Petrus Palmu

  • 176 119
  • 697
Mielestäni oli sanomattakin selvää, että Palmu tulee loistamaan seuravaihdon myötä ainakin ensimmäisissä peleissään.

Aloittihan tuo Tepsissäkin piste per peli -tahdilla ja kantoi viime kaudella kultakypärää sinne jonnekin joulun tienoille.

Mutta mitä tapahtuu sitten, kun kaikki ei olekaan uutta ja kivaa, ja kokee ensimmäisen vastoinkäymisen? Mielestäni tuo on se suurin kysymysmerkki sekä vedenjakaja sen suhteen, mikä tulee ratkaisemaan Palmun IFK-ajan onnistuneeksi vai epäonnistuneeksi.

Niin kauan kuin Palmu saa pelata Lehterän ja Pakarisen kanssa ongelmia tuskin syntyy, kun Peltonen ymmärtääkseni antaa näiden aika vapaasti toteuttaa itseään.

Jossain vaiheessa (Vesalaisen paluu, kenties jo aiemmin) todennäköisesti kuitenkin tulee se tilanne, että pudotetaan tuosta ketjusta pois, kakkoseen tai kolmoseen, ja samoja vapauksia tuskin enää silloin saa.

Eli yhteenvetona; Palmun todellinen taso ja hyöty IFK:lle mitataan vasta siinä kohtaa, kun otanta on isompi ja honeymoon ohi.
 

HekaJam

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Pisteet ajaa ihmisten mielipiteitä, tuli perjantaina katsottua HIFKin peli sekä eilen myös seurattua suht tarkkaan Palmun tekemistä ja 90% ajasta oli sitä Turusta tuttua Palmua eli todella löysää, pari tolllasta syöttöä mitä eilen sai ei siinä paljon ainakaan omissa papereissa paina. Ei ole ikävä.
 
Pisteet ajaa ihmisten mielipiteitä, tuli perjantaina katsottua HIFKin peli sekä eilen myös seurattua suht tarkkaan Palmun tekemistä ja 90% ajasta oli sitä Turusta tuttua Palmua eli todella löysää, pari tolllasta syöttöä mitä eilen sai ei siinä paljon ainakaan omissa papereissa paina. Ei ole ikävä.

Eilen oli kyllä ylivoimaisesti IFK:n aktiivisin ja vaarallisin pelaaja hyökkäyspäässä. Loi ihan helvetisti vaarallisia maalipaikkoja. Tehot olisivat voineet olla vaikka 2+2.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Tästä salakalastajasta on jäänyt persoonana niin vastenmielinen kuva, että teidän kannalta paras mahdollinen liike oli laittaa kaveri kiertoon. En usko, että menestyvä joukkue voi sietää tämänkaltaisia pelureita.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Eilen oli kyllä ylivoimaisesti IFK:n aktiivisin ja vaarallisin pelaaja hyökkäyspäässä. Loi ihan helvetisti vaarallisia maalipaikkoja. Tehot olisivat voineet olla vaikka 2+2.
Toisaalta ei ollut kaukana, että jälleen hyökkäyksen siniviivalta neppailut olisivat mahdollistaneet vastustajan läpiajon.
 

jelnausen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mun mielestä näitä pelaajasiirtoja on yleensä turha jossitella jälkeenpäin puolin tai toisin, sillä ammattilaisurheilussa ei voida antaa loputtomiin niitä uusia näyttömahdollisuuksia, jos sitä odotettua tulosta ei ala pelaajalla tulemaan, kuten mm. Teissala ja Salin aikanaan meillä pelatessaan.

En osaa itse sanoa Palmun roolista teillä mitenkään hyvin, mutta kyllä hän ainakin musta on aina vaikuttanut kovan tason hyökkääjältä tilastoihin verratessa, eli olin itse ainakin erittäin innoissani heti siitä lähtien, kun huomasin hänen siirtonsa meille toteutuneen. Ehkä sitten vaan Miettisen kanssa ne kemiat eivät hänellä kohdanneet, mene ja tästä tiedä.

Meilläkin jotkut fanit ovat harmitelleet kovasti jälkeenpäin just sitä, kun ne Teissala ja Salin päästettiin teille ja molemmat heistä ovat onnistuneet siellä selvästi paremmin, kun mitä meillä pelatessaan. En ole silti itse tätä viitsinyt jossitella jälkeenpäin, kun molemmat pelasivat meillä kuitenkin oman aikansa ja kummankaan kohdalla ei sitten saatu irti ihan sitä odotettua potentiaalia, niin silloin on mielestäni parempi molempien osapuolien kannalta päästää pelaajasta irti ja antaa hänelle mahdollisuus yrittää saada sitä uutta nostetta uralleen jossain muualla. Kyllä mäkin oon ihan mielelläni suonut niitä onnistumisia meidän entisille pelaajille jossain muualla.

Mun mielestä Palmu sopii paremmin HIFK:iin kuin TPS:ään. Onhan hän parhaimmillaan taitava pelaaja, mutta kun ei suju niin tulos on TPS:ssä nähtävillä. Palmulla oli myös loukkaantumishuolia TPS:ssä, ettei päässy oikein ikinä vauhtiin ja TPS:ää edeltäväkin kausi hankala. Miksi sitten sopii HIFK:hon paremmin, niin hän on pelaaja joka tarvii myös muulta ketjulta taustatukea ja sitä on HIFK:ssa reilusti enemmän tarjolla. Tämän kauden TPS kuitenkin vähän tasapaksu, eikä sellaisia tähtiä ole.

Mitä katsoi myös Palmun ekaa peliä HIFK:n paidassa niin YV:llä jotenkin huokusi, että hänen itseluottamus on ihan nollissa. YV:llä ei uskaltanut vetää ja vähän ajoi itsensä sellaiseen kulmaan, ettei ole järkeä vetää. Ja lähinnä antoi vain helppoa syöttöä pakille. TPS:ää vastaan hän oli pirteämpi, mutta se on ihan luonnollista kun ihan tuore ex-seura heidän kotihallissa niin näyttämisen halu oli kova.

Silti mulla on sellainen kutina, että Palmu saattaa hyvin istua Helsingissä katsomossa loppukauden, kun saatte pelaajat sairastuvalta. Hän tarvitsee muutaman onnistumisen ihan ekoihin peleihin tai uskon, että hän vajoaa taas varjojen maille ja saattaa hyvin ruveta kiukuttelemaan. En tiedä, miten tallaisia pelaajia HIFK:ssa käsitellään, mutta Toma ei tästä taida pitää yhtään, mikä saattanut jyrkentää Turussa tapahtunutta alamäkeä.
 

Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen oli kyllä ylivoimaisesti IFK:n aktiivisin ja vaarallisin pelaaja hyökkäyspäässä. Loi ihan helvetisti vaarallisia maalipaikkoja. Tehot olisivat voineet olla vaikka 2+2.

Minusta on ymmärrettävää, että näistä potkuista ja pelaajasiirroista tehdään keskustelupalstoilla määräänsä suurempia numeroita. On yhtälailla ymmärrettävää, että pelaajilla on huonompia pelejä, jaksoja ja jopa kausia. Siksi pidänkin vain positiivisena asiana, että pelaajat saavat mahdollisuuksia kehittyä ja edetä/jatkaa uraansa jossakin toisaalla - kotimaassa tai ulkomailla.

Teissala ja Palmu tästä lie hyviä esimerkkejä. Edellinen ei talenttiudestaan huolimatta löytänyt paikkaansa IFKssa. Jälkimmäinen ei Tepsissä. Teissala lie suorittanut vähintään kelvosti Tepsissä ja samaa toivon Palmulle IFKssa. Kummallakin lie ollut sopeutumisvaikeuksia myös kentän ulkopuolella.

Seuranvaihdoista löytyy monia hyviä onnistuneita esimerkkejä. Ensin tulee mieleen esimerkiksi IFKn kasvatti Teemu Engberg, joka yritti pitkään löytää paikkansa seurassa, mutta siirtonsa jälkeen KooKoohon on osoittanut olevansa kelpo liigakiekkoilija siellä. Samoin Iikka Kangasniemi pelasi ekan kautensa IFKssa hyvin, mutta toisen kautensa jälkeen on menestynyt Pelsuissa vielä paremmin. Eiköhän monista seuroista löydy vastaavia esimerkkejä. Seurojen pukukopit ovat erilaisia, eikä IFKn koppi ole tunnetusti helpoin, vaikka on seestynyt Hagmanin vuosista ratkaisevan paljon.

Seurasiirrot parhaimmillaan ovat win-win -tilanteita. Jos nyt laput riisutaan silmiltä, niin mitäpä sitä muuta pelaajalle toivoo, kuin kehitystä urallaan, tapahtuipa se sitten omassa kannattamassa seurassa kotimaassa tai ulkomailla. Katse eteenpäin ja no hard feelings. Aina ei voi voittaa.
 

-jj 73-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Palmu saa pelata Lehterän ja Pakarisen ketjussa, niin varmasti tulee tekemään tehopisteitä.

Jos Palmu taas laitetaan alempiin kenttiin HIFK:n puukäsien kanssa ei tule myöskään tehoja.

Ei mitään pahaa kuitenkaan Petrukselle, toivottavasti homma lähtee kulkemaan. Ja saa vielä käännettyä uransa nousuun.
 

alessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wernblom, Lindroth, TPS sekä Ruskon #51

Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Pirteä pelimieshän tuo Palmu on.
Eikö tätä viestiä voinut laittaa IFK osion Palmu ketjuun?


Hyvät lajitaidothan Palmulla aina ollut, siitä ei kai ole epäilystä ollut. Ei kuitenkaan ole epäilystä siitäkään, miten ollut joukkueelle osittain rasite TPSssä tai aiemmin Jukureissa (hyvästä kaudesta pelillisesti huolimatta, playoffit)
 
Olen katsonut muutaman IFK:n pelin ja Palmu on mielestäni ollut ylivoimaisesti paras pelaaja kaikissa katsomissani peleissä.

Tapaus Petrus Palmu on Miettisen pahin munaus hänen TPS-aikanaan. Jos meillä olisi viime ja tällä kaudella ollut tuollainen Palmu joka petonutussa nähdään, olisivat nämä kaudet menneet ihan eri tavalla. Tai jos meillä olisi ollut Palmun paikalla (ja palkalla) toinen stara, olisi vaikutus ollut yhtä merkittävä.

Ja koska Palmu oli Miettisen henkilökohtainen naaraus, niin Miettisen vastuu ja asema katastrofissa kaksinkertaistuvat. Kerta Miettinen halusi nimenomaan Palmun joukkueeseen, on melko outoa, että muutaman viikon jälkeen sukset ovat täysin peruuttamattomasti ristissä, eikä kaksi jääräpäätä onnistu selvittämään enää välejään kahden kauden aikana. Tämän seurauksena Miettinen laittaa Palmun totaaliseen koirankoppiin ja kaksikon välillä onkin oikeastaan pelkkä vihasuhde koko sopimuskauden. Turun pikkulinnut ovatkin laulaneet melkoisia riitasointuja tämän kaksikon väleistä.

Valmentajan vastuulla on käsitellä pelaajaa niin, että hänestä saadaan kaikki maksimaalinen hyöty irti. Ellei valmentaja osaa käsitellä jääräpäisiä taiteilijasieluja, niin että heistä saadaan hyöty irti, niin sitten ne rahat kannattaa käyttää toisenlaisiin pelaajiin.

En sano, että TPS teki väärin laittaessaan Palmun sivuun joukkueen toiminnasta ja siirtolistoille. Oli täysin oikea ratkaisu hankkiutua eroon Palmusta. Mutta se tie, mikä kuljettiin, että päädyttiin päätepisteeseen missä näin piti tehdä, on ihan järkyttävä farssi kaikkien osapuolten kannalta. Ja isoin lampaanperse lähtee Miettiselle. Näihin ei tällä pelaajabudjetilla ole varaa.
 

Viheltää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turku + länsirannikko
Ei ole TPS:ltä pois Palmun onnistuminen Liigan parhaiden pelaajien rinnalla HIFK:ssa. Homma ei lähtenyt ekojen harjoituspelien jälkeen ollenkaan. Eikä vauhdikas luistelu sopinut Palmulle. En usko että Palmu on edelleenkään parhaimmillaan pudotuspeleissä/playouteissa.
Edelleen oikea päätös TPS:ltä luopua Palmusta. Kukaan ei halua nähdä, kun Palmu heittää rystyvippejä playouteissa omissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
TPS, Winnipeg Jets
Jokainen hyvä diili on win-win. Tämä jopa win-win-win. Hyvä päätös Tepsiltä joka sai heti kauden pisimmän voittoputken ja säästi rahaa, Ifk:lta jolla pelaajat vähissä ja Palmulta tullut pisteitä, Palmulta jonka ura näytti olevan matkalla Saksaan
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Jokainen hyvä diili on win-win. Tämä jopa win-win-win. Hyvä päätös Tepsiltä joka sai heti kauden pisimmän voittoputken ja säästi rahaa, Ifk:lta jolla pelaajat vähissä ja Palmulta tullut pisteitä, Palmulta jonka ura näytti olevan matkalla Saksaan
Palmun kohdalla ei liene kovin epäselvää ettei olisi hyvä jääkiekkoilija, mutta sanotaan että ei ole ehkä paras joukkuepelaaja. Ei se kaveri joka ottaa joukkueen reppuselkään, mutta toisten selästä voi olla äärimmäisen kova tekiä.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Täytyy nyt muistaa, että siellä painaa Pakarinenkin ihan jäätävällä tahdilla Lehterän vierellä. Riittää, että lapa on jäässä jossain B-pisteiden ja maalin välissä niin verkko heiluu Lehterän passeista.

Kaikkea hyvää Palmulle jatkoon. Ei vain lähtenyt johtavana pelaajana Tepsissä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Palmun kohdalla ei liene kovin epäselvää ettei olisi hyvä jääkiekkoilija, mutta sanotaan että ei ole ehkä paras joukkuepelaaja. Ei se kaveri joka ottaa joukkueen reppuselkään, mutta toisten selästä voi olla äärimmäisen kova tekiä.

Palmun kohdalla on mielestäni hänen uraansa tutkiessa ollut tärkeää aina, että on joukkueensa ns. ykköshevonen mitä tulee pisteiden tekemiseen ja näkyvyyteen. Sitä puoltavat hyvät kaudet etenkin Jukureissa ja miksei JYP:issäkin. Viime vuonnakin, kun Nurmi oli sivussa, niin Palmun peli kulki aivan toisella tapaa, mutta kun Nurmi palasi, niin Palmukin hävisi kuvasta. Nytpä onkin mielenkiintoista nähdä, että miten status asettuu Helsingissä sitten, kun poliklinikka tyhjenee potilaista ja kokoonpano täydentyy.

Se, että täällä Palmun ketju on pinnalla jatkuvasti ei ole mikään ihme. Kun Vahalahti ja Nummelin siirtyivät Lukkoon, niin aivan samalla tapaa heidän uraansa edelleen seurattiin TPS-osiossa kierroksesta toiseen milloin raumalaisten ja milloin ihan turkulaisten toimesta.
 

eki likanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Albijon Muzaci
Pirteä pelimieshän tuo Palmu on.

Oikeasti voi olla iloinen Palmun puolesta. Tepsissä ei puoleentoista kauteen hommasta tullut lasta eikä paskaa, joten on hienoa nähdä, että muualla on lähtemässä lentoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös