Petr Hubacek JYPiin

  • 74 837
  • 167

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Aivan samoilla linjoilla täällä, eli määreet "epätsekkiläinen" ja "jyppiläinen" (so. kovaa työtä koko ajan tekevä mutta toisaalta taas vähän päätään seinään puskeva) sopivat kaveriin hyvin. Tosin, omaa selvästi potentiaalia vielä kiekollisempaankiin peliin, kunhan pääsee enemmän sinuiksi suomalaisen pelityylin kanssa. Ei ole kuitenkaan ihan se kiekollinen maestro á la Pavel Rosa, mutta paikkaa tuolla puritanistisella etiikallaan juuri sitä tasonvaihtelujen skaalaa mitä vaikka Rosalla oli hyvän ja huonon päivän välillä.

Olen kyllä siis pitänyt, on selvä vahvistus, mutta ei sateentekijä.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Miten Hubacek on pelannut? Pisteillä ei ole mällännyt, mutta sehän ei kerro vielä kaikkea.

Voittaa kovalla prosentilla 1vs1 tilanteita laidan vierellä, luistelee hyvin niin puolustuksen avuksi kuin hyökkäyksiä tukemaan ja karvaa kiekkoa aktiivisesti.

Pisteitä ei ole kertynyt, mutta itselleni tulee mieleen jokunen tilanne missä Hubacek on ottanut todella tärkeän voiton irtokiekosta laidan vierellä ja pelannut kiekon omille ja hetken päästä JYP on tuulettanut maalia. Pelintekijänä myös perusliigajyrää parempi. Ketjukaverit eivät vain ole osuneet Hubacekin tarjoilemista muutamista namupaikoista.

Näillä otteilla sanoisin, että todella tärkeä vahvistus JYPille ja hyvä haku Holtarilta.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Runkosarjan loppupuolella tuli jonkun verran närkästyttyä Hubacekin tehottomuuteen. Nyt ensimmäisen playoff-sarjan perusteella kuitenkin täytyy jälleen kehua miehen peliä. Aivan helvetin hyvää duunia, on todella hyvä alivoimalla, 1vs1 tilanteissa ja kiekonriistoissa. Näkee että pelaa nimenomaan 110% panoksella joukkueelle, itse pelaamisen lisäksi oli hienoa katsoa esim. miten villisti "Huba" tuuletti Perrinin eilistä ylivoimamaalia. Hubacek pelaa myös ylivoimaa joten toki tehoja senkin takia odottaisi enemmän, mutta toisaalta ylivoimapelissä on koko joukkueella paljon parannettavaa vaikka eilen kolme yv-maalia tulikin.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Hubacekissa on ainesta olla tälle joukkueelle jonkinlainen johtaja ja suunnannäyttäjä. Tätä kehitystä vaan jarruttaa tuo tehottomuus. Mikäli hyökkääjä aikoo näyttää omalla tekemisellään esimerkkiä muulle joukkueelle, hän joko iskee maaleja, taklaa tai tulee esimerkillisesti ensimmäisenä alas puolustusta auttamaan. Jos vertaa esim. Hytöseen, Hytönen tekee näistä asioista kahta säännöllisesti. Hubacek vain tätä viimeisintä. Huba taklasi kauden kaikki kolme taklaustaan ensimmäisessä puolivälieräottelussa, joten en edes odota että hän taklaisi enempää. Maaleja minä odotan. Edes silloin tällöin, sen verran kovaa palkkaa me todennäköisesti maksetaan tästä johtajuudesta ja esimerkillisyydestä.

Vieläkin luotan, että Hubacek räppää meille jonkun tärkeän kaapin, mutta ei häntä voida kaikkia playoffs-sarjoja roikottaa ylivoimalla sitä odotellessa. Pitää tapahtua myös siinä välissä.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Vieläkin luotan, että Hubacek räppää meille jonkun tärkeän kaapin, mutta ei häntä voida kaikkia playoffs-sarjoja roikottaa ylivoimalla sitä odotellessa. Pitää tapahtua myös siinä välissä.

Minusta odottelet vähän vääriä asioita Hubalta, tai ehkäpä minä odotan vaan jotain muuta.

Jotenkin pikkuverrokkina tulee mieleen herra Bicek, joka ei myöskään ollut mikään äärlmmäinen verkonheiluttaja, mutta joukkueelle todella arvokas.

Mun silmiin Huba siis todellakin hoitaa tuota puolustusvelvoitetta esimerkillisesti, mutta kykenee sen lisäksi loistavasti tukemaan hyökkäyksiä ja tässä onkin se "kyky" minkä minä miehessä näen. Kevään aikana näkemissäni peleissä mies on vapauttanut maalipaikkoihin kanssapelaajia lukemattoman määrän, pelissä kuin pelissä sen 3+ oivallusta loistavasti tarjoiltuna, mutta sisään laittava sniperi rinnalta on puuttunut. Monesti on tullut mieleen, että ketjukaveritkaan ei osaa oivaltaa miehen tarjoilua, kun moni paikka kuivuu siihen, ettei paikalle pelattu ole ollut valmiina, eikä siksi ehdi reagoida oikein. Kiekonriistojakin ässäsarjassa on kaveri kyllä yhtä peliä lukuunottamatta aikamoisia määriä ottanut ja näissäkin, on heti valmis _ajatuksella_ kääntämään peliä, tai jos tie on ummessa pelaa myös alaspäin.

Mikään sateentekijä tai maalintekijä luojan armosta mies ei kuitenkaan ole, vaan äärimmäisen tärkeä palanen menestystä havittelevassa joukkueessa, onneksi pelaa JYPissä. Räppää vielä varmasti sen ääritärkeän maalinkin tänä keväänä, mark my words, sanois Tami.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Minusta odottelet vähän vääriä asioita Hubalta, tai ehkäpä minä odotan vaan jotain muuta.

Hyvää tekstiä, JypFabu.

Petr Hubacek on meille hankittu ulkomaalaisvahvistus, jolle varmasti maksetaan enemmän kuin esim. Jäsälle, Riskalle ja vaikkapa ketjukaveri Louhivaaralle. Tämä ei ollut tietoa, tämä oli valistunut arvaus.

Tuo palkkashekki aiheuttaa odotuksia, että saamme Hubacekistä enemmän hyötyä kuin em. pelikavereista. Ja kun palkka on varmasti 3 x Jäsä ja ehkä 1,5 krt Louhivaara, hyödyn pitäisi olla samassa suhteessa, koska Hubacek nimenä ei tuo meille mitään muita tuloja (kasvaneina yleisömäärinä tai Hubacekin nimellä myytyinä fanipaitoina). Esim. nimi Perrin tuo meille varmasti myös yleisöä ja fanituotemyyntiä enemmän kuin jos hänen paikallaan pelaisi yhtä tehokas, mutta nimetön tsekkipelaaja. Perrinille voidaan maksaa vähän nimestäkin.

Hubacek on joukkueen parhaita puolustavia hyökkääjiä, mutta meillä on niitä omastakin takaa. Ehkä laskisimme alivoimalla muutaman maalin enemmän, jos Tuppuraisen kanssa alivoimalla raataisi Sipiläinen tai Riska, mutta emme montaa maalia. Tasakentällisin Hytösen kenttä pimentäisi vastustajan ykkösen vaikka Hubacekin paikalla olisi Jäsä. Lisäksi Hytösen kenttä aiheuttaisi Jäsän siinä pelatessa vastustajan päähän erilaista painetta Jäsän taklauksilla. Nyt koko kolmikko karvaa luistellen ja valitettavasti vähän koukkienkin. Jotta Hubacek olisi 3 x Jäsän arvoinen, hänen tulisi tehdä maaleja 3 x enemmän ja peliaikaan/vastuuseen suhteutettuna ainakin 6 x enemmän. Hubacek tarjoaa kyllä syöttöjä ja maalipaikkoja Jäsää enemmän, mutta kun Hytönen - Louhivaara tekevät maalinsa kiekonriistoista hyökkäysalueella, eivät hienojen ja pitkien syöttökuvioiden seuraksena. Hubacekin (tai kenen tahansa muun) syöttötaidot menevät näiden herrojen kanssa hukkaan. Nämä ovat ne syyt, miksi en pelillisesti pidä Hubacekia palkkansa arvoisena vahvistuksena.

Henkisesti Hubacek on johtaja ja isähahmo joukkueelle. Tämä arvo voi kasvaa sitä pidemmälle, mitä pidempään pelaamme ja mitä pidempään Hubacek on joukkueessa. Mikäli hän olisi myös pelillinen esimerkki jollakin muulla osa-alueella kuin puolustustehtävissä, hän nostaisi myös tätä asemaansa joukkueen silmissä. Aho on sinänsä fiksusti yrittänyt saada Huballe onnistumisia yv:llä, jotta hänestä tulisi myös pelillisesti tärkeä JYPille, mutta ei ole onnistunut. Ollaan nyt niillä rajoilla, että Hubacek pitää ottaa yv:stä (ja varsinkin Perrinin kentästä) pois, koska Hubacekin johtava asema karisee sitä mukaa kun hartioille lastataan apinoita. Rumasti sanottuna pidetystä joukkuepelaajasta tulee ylipalkattu tsekki, joka saa ylivoima-aikaa koko ajan kun on valmentajan suosikki ja kovapalkkainen. En ole joukkueessa sisällä, enkä tiedä miten suosittu jätkä Hubacek on pukukopissa, mutta ymmärtääkseni suosittu ja pidetty. Tämä auttaa toki ja siitäkin voidaan jotain ylimääräistä maksaa, mutta ei niin paljoa, että Huba olisi ollut palkkansa arvoinen, vielä.

Tulipa pitkä nillitys ja vaikuttaa joltain anti-Hubacekilta ja Jäsä-fan clubin puheenjohtajalta tulleelta. Ei ollut tarkoitus. Hubacek on osa JYPiä 2011 - 2012 ja todellakin toivon, että hän osoittaa olevansa palkkakuittinsa arvoinen. Siihen riittäisi pari voittomaalia välierissä ja finaaleissa. Toinen mitä olen miettinyt; jos Pesonen perseilee/löysäilee ja löytää jossain vaiheessa paikkansa taas kolmosesta, olisiko Hubacekin syöttötaidoille enemmän hyötyä Pesosen paikalla ykkösessä? Hubacek voisi myös pelata tuossa kentässä enemmän puolustussuuntaan ja vapauttaa Perriniä ylemmäs. Tosin - tämä ei ole toiminut yv:ssä ja rikkoisi Pesosen pelihuumorin lopullisesti, joten ehkä ei ole enää pitkän kokeilun arvoinen näin loppukaudesta.

Joten - Hubacek; pyyhi sinäkin tällä arviolla persettä ja minulla lattiaa, osoita että olet myös pelillisesti palkkasi arvoinen vahvistus!
 

Buffalo_1988

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikki ei näy aina tilastoissa. Huba teki Ässä sarjassa moneen maaliin erinomaisen esityön. Johan se on tullut selväksi että ei hän ole mikään maalintekijä, luisteluvoimaa löytyy lähes yhtä paljon kun pihlströmiltä...
 

FourForty

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aho on sinänsä fiksusti yrittänyt saada Huballe onnistumisia yv:llä, jotta hänestä tulisi myös pelillisesti tärkeä JYPille, mutta ei ole onnistunut. Ollaan nyt niillä rajoilla, että Hubacek pitää ottaa yv:stä (ja varsinkin Perrinin kentästä) pois, koska Hubacekin johtava asema karisee sitä mukaa kun hartioille lastataan apinoita.

Tällaiset kirjoitukset ovat mielestäni aika turhia, ellei sinulla ole osoittaa realistista vaihtoehtoa Hubacekin paikalle ylivoimaan. Varsinkin Vatasen loukkaannuttua en itse ainakaan keksi alemmista ketjuista tai pakkipareista enää ketään pelaajaa, joka taitojensa puolesta selvästi ansaitsisi ylivoima-aikaa, mutta ei sitä tällä hetkellä saa. Hubacekilla on esim. kiekonkäsittelyssä selkeitä puutteita, mutta minusta alemmista ketjuista ei löydy hänen paikalleen ylivoimaan ketään realistista vaihtoehtoa.

Yksi Hubacekin selkeä vahvuus, joka ei näy tilastoissa, on tilan tekeminen ketjukavereille. Mies on aika hyvä blokkaamaan vastustajia ja tekemään siten tilaa ketjukaverien nousuille maalipaikkaan. En vähättelisi myöskään kykyä tuoda kiekko hyökkäysalueelle, vaikka siellä alueella toki Hubacekin taidot ovat aika rajalliset.
 

Jarzki

Jäsen
Ei Hubacek mikään suurin hyökkäyspään taitaja ole, mutta minulla on aina turvallinen olo, kun Huba on jäällä. Vaikka tulee hyökkäyspään kiekonmenetys, voi olla varma siitä, että yksi mies hyökkääjistä on varmasti palaamassa tunnollisesti myös puolustussuuntaan. Ja tuon homman mies osaa pirun hyvin. Hyökkäyspäässä jakaa myös paljon hyviä syöttöjä kavereille. Erinomainen kahden suunnan hyökkääjä, juuri sellainen jota kevään koitoksissa tarvitaan.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Kuten yritin tuoda itseäni ilmi, Hubacek on JYPille vahvistus mutta hinta-laatu -suhde eivät oletettavasti kohtaa. Mikäli nuo Hubacekin peliteot tekisi joku kolmos-nelosketjun palkalla pelaava, olisin helvetin tyytyväinen. Oletus kuitenkin on, että Hubacekille maksetaan TOP5, ehkä jopa TOP3 palkkaa JYPissä ja se on liikaa. Eli voimme (ja minusta meidän pitää) odottaa häneltä vielä enemmän.

Tällaiset kirjoitukset ovat mielestäni aika turhia, ellei sinulla ole osoittaa realistista vaihtoehtoa Hubacekin paikalle ylivoimaan..

Niin, lähinnä ajattelin sitä, että Hubacekin ja joukkueen edun kaltaista ei ole se, että hän saa (ja tällä hetkellä jopa joutuu) pelaamaan ykkös-yv:ssä. Tämä siksi, että hän takoo päätään seinään ja vie muultakin viisikolta onnistumismahdollisuuksia kun onnistumisia ei tule. Yksinkertaisin muutos olisi pelata ylivoimia kentällisinä, jolloin Perrinin ketjun taakse tulisi pakkipari (Laatikainen - Näkyvä?) ja Hubacek siirtyisi paikalleen Hytösen ketjuun. Tai jos Pileen uskotaan edelleen, Pile pelaisi Hubacekin paikalla yv:t ja Hubacekin kuormitusta av:lla kasvatettaisiin. Noh, Pile on ihan yhtä ruosteessa, joten kyllähän me tarvitsisimme nyt vähintään yhden yv-laiturin heräämistä jotta yv:t eivät ole kokonaan Perrinin ketjun varassa.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Kuuden po pelin jälkeen ei tänne oikein muuta voi kirjata, kuin että tykkään miehen pelaamisesta kuin hullu puurosta, pelin kaikilla osa-alueilla ytimessä ja huomatkaa, kuinka usein JYPin tehoillessa miehellä on lusikkansa sopassa, vaikka ei aina sarakkeissa näykään.

Mieleen on tullut, että tätäköhän se Holtari miehessä skouttaili, kuuluu pleijaripelaamiseen kuin nenä päähän.

Tässä kohtaa on siis todettava, etten Alvajärven analyysiä osta, varsinkaan tuon yv-pelin osalta, vaikka ansioikkaita huomioita ja arvostettavaa näkemystä lähes joka postauksessa kaverilta tuleekin.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Aivan kertakaikkiaan loistava haku Holtarilta. Hubacek on niin JYPin näköinen pelaaja kun olla ja voi, tekee huikeasti töitä, taistelee ja raataa ja mikä hienointa, kaverissa ei ole havaittavissa tippaakaan mitään palkkasoturi-asennetta. Jo Ässät-sarjassa oli hienoa katsoa kun Jonne Virtanen tekee maalin ja Hubacek hyppii tasajalkaa toisella tolpalla.
 
Suosikkijoukkue
Arsenal
Aivan kertakaikkiaan loistava haku Holtarilta. Hubacek on niin JYPin näköinen pelaaja kun olla ja voi...

Juuri näin! Tasan samaa mieltä. Ja edelleen olen 99 % varma, että Huba tekee vielä (tärkeän) maalin tänä keväänä.

...tu noista paikoista äitinikin tekisi...

Sent from my GT-I9100 using Tapatalk
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Jo Ässät-sarjassa oli hienoa katsoa kun Jonne Virtanen tekee maalin ja Hubacek hyppii tasajalkaa toisella tolpalla.

Kukaanhan ei voi olla tykkäämättä Hubasta, right? Mutta Kuten sanoit, "Huba hyppii tasajalkaa toisella tolpalla".

Hubacek on aina siellä missä kiekko on, ja Hubacek nauttii jokaisesta oman joukkueen maalista yhtä paljon kuin eräs Eki. On suorastaan huvittavaa katsoa, kun nämä veijarit saavat kiekon verkkoon. Näyttää, kuin he onnistuisivat taas ja taas ensimmäistä kertaa hommassaan. Pakko tykätä!
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ennen pudotuspelejä ja kauden viimeisiä otteluita pidin Hubaa melko turhana jätkänä joka kyllä on nopea luistimilla, mutta ei juurikaan saa enempää aikaan kun "Jari Jääskeläinen". Näytti siis lähinnä ylipalkkaiselta jääskeläiseltä joka ehkä vain astetta parempi, mutta lähes yhtä tehoton. Nyt pudotuspelien aikana näyttänyt miksi on maajoukkueessakin. Hienoa raastamista ja taistelutahtoa riittää. Jotenkin tuntuu siltä että tämä mies voisi ratkaista vaikka mestaruuden, kunhan saa sen maalin tehtyä.
 
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers
Tuli tässä nyt Hubaa ja Ladaa miettiessä mieleen, että oliko meillä parin viime kauden aikana KETÄÄN joka olisi ylittänyt itsensä pleijareissa? Oli hytöstä, louhivaaraa yms. jotka olivat omalla hyvällä tasollaan, mutta tästäkö se oli sittenkin kiinni? Tätäkö tarvittiin, se ripaus, mitä pleijareissa vaaditaan? Nämä jätkät saavat itsestään irti sen vähän lisää, mikä runkosarjassa jäi piiloon. Nämä jätkät eivät ole sitä, mikä hakkaa päätä Bluesiin. Olenko aivan väärässä?!
 

Kimble

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
En ollut paikan päällä katsomassa matsia mutta katsoin koosteen ottelusta. Kun Louhivaara teki jatkoaikamaalin, niin Hubacekin tuuletus kertoi paljon. Mies ei ole palkkasoturi vaan joukkuepelaaja.
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kuten yritin tuoda itseäni ilmi, Hubacek on JYPille vahvistus mutta hinta-laatu -suhde eivät oletettavasti kohtaa. Mikäli nuo Hubacekin peliteot tekisi joku kolmos-nelosketjun palkalla pelaava, olisin helvetin tyytyväinen. Oletus kuitenkin on, että Hubacekille maksetaan TOP5, ehkä jopa TOP3 palkkaa JYPissä ja se on liikaa. Eli voimme (ja minusta meidän pitää) odottaa häneltä vielä enemmän.

Katselinpa noita tilastoja ja kas, Huba onkin pleijareiden pistepörssissä JYPin kakkonen, pisteen Allua perässä.
Tarkemmin katsottuna runkosarjassa Huban tahti oli 0, 47 pistettä/peli, jolla 60 pelin saldo olisi ollut 28 pistettä, eli JYPin pörssin kuutonen. Vaikkei pistenikkari olekaan, niin vähintäänkin kohtuullisesti tullut myös pisteitä.

Kyllä minä niin mieleni pahoitan, jos Huba ritaripaidassa Hippokselle kirmaa...
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Hubacek on Tuppuraisen ja Louhivaaran ohella tällä hetkellä Jypin kokonaisvaltaisin pelaaja. Voittaa ihan järjettömän määrän kaksinkamppailuja ja takakarvaa tuli perseen alla. Asenne ihan täyttä timanttia josta hiukan osviittaa antaa lausunto "Ihan sama. Eivät omat maalini minua kiinnosta, vaan voittaminen" eilisestä maalistaan. Huba löytää itseään kokoajan paremmin ja paremmin J-P:n ja Ossin ketjussa. Itse kuitenkin valmentaja lisäisin Hubacekin alivoimavastuuta ja pienentäisin ylivoima-aikaa. Viivapelaajana Hubasta ei ole mitään hyötyä.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Hubacek on ollut niitä harvoja pelaajia joiden taso on noussut selvästi pudotuspeleissä runkosarjaan nähden. Näin ollen kirjoittaisin jatkoa, keväällä ne pelit ratkaistaan. Toki muitakin onnistujia on joukkue täynnä mutta tasonnostajia ei yksilöinä niin paljoa.
 

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Ei perhana Hubaa saa päästää minnekkään ritaripaitoihin! Loistava paineistamaan vastustajan päädyssä, ja nyt varsinkin pleijareiden aikana todella tärkeä palanen JYPissä. Lisäksi saanut hyvin pelistä otetta myös pisteiden valossa.
 

Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
Ehdottomasti jatkosopimusta kehiin, skoutatkoon saatana HPK omat pelaajansa. Pitkä miinus tulee kyllä JYP-johdolle jos toiseen liigaseuraan äijä päästetään, se on eri juttu jos haluaa jatkaa Tsekissä.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ei perhana Hubaa saa päästää minnekkään ritaripaitoihin! Loistava paineistamaan vastustajan päädyssä, ja nyt varsinkin pleijareiden aikana todella tärkeä palanen JYPissä. Lisäksi saanut hyvin pelistä otetta myös pisteiden valossa.

Minä en edelleenkään pidä kovin realistisena että Hubacek pelaisi ylipäätään SM-liigassa ensi kaudella.
Mies pelaa nyt jo hyvällä diilillä kuten itse JYPiin siirtyessään totesi, perhe on edelleen Tshekissä(?) ja muistetaan nyt edelleen ne verotusjutut tän suhteen. Jos Hubacek pelaisi ensi kaudella SM-liigaa, se kävisi kohtuullisen kalliiksi, sekä pelaajalle että todennäköisesti myös seuralle.

Ja vaikka on hyvä pelaaja ja tärkeä palanen joukkuetta, en ole ihan täysin vakuuttunut edelleenkään siitä että onko juuri sellainen peluri johon kannattaa satsata ensi kaudeksi ulkomaalaispelaajan palkka. Rajallisella pelaajabudjetilla on edelleen kriittisempiäkin aukkoja ensi kaudeksi paikattavissa.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Niin, ygössentterin lisäksi puuttuu kakkosen laituri ja toisen korin pakki mikäli Välivaara tulee takaisin, nuohan ne tärkeimmät. Ja jos kakkosen laitaan ajatellaan hakea Hubacekia parempaa pelaajaa, niin miehen pitäisi olla sekä hyvä hyökkäyssuuntaan että playoffeissa tasoaan nostava pelaaja. En sitten tiedä kuinka realistista tuollaista on löytää halvalla? Toisaalta Köpi on siinä oikeassa että onko Hubacekin suoritus runkosarjassa/palkka verotuksineen tosiaan sen arvoinen että mies kannattaa pitää? Riippuu tietty mitä mies maksaa, onko kellään tietoa? Toisaalta meidän kakkonen on supervahva puolustussuuntaan muutenkin, joten sinne voisi istuttaa helposti eri tyyppistäkin pelaajaa.

Mutta se ykkössentteri on tärkein ja siinä riittääkin sitten etsimistä. Perriniä ei voida odottaa (vai voidaanko), Immonen tuskin tulee takaisin (miksi tulisi?).
 

Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minä en edelleenkään pidä kovin realistisena että Hubacek pelaisi ylipäätään SM-liigassa ensi kaudella.
Mies pelaa nyt jo hyvällä diilillä kuten itse JYPiin siirtyessään totesi, perhe on edelleen Tshekissä(?) ja muistetaan nyt edelleen ne verotusjutut tän suhteen. Jos Hubacek pelaisi ensi kaudella SM-liigaa, se kävisi kohtuullisen kalliiksi, sekä pelaajalle että todennäköisesti myös seuralle.

Ja vaikka on hyvä pelaaja ja tärkeä palanen joukkuetta, en ole ihan täysin vakuuttunut edelleenkään siitä että onko juuri sellainen peluri johon kannattaa satsata ensi kaudeksi ulkomaalaispelaajan palkka. Rajallisella pelaajabudjetilla on edelleen kriittisempiäkin aukkoja ensi kaudeksi paikattavissa.

Huban pelaaminen veropakolaisena on mahdollista lokakuun lopulta (sen verran päiviä pois kuin tän vuoden huhtikuusta jää vajaaksi) alkaen. Ei kovin epärealistista siltä osin.

Jos on noin hyvä pelaaja ja hinta kohdallaan, ei kansallisuudella saisi olla väliä, eihän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös