Petri Kokko - vaarallinen kentän molemmissa päissä

  • 12 785
  • 34

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Viimeistään eilisen huikean maalin jälkeen Petri Kokko, tuo Arto Laatikaisen valtavia saappaita täyttämään hankittu pakki ansaitsee oman ketjun. Kyllähän nyt on myönnettävä että miestä ei ainakaan harmaaksi voi syyttää. Hyvien tehojen lisäksi kolikon kääntöpuolella on karmeita virheitä omassa päässä. Katsotaanpa:

Runkosarjassa 39 ottelua ja pakille mielestäni hyvät pisteet eli 16kpl. Vastaavasti käsittämättömän huono +/- lukema -13 joka sinänsä on jo saavutus joukkueessa joka on runkosarjan toinen. Vertailun vuoksi toiseksi huonoin luku pelaajista jotka koko runkosarjan edustivat Bluesia on -5.

Jotenkin Kokon pelissä huomaa että mies on pelannut viime vuodet Elitserienissä missä ei ihan samalla tavalla tulla iholle. Mies on vaikeuksissa kun karvaajat tulevat päälle ylhäältä ja ratkaisuja pitäisi tehdä nopeasti. Eikä siinä mitään mutta siinä missä suurin osa pakeista lyö pitkän tai heittää ränniin Kokko ikävä kyllä avaa pystyyn oman maalin edestä aiheuttaen vaaratilanteita.

Se mikä nyt kuitenkin on hienoa on se että mies on nyt oikeaan aikaan pelaamassa kauden parhaita pelejä. Eihän tuo taso mielestäni vieläkään ole se mikä pitäisi olla mutta jos nyt se rutiinitaso saataisiin eiliselle tasolle niin miehestä aiheuttaisi kyllä meille katsojille enemmän iloa ja vähemmän harmaita hiuksia.
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Runkosarjassa 39 ottelua ja pakille mielestäni hyvät pisteet eli 16kpl. Vastaavasti käsittämättömän huono +/- lukema -13 joka sinänsä on jo saavutus joukkueessa joka on runkosarjan toinen.

Näistä pisteistä Kokko teki ylivoimalla 7+7=14. Kokon tehot on perustuneet ylivoimaan. Muistaakseni kaudella 2004-2005 Kokko teki SaiPassa kaikki pisteensä ylivoimalla.
 

sladdi#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sininen Suosikkijuoma: Ilmanen
Näistä pisteistä Kokko teki ylivoimalla 7+7=14. Kokon tehot on perustuneet ylivoimaan. Muistaakseni kaudella 2004-2005 Kokko teki SaiPassa kaikki pisteensä ylivoimalla.

Nyt menee kyllä varmaan ajatusvirheen piikkiin jossain päin, mutta miten ihmeessä Kokko teki kauden kahdesta maalistaan 7 ylivoimalla? Epäilen myös tuota koko kauden "kaikki" pisteet ylivoimalla juttua?

Kokosta on sanottu kauden mittaan paljon. Rikkaan miehen ISMO ilman viihdearvoa ja Espoolaisuutta. Kovaa harkintaa täytyy ennen ensi kautta käyttää meinataanko ukko todella mahduttaa 6 pelaavan pakin joukkueen. Oma vastaukseni olisi selvä, mutta yllättäin näitähän en minä päätä. Mieluummin kyllä nytkin käyttäisin Lajusta 7.pakkina, on se sitten kuinka leija tahansa tms.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Hiuksistat vittuun!!!

Nyt jumalauta Kokko helvettiin sieltä.


Eikö se riitä että ryssi koko runkosarjan, vielä pitää avopaikassa jatkoajalla jäädää asettelemaan?

Soppari kärppiin jo ens kaudeks?

Lisätään vielä, että jos tässä sarjassa tulee turpiin, on suurin yksittäinen ratkaiseva hetki ollut juuri tuo.

Ihan sama miten hyvin muuten on pelannut näissä pleijareissa, juuri nyt mä en halua nähdä tuota palkkasoturipaskaa enää ikinä Bluesin paidassa.
 
Viimeksi muokattu:

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
On ehkä vähän kovaa vetää Kokko pääsyylliseksi tappioon, jos ei sattunut maaliin osumaan. Sähläsi kyllä, mutta ei taida olla mikään luontainen maalintekijä. Lampun maalissakin olisi Tarkki voinut hyvällä säkällä osua hanskalla eteen.

Kokko on kuitenkin niitä jätkiä, jotka ovat pystyneet nostamaan pelinsä vaadittavalle tasolle, joten en ensimmäisenä ampuisi sitä kaveria. Ennemmin esim. Öhman, joka on aivan turha pelaaja näissä peleissä, enkä ymmärrä miksi sopimus on olemassa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Sanokaapas näistä tänään pelanneista pakeista joku muu, jolla edes olisi teoriassa ollut paikka tehdä maali?
Uskomatonta paskan kaatamista Kokon niskaan. Kuitenkin pleijareissa meidän ehdottomasti paras pakki.
 

molari

Jäsen
Kokkohan "teki" periaatteessa kaikki oikein, 99/100 kerrasta tosta kiekko menee maaliin, nyt vain sattui se 1-haamukoppi, kuten viime keväänä, enemmän tuuria kuin taitoa, joku kirous noissa Bluesilla on.

Enemmän pitää "paskaa" heittää niskaan koko jengille siitä, että taas kerran mentiin kipsiin erien ja matsin lopussa, hirveä paniikki ja kyllä noista maaleista Mikon olisi pitänyt jompikumpi ottaa kiinni - länget ja etukulma on vaan niitä, mitkä peitetään, oli maskia tai ei, vieläpä niin, että maskissa peitetään jää/etukulma, ei voi mitään.
 

Bokota

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Vaikka runkosarjassa oman osani Kokon muilutuksesta annoin niin pakko kyllä sanoa että peli on parantunut huomattavasti ja nykyään ansaitsee paikkansa ihan hyvin. Olihan siinä paikassa vähän jäädytystä, nopeamminkin olisi voinut ratkaisun tehdä, mutta kyllä kävi Tarkillakin munkki. Ja toisaalta, eikö Kokko ollu ensimmäisessä maalissa syöttäjänä?

Tämän illan matsi kyllä ratkesi muihin asioihin kuin Kokon yhteen epäonnistuneeseen maaliin. Bluesin ei olisi pitänyt olla jatkoajalla ensinkään vaan hoitaa homma kotiin niin, ettei moisia tilanteita olisi edes tullut.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Lähettäkää Kokko meille HIFK:hon ensi kaudeksi, kyllä kelpaa. Tarkilla kävi uskomaton munkki torjunnassa ja olihan se tietysti "kauden pelastus". Kokko vain sattui olemaan se huonotuurinen pelaaja, jonka vedon Tarkki torjui.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Lähettäkää Kokko meille HIFK:hon ensi kaudeksi, kyllä kelpaa.

Jos otatte sen runkosarja Kokon, niin me pidetään tämä pleijari Kokko, kun me kuitenkin pelataan teitä pidempään...?
 

JsL

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sharks
Eikö se riitä että ryssi koko runkosarjan, vielä pitää avopaikassa jatkoajalla jäädää asettelemaan?

Suoraan syötöstä ja kiakko olisi viuhunut noin kolme metriä ohi maalista. Kokko teki kaiken oikein, nyt vaan sattu Tarkin räpylä oikeeseen kohtaan. Esim. Lamppu ei olisi osunut edes kiekkoon, vaikka äijästä pidänkin. ;)

Toivottavasti finaalipaikka ei tuohon tuuritorjuntaan kaatunut.
 

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
Nyt jumalauta Kokko helvettiin sieltä.
Ihan sama miten hyvin muuten on pelannut näissä pleijareissa, juuri nyt mä en halua nähdä tuota palkkasoturipaskaa enää ikinä Bluesin paidassa.
Lyhyt on muisti sielläkin. -> http://www.youtube.com/watch?v=pxzryEZFNCQ
Keller myös hiuksista vittuun? Tuon takia blues ei voittanut viimekaudella mestaruutta? Käännekohtako?

Nyt hereille siellä. Tämä on playoff-aikaa, näitä sattuu kaikille! Sarja on 1-2 ja monta paikkaa tulee tuhrimaan vielä monta pelaajaa molemmista joukkueista. Monta ottelua myös jäljellä.
Kasvakaa aikuisiksi, tai ruetkaa pelaamaan shakkia jos ei hermot kestä.

Joku tuolla myös kertasi Kokon runkosarjan tilastoja niin ei hälläkään mikään ehjä kausi ole ollut, kuten ei monella muullakaan Bluesin pelaajalla. Matikaisen pelikirja on todella raskasta pelaajalle. Kuitenkin Blues on pelannut jo kaksi kautta Sm-liiga viihdyttävintä jääkiekkoa, jolle "the brändikin" voi olla kateellinen.
 

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Nyt hereille siellä. Tämä on playoff-aikaa, näitä sattuu kaikille! Sarja on 1-2 ja monta paikkaa tulee tuhrimaan vielä monta pelaajaa molemmista joukkueista. Monta ottelua myös jäljellä.
Kasvakaa aikuisiksi, tai ruetkaa pelaamaan shakkia jos ei hermot kestä.

Aikuiseksi en aio kasvaa, (turha toivo enää tässä iässä), ja tuskin ne hermotkaan alkavat sen paremmin pitää.

MItä riemua on seurata kiekkoa jos ei siinä saa olla tunteella mukana? Ja jos on tunteella mukana, se vitutus purkautuu nyt sitten vaikka avautumisena heti tappion jälkeen täällä.

Lieneekö tuo nyt niin vaarallista?
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Tänäänhän miehen taidoista saatiin taas kaksijakoinen suoritus. Hölmö jäähy mutta toisaalta hyvä työ Miettisen 3-2 maaliin.

Kyllä kai tässä on pikkuhiljaa tunnustettava ettei olisi ollenkaan huono homma jos Kokko päättäisi siirtyä muualle. Tilalle saataisiin aivan varmasti samalla rahalla astetta parempi pakki. Vähän mysteeriksi kyllä on jäänyt miten mies on taas valunut nokkimisjärjestyksessä noin alas. Olkoot syy sitten mikä tahansa niin edelleen ihmettelen sitä miksei Kokkoa käytetä (kuten Koistista Floridassa) viivalla yv:llä jos mies nyt muuten sitä nelosen laitaa vetää.
 

pinky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Olkoot syy sitten mikä tahansa niin edelleen ihmettelen sitä miksei Kokkoa käytetä (kuten Koistista Floridassa) viivalla yv:llä jos mies nyt muuten sitä nelosen laitaa vetää.

Mielestäni on valtavan hieno idea pitää Kokko mahdollisimman kaukana viivasta siellä tapahtuvien jatkuvien kiekon menetysten ja muiden hasardien takia. Näitä on nähty aivan liikaa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Mielestäni on valtavan hieno idea pitää Kokko mahdollisimman kaukana viivasta siellä tapahtuvien jatkuvien kiekon menetysten ja muiden hasardien takia. Näitä on nähty aivan liikaa.
Totta mutta tässä Kokon casessa puuttuu logiikka. Jos miehestä halutaan eroon niin sitten ei miestä kentälle ylipäätänsä ja agntille viesti että uusi seura etsintään per heti, esim Ruotsiin loppukaudeksi artistisopimuksella. Mietitään kautta 2010-11 sitten sen jälkeen.

Jos taas mies nyt sitten taas pelaa nelosen laidalla niin kai häntä silloin kannattaisi hyödyntää myös sillä ainoalla osa-alueella mistä hänstä voi olla hyötyä eli ylivoimalla? Sitähän tässä haetaan takaa.

Yhteenvetona olisin enemmän kuin tyytyväinen mikäli Kokko vuokrataan loppukaudeksi vaikka juuri Ruotsiin ja tilalle joku "verovapaa" kiekollinen pakki loppukauden sopimuksella.
 

trap

Jäsen
Koska kaikki eivät välttämättä lue tuota siirtohuhuketjua, niin laitetaanpa tännekin linkki: http://gd.se/sport/ishockey/brynas/1.1530512

Kovasti siis huhutaan Kokkoa Ruotsiin ja niin Kokko itse kuin seurakin vaikuttaisivat olevan kiinnostuneita. Eiköhän siirtoa/lainaa voisi siis jo pitää todennäköisenä.

Hyvä juttu, itse en olisi uskonut että joku tarttuu syöttiin...
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Asiaa, nyt tuosta voi jo puhua ihan ilman mitään spekulaatiota kun Petrin omat kommentit Arlandasta oli saatavilla.

Ottaisikohan svedut Tom-Tomin kaupan päälle?
 

Koneisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Toivotaan tietysti että siirto/laina onnistuu. Olisihan tämä myös Kokon oman uran kannalta se paras vaihtoehto, Ruotsin liigan pelityyli taitaa sopia miehelle paremmin. Bluesin taloudelle tekisi myös terää.
 

Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Uutinen löytyy Iltasanomistakin: http://www.iltasanomat.fi/urheilu/t/sm-liiga/1769973

Eli Brynäsiin on mies taas menossa, mutta lainasopimuksella eli todennäköisesti tulisi ensi vuonna taas takaisin Espooseen. "Jee".

- Kausi on ollut vaikea minulle ja koko joukkueelle. Pidän Elitserienistä ja voin hyvin kuvitella hakevani sieltä uutta starttia kaudelle, Gävlessä jo vieraillut Kokko sanoo Gävle Nyhetsbyrålle.
 

Fordél

Jäsen

Iltasanomilla on taas homma hallussa, kun sen mukaan "Espoon Blues on menettämässä puolustaja Petri Kokon...".

No oli miten oli niin toivottavasti tämä laina toteutuu, koska siinä voittavat kaikki. Ja jos Kokko oikein intoutuu pelaamaan Ruotsin maalla niin kenties pääsette koko sopimuksesta eroon. Mikähän on muuten kaverin palkka?
 

Cannibal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Loistava uutinen! Olihan tämä aivan naurettavaa pitää tuon palkkatason pakkia viltissä päivästä toiseen. Koska pelillisesti ei ole mitään annettavaa (mutta roolin piti olla suuri), ilman muuta pitää päästä eroon kaverista edes yhdeksi kaudeksi. Kun kerran miehen tyyli sopiin Ruåtsiin ja siellä hänet halutaan takaisin, sehän voisi vielä poikia ihan mukiinmenevän vuokrasummankin.

Mutta tärkeintä tässä siirrossa olisi mielestäni se, että OLETAN VAHVASTI sen myötä meille tulevan uuden vahvistuksen! Jos ketään ei SILTI hankita, silloin näiden paskojenkin pelaajien tiputtaminen tuntuu käsittämättömältä ottaen huomioon jälleen kerran joukkueen loukkaantumishistoria.

Eli nyt sitten paikkaajia hyökkäykseen tai puolustukseen saatana. Mieluummin kumpaankin.
 

Blue J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hemmetti kun Kokko ei taida kelvata KHL:ään. Sieltähän saisi Kokosta vastineena varmaan suoraan suunnilleen 100000 euroa kun on kuitenkin hyviä tehoja tehnyt joskus ja kaupan päälle vielä jonkun toisen Mezein Espooseen. Tämä siis suhteutettu siihen, että Vehanen kait nykäistään Venäjälle ja Lukko saa ihan tolkuttomat rahat. Olkoonkin, että Vehanen on toki pelannutkin hyvin tällä kaudella toisin kuin huvikseni mainitsema.

Mutta paljonkohan nuo Tarkista maksaisivat? Ei sillä että Tarkista eroon todellakaan haluaisin, mutta kiinnostaisi tietää ihan mielenkiinnosta. En kylläkään tiedä, että kuka osaa vastata tähän tällä palstalla.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mutta tärkeintä tässä siirrossa olisi mielestäni se, että OLETAN VAHVASTI sen myötä meille tulevan uuden vahvistuksen!
Blues on yleisötavoitteestaan jäljessä vaan tollaiset vaivaiset 500-600 katsojaa per peli. Joten itse en ainakaan odota enään mitään vahvistuksia Bluesiin. Tietenkin kiva ois tietenkin jos joku hyvä snaipperi tulis.

Toivottavasti Kokko pääsisi nyt muualle, ja joukkue jolle hänet ”menetetään” maksaisi mahdollisimman suuren osuuden hänen palkastaan. Se kun pelaaja vuokrataan muualle, niin ei aina tarkoita että vuokraava jengi maksaa koko palkan. Kokko kuitenkin on varmaan Bluesin kallein ja samalla ylipalkatuin pelaaja, joten en jaksa uskoa niin hyvään tsägään että kaverista päästäisiin ilman että Blues kuittaa osan palkasta (esim. 20%). Edellä mainitun asian takia uskon että juuri siksi Blues on Kokkoa lainaamassa ruotsiin, sillä tuskin Bluesin toimistolla nyt sentään niin tyhmiä ollaan että autettaisiin muita sm-liiga jengejä, varsinkin kun sarja on nyt (vielä) niin tasainen.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Blues on yleisötavoitteestaan jäljessä vaan tollaiset vaivaiset 500-600 katsojaa per peli. Joten itse en ainakaan odota enään mitään vahvistuksia Bluesiin.
Siksihän juuri voisi odottaa. Kyllä esim. Ben toisi heti vähintään 500-600 katsojaa per peli lisää. Tosin Kokon poistuminenkin voi sen tehdä ;-)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös