Kausi ohi, on aika analyysin.
Vaikka nyt konferenssifinaalissa pataan tulikin, niin suuresti jäi tämä kausi plussan puolelle. Viime kauden viimeisestä nousu neljän parhaan joukkoon oli miltei uskomaton. Jos joku viime kauden lopulla olisi sanonut Flyersin taistelevan tällä kaudella finaalipaikasta, niin kukapa olisi uskonut. Homerin uroteot kesän markkinoilla ovat miltei legendaarisia.
Runkosarja oli aikamoista vuoristorataa. Alku oli loistava, sitten tuli lamakausi. Ttaas vedettiin aivan loistavasti vuodenvaihteesta All-Stars -peliin saakka. Ja jälleen iski todella surkea pätkä (mm. turpiin 10 peliä putkeen), jonka seurauksena melkein jäätiin jatkopeleistä. Aivan lopussa joukkue onneksi sai itsensä koottua ja ne pari viimeistä tärkeää peliä onnistuttiin voittamaan. Mutta läheltä liippasi, liian läheltä. Jatkot eivät olleet enää edes omista otteista kiinni, vaan tarvittiin myös epäonnea ja huonoja otteita muilta (Canes), että selvittiin.
Playoffseissa sitten Flyers onnistui yllättämään. Caps-sarjasta saattoi odottaakin tasaväkistä ja lopulta Flyersillä oli se pienen pieni etu ja jatkoon mentiin game 7:nin jatkoajalla, kiitos Lupulin. Habs-sarjasta odotin Habsien vievän pelit aika selkeästi, mutta Flyers taisteli itsensä voittoon. Taistelun huono puoli oli vaan se, että se tuntui vievän kaikki mehut pelaajilta ja Pens-sarjassa ei sitten enää ollut energiaa taistella. Monelta pelaajalta tämä viimeinen sarja menikin vähän surffaamisen puolelle. Kuitenkin playoffsit olivat Flyersille suuri menestys odotuksiin nähden.
Valmennusta on aika vaikea alkaa analysoimaan. Pelisysteemi oli koko kauden omituinen ja siinä oli muutamia suuria puutteita, joita ei koskaan korjattu. Pelinavaukset olivat aivan surkeita, pakit olivat kädettömiä ja kun hyökkääjät hilpaisivat nopeasti liian kauas, kädetön pakki ei saanut tehtyä hyvän avausta. Timonen oli ainoa, joka pystyi tasaisesti pelaamaan hyvää avauspeliä, Coburn melko hyvää.
Myös oman pään peli oli omituista, varsinkin ihan alkukaudesta, jolloin vastustajan annettiin tulla täysin vapaasti hyökkäysalueelleen ja pyörittää kulmissa miten tahtoi. Vain maalisektori sumputettiin tukkoon. Puolustus nojasi todella vahvasti maalivahdin hyvään pelaamiseen ja silloin kun vahdilla oli huono päivä, niin kaikki meni sisään. Kauden kuluessa puolustus tuli aktiivisemmaksi ja kulmissa alettiin taistella enemmän, mutta yhä vaan varsinkin omaa siniviivaa puolustettiin aika heikosti.
Silti kuitenkin playoffseihin mentiin ja playoffseissa mentiin pitkällä. Parhaimmillaan Flyers oli kun pelasi kunnon Flyers-kiekkoa, kovaa ja intensiivistä peliä. Tässäkin tosin paljon ailahtelevaisuutta ja joukkueen suoritus heilui välillä todella paljon pelin ja toisen välillä. Tasaisuutta kaivataan.
Suurimpia plussia valmennukselle täytyy antaa nuorten pelaajien kehittämisestä. Richards ja Carter etunenässä nostivat hirmuisesti tasoaan edellisestä katastrofikaudesta ja nousivat avainpelaajien joukkoon. Toisaalta valmennuksessa otti aivoon roolipelaajien kohtelu. Eager, Kukkonen, Upshall, Downie ainakin istuivat koirankopissa pitkään ja hartaasti, vaikkeivat otteet olleet edes erityisen huonoja. Sen sijaan tähdet kuten Briere saivat välillä surffata aivan vapaasti ja valmennuksesta ei tunnuttu reagoivan mitenkään. Eikö kukaan ole pienen energiapelaajan asialla?
Kukkosen tilanteessa varsinkin sai ihmetellä, kun valmennus vaan itsepäisesti peluutti Fitzpatrickia/Vandermeeria/Modryä Kukkosen sijaan vaikka nämä olivat aivan seuloja. Ei Lasse mitenkään virheetön ollut, mutta parempi kuitenkin. Ja Lassen taisteleva tyyli sopi paremmin Flyers-kiekkoon, kuin nuo surffaajat.
Valmennuksessa on suuresti lupausta. Tämä oli Stevensille ja kumppaneille hyvä "rookie-kausi" ja varmasti uutta opittiin paljon. Hiomista löytyy ja toivottavasti Stevensin johdolla nyt otettaan oppia koetusta. Ensi kaudelle saadaan toivottavasti uusi hiotumpi ja parempi Flyers. Pienin rosterimuutoksin ensi kaudella on laittaa jäälle taas todella vahva joukkue.
(ja minun tämän hetkistä allekirjoitusta ei sitten pidä ottaa ihan tosissaan)