittävän ainakin ihan mukavasti. Pontus Åberg olisi sitten toinen tällainen jo Euroopan pääsarjoissa ihastuttamaan ehtinyt nimi, joka voisi olla näillä näkymin tarjolla Flyersille. Aloitti Elitserienissä melkoisella tulituksella, mutta kuten arvata saattoi kauden edetessä, meno hieman hyytyi. U20 kisoissa en nähnyt tältä oikein mitään ihmeellistä. Vaikutti ikäisekseen fysiikaltaan ihan hyvältä, jonka johdosta tuo aikuisten kanssa pärjääminen ei yllätä, mutta löytyykö tältä oikeasti sitä talenttia sen verta, jotta voisi olla aikanaan kunnon tehopelaaja NHL:ssä? Mielestäni vähän sellainen tylsältä tuntuva varaus, jollainen on ihan kiva jonnekin toiselle tai kolmannelle kierrokselle, mutta ensimmäiseltä kaipaisi sitä jotakin tai sitten paketin tulisi vaikuttaa sen verta tasokkaalta, ettei "tylsyys" liiemmin haittaa. Olisi lisäksi nyt varattavan ikäluokan vanhimmasta päästä synnyttyään syyskuun lopulla vuonna -93, joten senkin puolesta jättäisi kyllä väliin vaikka tarjolla olisi. Toinen ruotsalainen eli Sebastian Collberg pelasi ihan asiallisen U18 turnauksen mm. niitä eroa tehneitä tehoja välierässä Suomea vastaan, kuten monet muistanevatkin, mutta tärkeimmässä ottelussa itse finaalissa oli aika seinäruusun asemassa. Vaikutti, ettei vain ehtinyt jalalla pelin tempoon mukaan jenkkien painettua kaasua ja iskettyä herhiläismäisesti päälle senkin edestä vaikken nyt erityisen hitaana tätä pidäkään. Työteliäät taidon ja pelkäämättömän kontaktihalukkuuden yhdistelmät ovat kuitenkin aina mielenkiintoisia.

Lisäksi voisi nostaa esiin vielä muutaman muunkin mahdollisena Flyers varauksena sillä ne erot tuon n. 15 jälkeen eivät niin merkittäviltä vaikuta, mutta tässä nyt niitä keskeisimpiä nimiä tuota 20th pickiä ajatellen. En nyt sen suuremmin ota kantaa kenet tuolta pitäisi varata tai kenet itse varaisin, sillä siihen ei oma kompetenssini riitä alkuunkaan vaan tyydyn katselemaan mihin ammattilaistiimi aikanaan päätyy.

Sen sijaan tietyllä tapaa toivoisin Flyersin pyrkivän ylöspäin mahdollisimman lähelle tuota top-10:ä, jolloin joku näistä asetta kovemmista ja ainakin näin ennakkoon varmemmista pakki-prospecteista voisi olla saatavilla. Yksi potentiaalinen kauppakumppani voisi olla käytännössä maalivahditon Tampa. Tähän voisi rakennella jotain Bob + 20th pick tai Bob + Read tyylisiä runkoja eikä JVR:kään käyttäminen olisin ainakaan tänne poissuljettua, mikäli näiltä löytyy oikeasti sitä kovaa uskoa johonkin noista nuorista pakeista. Tuolla kympillä olisi näillä näkymin tarjolla ainakin joku osastosta Reinhart, Ceci, Trouba, Rielly, Määttä jne.

Mikäli tuo selvä nousu ei ole mahdollista ainakaan hyväksyttävissä olevalla hinnalla, niin toinen skenaario olisi sitten Bob + mahdollisesti jonkun näistä kuluneella kaudella debytoinneista pakkiprospecteista toisen varauksen saamiseksi ensimmäisen lopulle/toisen alkuun. Tässäkin Tampa tuntuisi ihan mahdolliselta kauppakumppanilta sillä tuon akuutin maalivahtitarpeen lisäksi näillä olisi ensimmäisen 50 vuoron aikana 5 varausta, kaksi ensimmäistä (10th, 19th) ja kolme toista (37th, 40th, 50th) ja jotenkin uskoisin Yzermanin aikomuksena olevan osan noista konkretisointi joukkueen eduksi tässä ja nyt sillä ei tuo Tampan projekti olisi kuitenkaan aivan niin alkutekijöissään, että näiden kannattaisi odottaa vuosikausia tuollaista läjää projekti-varauksiaan. Voisi kuvitella, että tuon kympin pitäisivät itsellään, mutta sen jälkeen tuo alun perin Detroitille kuulunut 19th että osa noista toisen kierroksen varauksista voisivat aivan hyvin olla kaupan, mikäli jotain hyödyllistä olisi tarjolla.

Näitä mahdollisia lisäpickejä ajatellen pitää nostaa esiin vielä yksi U18 kisoissa vakuuttanut nimi eli Kanadan Gemel Smith. Oli kyllä ilahduttava paketti nopeutta, arkailemattomuutta/kontaktihalukkuutta että puhdasta taitoa ja pelinäkemystä. Ei nyt mikään Giroux, ei yhtä luova ja taitava, mutta vuorostaan nopeampi ja suoraviivaisempi. Se sama tilanteiden loppuun pelaamisen ja periksi antamattomuuden olemus hehkui Smithistäkin. Kaveri suorastaan halusi olla se ratkaiseva pelaaja ja pelasi myös sen mukaan. Kun ei ole mikään suurimmista suurin niin tuo kokonaisuus tuskin riittää ensimmäiselle, mutta toiselle kierrokselle ehdottomasti mielenkiintoinen nimi.

Joskin yhtälailla on mahdollista, että päätyvät kauppaamaan tuon firstin pois sen pakin vuoksi oli tämä sitten Suterin neuvotteluoikeuksista tai osana jostain nuoremmasta kaverista, Homerista kun ei koskaan tiedä, mutta pianhan tuokin nähtäisiin.

-----

Tuo Mathersin sopimus ei tosiaan vaikuta tulevaan kauteen ja sopimuskattoon vielä mitenkään vaan siirtyy Noebelsin tavoin sen kauden verran eteenpäin jahka saa riittävästi sitä ikää voidakseen pelata ammattilaissopimuksella AHL:ssä. Tällä haluttiin nyt mitä luultavimmin antaa pientä buustia kaverin kesäharjoitteluun ja ylipäätään uskoa uraa kohtaan. Derek on ihan mielenkiintoinen tapaus, sillä tuon tappelemisen lisäksi saattaisi ajan myötä kehittyä riittävän hyväksi kiekkoilijaksikin saavuttaakseen sen vakituisen NHL-roolin nelosesta ja jos ei niin tuopa ainakin sitä turvaa Phantomseihin muutamaksi vuodeksi. Näin tältä yhden noista loppu kauden Phantoms-otteluista ja sen perusteella ainakin sitä luonnetta ja särmää löytyisi muutamalle muullekin jaettavaksi. Saapa nähdä onnistuuko käymään Rinaldon tien eli pikku hiljaa kiiruhtaen nostamaan sitä profiiliaan kaikkien yllätykseksi, vai ei? Flyers ja Homer vain pitävät näistä tervepäisistä kovan luonteen ja asenteen lupauksista.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Johnston on sen sijaan kyllä vähintään mielenkiintoinen haku Saskatchewanin junioriliigasta. Tuolta kun ei ihan alvariinsa kirjoitella ammattilaissopimuksia. Mitäänhän en kaverista ennestään tiennyt, koskaan kuulutkaan, mutta muutamia poimintoja ja luonnehdintoja tästä…

HFBoardsin nimimerkki jlockhart89:

"Just my 2 cents, had the priveledge of watching Johnston all year for the Broncos. I wondered several times during the season if he'd get signed to an NHL deal after coming out of college in a few years time, so it's not entirely surprising to me that he got inked to a deal already. He is a silky smooth forward with great offensive instincts and great finish.

He was hands down IMO the top forward in the entire RBC Cup tournament (looking better even then more notable players like Mario Lucia and Wade Murphy from Penticton).

One game in particular he cycled the puck around the Soo Thunderbirds zone for a solid 5 and a half minutes with team mates. They wound up scoring twice during that large period of dominance, but had it not been for tournament MVP John Kleinhans in net Johnston probably could've had 3 or 4 goals in a 6 minute stretch alone.

He finished the tournament with a scoring line of 5 goals and 4 assists in 5 games inlcuding 3 game winners. The guy is clutch and knows how to score. Not sure how his game translates to the pro leagues but he is definitely the best all-around forward I've seen lace up for the Broncos in my time."


Että pari artikkelia:

http://www.thestarphoenix.com/sports/Johnston+skates+through+hockey+options/6603524/story.html

http://www.thestarphoenix.com/sports/Humboldt+Johnston+signs+with+Flyers/6663497/story.html

Sen sijaan kovia tehoja WHL:ssä takonut Brendan Ranford näyttäisi jäävän ilman ELC:tä kun vieläkään ei ole mitään kuulunut vaikka Kamloopsin ja Ranfordin kausi päättyi jo hyvä tovi sitten. Neuvotteluja olisi tiettävästi käyty, mutta liekö sitten Ranford agentteineen vaatinut liiankin kovia bonareita, joita Flyersin puolelta eivät ole nähneet arvon mukaisiksi? Ranfordilla on hieman se ongelma, että olisi turhan pieni ja yksipuolinen tehoilija, jolle voi olla vaikea nähdä sitä roolia NHL:ssä kun tuskinpa ne lahjat kuitenkaan riittäisivät samaan rooliin mitä WHL:ssä. Tällöin vain pitäisi olla luontainen ja vahva kahdensuunnan pelaaja tai iso ja fyysinen tai siis jotain… Näitä ominaisuuksia Brendanissa ei kaiketi sitten liiaksi olisi. Itsehän näkisin, että pelkästään noiden tehojen vuoksi kannattaisi vielä katsella tätäkin korttia ja mitä saa aikaan AHL:ssä, mutta enpä hirveämmin lähtisi kritisoimaan Flyers-johtoa näiden nuorten suhteen sillä ovat osaamisensa jo lukuisat kerrat todistaneet tässä viime vuosina. Eikä tuollaiselle kyseenalaisen NHL-tulevaisuuden lupaukselle voi antaa ihan millaista sopimusta tahansa, sillä se tarjoaisi sitä vertailukohtaa monen muun agenteille tulokassopimusta väännettäessä.

Myöskään ruotsalaiselle Ricard Blidstrandille ei sopimusta näyttäisi siunaantuvan, kuten jo ennakoimaan pystyikin.

Jossain välissä ennen draftia ja uusien nuorten löytymistä olisi aikomuksena kirjoitella vielä toinen osa nykyisten Flyers-prospectien kausista, mutta katsoo nyt millä aikataululla tuokin syntyy.

Tuosta Pattersonin ja Flyersin teiden eroamisesta pitää vielä sanoa sananen. Hyttysen ja varmasti monen muunkin tavoin olin hieman ihmeissäni. Olihan tuo loppukausi toki heikohkoa Phantomseilta ja lisäksi joukkue hävisi paljon tiukkoja otteluita vieläpä useasti aivan viime minuuteilla, mutta noin kokonaisuutena Patterson olisi kuitenkin luotsannut AHL:ään todella nuorta joukkuettaan ihan positiivisin askelin ja lisäksi monen nuoren kehitykset ovat selvästi edenneet tänä aikana. Olisi voinut olettaa miehen saavan yrittää vähintään sen kauden verran lisää ja jos ensi keväänäkään ei olisi playoff-paikkaa irronnut, niin sitten. Tosin luulisin jotenkin tässä olevan kyseessä jotain isompaakin, jota ollaan myös siellä sun täällä spekuloitu. Eikö sitten sopinut persoonana organisaatioon vai haetaanko tässä jotain pelitavallista uudistusta? Pattersson olisi tuollaisen aktiivisen ja hyökkäävän kiekon miehiä eli hakevatko Phantomseille sitten jotain puolustavamman kiekon spesialistia vai mitä? No aikanaanhan tuokin nähdään.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Laadukasta settiä jälleen Eagerilta, kiitos ja kumarrus. Kyllähän tuolta draftista löytyy tosiaan sitä laatua ihan hyvin, laadukasta puolustaja lupausta ehkä itse kaipailisi enemmän kuin hyökkääjää Flyers nuttuun, olisihan se kova homma jos Homer saisi treidillä paremman varausvuoron, vaikka sieltä kympin hujakoilta pakin hommattua. Kyllähän tässä taas eletään mielenkiintoisia aikoja, itse odottelen vähän pelonsekaisin tuntein Carlen kohtaloa, ihan laadukas puolustaja Carle on mutta ei kyllä 5+ miljoonan arvoinen, jos Homer saisi sorvattua hänelle korkeintaan samanlaisen diilin kuin Coburn sai olisin ihan tyytyväinen. Sitten jos Carle lähtee kävelemään isompien rahojen perään niin sitten isoa matoa koukkuun vaan sekä raha palamaan laatu puolustajan saamiseksi, jos ei sellaista saada niin kyllähän toi top nelonen tosiaan on ihan laadukas, Mezzy, Kime, Coburn ja Grossmann, kunhan vaan kaikki pysyisivät terveenä. Siellä sitten tosiaan Lilja, Gus sekä MAB kärkkyvät kolmannen pakkiparin paikkoja. Ketähän sitten on tosiaan treidi palikoina, sen ainoastaan Homer tiedostaa, varmaan juurikin Eagerin mainitsemat nimet olisivat ensimmäisinä vaihtoehtoina. Hirveästi ei tarvitse jengiä lähteä rikkomaan, hyvään peliin pystyvä puolustaja olisi ehkä se mihin pitäisi panostaa täysillä. Timonen ei enää tästä nuorru, Pronger on myöskin varmaan pelinsä pelannut, toivottavasti näin ei ole tietysti.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Hiljaista on Flyers rintamalla, nyt kun kausi on saatu pulkkaan kaikkien osalta niin alkaa varmaan tapahtumaan enemmän, draftia tässä odotellessa sekä pohtiessa mitä tapahtuu, tekeekö Homer peliliikkeitä hommatakseen puolustukseen vahvitusta vai tyydytäänkö menemään ensikauteen suunnilleen samalla kokoonpanolla. Kovasti on eri puolilla huhuiltu Jaggen sopimuksesta, että olisi mallia yksi vuosi sekä n.3 miljoonaa, jos tämä tulee pitämään paikkansa ei se itseäni ainakaan haittaa, Jagr tuo paljon joukkueelle. Tietysti aina voi sattua mitä vaan mutta itse ainakin toivoisin tosiaan Kladnon sankarin jatkoa, Giroux myöskin ilmeisesti painottanut seuralla kuinka tärkeätä olisi saada Jaromirille jatkoa, tuo niin paljon joukkueelle muutakin kuin pelillisesti, mentorina sekä hyvänä pukukoppi pelaajana, voidaan unohtaa vanhat juorut pukukopin syövästä hänen osallaan.

Carlen jatkostakin kovasti huhuiltu, että olisi vähintään 3 vuotta sekä 4.25-4.75 millin caphitillä, itse pystyisin elämään tuollaisen sopparin kanssa. Ei siellä markkinoilla kummiskaan mitään älyttömiä vapaita agentteja ole, Carle on muutenkin varsin kelpo pelaaja, turhan usein hän joutuu silmätikuksi, tulee sitä välillä itsekkin kiroiltua kaveria. Silti vuodesta toiseen pelannut ihan tasaisesti sekä pisteiden valossa hyvin, kiva olisi tietysti jos omaisi kovemman sekä tarkemman laukauksen eikä sellaista lerppua, mutta laadukas pelaaja kaikenkaikkiaan. Ainoa asia mikä ilmeisesti nyt estää näitä jatko soppareiden julkaisuja on että palkkakatto nousee vasta 1.7 jolloin sopparit voidaan julkaista virallisesti, silloin varmaan viisaampina sitten sen suhteen jatkaako Carle sekä Jagr Flyers paidassa.

Mitä tulee vaihtokauppoihin niin siellä on pyörinyt Bobon nimeä sekä yllättäen taas JVR, myöskin Voracek on siellä mainittu. Jaken en usko lähtevän mihinkään ellei sieltä tule takaisin jotain todellista isoa saalista. Voracek näytti poffeissa aika perkeleen hyvältä välillä, itse ainakin toivon että kaveri pelaa Philly nutussa pitkän uran sekä pärjää hyvin. Nash oli kovasti tulossa huhumyllyn mukaan vaihdossa van Riemsdykiin, oli siellä tietysti jotain muita pelureita/varausvuoroja myös Flyers antamassa Nashin palveluista, ei siinä mitään kaveri voisi tehdä aika kovaa tuhoa Roon rinnalla, saisi vihdoinkin kunnon sentterin, mutta mutta kyllä on niin karsea caphit Nashilla sekä hänen hinta tulisi olemaan varsin kova jos hänet yritettäisiin hankkia, joten unohtaisin koko homman. Mielummin sitten vahvistaa puolustuspäätä jos jotain, tietysti huhujahan näistä suurin osa on, mutta nyt eletään taas mielenkiintoisia aikoja sen suhteen miten ensi kauden jengi muodostuu.

edit. Lappylle hyviä eläkevuosia, todellinen soturi ja pelasi itsensä täysin Philly fanien sydämmiin lyhyessä ajassa, toivottavasti organisaatiosta löytyy herralle tekemistä tuleviksi vuosiksi.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Tosiaan hiljaista on ollut jo pidempään, laitetaas nyt muutama oma miete mitä haluaisin nähdä joukkueessa ensi kaudella.

Carlesta olisin valmis luopumaan, toisaalta ei haittaa yhtään mikäli pelaa Flyersissa myös ensi kaudella. Ollut lempipakkejani koko Flyers-aikansa, mutta nyt saattaisi olla aika kokeilla jotain uudenlaista alakerrassa. Ehdottomasti Jagr:lle jatkoa, sillä uskon että mies on varsinkin Voracekille (=Kladno) erittäin suurena apuna ja mentorina jotta Voracek tekisi läpimurtonsa ensi kaudella. 5vs5 pelissä en usko että Jagr enää hirveästi tuo, mutta ylivoimalla on edelleen erittäin käyttökelpoinen. Ehken enää Giroux:n viereen ykkösvitjaan istuttaisi vaan kakkos/kolmoskenttään ja sitten ylivoimaan tuomaan sitä osaamistaan. Jos ja kun Voracek Flyersissa pysyy niin hänet haluaisin nähdä ykkösvitjassa Hartnellin ja Giroux:n kanssa.

JVR:ää tosiaan huhutaan jatkuvasti muualle, kirsikkana kakun päälle tuo huhu Nash-treidistä. Sen lisäksi jotkut epäilivät että JVR lykkää leikkaustaan ja täten toipumistaan jotta häntä ei voitaisi treidata. Jotenkin tuntuu ettei JVR pääse Flyersin kovassa hyökkäyskalustossa oikein näyttämään sitä parasta osaamistaan. Toki oli menneellä kaudella loukkaantunut suuren osan kaudesta mutta sitä läpimurtoa on odotettu jo muutama vuosi. Uskoisin että jossain heikommassa seurassa (esim juuri Columbuksessa) mies voisi puhjeta aivan uudenlaiseen kukkaan ja tehdä sen läpimurtonsa. Vaihtoarvoa miehellä on vielä runsaasti joten nyt saattaisi olla Homerille otollinen aika treidata mies ja saada vastineeksi jotain laadukasta. Hyökkäyksessä riittää kyllä syvyyttä ilman JVR:kin ja siksi treidia jossa saataisiin ainakin laatupuolustaja takaisin, voitaisiin harkita. Hyökkäyksessä Giroux, Hartnell, Voracek, Briere, Jagr, Read, Schenn, Simmonds ja Couturier muodostaisivat melko tasokkaan top9:n. Saa nähdä tehdäänkö Schennistä lopullisesti laituri ensi kaudella.

Tässä vielä broadstreethockeyn linkki Jamesin omiin sanoihin tuosta leikkauksen "pitkittämisestä":

http://www.broadstreethockey.com/2012/6/12/3080955/i-have-way-more-respect-for-the-game-than-that-people-always-say-if

Bobo voisi myös olla hyvää kauppatavaraa, mutta se edellyttäisi että Phillyyn hankittaisiin joku pätevä kakkosmolari. Bobo kuitenkin jo osoittanut että pystyy pelaamaan NHL-tasolla läpi kauden ja kuitenkin vasta 24-vuotiaana pelivuosia on lukuisia vielä edessä. Mies karkaa KHL:ään jossei saa NHL:stä startterin roolia veikkaan ma.

Pakisto huutaisi yhtä isoa top4-nimeä nyt kun Prongerin ura on käytännössä ohi. JVR:n tai Bobon treidaamisella voitaisiin mahdollisesti hankkia tälläinen nimi ja Flyersilla olisi ensi kaudella yksi liigan nimekkäimmistä puolustajista. Näillä eväillä Stanley Cupin tavoitteleminen olisi realistista jo ensi keväänä.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Mitä tuolle Prongerin sopparille käy, jos herra joutuu lopettamaan uransa? Häviääkö caphit tuolta salary capista, vai eikö edes loukkaantuminen saa +35v sopimusta katoamaan tuolta?
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Kommentoidaan itsekin näitä uutisia. Jos Jagr jatkaa niin ihan ok juttu. Tuohon joukkueeseen tarvitaan kokemusta ja johtajuutta. Joku voi epäillä, että Jagr ei ensi kaudella pärjäisi NHL:ssä, mutta mies teki nytkin yli 50 pistettä, vaikka menetti vammojen takia kourallisen pelejä. Eli ihan hyvää NHL-tasoa mies on nytkin, vaikka ikää onkin. Itse sijoittaisin Jagr'n Giroux'n viereen, sillä Jagr ei oikein pelityyliltään käy kolmoseen. Flyersin kolmosketju oli viime kaudella muistaakseni muodossa Read - Talbot - Voracek. Kaikki pelaavat pitkälti energistä ja luistelupainotteista peliä, joten jalalla hieman verkkaampi taitopelaaja Jagr ei oikein mielestäni sovi samaan muottiin kyseisten pelaajien kanssa. Jagr'n kokemuksesta on varmastikin hyötyä, mutta vaikuttaa siltä, että Couturier pysyy nelosketjussa ensi kaudellakin. Jagr'n jatkon myötä top-9 olisi varsin hyvin miehitetty ja Couturier pääsee taas sentteröimään snipereita nimeltä Rinaldo, Zolnierczyk, Sestito tai Shelley. Se myös estäisi nuoren Couturierin potentiaalisen läpimurron ja samalla mahdollisesti ansaitut ylivoimaminuutit saattaisivat jäädä pois.

JvR on ikävä kyllä hieman väliinputoaja tuossa hyökkäyksessä. En oikein keksi minkäänlaista sopivaa roolia tuossa hyökkäyksessä. Hartnell on jo ottanut ykkösestä paikkansa, Schenn näyttää istuvan kakkosketjuun ja Read kolmoseen. Rick Nash pysyy huhuissa varmasti niin pitkään ennen kuin siirtyy muualle. Hänen hankinnan hyväksyn jos mitään älytöntä ei lähdetä maksamaan. Nashin caphit on suolainen, mutta capin odotetun nousun takia ei välttämättä niin paha olekaan. Joidenkin pitäisi sitten tehdä tilaa hyökkäyksessä ja se olisi JvR ja mahdollisesti Read, joista voi ehkä luopua. Nash on kuitenkin juuri sitä nyt mitä JvR:n joskus toivoisimme olevan. Maaleja tekevä voimahyökkääjä. Nash on ollut urallaan hyvin tasainen ja on tehnyt kaudesta 03/04 lähtien joka kausi vähintään 30 maalia yhtä poikkeusta lukuunottamatta (06/07). Lisäksi Nash on pysynyt aika terveenä läpi uransa, kun taas JvR:lla näyttää olevan vaikeuksia terveytensä kanssa. Caphitin kanssa yksi ongelma tässä on, että miksi vahvistaa hyökkäystä, joka on jo ennestään vahva?

Carlen sopimus enteilisi sitä, että Flyers ottaisi tämän kesän ihan varman päälle ilman suurta pakan hämmentämistä. Tämä nykyinen runko pystyy kilpailemaan Stanley Cupista. Hyvä pitää Homerin matalempaa profiilia välillä. Odotetaan, että nuoret pelaajat ovat vuoden kokeneempia ja valmiimpia voittamaan. Mielelläni näkisin Carlen tilalla Ryan Suterin, joka olisi selkeä upgrade Carleen verrattuna. Carlesta tosin tietää mitä saa. Pelaa aina reilut 20 minuuttia otteluun, tekee 30-40 pistettä kaudessa ja kerää ihan hyvät plusmiinukset. Veikkaan kuitenkin ettei Carle tule yhtään nykyistä paremmaksi ja häneen ei saisi sitoa rutkasti dollareita. Lisäksi palkka ei saisi nousta yli Coburnin tulojen. Timonen on paras pakki tässä porukassa, Coburn toiseksi ja en näe mitenkään Carlea parempana kuin Coburnia, joten hänen tulee ansaita vähemmän kuin Coburn. Jos Carle tekee jatkon, niin ikävä kyllä Suter-unelmani alkaa häviämään.

Jos joku vaihtuisi päikseen JvR:n niin se olisi Toronton Luke Schenn. Kummallakin ura polkee paikallaan, vaikka potentiaalia löytyy edelleen. Lisäksi molemmat vastaavat toistensa tarpeisiin. Ajattelin vain ottaa tämän esille, että onko mielipiteet mahdollisesti vaihtuneet? Voracekia ei saa sitten mennä kauppaamaan.

Ex-Flyersit Mike Richards, Jeff Carter, Simon Gagne ja Justin Williams voittivat Stanley Cupin Los Angeles Kingsin mukana, joten onnea heille!
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Mitä tuolle Prongerin sopparille käy, jos herra joutuu lopettamaan uransa? Häviääkö caphit tuolta salary capista, vai eikö edes loukkaantuminen saa +35v sopimusta katoamaan tuolta?

Niin, olikos tämä nyt tosiaan parista päivästä kiinni tämä Prongerin +35 tilanne?

Mies on syntynyt 10. lokakuuta 1974 ja kausi 2009-10 tällä Phillyn sopparilla alkoi 11. lokakuuta 2009. Eli päivää ennen runkosarjan avausottelua mies täytti 35.

Joskus olin luulossa että 1. heinäkuuta olisi tuo päivämääräraja, josta ikä sopimukseen lasketaan, mutta ei ilmeisesti. Silloin Pronsgu olisi ollut vasta 34 vuotta.

Mutta tosiaan, +35 soppari ei lähde capista mitenkään muuten kuin treidaamalla. Kahden kauden päästä tuo caphit kiinnostanee jotain lattiajoukkuetta, kun palkkaa pitäisi maksaa vain 525k, mutta sillä saa 4,9 miljoonan caphitin.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Prongerin caphit tosiaankin pysyy, mutta eiköhän hänet lyödä heti LTIR listalle kun mahdollista jos ei herran kunto näytä paranevan kauden alkuun mennessä, tietysti jos on ihan uran lopettavasta vammasta kyse sekä Chris uransa lopettaa ei siinä auta LTIR tsydeemillä kikkailukaan vaan caphit pysyy loppuun asti. Itse en ole innoissani tuosta Luke Schenn idea treidistä vieläkään, jengistä löytyy jo vastaavia pelaajia Coburnin sekä Grossmanin puolesta. Mielummin sitten hakisivat sitä todellista kiekollista pakkia kaverin hinnalla jos näin päättävät, toisaalta itse katselisin ihan mielelläni miten JVR vastaa ensikaudella tämän kauden pettymyksiin.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Tällä rungolla pärjää runkosarjassa varsin hyvin sekä näköjään pleijareissakin. Katsoisin vielä yhden kauden JvRn kanssa, miehessä on potentiaalia yli 60 pisteen pelaajaksi, kunhan eivät vaan loukkaantumiset olisi kuvioissa ensi kaudella. Pidän JvR:sta myös pelaajatyyppinä todella paljon: moderni voimahyökkääjä, jolta löytyy hyvät kädet, napakka laukaus, nopeat jalat ja voimahyökkääjän tapaan on kookas sekä jämäkkä laituri. Pidän itse van Riemsdykiä ja Voracekia samassa roolissa, heti Giroux'n jälkeen tulevat nämä kundit omassa listassa. Ja juurihan JvRlle tehtiin pitkä soppari, joten tämänkin takia katsoisin vielä, miten ensi kausi menee. Aikasintaan trade deadlinella sitten pois, mikäli ei homma kulje terveenä. Kun nyt Jaggellekkin ollaan sitä diiliä tekemässä, niin aina tarvitaan paikkaajia. Pitäisin tämän hyökkäyskaluston, mikä tällä hetkellä sieltä löytyy. Joukkue teki viime kaudella kuitenkin kolmanneksi eniten maaleja runkosarjassa kaikista joukkueista, ja päästi kymmeneksi eniten. Ainoa vaihdos, mitä voisin itse miettiä tuohon nykyiseen joukkueeseen (kun UFAt Jagger, Carle ja RFA Voracek signataan), on puolustuksen parantaminen pykälällä -> "Suter". Prongerin paikkaaja tarvitaan tuohon porukkaan, vaikka nuoriakin pitäisi ajaa rohkeammin sisään (Gustafsson, Bourdon, kokemattomammat junnut). Tämä Prongerin korvaajan hakeminen tarkottaisi kuitenkin sitä, että yksi hyvä nimi puolustuksesta+mahdollisesti Bob+varausvuoro(?) menetettäisiin, ellei Suteria saada signattua jotenkin. Bobrovskynkin antaisin pois vain sen takia, koska Bob tarvitsee enemmän pelejä, eikä hän tod.näk. tule niitä Flyersissa saamaan. Toivon mukaan riistäisi ensi kaudella Ilyalta ykkösvahdin paikan, jos vanhempi venäläinen ei saa itseään 1. vahdin tason veskan kuntoon. Suterin nimi kuitenkin pyörii lähes joka jengin ketjussa täällä Jatkoajassa, sekä varmasti jokaisen GM:n mielessä. Minnesotaanhan Suterin nimi ollaan jo kirkossa kuulutettu kuulemma, jostain tällästäkin luin.

Yksi "Gagne" kelpaisi myös, mutta taitaa Jagger tai Hartnell viedä tälläisen kokeneen kahden suunnan hyökkääjän paikan tuossa porukassa. Kauhulla odotan tuota 1.7--> aikaa, jolloin voi tapahtua mitä vaan. Toivottavasti siis mitään suurempia muutoksia ei tapahdu. Ainoa asia, mitä lähtisin jengistä muuttamaan, on tuo Suterin hankkiminen, mutta EI keinoilla millä hyvänsä. Puolustuspeli ja Bryz+Bob kuntoon, niin hyvä tulee.

Onnea vielä munkin puolesta Losin ex-Flyers poppoolle, ansaitsivat tuon Cupin + Devils on aina ollut se the inhokki, suurempi kuin Pens, jostain kumman syystä.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Holmgren päivittää JvR:n tilannetta.

Eli puukkoa oitais voitu käyttää, mutta ilman sitäkin pärjätään. Olisiko nyt kuitenkin ollut parempi hoitaa lonkka kuntoon kunnolla, heti kertarysäyksellä? Eli nyt mennään terapioiden kautta JvR:n kohdalla. No, eiköhän äijät siellä tiedä, mitä tekevät.

"After consultation with various doctors regarding James' hip injury, we have come to the conclusion that surgery is not necessary. We will treat James hip with alternative therapies and non-surgical procedures. It is expected that James will be 100% well before training camp begins."
 

tuuriman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Bayern, Berliinin joukkueet , Saksa
TSN:n Darren Dreger twiittailee:

Jaromir Jagr enjoyed Philadelphia, but plans on testing free agency. Also plans to change training to shed some lbs and get faster.

Onko tämä Homerin virallinen ilmoittautuminen Nash-kisaan?
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Tämä saattaa meinata sitä että Voracek istutetaan Jaromirin tontille Roon vierelle, jos Jagge tosiaan ei jatka hänelle kaavaillut rahat voidaan käyttää muihin sopimuksiin sekä siihen puolustajan hankintaan. Svoboda sanonut että Jagr haluaisi jatkaa Flyers nutussa, mutta Homer heittänyt että50/50 mahis että jatkaa, kuulemma Svoboda sekä Homer juttelevat asiasta uudelleen draftin aikoihin.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Homer piti tiedotustilanteen jossa valotti mahdollisia liikkeitä tulevina viikkoina. Aikamoista diibadaabaa ja asioiden kiertelemistä, mutta selvästi ainakin JVR:n treidaamista ollaan tosissaan harkittu. Jokainen voi vetää seuraavasta artikkelista omat johtopäätökset Nashin ja Flyersin suhteesta.

Linkki siis Frank Seravallin kirjoittamaan artikkeliin Homerin tiedotustilaisuudesta.

http://www.philly.com/philly/sports/flyers/Holmgren-denies-Nash-rumor.html
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tämä jälleen mutuna ilman tosipohjaa, mutta en pitäisi minään maailman ihmeenä sitä, että jos Evander Kane tosiaan pyyhkii Winnipegin lumipölyt polkkareistaan, päätyy tämä jonkun JvR-kaupan kautta Philadelphiaan. Eniten olisi nyt pakiston skarppauksen tarve, mutta kylläpä sopisi tähän kaupunkiin ja joukkueeseen Kane.

D2uce tilaa jo gamewormia.

PS. nojuu, en ihmettele yhtään Nashiakaan. Pidän todennäköisempänä kuin Suteria.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Olisi se poikaa jos Philadelphiassa, vanhassa kunnon orjakaupungissa, nähtäisiin ketju joka koostuu tummaihoisista. Mutta kuka sentteriksi Kanelle ja Simmondsille?
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Ennemmin Evander Kane kuin Rick Nash. Jos Kane on oikeasti kaupan niin veikkaan Flyersin olevan tosissaan hänen perässään. Ainakin Kane on nykyisellä tasollaan upgrade JvR:n nähden. Kauppa voisi olla sopiva molemmille osapuolille, mutta saa nähdä miten JvR viihtyy kylmässä Winnipegissä.

Ilmeisesti huhujen mukaan Ryan Suter ei välttämättä ole tulossa Phillyyn, mutta tiedäppä näistä.
 

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
Ennemmin Evander Kane kuin Rick Nash. Jos Kane on oikeasti kaupan niin veikkaan Flyersin olevan tosissaan hänen perässään. Ainakin Kane on nykyisellä tasollaan upgrade JvR:n nähden. Kauppa voisi olla sopiva molemmille osapuolille, mutta saa nähdä miten JvR viihtyy kylmässä Winnipegissä.

Ilmeisesti huhujen mukaan Ryan Suter ei välttämättä ole tulossa Phillyyn, mutta tiedäppä näistä.

Eikös Suter ole kulisseissa jo lähes varmasti Detroitin miehiä. Jossain artikkelissa mainittiin ainakin ettei mies haluaisi mihinkään Idän joukkueeseen. Tosiaan olisihan huikeaa nähdä Evander Kane Flyersin paidassa. Todistanut jo olevansa 30 maalin mies melko heikossa Winnipegin hyökkäyksessä ja kehityskäyrä osoittaa edelleen ylöspäin. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että tuonne puolustukseen tulisi saada yksi top4-pakki keinolla millä hyvänsä, nyt kun Prongerin ura on lähes varmasti ohi.
 

d2uce

Jäsen
Olisi se poikaa jos Philadelphiassa, vanhassa kunnon orjakaupungissa, nähtäisiin ketju joka koostuu tummaihoisista. Mutta kuka sentteriksi Kanelle ja Simmondsille?

Lilja. Sen jälkeen Phillyssä voisi viettää atlantalaista perinneiltaa: black friday.

Vakavamman nuotin päältä kuitenkin esim. ketju Schenn-Couturier-Kane voisi olla eittämättä ns. aikamoinen.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Eikös Suter ole kulisseissa jo lähes varmasti Detroitin miehiä. Jossain artikkelissa mainittiin ainakin ettei mies haluaisi mihinkään Idän joukkueeseen. Tosiaan olisihan huikeaa nähdä Evander Kane Flyersin paidassa. Todistanut jo olevansa 30 maalin mies melko heikossa Winnipegin hyökkäyksessä ja kehityskäyrä osoittaa edelleen ylöspäin. Olen edelleen vahvasti sitä mieltä että tuonne puolustukseen tulisi saada yksi top4-pakki keinolla millä hyvänsä, nyt kun Prongerin ura on lähes varmasti ohi.

Juu, näin se taitaa olla, että Suter ei päädy Phillyn verkkoihin. Haiskahtaa myös vahvasti, ettei mitään isoa kalaa puolustuksen osalta enää tule. Brad Stuart on jo pois markkinoilta, Suter ei ole saatavilla ja Widemanin hinta voi olla liian korkea, joten paras vaihtoehto voi olla tehdä Matt Carlelle uusi sopimus.

Samaa mieltä Kanesta. Sopisi kuin nenä päähän Flyersin hyökkäykseen.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
JvR + mahdollisesti joku 2-3 kierroksen varausvuoro <---> Evander Kane ???

Kyseessä on suht. samantyyliset pelaajat, Kane ollen luonteeltaan vähän aggressiivisempi. JvR on täysin potentiaalinen kaveri tekemään tuon 30 maalia myöskin. Ensi kaudella olisi hyvä kokeilla akselia JvR-Giroux, ellei koko JvR-Giroux-Voracek -yhdistelmää. Siinä nähtäisiin, olisiko JvRstä kantamaan vastuuta Giroux'n kanssa, kunhan vaan pysyisi terveenä. Enkä uskoisi, että viime aikoina loukkaantuneena ollut JvR niin vaan kävisi Winnipegille Kanen vastineeksi.

Philly saa JvRsta hyvän ykkös/kakkoskentän voimahyökkääjä-laiturin, mikäli pysyy vaan kunnossa. Ite asettaisin herran pre-seasonilla G'n laitaan, ja katsottaisiin sitten, miten nuoret miehet pelaisivat keskenään. Aiempina kausina se on ainakin toiminut. Ite vaan enempi diggaisin siitä, että katsotaan ns. oma poika ensin loppuun, ennen kuin aletaan roudaamaan muualta ketään JvRn tilalle. Potentiaalia on niin perkeleesti, se pitäisi kaivaa vaan esiin. Yks ratkaisu olisi em. JvR-Giroux -kokeilu...


EDIT: Ottakaa nyt huomioon se, että Kane on pelannut juuri huippukauden ja tulee tod.näk. tekemään jälleen piste-ennätyksen, kun JvR on ollut loukkaantuneena lonkkansa, sekä päänsä takia. Aivotärähdys ja leikkaamaton lonkka, muut ominaisuudet kuin Kanella --> Evander Kane. Ei tähän kauppaan varmaan WPG ihan heti lähtis. Ai niin, fantasioida saa... Mutta joo, siis ihan mahdollinen kauppa esim. vuoden päästä, jos JvR pystyisi tekemään sen läpimurtokautensa nyt ensi kaudella (ja pysyisi terveenä).
 
Viimeksi muokattu:

nixon74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Broad Street Bullies, Nuotit
JVR ja G:hän pelasivat aika paljon yhdessä kaudella 2009-2010 Flyersin kolmosketjussa. Muistan ainakin yksittäisiä väläytyksiä toimivasta kemiasta kavereiden välillä. Kolmantena lenkkinä oli Arron Asham melkoisena turhakkeena. Joten jos JVR:ää ei treidata niin ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu laittaa miehet yhteen. Laittaako siihen sitten Hartsyn vai Voracekin kolmanneksi lenkiksi se pitää myös kokeilla. Itse olen aika 50/50 haluanko nähdä JVR:n vai Kanen Flyersin nutussa ensi kaudella, molemmat potentiaalisia voimahyökkääjiä ja tällä hetkellä Kane on ainakin JVR:ää edellä joten jos treidi tapahtuu niin sillä hyvä.

Oikeastaan sehän on ihan sama kenet G:n vierelle ykköseen laittaa kunhan kaverilla on vähän maalivainua. Naftaliinista voitaisiin kaivaa Jonathan Cheechoo kaksisuuntaisella sopparilla tekemään sen 60 maalia tuohon G:n rinnalle. Voracek, JVR tai jopa Schenn voisivat ensi kaudella tehdä sen lopullisen läpimurtonsa änäriin Giroux:n rinnalla.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Kyllähän tuo JvR - Giroux voisi olla ihan hyvä yhdistelmä kokeiltavaksi. Siinä on kuitenkin JvR:lla tekemistä, kun pitäisi ohittaa Scott Hartnell järjestyksessä, joka on nykyisin yli 30 maalin mies ja sementoinut paikkansa ykkösketjun laidalla. Eniten minua nykyisin huolestuttaa JvR:n terveys. Tekivätkö varmasti oikean ratkaisun ettei leikkausta tarvita. Jatkuuko vammakierre ja miten se vaikuttaa kehitykseen? Kuitenkin näille voimahyökkääjille loukkaantumiset voivat olla aika pahoja. Uskaltaako pelata fyysisesti niin kuin aiemmin vai alkaaka pelätä uutta loukkaantumista? Evander Kane on pysynyt terveenä koko aloitteella olevan NHL-uransa ja olisi jo pelkästään sen takia upgrade JvR:n nähden. Eikä 30 maalia sitä tietenkään vähentäisi.
 

Oranssi 73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia, HCK ja Kerho
Katselin tossa nhl.comin mock draftii. Pari asisaa pisti mieleen

Huvittavaa se, että aina kun pelaaja on "big and nasty" se on philly varaus.

Oma toiveeni noista Eagerin viesteistä ja youtube videoiden perusteella on Slater Koekoek, jos on vielä vapaana. Mahdollisin varaus vuoroon nähden on Matt Finn. Kaveri vaikuttaa nuorelta Kimmolta, joten me like.

PS. Vielä kysymys Philly faneille. Onko Tomas Hyrka(pahoittelen nimen typosta) vielä varatavista tässä draftissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös